Hehe. Ihana luokkakokous! Huippuoppilas

Haluaisin uskaltaa hypätä pois ja tehdä jotain ihan simppeliä. Palkan, totutun elintason ja asuntolainan takia on jäänyt vaan roikkumaan tähän.

Haaveilen lähteväni tekemään jotain ihan muuta ns. "vähempiarvoista työtä" kun asuntolaina on maksettu. Eikä mua silloin kiinnosta tippaakaan jos 20 -30 vuotta sitten olleet koulukaverit kattoo "ettei tostakaan mitään tullu" :-).

Naapurini halusi yrityksen vastaanottotiskille töihin. Hän totesi, että on tehnyt elämässään niin paljon vaativia juttuja, että voisi tehdä välillä vähemmän vaativaa työtä. Hänen kun ei rahan takia tarvitse töissä käydä. Haluaisin itse tehdä samoin, jos vain rohkeus riittäisi. Pienten lasten äitinä en uskalla, vaan teen hyvin palkattua työtä. Ehkä joku noista ap:n luokkakavereista on tehnyt saman eli miettinyt, mikä tekee onnelliseksi.

pakko kysyä oliko jo kuolleita? Meillä oli ekaan luokkakokoukseen mennessä kuollut kolme kaksi alkoholiin ja yksi tehnyt itsemurhan.

Mun luokan pahin kiusaaja oli terapeutti ja sairaanhoitaja...toivottavasti en ikinä joudu hänelle "hoitoon..."

meillä ei todellakaan noin. Kiusaajat ja rettelöitsijät on joko kuolleet tai vankilassa tai muuteen vaan syrjäytyneitä, ja ne hiljaiset ja kiltit menee työelämässä kukin mihinkin suuntaa, mutta maksaa ainakin veronsa.

Siellä kävi ilmi, että luokan pellenä pidetty "vitsiniekka" oli muuttunut masentuneeksi ja omahyväiseksi aikuiseksi. Sanoi, että vitsit eivät olleet vitsejä ja niille ei olisi saanut nauraa. Oli kokenut, että häntä oli kiusattu koko kouluajan.



Olimme todella ihmeissämme, koska hän kerjäsi naurua muilta ja viljeli vitsejä, joille oli pakko nauraa ettei olisi ollut aivan tökerö. Mies muistutti BB-Tomia.

kuinka hyvin yläasteella olevien koulumenestys korreloi siihen, mitä olivat nyt luokkakokouksessa. Mellä oli juuri luokkakokous, olemme 30-vuotiaita.

Seiskan oppilaat olivat amiksen käyneitä, kasin oppilaat AMK-tasoisia ja 9-10:n oppilaat akateemisia.

Minua kiusattiin tosi paljon niin ala-asteella kuin yläasteella. Olin aika hikari. Kiusaaminen oli kamalaa ja olin sen takia masentunut. Silloin kukaaan ei puuttunut asiaan.

Nyt olen erikoislääkäri, kaunis ja hoikka ja minulla oln ihana perhe, 2 lasta ja myös lääkärimies. Pahin kiusaajani oli lihonut 25kg ja oli kaupan kassalla töissä. En iloitse siitä, että itse menestyin paremmin elämässä kuin hän. Mulle oli vaan tosi terapeuttista mennä luokkakokoukseen iloisena ja itsevarmana ja näyttää kiusaajilleni, että eivät saaneet lannistettua eikä murrettua minua. Olin niin heidän yläpuolellaan ja pakko sanoa, että nautin siitä todella paljon, koska katkeruus kamalasta kiusaamisesta kalvoi paljon vuosien ajan.

kuinka hyvin yläasteella olevien koulumenestys korreloi siihen, mitä olivat nyt luokkakokouksessa. Mellä oli juuri luokkakokous, olemme 30-vuotiaita. Seiskan oppilaat olivat amiksen käyneitä, kasin oppilaat AMK-tasoisia ja 9-10:n oppilaat akateemisia. Minua kiusattiin tosi paljon niin ala-asteella kuin yläasteella. Olin aika hikari. Kiusaaminen oli kamalaa ja olin sen takia masentunut. Silloin kukaaan ei puuttunut asiaan. Nyt olen erikoislääkäri, kaunis ja hoikka ja minulla oln ihana perhe, 2 lasta ja myös lääkärimies. Pahin kiusaajani oli lihonut 25kg ja oli kaupan kassalla töissä. En iloitse siitä, että itse menestyin paremmin elämässä kuin hän. Mulle oli vaan tosi terapeuttista mennä luokkakokoukseen iloisena ja itsevarmana ja näyttää kiusaajilleni, että eivät saaneet lannistettua eikä murrettua minua. Olin niin heidän yläpuolellaan ja pakko sanoa, että nautin siitä todella paljon, koska katkeruus kamalasta kiusaamisesta kalvoi paljon vuosien ajan.

Koulukiusaamisen täytyy jättää ihmiseen todella syvät jäljet, jos vielä aikuisenakin, vuosikymmenten jälkeen, sille täytyy hakea hyvitystä jotain kautta. Ehkä se osuu siihen ikään kun ihminen on kaikkein epävarmin ja haavoittuvaisin.

Koulukiusaaminen rikkoo ihmisen joskus pahastikin. Mun entinen on koulukiusattu ja sellainen turha rääpäle jotenkin edelleen. Roikkuu kavereissa, pelaa tietokoneella ja on tosi onnellinen, jos joku soittaa sille ja pyytää sitä johonkin. Se kokee tosi helposti muut ihmiset vihamielisinä ja loukkaantuu helposti, jos sitä ei kutsuta johonkin. Minkäänlaista aikuisuutta tai vastuunkantoa siltä on turha odottaa. Sen maailmassa myös kaikki on kiusaajia tai kiusattuja. Yritin joskus selittää, että itse en kuulunut koulussa kumpaankaan ryhmään. Ei se uskonut, ei sen todellisuudessa ollut sellaista vaihtoehtoa. Tosi surkea tyyppi.

Varsinainen sadunkertoja tämä



Silloin kukaaan ei puuttunut asiaan. Nyt olen erikoislääkäri, kaunis ja hoikka ja minulla oln ihana perhe, 2 lasta ja myös lääkärimies.

onneksi en ollut ap:n luokkakokouksessa, meillä oli varmasti paljon parempi kokoontuminen. Iloitsin vilpittömästi koulukavereiden onnellisista perheuutisista, lasten kuvista ja kuuntelin mielelläni heidän elämäntarinansa viimeisten 20 vuoden ajalta. Ei tarvinnut olla kateellinen tai katkera kenellekään ja me tulemme tapaamaan jatkossa hieman useammin toisiamme.

kuinka hyvin yläasteella olevien koulumenestys korreloi siihen, mitä olivat nyt luokkakokouksessa. Mellä oli juuri luokkakokous, olemme 30-vuotiaita.

Seiskan oppilaat olivat amiksen käyneitä, kasin oppilaat AMK-tasoisia ja 9-10:n oppilaat akateemisia.

Minua kiusattiin tosi paljon niin ala-asteella kuin yläasteella. Olin aika hikari. Kiusaaminen oli kamalaa ja olin sen takia masentunut. Silloin kukaaan ei puuttunut asiaan.

Nyt olen erikoislääkäri, kaunis ja hoikka ja minulla oln ihana perhe, 2 lasta ja myös lääkärimies. Pahin kiusaajani oli lihonut 25kg ja oli kaupan kassalla töissä. En iloitse siitä, että itse menestyin paremmin elämässä kuin hän. Mulle oli vaan tosi terapeuttista mennä luokkakokoukseen iloisena ja itsevarmana ja näyttää kiusaajilleni, että eivät saaneet lannistettua eikä murrettua minua. Olin niin heidän yläpuolellaan ja pakko sanoa, että nautin siitä todella paljon, koska katkeruus kamalasta kiusaamisesta kalvoi paljon vuosien ajan.

Meilläkin oli just luokkakokous ja oli ihan sikahauskaa. Jokainen oli jonkun paikan elämässään löytänyt. Hiljaiset oli edelleen hilajisia ja äänekkäät äänekkäitä. Iloisina jutustelimme mitä kustakin on tullut ja tanssimme aamutunneille. Ei puhettakaan tuollaisesta katkeruudesta! Meitä oli yrittäjää, sairaanhoitajaa, lastenhoitajaa, taksikuskia, it-tyyppiä, tulkkia, leipomotyöntekijää jne. Oli todella kiva nähdä kaikkia 30 vuoden jälkeen. Kiusatuin tyttö oli kuollut ja yksi maan hiljainen myös. Osa ei sitten tullut paikallekaan, mutta me jotka tulimme, nautimme suunnattomasti!

minua ala-asteella kiusanneen tytön eronneen pitkäaikaisesta kumppanistaan parikymppisenä, olin vahingoniloinen. Eihän hän tietenkään ole enää sama 11-vuotias kusipää, joka aikanaan teki parhaansa mukaan elämästäni helvettiä, ja ymmärrän kyllä suhteen päättymisen aiheuttaman tuskan, mutta siitäkin huolimatta tunsin pientä tyytyväisyyttä.



Ehkä huippuoppilas, kaunotar ja kaunottaren boyfriend kiusasivat ap:tä penskana? Tai sitten kyseessä on vanha kouluaikainen kateus.

onneksi en ollut ap:n luokkakokouksessa, meillä oli varmasti paljon parempi kokoontuminen. Iloitsin vilpittömästi koulukavereiden onnellisista perheuutisista, lasten kuvista ja kuuntelin mielelläni heidän elämäntarinansa viimeisten 20 vuoden ajalta. Ei tarvinnut olla kateellinen tai katkera kenellekään ja me tulemme tapaamaan jatkossa hieman useammin toisiamme.

Oli ihana kokous, hyvä henki, hauskaa ja herkkää. halailtiin ja oli vaikea erota. Sovimme näkevämme pari kertaa vuodessa porukalla ?

on vähän outoa jos 30- vuotiaana on jo "tullut joksikin" ja siinä olotilassa sitten olevinaan pysytään loppuikä. 10 vuoden päästä kassalla oleva yh voi olla vaikka lääkäri, nyt hävittäjälentäjänä toimiva maata halvaantuneena sängyssään jne jne.



Minunkin luokastani kyllä ne menestyneet on edelleen menestyneitä, tosin ne tytöt joiden ulkonäköä kadehdin aikoinaan eivät ole enää lainkaan kadehdittavan näköisiä joten hukkaan meni sekin kateus.

mä en ole ikinä ollut luokkakokouksessa. Joskus yläasteella kaiverrettiin joku päivämäärä luokkasormukseen, mutta ei mua ainakaan kutsuttu sillon minnekään.



Kai noi vaatii sitten muutaman innokkaan ihmisen järjestämään ja kutsumaan. Itse en ole ikinä ollut luokalla niitä johtohahmoja, enkä enää asu edes kaupungissa, jossa kouluni kävin.



Mustakin olis kiva tavata luokkakavereita. Kyllähän sitä facebookin välityksellä joistakin tietää, mutta monista en oo kuullu mitään.

ja vaikka läskiys ei olekaan tavoiteltava olotila, olen mahdottoman iloinen ja tyytyväinen kotiäitinä juuri nyt. Olen 35, ehtinyt elämässäni matkustella, tehdä uraa, elää dinkkuelämää ja rakastua. Nyt on ihana kotiaika rakkaiden lasteni kanssa, juuri sopivassa elämänvaiheessa minulle. Jos meillä olisi nyt luokkakokous, kertoisin täysin häpeilemättä olevani kotiäiti, siinä ei nimittäin ole mielestäni mitään hävettävää, päin vastoin, olotila on mitä ihanin.



Parin vuoden päästä onkin sitten uudet tuulet ja uran aika. Mutta pointtini oli, että aikuisen ihmisen kotiäitiys ei ole merkki luuseriudesta vaan täysin normaali osa useimpien naisten elämänkaarta. Itse tuntisin enemmän sääliä (siis vilpitöntä sääliä, en mitään tympeää vahingoniloa kuten AP) lapsetonta naista kohtaan, miettisin väistämättä, onko hän vapaaehtoisesti lapseton ja jos ei, kuinka on menetyksestään selvinnyt?

Ehkä hoitajan roolissa pääsee edelleen kyykyttämään semmosia joiden on vaikea puolustautua itse.

Mun luokan pahin kiusaaja oli terapeutti ja sairaanhoitaja...toivottavasti en ikinä joudu hänelle "hoitoon..."

Akateemiset tapaavat niin paljon uusia ihmisiä vielä 20-30 - vuotiaina, ettei ole ihme jos yläasteen pärstät eivät kiinnosta.

Kai noi vaatii sitten muutaman innokkaan ihmisen järjestämään ja kutsumaan. Itse en ole ikinä ollut luokalla niitä johtohahmoja, enkä enää asu edes kaupungissa, jossa kouluni kävin.

Mustakin olis kiva tavata luokkakavereita. Kyllähän sitä facebookin välityksellä joistakin tietää, mutta monista en oo kuullu mitään.

huippuvirkaan tai ole tehnyt uravalintoja palkan perusteella. En myöskään hakenut oikikseen, lääkikseen tai kauppakorkeaan, siksi, että nuo alat eivät tippaakaan kiinnostaneet.



Sen sijaan olen alalla, joka on yhteiskunnallisesti merkittävää, mutta ei-niin-arvostettua ja melko huonopalkkaista. Mutta viihdyn ja koen työn mielekkääksi.



Ihan vain pakko huomauttaa, että hyvä koulumenestys ei tarkoita sitä, että ko. ihminen olisi rahanhimoinen pyrkyri tms., toisin kun täällä jotkut tuntuvat kuvittelevan.



Ja avioeroilta ynnä muilta elämän kriiseiltä eivät hyvä koulunumerot tai korkea asema ja palkka tietenkään suojaa.

Akateemiset tapaavat niin paljon uusia ihmisiä vielä 20-30 - vuotiaina, ettei ole ihme jos yläasteen pärstät eivät kiinnosta.

Kai noi vaatii sitten muutaman innokkaan ihmisen järjestämään ja kutsumaan. Itse en ole ikinä ollut luokalla niitä johtohahmoja, enkä enää asu edes kaupungissa, jossa kouluni kävin.

Mustakin olis kiva tavata luokkakavereita. Kyllähän sitä facebookin välityksellä joistakin tietää, mutta monista en oo kuullu mitään.

On moni luokkakavereistani ihan hyvin menestynyt, moni ennemminkin taiteellisella kuin akateemisella alalla. Mulle yläaste oli aivan mahtavaa aikaa, joten siksi mielelläni muistelisin sitä vieläkin. :)

Tokihan tässä juuri vajaa 30-vuotiaina on aika hektistä. Osalla on jo perhettä, osa opiskelee tiiviisti, osalla työelämä kovassa nousussa. Ne kuuluisat ruuhkavuodet on itselläkin perheen ja töiden hulabaloossa, mutta silti olisi kiva kokoontua luokan kesken pitkästä aikaa.

joten turha yrittää asettaa itseään toisten yläpuolelle. Kyllähän sen voi jo ennalta aavistaa, ettei niistä rettelejöistä oikein kunnollisia kansalaisia tule ja niistä kilteistä nörteistä sen sijaan tulee niitä asiantuntijoita.