Hävettää ajatella näin (appiukkoasiaa), mutta nyt kiukuttaa..

sallitte että teitä käytetään hyväksi niin teitähän käytetään hyväksi. Appihan ottaa sen taksilipun vastaan ja menee sillä lääkäriin. Muuten ei pääse. Voi voi ja nyyh nyyh. Ottakaa nyt aikuiset ihmiset järki käteen!!!

Että miksiryhtyä toisen orjaksi noin isossa mittakaavassa, vain apen typerien oikkujen takia. Ei ne lopu, ennenkuin ne pistetään loppumaan.

Tosi usein tuollaiset ap:n apen kaltaiset ihmiset ovat oikeasti paskahousuja, eli kyykyttävät kyllä lapsiaan niin pitkään kuin pystyvät, mutta sitten kun niille kunnolla älähtää takaisin, ja sanoo, että se on loppu nyt, ääni kellossa muuttuu. VOi olla että vielä jonkun aikaa yrittävät syyllistää, mutta kun sitä ei suostu kuuntelemaan ollenkaan, sekin yleensä loppuu. Ja jos ei lopu, mitä siinä menettää, oikeasti?

Ei kenenkään tarvitse antaa käyttää itseään hyväksi, ja varsinkaan ei ole oikein katkeroitua ja suuttua miehen sisaruksia kohtaan, jos nämä eivät alennu samaan kuin te.

Ymmärtäisin, jos appi olisi oikeasti kyvytön huolehtimaan itsestään ja asioistaan, mutta näinhän ei ilmeisesti ole.

Ap. tuntuu, että miehesi on aina elänyt ilman isänsä rakkautta, ja vieläkin yrittää sitä epätoivoisesti hakea. Tuolla keinoin sitä ei vain tule koskaan saamaankaan, vaan halveksunta jatkuu hautaan asti.

Ja mä tiedän mistä puhun, olen joutunut ravistelemaan itseni irti äidistäni ja nousemaan todella jyrkästi isääni vastaan, ennen kuin olemme onnistuneet luomaan suht normaalit välit, joissa minuakin kunnioitetaan aikuisena ihmisenä, eikä hyväksikäytetä ja pidetä sylkykuppina.

vaan vastuun kantamisesta, mitä ei pidä sälyttää yhden henkilön/perheen niskoille. Oma arvonsa on myös näillä sodankäynneillä ja mielensä raunioittaneilla ihmisillä, kiistäkääpä se. Vanhainkotiinkin pitäisi kenen tahansa (myös sinä tulevaisuudessa) mennä kohtuullisen hyvillä mielin, ei ajatuksella että ihmissäilöön tässä tungetaan koska kukaan ei välitä. Sekin ajatus voi syntyä vanhuksessa itsessään, kun huomaa, että välittäjiä oikeasti olisi, mutta ei itse tahdo olla liiaksi taakaksi. Tylyttäminen synnyttää lisää tylytystä ja katkeruutta, niin nuorille, aikuisille kuin vanhuksille.

Kyllä tuossa on kyse ihan jostain muusta kuin vastuun kantamisesta.



Appi voisi itse ensin yrittää ja sitten aikuisesti ja nätisti ottaa jotain apua vastaan.



Nythän hän ei tee muuta kuin sylje sappea ja ripustaudu. Ja ap syyttää miehen siskoja ja ap:n mies syyttää sitäjatätä jne. Kyllä tässä nyt vaan pannaan pahaa kiertoon ja sylttytehdas istuu persuuksillaan ja poimii rusinat pullasta.

mutta sillä sodalla on pidempi vaikutus kuin eturintamassa olleilla, myös sotalapsiin se vaikutti, jätti jotain järisyttävän tyhjää tilalle. Täällä me sitten taistellaan kestovaippojen ja kertisten kesken, pulloruokittujen ja imetettyjen autuudesta.

että se pannaan kiertoon jälkipolville? Tässäkin tapauksessa pahimmassa tapauksessa tämä apen poika ei saa edes omia lapsia tai ainakin laiminlyö heidät pahoin ja oman perheensä ja elämänsä.



Appi on itse vastuussa elämästään ja käytöksestään. Ei se ankea lapsuus loputtomasti voi olla tekosyy.

jos rahat kuluu bensaan kun ajetaan satoja kilometrejä, ettei jäärän tarvitsisi käyttää ilmaista taksilippuaan?

Eikä appiukon lääke, ruoka- ym. kulut myöskään ole teidän vastuullanne.

Varsinkaan jos kitsaalla miehellä itselläänkin olisi varaa maksaa ne.

Ja sitten kun lapsi tulee, niin otetaanko se näille joka viikkoisille pitkille ajelumatkoille mukaan, vai vietättekö sitten vapaa-aikanne niin, että isä on hoitamassa omaa isäänsä, eikä häntä juuri kotona näy. Ja äiti on lapsen kanssa kotona kaksistaan?

appi on kohdellut tyttäriään hyvin huonosti (esim. käyttänyt hyväksi), ja nämä eivät siksi liikauta eviään? Munkin mielestä tossa voi vain itse päättää, mitä haluaa apen suhteen tehdä, ja sitten olla välittämättä siitä, mitä appi siitä on mieltä. Koska väärin menee hänen mielestään varmaan joka tapauksessa.

auttamalla niitäkin jotka eivät sitä osaa arvostaa tai sanoa ääneen. Mun mielestä tässä olisi tärkeintä, että vastuunkantajia olisi useita, eikä se välittäminen kaadu yhden niskaan, jokaikinen viikonloppu. Tämä on vain mun mielipide. Jokainen toki saa hylätä sukunsa vanhukset millä verukkeella haluaa.



Tietenkin ajattelen asioita omasta näkökulmastani. Appiukkoni on aivohalvaantunut ja sen myötä varsin hankalaksi muuttunut, ärjyy, tiuskii, odottaa palvelua, ei osaa antaa arvoa, ja on jumalattoman pihi. Minäkin, kotitaloustöissä melko lailla kädetön, leivon, teen ruokaa ja saan palkinnoksi "sitkeetä oli... mutta kiitos" -kommentteja. Vastuu oli myös meidän keississä vain miehellä, kun appi makasi sairaalassa kuukausitolkulla, mieheni sisar painostettiin käymään edes paikalla. Sisko asui lähempänä, me (tai toisinaan mieheni yksin/pojan kanssa) kävimme katsomassa häntä 400 kilometrin päästä joka viikko. Eikä se ollut roikkumista, vaan huolenpitoa, välittämistä.

Voin olla, mutta minulla on myös oikeus elää elämääni hyväksi katsomallani tavalla. En mä aplodeja odota, enkä kukitusta. Katson asioita myös niin, ettei tätä ikuisuutta jatku. Jos ylipäätään itse pysyn järjen ja sielun voimissa(mitä tietysti epäilet), eikä fyysinen terveys mene katkolle, niin hyvähän minun on olla. Ja joo, kun näen, että jollakin on huono olla, mietin voinko auttaa. En tuppaa, mutta en lykkää. Marttyyria minusta ei saa tekemälläkään.

Vai ei saa marttyyriä, mitä nyt uhraat järkesi ja sielunvoimasi ja mitä muuta ylisanoja nyt käytätkään.



Tihkut naurettavaa marttyyriasennetta ja odotat hurrahuutoja ja kutsua linnaan ja whatnot.

Voihan olla etteivät siskot ole tulleet ajatelleeksi työmääräänne. Jos käyvät harvakseltaan, eivät ole välttämättä perillä avuntarpeesta. Ja jos ette kerro, eivät tiedä edelleenkään.



Sopikaa edes apen aiheuttamien kulujen korvaamisesta jotenkin, esim. kuittia vastaan. Tai painostakaa yhdessä appi ottamaan vastaan jotain kunnallisia palveluita. Voisiko apen luona käyntejä hieman harventaa ja hoitaa useamman asian samalla kertaa?



Meillä tilanne on se, että minun isäni Alzheimerin taudin takia omat vanhempani tarvitsevat apua. Asumme onneksi samassa kaupungissa mutta silti välillä uuvuttaa ja harmittaa. Bensaa kuluu mutta on vaikea pyytää bensarahaa vanhemmilta kun ovat aiemmin auttaneet meitä taloudellisesti.



Olen opetellut olemaan vähän itsekkäämpi ja sanon aina välillä ettemme voi tulla kuskaamaan/käymään jos en itse todellakaan jaksa (meillä on kolme pientä lasta) ja vanhuksilla ei ole hengenhätä. Monesti asian ennättää hoitaa seuraavanakin päivänä.



Voimia hankalaan tilanteeseen ja onnea vauvantekoon!

Murrosikä? Pettymys elämässä, jota on eletty 22 vuotta ja vitusti on vituttanut? Mies petti, kynsi katkesi, eikä työmarkkinatuki tullut tilille? Otamme osaa.

Jos tuossa edellä ei kirjoita aito ehto wannabe-marttyyri niin mikä sitten?



Siinähän uhrataan järki, sielunvoimat ja fyysinen terveys ja sitä rataa.



33

vaan vastuun kantamisesta, mitä ei pidä sälyttää yhden henkilön/perheen niskoille. Oma arvonsa on myös näillä sodankäynneillä ja mielensä raunioittaneilla ihmisillä, kiistäkääpä se. Vanhainkotiinkin pitäisi kenen tahansa (myös sinä tulevaisuudessa) mennä kohtuullisen hyvillä mielin, ei ajatuksella että ihmissäilöön tässä tungetaan koska kukaan ei välitä. Sekin ajatus voi syntyä vanhuksessa itsessään, kun huomaa, että välittäjiä oikeasti olisi, mutta ei itse tahdo olla liiaksi taakaksi. Tylyttäminen synnyttää lisää tylytystä ja katkeruutta, niin nuorille, aikuisille kuin vanhuksille.

Että mysö vanhuksilla on vastuunsa omasta käytöksestään, ellei taustalla ole selkeästi sairautta, joka aiheuttaa persoonallisuuden muutosta. Tässä tapauksesas ainakin kuulostaa, että appi on aina ollut sanalla sanoen mulkku, eikä sellaista ihmistä tarvitse sääliä ja sen orjaksi alkaa vain siksi, että se niin tahtoo.

Kyllä ihmisiä pitää oikeasti auttaa, mutta kyllä pitää myös ymmärtää itse minkä verran voi toisilta vaatia.

että ei kunnollista isää tai äitiä hylätään. Nämä jotka yksin jätetään on itse kyllä jollain tapaa sen kohtalonsa pedanneet. Ei kuulosta appiukko miltään herttaiselta mieheltä tai rakastavalta isältä.

En koe elämäntilannettani hallitsemattomaksi, autan vain omien kykyjeni ja voimavarojeni mukaan (ja kuten sanoin, olen tumpelo ruoanlaitossa ja leivonnassa, mutta koskaan ei ole heitetty ruokaa päin näköäni). Oletan silti, että sitä sielun avaruutta löytyy myös muissa sukulaisissa, soittelen ja sanon että tämä henkilö (appiukkoni) tarvitsee apua, kuuntelijaa, lähimmäistä. Se on tuottanut tulosta, yhteydenottoja. Että juu, liimatkaa se tähti otsaani, antaakaa orjantappurakruunu, mutta jos ei mitään tee ja valittaa silti, siinäpä yhtälö.

Ruikutiruikuti ja lässytilässyti. On tainnut jo järki ja logiikka hämärtyä.

ap ajattelee vanhemmista ihmisistä pahaa, joten hän syyllistyy epäkunnioittavaan ajatteluun vanhasta ihmisestä joka ansaitsee kunnioitusta.



Alkaa suomessakin tämä perinne katoamaan kuten japanissa. että vanhempi ihminen on aina oikeassa. sääli. Ette ymmärrä omaa etuanne sillä vanhenette itsekin. Kukaan ei ole ikuisesti nuori.

sähän voit pyllistää teinipierusi ihan minne haluat.

Miksi itse lopetan keskustelun johtuu siitä, että tämä läppä on vääristynyt ja mennyt ihan eri suuntaan, mikä on ap:n tilanne. Hänelle toivon pitkää pinnaa ja sietämystä, sekä myös ymmärtämystä pitää huolta itsestä ja oman perheen jaksamisesta. Ja uskallusta vaatia muilta sukulaisilta jotakin tekoja.

senkun jatkuu.



Onko muut alueet elämässä menneet pieleen ja tuosta saa nyt kätevän pätemisalueen. Niinhän se Pentikäinen hyysäsi äitiään kun ensin oli ajellut kännipäissään ja ryssinyt uransa. Se on aina kätevää sitten keksiä omaishoitajuus, kun ei mihinkään muuhun pysty. Päteä kun pitää.