Aloin puolustaa oikeuksiani, nyt jatkuvasti konflikteja ihmisten kanssa :-(.

pääsee elämässä helpomalla.

En osaa pitää puoliani yhtään! En kertakaikkiaan YHTÄÄN. Ja heti jos olen vain hiemankin erimieltä niin koen olevani hankala :/



Kunpa oppisi sanomaan sanottavansa ja mielipiteensä ja puolustautumaan!! Se olisi aivan mahtava elämänmuutos minulle.

Kävin 1,5 v. sitten terapiassa ja opin viimein asettamaan rajani. Kieltämättä juttu meni alussa hieman överiksi, mutta on nyt jo tasaantunut kun hohto siitä, että voi sanoa ei, on himmentynyt. Muutama ystäväksi kuvittelemani häipyi, mutta tosiystävät ei. Pääasia että itse voin paremmin enkä väsytä enää itseäni.

Olen itse samanlainen, liian kiltti, omia mielipiteitäni tuon esiin todella harvoin, eikä niitä minulla kyllä kovin paljoa olekaan.



Työni teen tunnollisesti ja pakertaen. Tunnen syyllisyyttä monesta asiasta. Töissä ottaa päähän monien muiden asema, tuntuvat ottavat työnsä paljon löysemmin, soittavat suuutaan, itse pakerran hiki päässä eikä kiitosta kuulu eikä se näy palkassakaan. Koska kukapa se kissan hännän nostaa jos ei kissa itse ja minusta ei siihen ole.



En tiedä miksi minusta on tullut tälläinen, tunnen itseni tyhmäksi enkä kyllä mikään kovin välkky olekaan:(.



Olen silti kaikille ystävällinen, tulen kaikkien kanssa toimeen ja kaipa minusta pidetäänkin. Mutta kuoreni alla olen onneton.

sanomaan, että sen ein sanominen on uusi hieno taito, jota pitää tietysti koko ajan kokeilla, onhan se siis aivan uusi mahdollisuus. Mutta voima piilee siinä, että voit itse valita, sanotko mielipiteesi vai pidätkö sen omana tietonasi. Eli sinun ei tarvitse aina olla hiljaa tai aina olla sanomassa mielipidettäsi vain osoittaaksesi että nyt voit sen tehdä. Ajan myötä se oikea rajanveto kyllä löytyy. Mutta tosi hienoa ap, tiedän mistä puhut.

Diilin Minna oli tämmöinen

Diilin minnan ongelmat taitavat olla syvemmällä kuin omien oikeuksien korostamisessa.

Todella mielenkiintoinen ketju, juuri siksi, että tässä ilmeisesti vastailevat ne ihmiset, jotka eivät siedä kenelläkään olevan mielipiteitä - ainakaan sellaisia, jotka poikkeavat jollain tavalla kaikkien muiden mielipiteistä. Eli tässä juuri sen näkee, millaista ärsytystä aiheuttaa se, että joku kertoo, ettei jaksa aina vain hymistellä ja olla toisille mieliksi.

Ei ap todellakaan sanonut, että hänestä on tullut tarkoitushakuinen vastarannan kiiski, teinikapinalliseen verrattava henkilö. Vaan ihminen, joka ei enää koko ajan yritä olla samaa mieltä kuin muut ja sulautua seinään.

Uskon ja ymmärrän hyvin mitä ap tarkoittaa. Sellaiset ihmiset, jotka ovat yhtä mieltä aina ja kaikkien kanssa ovat varmasti tasaisen "suosittuja", mutta ap on nyt huomannut sen, että olemalla rohkeasti oma itsensä pelottaa tai ärsyttää yllättävän monet tiehensä. Ei siihen tarvita muuta, kuin massasta poikkeaminen.

Itse poikkean "suuresta massasta" monesti mielipiteineni, ja olen kyllä hyvin pannut merkille, että se ei aina ole suotavaa. Ehkä mielipiteenvapaus sallitaan enemmän muutenkin ronskeille ihmisille, joista näkee jo kaukaa, että heitä ei kukaan jyrää. Sellaisetkin ihmiset tosin keräävät varmasti vastustajia ja vihamiehiä, mutta myös ihailijoita ja myötäilijöitä. On siis vaikeaa olla olemukseltaan "tavis", mutta poiketa massasta saatika puolustaa itseään.

Olen oppinut sen, että jos on rohkeutta erottua massasta mielipiteineen, on oltava myös rohkeutta olla itsenäinen muutenkin. Sillä myötäilyllähän juuri kerätään hyväksyntää, ja ellei myötäile uskollisesti, hyväksyntää ei aina tule.

Muuten, pidän itse ihmisistä, joilla on reilusti oma mielipiteensä ja tahto puolustaa itseään hankalissa tilanteissa. Ja niistä, jotka eivät kerjää muiden suosiota. Eli ap, vaikka oletkin törmännyt miellyttämisenlopettamisen siihen puoleen, ettet enää olekaan "kaikkien kaveri", ihan varmasti sinullekin riittää niitä kavereita tästä eteenpäin.

Diilin Minna oli tämmöinen

Diilin minnan ongelmat taitavat olla syvemmällä kuin omien oikeuksien korostamisessa.

Todella mielenkiintoinen ketju, juuri siksi, että tässä ilmeisesti vastailevat ne ihmiset, jotka eivät siedä kenelläkään olevan mielipiteitä - ainakaan sellaisia, jotka poikkeavat jollain tavalla kaikkien muiden mielipiteistä. Eli tässä juuri sen näkee, millaista ärsytystä aiheuttaa se, että joku kertoo, ettei jaksa aina vain hymistellä ja olla toisille mieliksi.

Ei ap todellakaan sanonut, että hänestä on tullut tarkoitushakuinen vastarannan kiiski, teinikapinalliseen verrattava henkilö. Vaan ihminen, joka ei enää koko ajan yritä olla samaa mieltä kuin muut ja sulautua seinään.

Uskon ja ymmärrän hyvin mitä ap tarkoittaa. Sellaiset ihmiset, jotka ovat yhtä mieltä aina ja kaikkien kanssa ovat varmasti tasaisen "suosittuja", mutta ap on nyt huomannut sen, että olemalla rohkeasti oma itsensä pelottaa tai ärsyttää yllättävän monet tiehensä. Ei siihen tarvita muuta, kuin massasta poikkeaminen.

Itse poikkean "suuresta massasta" monesti mielipiteineni, ja olen kyllä hyvin pannut merkille, että se ei aina ole suotavaa. Ehkä mielipiteenvapaus sallitaan enemmän muutenkin ronskeille ihmisille, joista näkee jo kaukaa, että heitä ei kukaan jyrää. Sellaisetkin ihmiset tosin keräävät varmasti vastustajia ja vihamiehiä, mutta myös ihailijoita ja myötäilijöitä. On siis vaikeaa olla olemukseltaan "tavis", mutta poiketa massasta saatika puolustaa itseään.

Olen oppinut sen, että jos on rohkeutta erottua massasta mielipiteineen, on oltava myös rohkeutta olla itsenäinen muutenkin. Sillä myötäilyllähän juuri kerätään hyväksyntää, ja ellei myötäile uskollisesti, hyväksyntää ei aina tule.

Muuten, pidän itse ihmisistä, joilla on reilusti oma mielipiteensä ja tahto puolustaa itseään hankalissa tilanteissa. Ja niistä, jotka eivät kerjää muiden suosiota. Eli ap, vaikka oletkin törmännyt miellyttämisenlopettamisen siihen puoleen, ettet enää olekaan "kaikkien kaveri", ihan varmasti sinullekin riittää niitä kavereita tästä eteenpäin.

siksi kun joku myös osuvasti sanoin että jotkut mielepiteenilmaisijat jyrääävät toiset.

JA minä itse olen sellainen joka pelkää toisten negatiivisiä kommentteja eli olen myötäilijä ja en sittenkään ole kovin pidetty,surkeeta!

Tässäkin asiassa on niin monta puolta, eikä tämä asia ole joko tai. Itse olen todella iloinen jos joku uskaltaa sanoa mielipiteensä ja ihailen häntä.Minullekin tulee rohkeampi olo. Mutta sitten on todella näitä jotka myös sanovat olevansa vain rehellisiä ja ovatkin aivan kauheita rehellisyydessään. Täällä palstalla kun kirjoitellaan niin toki se ensimmäinen mielikuva ,mihin on omassa elämässään törmännyt,tulee ensin mieleen. Eikä ihmiset varmaan ole niin yksioikoisia kun luulisi mutta tällä palstalla nyt korostuu tälläinen tapa yksioikoinen maailmankuva ja tapa jolla kerrotaan mielipiteet.

Minä olen törmännyt sekä rehellisiin ,ihaniin mielipiteensanojiin (ovat saaneet olla eri mieltä kun minä)että "rehellisiin" törppöihin,törkeisiin ,muita panetteleviin mielipiteensanojiin ,ja tämän takia ei voida kuitenkaan oikeasti tietää,mihin kategoriaan kukin sitten oikeassa,omassa elämässään kuuluu.

Samoin kuin tämä että poikkeaa massasta.Kerran eräs hyvin tapettiin sopiva henkilö jolla ei ollut yhtään omia mielipiteitä mistään maailman asiasta sanoi että hän on niin erikoinen!vähänkin sellainen asia joka ei koskenut lapsen potkupuvun väriä niin se ei häntä kiinnostanut tai hän kysyi mielipiteen mieheltään. Ulkoisesti hän oli tuulipukukansaa,harrasti kerran viikossa jumppaa.

Että mitä me ollaan omasta mielestämme ja sitten kuitenkin toisten näkökulmasta saatetaan olla jotain aivan muuta.

tuon viestin perusteella juuri mitään, mutta omasta lähipiiristä kyllä aika ikävä esimerkki ihmisestä, joka "oppi laittamaan vastaan".



Itse en koskaan ollut huomannut, että veljeni vaimo olisi "liian kiltti", vaan ihan normaali. Hän itse kuitenkin oli kokenut niin, ja nyt omien sanojensa mukaan alkaa oppia sanomaan omia mielipiteitään, koska hänellä _on oikeus_ siihen. Niinpä sitten on oikeus sanoa kärkkäästi mielipiteet kaikkien toisten lastenkasvatuksesta, vihata avoimesti anoppia, sulkea lapsenlapset pois isovanhempien elämästä, huutaa naapureille heidän vääristä liikkeistään, riidellä miehensä kanssa jne. Ja hän itse on todella onnellinen muutoksestaan. Lapsilleenkin on opettanut, että jos joku haukkuu, pitää pistää hanttiin ja sanoa "sinäkin paskaläjä siinä" tai jos joku lyö, lyödä takaisin. Kuulemma lapsissaan näkee liikaa itseään lapsena, eli liian kiltin. Ja sivuhuomautus, lapset ei todellakaan tähänkään asti olleet mitään hissukoita, vaan enemmän erittäin vilkkaita ja ihan normaalisti puolensapitäviä.



Minä taas olen lapsena ollut sellainen äkkinäinen, ja osin vieläkin. Kuitenkin tuntuu, että mitä vanhemmaksi ja vahvemmaksi tulen, sitä vähemmän tulee tarve puolustaa omaa mielipidettä tilanteessa, jossa tiedän, että siitä tulee hankaluuksia. Pidän omat mielipiteeni ja ajatukseni, eikä sitä tarvitse kuuluttaa kaikille. On toisten huomioonottamista miettiä myös sitä, ettei omalla käytöksellään loukkaa. Ehkä tästä tuloksena on se, etten ole kaikkein värikkäin tyyppi, enkä kerää niitä vahvimpia tunteita puolesta ja vastaan, mutta olen tyytyväinen itseni kanssa ja toivon, että toisilla ihmisillä on stressitön olo kanssani ja minuun voi luottaa. Monilla tosi värikkäillä ja mielipiderikkailla ihmisillä on kyllä niitä ihailijoita (ja vastustajiakin) ympärillä, mutta ei sitten välttämättä niitä tosiystäviä yhtään enempää vaan jopa päinvastoin.

niin paljon että heille kannattaa omia mielipiteitään edes sanoa.

tosi vahva persoona, jotka pamauttelevat asioita, joista osa on myös loukkauksia, peruvat lupauksiaan ja tulemisiaan säännöllisesti, aina paljon myöhässä jne.



Nämä saavat toimintansa anteeksi, koska "ne nyt vaan on sellasia". Muut silottelevat heidän toimintaansa ja vähättelevät.



Kyllä mä uskon että omallakin kohdalla tämä voi mennä/varmaan meneekin yli, mutta kuulkaas kun ei enää edes haittaa! Menköön! Ku minä en jaksa olla mikään curling-kaveri enää. Haluan nähdä sen, mitä tapahtuu/tapahtuuko mitään, kun minä teen asiat toisin.



Mua ihmetyttää, että kaikki täällä puhuu omien mielipiteiden kertomisesta ja kertomatta jättämisestä ja puuttumisesta toisten asioihin.



Musta ei ainakaan tule sitä, joka kertoo mielipiteensä asioista, mitkä ei mulle kuulu! Jos mun elämässä toimijoina on ollut muut ihmiset ku minä - ja kirjahyllyäkin ostaessa mietin, että kelpaakohan tää nyt kaikille, kakkua leipoessa mietin kelpaakohan tämä (vaikka maistaisin sitä ja huomaisin, ettei ole pilalla - en silti voi tietää kelpaako se) - ni voitte olla varmoja ettei musta tule sellasta toisten asioihin puuttujaa.

jos olet jotain mieltä sitä pitää koko ajan puolustaa



jos olet "kiltti tyttö" pääset helpommalla, mutta asiat ei edisty siten ja oikeuksiasi poljetaan, koska sinua ei huomata



T. toinen taistelija

Musta ei ainakaan tule sitä, joka kertoo mielipiteensä asioista, mitkä ei mulle kuulu! Jos mun elämässä toimijoina on ollut muut ihmiset ku minä - ja kirjahyllyäkin ostaessa mietin, että kelpaakohan tää nyt kaikille, kakkua leipoessa mietin kelpaakohan tämä (vaikka maistaisin sitä ja huomaisin, ettei ole pilalla - en silti voi tietää kelpaako se) - ni voitte olla varmoja ettei musta tule sellasta toisten asioihin puuttujaa.

Hyvä! Just oikein toimittu!

Itekin mietin näitten leipomusten kanssa samaa.

Ja olen myös ajatellut että onko sillä niin väliä.

Jossain olen saanut palanutta pullaa ja hitsi kun olen ajatellut että onpa rohkeita ihmisiä, ite olisin heti pyydellyt anteeksi asiaa. kun meille piti tulla neuvolantäti kotikäynnille niin peruin sen kun pullat oli palaneita, eivätkä olleet edes paljon,niin hävetti.

mulla on ollut sellainen isä joka muutti valkoisen mustaksi eikä koskaan kukaan ole osannut mitään tehdä oikein,paitsi hän ja yksi nuorempi sisareni. kun on aina saanut kuulla tätä arvostelua niin itsekin on oikein ylikorostuneeesti alkanut miettiä asioita muiden kannalta ja sadalta eri kannalta. ja on tosi rasittavaa sellainen. ja niemenomaan sitä että mitä muut ajattelee. omasssa elämässäni on nyt jännä vaihe meneillään mutta isäni eikä kyllä äitikään tiedä siitä mitään juuri sen takia ettei taas tulisi takkiin. tai että sitten mulle asetetaan taas liian kovia vaatimuksia ja odotuksia,kun itselleni on tärkeintä että selviän tästä kunnialla eikä se että kuinka paljon saan sellaista kiitosta ympäristöltä jonka voimalla isäni voi paistatella ja kehuskella omaa arvoaan nostaen. eli arvoni on siinä,isäni mielestä,kuinka joku ulkopuolinen minua kehuu.näin oli lapsenakin.

olin kiltti pikkutyttö jonka ainoa huomio isältä oli että käyttäydyitpä "kaupungilla" hyvin. kiukutella ei kotona saanut sanottiin vaan että mene sinne ...lle kiukuttelemaan eli kouluun tai naapurille.

Minä kävin burnoutin läpi ja opin sen jälkeen sanomaan ei.

Mutta sepä ei käynytkään työkavereille ja läheisille. Kun sanoin, että en vaihda työvuoroa, koska en pysty, sain heti kiukkuista palautetta. Kun sanoin, että en voi nyt tehdä ylitöitä niin sama juttu. Minusta on tullut itsekäs ja en ole kuulemma enää mukava.



Läheisilleni samoin. Kun en lähtenyt saunan jälkeen puhdistamaan kaverini lapsen kynsivallintulehdusta ja laittamaan siihen laastaria (talvipakkasella autolla 5km matka) niin ystävyys loppui siihen. Olen itsekäs paska kuulemma.



Ai kun nautin tilanteesta nykyään. Kuinka ihanaa kun ihmiset pitää minua inhottavana ja ei jatkuvasti pyydä minulta enää palveluksia. Saan enemmän aikaa itselleni ja levätäkin enemmän.



Tsemppiä ap sinulle.

niin, että ympärilläsi olevat ihmiset ovat tottuneet kiltteyteesi ja periksi antamiseen ja nyt reagoivat siihen, ettei homma menekkään enää kuten ennen? Millaisia ihmisiä ympärilläsi on? Minkälaiset ihmiset etääntyvät? Millaiset lähentyvät? Ehkä kehittymisesi aiheuttaa sen että ystäväpiirisi muuttuu sen mukaan minkälainen ihminen olet? Ehkä saat parempia, luotettavampia ja aidompia ystäviä? Ikävistä ylikävelijöistä onkin hyvä päästä etäälle, älä heitä murehdi. Itse olin samassa tilanteessa aikoinaan ja itse mietin ystäväni läpi ja otin osaan etäisyytä. En enää suostunut manipuloitavaksi ja ohjailtavaksi. Näihin ihmisiin pidän edelleen harvakseltaan yhteytä ja se riittää. Muita parempia on kuitenkin lähellä. Elämä on tasaisempaa ja hyvää. Itse huomasin, että fiksujen ja kivojen ihmisten kanssa on helppo olla, vallankäyttäjien ym. hankalien tyyppien kanssa joutuu tekemään töitä suhteen ylläpitämiseksi ja aina välillä tulee ikäviä tilanteita ts. seurustelu heidän kanssaan on jotenkin vaikeampaa. Valitse niitä ihmisiä ympärillesi, jotka saavat sinusta parhaat puolesi esiin ja joiden kanssa on hyvä olla. Elämäänsä ei kannata uhrata huonossa seurassa, koska seura tekee kaltaisekseen. Hienoa, että olet kasvanut ihmisenä, jatka samaa rataa!!

Tiedän tarkalleen, mistä puhutaan. Olen itse läpikäymässä samaa!!! Ihana lukea teidän kommentteja.



Mielenkiinnosta haluan kysyä, minkä ikäisiä olette/olitte, kun läpikävitte näitä asioita. Itse olen 31 vuotias ja olen varma, että kohdallani kolmenkympin kriisi tarkoitti juuri näitä asioita ja niiden läpikäymistä. Jollakulla toisella ne voivat kai olla hyvinkin erilaisia asioita.

nro 40 on mun idoli ja juurikin tätä tavoittelen!!!!! Jes, hyvä sinä!



Ja jollain nyt nousee tietty karvat pystyyn, mutta kerronpa.



Mulla tää tilanne koski vain osaa ihmissuhteista, sanoisin 50/50. Ne, joiden kanssa arkeni jaan, niiden kanssa oon osannut olla itseni ja pitää huolta oikeuksista. Mutten edes kaikkien lähimpien tuttujen. Ja todellakin, uskon sen olevan niiiiin vapauttavaa, jopa sen, että se toinen suuttuu mulle!!! Että tavallaan voin kuvitella nauttivani siitäkin.



Tarkoitus ei ole olla itsekäs ja kamala jne., vaan laittaa asioita mittakaavoihin. Juuri tuo ed vastaajan kynsinauhaesimerkki on sellainen, mihin haluan pystyä sanomaan ensin ei ja sitten olla tuntematta syyllisyyttä, jos toinen suuttuu.

"harjoittelee" EI:n sanomista, niitä tilanteita, joissa sen joutuu sanomaan tulee vastaan kokoajan. Sitten kun sen osaa, ei niitä enää tulekaan, koska ihmiset jotenkin vaistoaa, että tuon kanssa ei ryttyillä.



Omalla kohdallani tähän on hyvä esimerkki puhelinmyyjät, joille sanoin ei. Kun olin siitä vielä epävarma, perustelin kovin miksi en nyt halua tilata jotain ja puhelut olivat pitkiä ja hankalia. Nyt osaan heti keskeyttää puhelinmyyjän ja sanoa, etten halua tilata mitään. Minulle toivotetaan mukavaa päivönjatkoa ja puhelu päättyy siihen.



Toisaalta tuossa kiltteydessä on myös se, että kilttinä tekee kaikkensa välttääkseen ristiriitoja ja konflikteja. Mutta kun oppii, että jos elää tunteella, ei voi välttyä ristiriidoilta ja konflikteilta. Niitä siis tuntuu tulevan paljon, koska ne vielä ahdistavat. Mutta kun tottuu siihen, että ollaan erimieltä ja selvitetään asioita puhumalla, niin ristiriidat eivät enää tunnukaan pahoilta.



olen saanut juuri käsiini kirjan narsismista: Sata tapaa tappaa sielu. Sitä lukiessa tajusin, että oma isäni, on narsisti (ja kas anoppikin). Tajusin siis omien kotiolojeni vääristyneisyyden, mutta pelottaaa kyllä myös omat vikani. Minussakin löytyy noita narsistin piirteitä: miksi olisinkaan parempi kuin perimäni.



Syy miksi kirjoitan tästä, on siihen liittyvä syyllisyys ja häpeä. Häpeästä pääsee, kun sen paljastaa: jokainen häpeää vain itseään. Eli minä olen omaa rikkonaisuuttani peittääkseni yrittänyt olla täydellinen. Minulla on ollut varaa arvostella muita ja neuvoa muita. Olen hylkäämisen pelossa valehdellut, olen pyrkinyt kontrolloimaan läheisiäni jne.



Tämä alkaa kuitenkin onnekseni olla taakse jäänyttä elämää, koska olen jo parantunut sen verran, etten useimmiten enää toimi noin. Yhtäkaikki, kun myönnän itselleni, miten paskamaisesti olen toiminut ja annan sen itselleni anteeksi (miten olisin voinut omista lähtökohdistani pystyä olemaan parempi?) pääsen myös minua vaivanneesta sairaalloisesta syyllisyydestä.



Olen siis vasta matkalla paremmaksi ihmiseksi, sellaiseksi, joka minä oikeasti olen (vrt. särkynyt saviruukku), mutta koin juuri uuden oivalluksen liittyen tuohon narsismiin. Ja kirjoitin jo niin pitkän romaanin, etten enää jaksa oikolukea tätä, vaan sanon nyt hyvää yötä teille ja palaan lukemaan tätä ketjua myöhemmin.

tähän samaan asiaan mutta eri puolelta.



Eli naapurissani on nainen, joka auttaa kaikella mahdollisella tavalla toisia. Hän on auttanut minuakin usein. Ja olen siitä hänelle tavattoman kiitollinen, olen sen aina sanonutkin. Olen hämmästynyt monta kertaa, että onko tosiaan tällaisiakin ihmisiä olemassa, joka auttaa toisia. Sellaisia harvemmin tapaa.

että ap on ollut niin kiltti niin pitkään, että kokee konfliktina ihan normaalin mielipiteiden vaihdon tai erimielisyyden? Jos ap:n kokemus tilanteesta, jossa ihmiset ovat eri mieltä, on aina ollut sellainen että hän itse joustaa ja myötäilee - ja nyt ap ehkä odottaa, että toinen osapuoli myötäilisi?



tuli vaan mieleen...

Kun vielä voimistut, niin et enää analysoi muiden ilmeitä, tai edes välitä vaikka joku laittaa välit poikki.