Aloin puolustaa oikeuksiani, nyt jatkuvasti konflikteja ihmisten kanssa :-(.

Täällä on kohtalotoverisi :)

Ihan kuin mä olisin tuon kirjoittanut.

Et osaa esittää asiaasi diplomaattisesti, vaikka väitätkin heti alussa olevasi diplomaattinen. Olen huomannut, että vaikeitakin asioita saa "läpi" kun esittää ne vain oikein.

Sellainen voisi tulla mieleen jos henkilö on aina ollut ns. "helppo". Ovat kummastuneet muutostasi, eivätkä tiedä mitä ajatella.



Ethän kuitenkaan ole alkanut sellaiseksi rouva suorasuuksi joka latoo jyrkät mielipiteensä esiin vaikka niistä kukaan ei olisi kiinnostunut?

mulla vasta tavoitteena tuo sun muutos. Pelkään vähän saman tapahtuvan. Mutta tapahtukoon. Omaan elämääni tarvitsen väljyyttä ja sen jos saan ja muutaman ihmisen menetän niin samapa tuo. Nyt elo on puun ja kuoren välissä olemista ja tukehduttavan tuntuista toisinaan.

Mutta ei nyt mielestäni hirveän pahana. Jonkin verran, joo.



Mutta ihan oikeasti, on ollut jännä havaita, että osa ihmisistä tosiaan selvästi karsastaa voimakkaampia ihmisiä, tai ihmisiä jotka erottuvat tapetista.



Olin ennen todella ihan sellainen että vaikka minua olisi kohdeltu kuinka törkeästi niin nielin kaiken enkä osannut sanoa vastaan tai puolustaa itseäni. Olen niin tottunut sellaiseen kohteluun lapsena toisen vanhempani taholta :-( Jos yritin puolustaa itseäni tai pitää kiinni näkemyksistäni, vanhempani haukkui minua hallitsijaksi ja itsekkääksi.



Minulle tämä muutos on ollut todella hyvä. Oman mielenterveyteni ja persoonani kannalta. Suosittelen ;) Enää en ole alistettu, pahoinvoiva alamainen.



Kannatan samoja oikeuksia myös muille, ehdottomasti. Tiedän millaista on olla alistettu - ja sitä ei tosiaankaan itse tajua, ennen kuin antaa itsensä tajuta sen. Siis uskon kokemuksesta tietäväni että alistettuna oleminen häiritsee ihmistä itseään, mutta se tieto torjutaan hyvin voimakkaasti. Ihmisen psyyke toimii siten.



Ihminen voi vahvistua vasta sitten jos hän suostuu päästämään tajuntaansa ja "käymään läpi" sen että on alistettu. Se on hirveä, katkera havainto, ja järisyttävä muutos.





ap

Onko kellään muulla samantapaisia kokemuksia. Olin 20-30 vuotta elämästäni ihan pidetty tyttö / nuori nainen, diplomaattinen, sovitteleva, miellyttämisenhaluinen. Kääntöpuolena kuitenkin se, etten oikein ollut / voinut olla mistään mitään mieltä, joustin joka suuntaan, minua käytettiin hyväksi, vaikka tuntui pahalta, vaikenin ja käänsin toisenkin posken. Minulla oli huono itsetunto ja -arvostus. Toisaalta olin oikeastikin kiltti ja halusin olla antelias, anteeksiantava ja muille hyvä. Ja haluan edelleen. Arvoni eivät ole muuttuneet. Mutta terapian ja elämänkokemuksen myötä kävi (onneksi) niin, että olen vahvistunut ihmisenä ja alkanut ymmärtää omat oikeuteni. Uskallan puolustaa itseäni. En enää pyytele anteeksi olemassaoloani ja sanon rohkeasti mielipiteitäni. Yritän olla muita kunnioittava ja sivistynyt. Kuitenkin muutoksen myötä olemukseeni on tullut "äkkivääryyttä". Olen huomannut että monet ihmiset loukkaantuvat tai katsovat karsaasti sitä että joku reippaasti sanoo mielipiteitä tai puolustautuu tai pitää kiinni oikeuksistaan. Monet ihmiset ovat selkeästi ottaneet etäisyyttä. Toisaalta jotkut ihmissuhteet ovat vahvistuneet. Kuulostaako yhtään tutulta?

Ymmärrätkö kuitenkin sen, että sinun ei tarvitse JOKA ASIAAN sanoa mielipidettäsi, eikä sun tarvitse joka helvetin vääryyden kohdalla alkaa vänkyttämään ja tekemään asioista hankalia.

Muistan omilta opiskeluajoiltani just sun kuuloisen tapauksen: tyypin jolla OLI OIKEUS. Varmasti kuvitteli itsekin olevansa todella kiva ja joustava ja ihmisrakas, vaikka todellisuudessa oli yksi helvetin vänkyttäjä, joka ei ymmärtänyt, että jos hänen jokaista mielipidettään ei väännetty ja käännetty ja loputtomasti kommentoitu ja yleensä vielä myönnetty juuri siksi oikeaksi, se ei ollut vääryyttä häntä kohtaan.

Ymmärrän hyvin jos ihmiset kaikkoavat luotasi.

yleensä kaikille jotka havahtuvat siihen että heilläkin on oikeus mielipiteisiin jne., tulee sitten aluksi lauottua niitä mielipiteitä vähän liikaakin ja vähän väärissä paikoissakin.



Toisaalta tietysti sellaset ihmiset jotka ovat tottuneet käyttämään hyväkseen alistujaa, ottavat varmaan etäisyyttä ko henkilöön jos tämä ei enää suostukaan hyväksikäytettäväksi.

Onko kellään muulla samantapaisia kokemuksia. Olin 20-30 vuotta elämästäni ihan pidetty tyttö / nuori nainen, diplomaattinen, sovitteleva, miellyttämisenhaluinen. Kääntöpuolena kuitenkin se, etten oikein ollut / voinut olla mistään mitään mieltä, joustin joka suuntaan, minua käytettiin hyväksi, vaikka tuntui pahalta, vaikenin ja käänsin toisenkin posken. Minulla oli huono itsetunto ja -arvostus. Toisaalta olin oikeastikin kiltti ja halusin olla antelias, anteeksiantava ja muille hyvä. Ja haluan edelleen. Arvoni eivät ole muuttuneet. Mutta terapian ja elämänkokemuksen myötä kävi (onneksi) niin, että olen vahvistunut ihmisenä ja alkanut ymmärtää omat oikeuteni. Uskallan puolustaa itseäni. En enää pyytele anteeksi olemassaoloani ja sanon rohkeasti mielipiteitäni. Yritän olla muita kunnioittava ja sivistynyt. Kuitenkin muutoksen myötä olemukseeni on tullut "äkkivääryyttä". Olen huomannut että monet ihmiset loukkaantuvat tai katsovat karsaasti sitä että joku reippaasti sanoo mielipiteitä tai puolustautuu tai pitää kiinni oikeuksistaan. Monet ihmiset ovat selkeästi ottaneet etäisyyttä. Toisaalta jotkut ihmissuhteet ovat vahvistuneet. Kuulostaako yhtään tutulta?

Ymmärrätkö kuitenkin sen, että sinun ei tarvitse JOKA ASIAAN sanoa mielipidettäsi, eikä sun tarvitse joka helvetin vääryyden kohdalla alkaa vänkyttämään ja tekemään asioista hankalia. Muistan omilta opiskeluajoiltani just sun kuuloisen tapauksen: tyypin jolla OLI OIKEUS. Varmasti kuvitteli itsekin olevansa todella kiva ja joustava ja ihmisrakas, vaikka todellisuudessa oli yksi helvetin vänkyttäjä, joka ei ymmärtänyt, että jos hänen jokaista mielipidettään ei väännetty ja käännetty ja loputtomasti kommentoitu ja yleensä vielä myönnetty juuri siksi oikeaksi, se ei ollut vääryyttä häntä kohtaan. Ymmärrän hyvin jos ihmiset kaikkoavat luotasi.

Se, että uskaltaa olla koko ajan äänessä ja laukoa mielipiteensä, ja koko ajan olla omaa itseään puolustamassa EI OLE MITÄÄN VAHVUUTTA. Eikä se ole vahvan ihmisen merkki, ei todellakaan, pikemminkin näennäisvahvan ihmisen, joka kuvittelee koko ajan kaikki muut ihmiset, heidän mielipiteensä ja sanomisensa itselleen uhiksi.

Tuollainen ihminen on lähinnä rasittava vielä siinä sokeudessaan omalle käytökselleen, joka ei todellakaan ole hyvää käytöstä, eikä missään nimessä vahvan ihmisen merkki.

Oikeasti vahva ihminen osaa vetää rajat missä kohtaa on syytä puolustaa itseään ja pitää oikeuksistaan kiinni, ja ymmärtää mitkä taistelut ovat turhia.

Haen kokoajan paikkaani omassa elämässäni. Alan vähitellen voimaan paremmin. Yhden pitkäaikaisen ystävyyden tämä on maksanut, mutta pieni hinta se on siitä että itselläni on paljon parempi olla.

Lisäksi olen alkanut kyseenalaistaa eloani huonossa parisuhteessa...

ikävää, että vanhempasi kohteli sinua väärin ja hienoa, että olet saanut työstettyä noita kokemuksia.



Minulla oli vähän sama kokemus ja kävin läpi sellaisen vaiheen, että sanoin tosi kärkkäästi asioista ja loukkaannuin hirveästi, jos joku yhtään käyttäytyi tavalla, jonka olisi voinut tulkita oikeuksieni polkemiseksi ja sitten jos siitä tuli hankaluuksia (toinen suuttui tms.) niin tunsin hirveää syyllisyyttä. Vasta nyt olen alkanut paremmin "kestää" sen, että toiset eivät aina pidä mielipiteistäni tai toiminnastani ja myös sen, että kaikki harmittava käyttäytyminen ei ole tarkoitettu hallitsemaan tai loukkaamaan minua - tai vaikka olisikin, ei siihen tarvitse aina puuttua niin voimakkaasti.



Ehkä sinunkin on vielä hiukan vaikea kestää noita muiden reaktioita puoliesi pitämiseen? Se oli minulle kaikkein vaikein asia työstää (tosin en käynyt terapiassa).

Tuollaisessa henkisen kasvun prosessissa käy aluksi yleensä niin, että menee "toiseen äärilaitaan". Sitten ajan kanssa pääsee sopusointuun itsensä kanssa ja muuttuu ihmiseksi joka osaa puolustaa itseään terveesti mutta ei jyrää muita.



Onnea joka tapauksessa sinulle ap!

Kasvoin isossa perheessä, jossa oli vähän jaettavaa. Vaikka olen sisäänpäinkääntynyt ja hiljainen perusluonteeltani, minusta kasvoi aika äänekäs ja rohkea pitämään huolta oikeuksistani. Kun sitä pannarinpalaa ei ruokapöydässä aina saanut, jos ei pitänyt huolta, että sen saa.



Minulle ei ole koskaan ollut vaikaa kertoa, että olen eri mieltä kuin muut ja monta kertaa sanon sen ihan tahallanikin vain tuodakseni esiin, että ihan "normaali" ihminenkin voi olla toista mieltä. Mielestäni monet katselevat maailmaa niin kovin kapeista ikkunoista.



Tämän seurauksena en ole koskaan ollut suosittu enkä erityisen pidetty. Parhaiden ystävien kanssa minulla on kuitenkin syvällisiä suhteita, sellaisia, joita ei koskaan kehity, jos pysytään pinnallisuuksisa ja ollaan aina samaa mieltä.



Rohkeudesta on paljon etua myös rakkaussuhteissa. En ole koskaan viipynyt pitkään huonossa suhteessa eikä minua ole alistettu. Passaan ihan vapaaehtoisesti niitä, joita rakastan. En toki sano ääneen kaikkea kielteistä, mitä saatan ajatella. Silti rehellisyys ja avomuus vievät meilestäni pitkälle parisuhteessa.

En kuitenkaan ymmärrä, miksi näissä vastauksissa oletetaan, että olet nyt mennyt toiseen ääripäähän ja muuttunut jyräksi, joka laukoo mielipiteitään joka asiaan. Sitä en sinusta usko.



On vain niin, että kun ihmiset tottuvat johonkin ihmiseen tietynlaisena, niin heidän on vaikea sopeutua muutokseen. On häkellyttävää, kun aiemmin helppo ja mukava ihminen saattaakin nyt ilmaista mielipiteensä, joka ei olekaan samanlainen kuin heidän omansa.



Älä heistä välitä. Uskon, että tiedät, milloin kannasta on pidettävä kiinni ja milloin ei. Kyseessä on kuitenkin oma elämäsi, terveytesi ja hyvinvointisi.



En ole itse ollut terapiassa, mutta vahvat vanhemmat oli minullakin.

Mä en ajatellut, että ap tekisi näin vaan itselleni kävi näin,

t. 9

En kuitenkaan ymmärrä, miksi näissä vastauksissa oletetaan, että olet nyt mennyt toiseen ääripäähän ja muuttunut jyräksi, joka laukoo mielipiteitään joka asiaan. Sitä en sinusta usko. On vain niin, että kun ihmiset tottuvat johonkin ihmiseen tietynlaisena, niin heidän on vaikea sopeutua muutokseen. On häkellyttävää, kun aiemmin helppo ja mukava ihminen saattaakin nyt ilmaista mielipiteensä, joka ei olekaan samanlainen kuin heidän omansa. Älä heistä välitä. Uskon, että tiedät, milloin kannasta on pidettävä kiinni ja milloin ei. Kyseessä on kuitenkin oma elämäsi, terveytesi ja hyvinvointisi. En ole itse ollut terapiassa, mutta vahvat vanhemmat oli minullakin.

Nyt sinun pitää vaan kehittyä sellaiseksi, että vuorovaikutus toisten kanssa on hyvää. Eihän se ole hyvää vuorovaikutusta, jos sinä vain olet sanomassa mielipiteitä, nythän toisen pitää joustaa sinun mukaasi, että olisit tyytyväinen. Kyllä vuorovaikutuksessa molempien pitää joustaa ja tietenki pystyä ilmaisemaan mielipiteensä. Niin aikuisten ainakin pitäisi olla vuorovaikutuksessa keskenään.

Olet hyvällä tiellä, tunnistanut tärkeitä haasteita ja kasvunpaikkoja itsessäsi, saanut itseluottamusta ja -varmuutta. Täällä moni on lukenut tekstiäsi kuin piru raamattua ja olettaa, että olet mennyt toiseen ääripäähän. Älä siitä välitä. Pääasia että olet sinut itsesi kanssa, näytät muille missä sinun rajasi kulkevat ja puolustat näin oikeuksiasi, hieno juttu! Itsekin olen saman käynyt läpi ja olen huomannut, että ihmisten kunnioitus lähtee siitä, mitä itse ajattelee itsestään.

Olen kiltin, hiljaisen ja ystävällisen näköinen ja ehkä oloinenkin ja olen huomannut, että joidenkin tyyppien on todella vaikeaa sulattaa sanaani ei.



Sitä kyseenalaistetaan ja aletaan vänkyttämään ihan uskomattomasti. Näin käyttäyvät muutamat tuttavani ja myös jotkut vieraat ihmiset eivät millään meinaa uskoa, että todella pystyn pysymään päätöksessäni.

Kiva kuulla että on muitakin! Itsekin olen aika joustava, mutta esim. lasteni puolesta olen jo muutamaan kertaan näyttänyt kynteni (koin tärkeäksi) ja se sai aikaan hämmennystä. Lisäksi minulla on hyvä työpaikka, hyvä mies, paljon omaisuutta, eli vähän kaikkea. Itse tiedän olevani vahva, kaikki aina erehtyvät ;)

Olen kiltin, hiljaisen ja ystävällisen näköinen ja ehkä oloinenkin ja olen huomannut, että joidenkin tyyppien on todella vaikeaa sulattaa sanaani ei. Sitä kyseenalaistetaan ja aletaan vänkyttämään ihan uskomattomasti. Näin käyttäyvät muutamat tuttavani ja myös jotkut vieraat ihmiset eivät millään meinaa uskoa, että todella pystyn pysymään päätöksessäni.

Ymmärrätkö kuitenkin sen, että sinun ei tarvitse JOKA ASIAAN sanoa mielipidettäsi, eikä sun tarvitse joka helvetin vääryyden kohdalla alkaa vänkyttämään ja tekemään asioista hankalia.

Muistan omilta opiskeluajoiltani just sun kuuloisen tapauksen: tyypin jolla OLI OIKEUS. Varmasti kuvitteli itsekin olevansa todella kiva ja joustava ja ihmisrakas, vaikka todellisuudessa oli yksi helvetin vänkyttäjä, joka ei ymmärtänyt, että jos hänen jokaista mielipidettään ei väännetty ja käännetty ja loputtomasti kommentoitu ja yleensä vielä myönnetty juuri siksi oikeaksi, se ei ollut vääryyttä häntä kohtaan.

Ymmärrän hyvin jos ihmiset kaikkoavat luotasi.

olevan ihmisen sisäistä muodonmuutosta hyväksytä. Johan sen tietää jokainen, joka lähestyy näitä juu, kyllä kaikki käy ja se yhden kerran sanookin, että ei sovi, niin ihmisestä tulee hankala. Ns. aina puolensa pitäneet tyypit, jotka uskaltavat sanoa mielipiteensä ja ei, eihän heiltä kukaan uskalla edes pyytää esim. palveluksia. Kiltin ihmisen on aina oltava kiltti, muuten muut suuttuu...voi peese!!!