Olenko ainoa, jonka mielestä synnyttäneiden vuodeosastolla oli kauheaa?

ja juuri sen takia että kukaan ei pysty nukkumaan kuin lääkkeissä, koko ajan joku valittaa, huutaa, parkuu tai joku tuntematon mies kyttää siinä metrin päässä kun yrität imettää. Kaikki äidit on niin äärimmilleen ärsytettyjä että kukaan ei pysty edes käyttäytymään normaalisti.



Silti tuo on ihan kevyttä kamaa kun vertaa esim sisätautien osastoon, jossa saattaa olla huonekavereina useampi vanhus joista kukaan ei tiedä missä he ovat, suolihuuhteluja tehdään siinä vieressä, mummot yskii ja huutaa 24/7 jne ja ulosteet haisevat jatkuvasti. Jos on pakko valita niin synnärille heti :)

oli sitten resurssit tai mikä vaan, mutta vähän inhimillisempää palvelua kyllä voi odottaa.

Jos jolla kulla on hyvät muistot, niin mikäs sen ihanampaa, kaikilla ei todellakaan ole

Odotin vaan, koska pääsen kotiin.

Synnytys oli rankka, en ole koskaan ollut niin huonossa kunnossa. Ei mitään pahaa varsinaisesti tapahtunut,mutta ensisynnyttäjälle kokemus ja kipu oli hirveää. Sitten kärrättiin osastolle, jossa piti itse pyytää, että otatteko vauvan kansliaan edes pariksi tunniksi, jotta saan NUKKUA.

Uskomatonta, ettei ihmisen anneta levätä rankan, 20 -tuntisen rupeaman jälkeen kunnolla vaikka yhtä kokonaista päivää.

Imettäminen väsyneenä, tyhjistä rinnoista oli hermoja raastavaa. Itku oli koko ajan lähellä. Vauva oli tissillä jatkuvasti ja huusi nälkäänsä yöllä. Lisämaitoa ei tullut. Kun pyysin viidennen kerran, tuli joku helvetin muki, jolla piti hörpyttää. Vauva veti koko ajan väärään kurkkuun, oli niin pieni, alle kolme kiloa. Lopulta pitkän inttämisen jälkeen sain pullon ja edes tunnin verran unta.

Pahimmat univelat oli laitokselta lähtiessä.

Hoitaja sammutti valot huoneestamme 4 kertaa kahtena eri yönä lähtiessään muualle, jätti molemmat avuttomat äidit imettämään sänkyihinsä, valokatkaisijaa ei lähelläkään. Huonekaverilla kohtutulehdus ja vahva lääkitys, jonka takia muutenkin tokkurassa.

Neuvoa ei uskaltanut kysyä, sai yleensä hoitajasta riippuen vastaukseksi vittuilua/tylyilyä. Esim. " Voitko näyttää kuinka pesen vauvan, kun vaihdan sille vaipan?"

Vastaus: " No vaihda se vaippa!!!!"

Mulla ei ollut MITÄÄN kokemusta vauvojen hoidosta. Useimpien asenne oli tyly. Vastaus kaikkeen oli : " Ei se ole hoitajan tehtävä!"

Onneksi muutama nuorempi hoitaja ja kätilöopiskelijat oli tosi mukavia, se auttoi:)

Mutta ilmapiiri yleisesti oli sellainen, ettei mitään uskaltanut kysyä, VARSINKAAN sitä, voivatko mahdollisesti ottaa vauvan yöksi, että saisin vähän kerättyä voimia ja nukkua ...

ensimmäinen Jorvista Espoosta ja toinen Oulusta. Kummastakaan osastosta mulla ei ole pahaa sanottavaa. Hyvä tuuri kävi kun molemmilla kerroilla pääsin 2 hengen huoneeseen ja aina sattui huonekaveri jolla kävi ainoastaan mies paikalla ja sekin vain parin tunnin ajan. Oulussa kuitenkin viimeiseksi yöksi tuli huonekaveriksi ensimmäisen lapsen synnyttänyt, joka höpötti koko ajan vauvalleen. Ihan koko ajan; pitäiskö äitillä imettää, otapa nyt tissi suuhun, etkö vaavi oikein jaksa, no äitipä antaa sinun nukkua hetken ja 2min kuluttua sama paska uudestaan. Yöllä ja päivällä. Oma lapsi kitisi ja huusi jo sairaalassa tunnin välein (alkava koliikki), olin tosi väsynyt ja kun olisin omalta vauvalta saanut nukuttua niin eiköhän tämä satutäti alkanut höpinänsä. Onneksi pääsin seuraavana päivänä kotiin...

Synnytyksen jälkeen oli aivan puhki ja mieli herkkä. Olisi halunnut omaa rauhaa, mutta huoneessa oli toinenkin äiti ja hänen luonaan kävi vieraita. Se ei kuitenkaan häirinnyt minua erityisen paljon, tämä äiti oli mukavaa seuraa. Kamalin asia mielestäni oli se, kuinka yksin minut ensisynnyttäjä jätettiin vauvan kanssa. Olisin kaivannut apua imetykseen ja neuvoja moneen asiaan. Kyselin kyllä parhaani mukaan, mutta vastaukset olivat ylimalkaisia ja tyyliin "tämä kuuluisi kyllä tietää". Kun pyysimme päästä mieheni kanssa sairaalan kahvilaan kahville, niin hoitajat ottivat vauvan huoneeseensa naureskellen ja hiukan moittien meitä. Olisi ollut mukava jutella ystävällisen hoitajan kanssa vauvan hoidosta ja kiireettömän kätilön kanssa omasta jaksamisesta, mutta tuntui, ettei ketään saa häiritä tai vaivata omilla asioilla.

en voinut moneen vuoteen kuvitellakkaa, että menisin takaisin sinne.

tosi kurjat kokemukset.



Menin synnytyksestä tosi huonoon kuntoon, en ensin käsittänyt miksi, koska se oli nopea ja päällisin puolin ihan samanlainen kuin kaksi aikaisempaakin. En pystynyt menemään suihkuun synnytyksen jälkeen, kun silmissä musteni jo kun nousin istumaan, joten mut kärrättiin sängyllä kolmen hengen huoneeseen.



En pystynyt hakemaan ruokaa ja hoitajat olivat tosi töykeitä kun kysyin voisiko joku tuoda minulle annoksen kun olo on tosi heikko. Hoitaja sanoikin että kyllä pitäisi heti nousta jalkeille kun en ole edes ensisynnyttäjä. Pääsin juuri ja juuri vessaan käytävän yli, huimasi aivan kauheasti ja hengitys oli sellaista kuin jossain korkealla vuoristossa ja sydän hakkasi. Iltapalaa en saanut sitten ollenkaan, kun hoitaja lähti hakemaan sitä, mutta "unohti". Oli vähän että oho, mutta eikö sulla voisi olla esim. mies täällä auttamassa (2 muuta lasta kotona ja kolmen hengen tosi ahdas huone).



Vauva oli alle 3 kg joten ohjelmaan kuului verensokerin mittaus ja hullu imetysrumba (mm. maidon lypsäminen kun vauva nukkui ja sen syöttäminen sitten pullosta kun vauva heräsi). Vauvan hoito oli sinänsä täysin asianmukaista, huonossa kunnossa vaan sekin tuntui tosi ikävältä.



Kun menin sitten todella kalpeaksi enkä seuraavana aamunakaan päässyt sängystä ylös, kutsui hoitaja lääkärin, jonka jälkeen alkoikin tapahtua. Hemoglobiini oli romahtanut ja sitten joku keksi että oho, multahan oli mennyt verta 3 x enemän kuin aikaisemmissa synnytyksissä ja siinä oli se ratkaiseva ero. Kohtelu kyllä muuttui ja sain apua ja pahoittelujakin, mutta jäi tosi inhottava fiilis tuosta. Kun muuta apua en edes pyytänyt kuin että joku olisi joka auttanut mut sinne ruokalaan tai toisi annoksen huoneeseen. Onneksi oli vika kerta sitä lajia. Toipuminen ja tuo hb:n nostaminen kestikin sitten tosi pitkään.

sain oikein hyvää hoitoa teholla ,missä olin muutaman päivän sektion jälkeen. mutta sitten kun jouduin tavalliselle osastolle... osa hoitajista oli töykeitä, en saanut nukuttua kun kutsukellot soivat toisissa huoneissa läpi yön ja hoitajat ravittivat käytävillä... sitten yhtenä päivänä kun meinasin ottaa torkut, joku pissapäinen siivooja tuli ja jätti kirkkaat kattovalot päälle ja oven auki poistuessaan, sain könytä sieltä sängystä ylös... minulle tolkutettiin että pitää levätä jotta verenpaineet laskevat, mutta vaikeaa oli. ja joku vanhempi hoitaja oli ivallisen ilkeä, kun en selvinnyt siitä vauvan kietaisupaidasta.. pelkäsin murtavani pikkuisen käden. mieskin sanoi, että noita kamalia paitoja ei meille kotiin tule... imetysopetus oli surkeaa, sain juosta pyytelemässä neidille lisämaitoa

oli 2 hengen huoneet tampereella,toisen naisen vauva itki yöt,en saanut nukuttua. imetys ei onnistunut kun vauvamme oli "löysä" eli alentunut lihastonus. ei jaksanut imeä..

se stressasi,lisäksi se että vauvallamme epäiltiin downin syndoormaa.vauva oli esikoinen ja me vanhemmat nuoria pari kymppisiä. Se masensi ja suretti ja oli ikävä miehen luo koiin.ei päästetty vaikka itkua väänsin ja anelin että josko se lääkäri nyt voisi päästää kotia. syynä oli se että vauvan paino ei noussut. olisimme voineet käydä neukussa punnituttamassa ja antaa maitoa samallatavalla kuin sairaalassakin,mutta lääkärille se ei sopinut..

meinasin tulla hulluksi unenpuutteesta kun huonekaverit oli ihan seinähulluja. Toinen oli sektioitu nelikymppinen, joka itki ääneen ja valitti koko ajan kuinka synnytys oli mennyt ihan eri lailla kuin piti (kun tuli se sektio) ja ettei hän halunnut sen menevän näin ja on niin väärin jne jne. Siis ulisi sitä kaikille mahdollisille, vähintäänkin sitten puhelimessa jos ketään ei ollut muuten kuuntelemassa. Lisäksi itki kipujaan lakkaamatta ja eli yöelämää, eli kuunteli omaa radiotaan öisin ja puhui kännykkään ja päivisin nukkui kuorsaten äänekkäästi.



Toinen oli ilmeisesti päihdetapaus, ramppasi tupakalla minkä ehti, kieltäytyi hoitamasta vauvaa, edes ruokkimasta, ja vauva vietiinkin sitten pois. Tuokin eli yöelämää ja pyyteli miestään tuomaan kaljaa. Huoh.



Huone oli oikeasti kahden hengen huone ja sinne ei mahtunut enää mun vauvan sänky eikä mieheni käymään kun näillä kahdella sankarilla oli miehet siellä koko ajan. Jouduin hoitamaan vauvaani käytävillä.



Kysessä oli se vanha osasto, jonka suihkuhuoneessa oli pakkasta ja lattialla jäätä.

Oikeastaan oli aika sellaista kuin kuvittelin, tosin viivyin pidempään kuin ajattelin kiireellisen sektion vuoksi. Hoitajat tulivat tutuiksi ja täytyy sanoa että parilla voisi alan vaihto olla paikallaan, muut olivat kivoja ja ammattitaitoisia. Se mikä "patitti" oli kipeänä lakanoiden vaihto, pyysin siivoojalta apua, ei kuulunut heille, näytti toiki paikan josta voin puhtaat noutaa. Ekan yön jälkeen kätilöt vaihtoivat lakanat?! Mietin vain eikö heidän koulutuksellaan olisi tähdellisempää työtä kuin vaihdella likaisia lakanoita ja petailla sänkyjä.

olisivat voinnin mukaan jalkeilla jne siitä huolimatta, että henkilökuntaa olisi tarpaaksi ja asenne olisi ystävällistä ja palveluhenkistä. En ymmärrä miten niin vierihoito, vauvanhoidon opettelu ja arkirytmiin pääseminen toteutuu paremmin kun huonokuntoiset äidit makaavat likaisissa lakanoissa kun eivät itse pysty vaihtamaan tai heltä jää aterioita väliin jos kukaan ei kerro ajankohtia tai auta ruuan haussa jos äiti siihen ei itse pysty.



Tai miten äitiyttä ja jaksamista tuetaan sillä ettei anneta nukkua koko sairaalassaoloaikana - ei paitsi omien yösyöttöjen takia, joka olisi ihan ok ja luonnopllista, vaan niiden hehtaarimajoituskavereiden ja vauvojensa + hoitajien harrastaman valojen sytyttelyn takia.

Henkilökunta oli ihanaa, siinä ei mitään valittamista, mutta 1½ vrk sektion jälkeen huoneeseeni kärrättiin venäläisnainen, jolla epäiltiin sikainfluenssaa/jotain keuhkoinfektiota. Kuuntelin koko yön vauvan kanssa peiton alla, kun hän ja hänen miehensä räkivät keuhkojaan pihalle ja valittivat oloaan. Hoitajat ramppasivat kuumeita alentavien lääkkeiden, veden, kuumemittarin ja verikokeiden kanssa koko yön. Pakkasin kamat seuraavana päivänä ja lähdin. Hoitajat yrittivät estellä ja sanoivat, että vaikka minä voin hyvin vauvan paino pitää saada nousuun ennen kotiutusta - kysyin, että kumpi on vakavampaa vauvan paino vai se jos vauva/minä saamme tuon järkyttävän taudin! Minut laitettiin kyseisen erittäin sairaan äidin kanssa samaan huoneeseen tilanpuutteen vuoksi, vaikka olin leikkauspotilas vastasyntyneen vauvan kanssa.

Kun olin synnyttänyt toisen lapseni, isä ja esikoinen eivät saaneet tulla vierailemaan, kosk olivat flunssassa.

Mun kokemukset ensimmäiseltä ja ainoalta kerralta, heti 20h kestäneen synnytyksen jälkeen vietiin 4 hengen huoneeseen (oli yö), olisin vain halunnut nukkua, mutta huonetoverin vauva itki vähän väliä niin ettei nukkuminen onnistunut millään. Olin ilmeisesti tarpeeksi surkeassa kunnossa että pääsin sinä yönä johonkin toimenpidehuoneeseen nukkumaan ja seuraavana päivänä perhehuoneeseen (joita ei pitänyt olla yhtään vapaana ja ihmisiä jonossa). Eli jos en olisi uskaltanut avata suutani, olisi koko sairaala-aika ollut äärimmäisen kamala kokemus, mutta päästyäni omaan huoneeseen, oli ihan mukavaa. Ja sairaala-aikana vauva oli JOKA yö osan ajasta kansliassa että sain nukuttua. Mielestäni äitien valvottaminen monen hengen huoneissa on suorastaan epäinhimillistä, ei ihme että moni masentuu jne. kun kotiin päästessä on jo valmiiksi kuolemanväsynyt ja siinä pitäisi vielä alkaa vauvaa hoitamaan. Onneksi itse tiesin rajani ja sanoin hoitajille suoraan että nyt haluan nukkua (ja onneksi järjestivät sen perhehuoneen, siitä suuri kiitos).

Ja kun joku ihmetteli (ja naureskeli) tässä ketjussa jonkun unilääkepyynnölle, minä sain pyytäessäni useampana yönä unilääkkeen. Kerroin että tarvitsen unta ja tiesin etten muuten olisi saanut nukuttua, joten antoivat kyllä kun perustelin pyyntöni. Te superäidit ette ota huomioon sitä että kaikkien kroppa ei heti sopeudu vauvarytmiin, ja osa voi joutua suuriin vaikeuksiin, jos ei saa ollenkaan nukuttua. Muistan lukeneeni jutun vauva-lehdestä äidistä joka ei synnytyksen jälkeen nukkunut ja parin viikon päästä oli psykiatrisella osastolla hoidossa... Eli jos tuokin olisi vältettävissä esim sillä että voi ottaa jo heti alussa unilääkettä tarvittaessa niin tämä lienee parempi vaihtoehto...? Itse sain kotona nukuttua ihan hyvin, ja jaksoin paremmin kun en ollut rättiväsynyt sairaalasta pois päästessäni!

mistä sairaaloista ja koska nämä negatiivisimmat kokemukset ovat. Eli onko paljonkin sairaalakohtaisia eroja tai ovatko asiat parantuneet ajan myötä.



Itselläni ei vielä kokemuksia, synnytys kohta edessä. Sairaalaan tutustumisen perusteella ihan positiiviset odotukset. Lisäksi olen samaisessa sairaalassa ollut eri osastoilla potilaana (keskenmeno ja laparoskopia), eikä paha sanottavaa.

Olen synnyttänyt 4 lasta ja en ole kyllä jonku av.palstan höpötyksistä välittänyt vaan tehnyt asiat omalla tavallani.

Itsetuntoa naiset kehiin tai sitten pois netin äärestä jos joku tällainen hupipalsta alkaa stressaamaan.

En ole se, kenen viestiin vastasit, mutta siis pointti onkin siinä, että äidin juuri kuuluisi keskittää voimavaransa vauvansa hoitamiseen niin, että muut hoitaisivat äidin ja kaiken muun.

Ei mikään vierihoidossa minullekaan ole ollut vaikeaa, myös kolmen kokemuksella, sehän on ihanaa! Mutta nykyään äideiltä vaaditaan muutenkin täyttä toimintakykyä ihan liikaa, niin kuin näistäkin jutuista on voinut lukea. Eli että pitäisi jaksaa valvoa vastasynnyttäneenä päivin öin, myös silloin häiritään kun vauva nukkuu, pitää itse hakea ruokansa, pedata sänkynsä, peseytyä ja olla heti tolpillaan. Ihannetilanteessa äiti saisi maata vauvan kanssa, imettää ja nukkua ja ruoka kannettaisiin eteen. :)

että en olisi kovin montaa päivää jaksanut maata ja odottaa, että kaikki kannetaan eteen.



Hermostutti jo sairaalassa ne pari päivää kun ei ollut oikein mitään tekemistä. Oli ihana päästä kotiin ja puuhastelemaan omia hommiaan ja touhuamaan isompien sisarustenkin kanssa.



Mutta meitä on moneksi. Mutta en vain jaksa ymmärtää, että miten ihmiset jaksaa maata päivätolkulla tekemättä mitään. Eikö se ole kamalan tylsää?

Ihan vaan vastapainoksi tässä keskustelussa. Terveisiä kätilöille, että hyvää työtä teitte ainakin minun kanssani. :) Ekalla kerralla olin pitkään eri huoneissa (isoissa, vauvan kanssa ja ilman), tokalla yksin 2-hlön huoneessa. Viihdyin hyvin, ei mitään valittamista seurasta tai henkilökunnasta.