Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Yli 30v:t! Mikä surullisinta, ikätoveri on sinkku, perheellinen vai eronnut?
16.12.2009 |
Minua säälittää ikätoverini (olen 35v) jotka eivät ole löytäneet puolisoa. Parempi on jopa eronneet. Itse pidän ydinperhettä suurena onnena, mutta toki olen onnellinen sinkkujenkin puolesta mikäli he eivät koe tarvitsevansa ketään ja ovat onnellisia. Huomaan silti että eka ajatus on säälivä voiii... kun saan FB:ssa kaveripyynnön vanhalta kaverilta ja huomaan ettei hänellä ole puolisoa eikä lapsia. Toki toivon että se on heidän oma valintansa ja eivät koe jäävänsä mistään paitsi.
Kommentit (45)
tuon ketjun innoittamana, missä kyseltiin 82-syntyneiden elämäntilanteita. Moni vastaili tyyliin että "tasaista arkea vuodesta 2000" tms. Sellaiset ihmiset mua ehkä säälittää. Itse olen juuri valmistumassa yliopistosta ja naimisissa ja minulla on tosi hyvä cv, mutta ennen kaikkea olen ELÄNYT. Olen asunut ulkomailla, kokeillut rajojani, etsinyt itseäni ja tavannut aivan mielettömiä ihmisiä ja nähnyt ihan mielettömiä paikkoja. Tietenkään kaikki eivät sellaista kaipaa, mutta jos kysytään että mikä säälittää, niin se on ihmiset jotka elävät vain sitä tasaista arkea KOKO elämänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä kaikkein surullisinta on yksinäisyys (siis ei se, että joku on yksin, vaan se että hän kokee itsensä yksinäiseksi) sairastuminen ja tahaton lapsettomuus. Eli elämäntilanteet, joissa ois paljon haaveita ja paljon annettavaa, muttei mahdollisuutta toteuttaa näitä unelmia.
Pahinta mitä tällä saralla voin kuvitella on että perustaisi perheen hyvässä uskossa, olisi pienet lapset joiden hoitamisessa on täysin kiinni vielä monta monituista vuotta, ja sitten siinä vaiheessa puoliso osoittautuisi täydeksi roistoksi. Tuo olisi ahdistava ansa. Ruveta sitten tuossa elämäntilanteessa miettimään, jatketaanko yhdessä, ja kantaa raskaiden tunteiden taakkaa. Tähän verrattuna muut kohtalot näyttäytyvät keveinä.
Itsellä ei onneksi tuollaisesta ole pelkoa, parista eri syystä.
Tunnen tällaisen tapauksen. Hänestä on ilmeisesti syyllisyydessään ja häpeäraivossaan tullut kuin sokea pyssymies; ampuu raivokkaasti joka suuntaan osuakseen edes johonkin mutta osuu vain itseensä. Yrittää umpimähkäisesti osoitella vikoja muiden, onnellista ja harmonista elämää elävien elämässä, että oma tilanne tuntuisi helpommalta kestää.
Alue: Aihe vapaa
"onneksi minä en ole tuo". Jos sääliä pitää, niin ehkä sitten eniten säälittää perheellinen, joka pitää kynsin hampain kiinni onnettomasta ydinperheestä ja umpikujaan ajautuneesta suhteesta, vain jotta hänellä olisi perhe ja puoliso.