Yli 30v:t! Mikä surullisinta, ikätoveri on sinkku, perheellinen vai eronnut?

kuitenkin leskiäiti kuin leskirouva.

ystäväni, joka kärsii mielenterveysongelmasta. En tiedä miten auttaisin.

Tahattomasti lapseton yli kolmekymppinen sinkku

Mä olen 35-vuotias. Takana on vakava sairaus, avioero ja mulla ei ole vielä lapsia. Vaikka kaikenlaista kommellusta on tapahtunut niin en ole mitenkään surullinen tms että pitäisi sääliä.

Lapsia en ole tehnyt, koska ei ole kiinnostanut. Omakotitaloa ei ole samasta syystä.

Viime kesänä alkoi lapset sitten vihdoin viimein kiinnostaa ja raskauduin samantien.



Toivottavasti mua ei ole kukaan turhaan säälinyt, koska ei ole ollut mitään syytä.

Tiedän hänen haaveilevan perheestä ja lapsista mutta tapailee aivan vääränlaisia miehiä.



Nytkin on kierroksessa paljon nuorempi, viinaa kittaava, huonot käytöstavat omaava, rikollisten kanssa vehtaava, persaukinen etä-isä.

joka asuu kulissiliitossa rahan ja statuksen takia. Ei voi ottaa edes rakastajaa kun pelkää että maine menee. Surullista joutua elämään rakkaudettomassa suhteessa.

Mutta pahalta tuntuu koulukaveririn puolesta. Vielä hän ei ole löytänyt sitä pysyvää kumppania, jonka kanssa perustaa pysyvä koti ja perhe.

Muuten en säälisi, mutta toisinaan näkee ..ei voi sanoa kadehtivan, mutta selvästi paha mieli kun toisilla on se pakollinen omakotitalo, mies ja koira kun itse ei ole saanut mitään pysyvää aikaiseksi. Perhettä hän ainakin halajaa..

Minua säälittää ikätoverini (olen 35v) jotka eivät ole löytäneet puolisoa. Parempi on jopa eronneet. Itse pidän ydinperhettä suurena onnena, mutta toki olen onnellinen sinkkujenkin puolesta mikäli he eivät koe tarvitsevansa ketään ja ovat onnellisia. Huomaan silti että eka ajatus on säälivä voiii... kun saan FB:ssa kaveripyynnön vanhalta kaverilta ja huomaan ettei hänellä ole puolisoa eikä lapsia. Toki toivon että se on heidän oma valintansa ja eivät koe jäävänsä mistään paitsi.

En pidä mitään noista surullisena ja kaikkia surullisena. Jos on itse sinkkuuden ja lapsettomuuden valinnut ja on sen kanssa onnellinen, niin hyvä. Jos tahtoisi perheen ja lapsia mutta ei ole puolisoa löytänyt niin surettaa. Jos on eronnut koska tahtoi niin ja onnellisempi ilman siippaa niin iso hatunnosto ja hyvä. Jos olisi tahtonut jatkaa liittoa mutta mies ei niin surettaa. Jos on onnellisesti naimisissa ja lapsellinen niin hyvä. Jos on nainut väärän ihmisen ja on onneton eikä koe lapsiperhearkea omakseen niin surettaa.

Ei noista määreistä voi sanoa vielä mitään. =)

on sellaiset av-mammat, jotka kuvittelet että sinkkuna oleminen on ikävää tai sinkut olisivat kateellisia perheellisille.



Silloin kun ihmisellä on hyvä olla, se on parasta. Mä tunnen 20 vuotiaan sinkun, joka on niin miehen kipee ja 40 vuotiaan sinkun, joka bailaa täysillä ja elää 200 % itselleen.



Mä myös tunnen lapsen kerhosta äidin, joka on 30 vuotias ja pokkana kertoi kun hänellä oli sinkkuna niin surkeaa ja nyt hänen sinkkuystävänsä ovat hänelle kateellisia, kun hänellä on mies ja lapsi. Se on tosi surullista, kun nostaa itsensä jalustalle.



Mulla on ollut upea sinkkuaika. Olin kuitenkin 30 v kun tapasin mieheni, 31 v kun mentiin naimisiin.

ne yli 30 vuotiaat, jotka haluaisivat löytää kumppanin, mutta syystä tai toisesta eivät löydä. Tekee varmasti kipeää kun kaverit ovat perheellisiä. Osa heistä kärsii itse kovastikin. Osa kertoo sen, muilla sen huomaa eleistä, ilmeistä ja välttelystä. Välttävät esim. katsomasta lapsien suuntaan, kun kohtaamme ja juttelemme. Ilme kertoo, että on vaikeaa, kun sinulla on mitä haluaisin.

TOKI toi on mahdollista, mutta itse vältän kontaktin ottamista vieraisiin lapsiin ihan sen takia, etten halua seurustella heidän kanssaan:D

Ihanaa, taattua itsensä korostamista av-palstan malliin=)

sen sijaan jos joku on jollain lailla tyytymätön elämäntilanteeseensa, toivoisin hänen löytävän sen, mitä ikinä elämältänsä haluaa.

on että perustaisi perheen hyvässä uskossa, olisi pienet lapset joiden hoitamisessa on täysin kiinni vielä monta monituista vuotta, ja sitten siinä vaiheessa puoliso osoittautuisi täydeksi roistoksi. Tuo olisi ahdistava ansa. Ruveta sitten tuossa elämäntilanteessa miettimään, jatketaanko yhdessä, ja kantaa raskaiden tunteiden taakkaa. Tähän verrattuna muut kohtalot näyttäytyvät keveinä.



Itsellä ei onneksi tuollaisesta ole pelkoa, parista eri syystä.

Mä myös tunnen lapsen kerhosta äidin, joka on 30 vuotias ja pokkana kertoi kun hänellä oli sinkkuna niin surkeaa ja nyt hänen sinkkuystävänsä ovat hänelle kateellisia, kun hänellä on mies ja lapsi. Se on tosi surullista, kun nostaa itsensä jalustalle.

Bridget Jonesin suosiolle on syynsä, eikä vain Bridget Jonesin - jos vähän ajattelee, huomaa, että parinetsintä on koko kulttuurimme kantavia teemoja.

Olen 35-vuotias. Seurustelen, mutta en vielä tiedä, kuinka vakavasti. Tarkoitus on kyllä perustaa perhe ja lapsia, mutta on ollut huonoa tuuria miesten kanssa, osoittautuneet ihme epeleiksi. Tai sitten saamattomiksi luusereiksi. Tai eivät ole halunneet lapsia.



Yllättävän moni mies ei halua lapsia. Tai ei ainakaan sitten halua täysipainoisesti osallistua lasten hoitoon, jos niitä tulee. Monet miehet myös etsii sellaista kotihengetärtä, joka odottaa heitä kotona valmiin ruoan kanssa, kun viitsivät vaivautua paikalle. Ei kiitos.



Ja kaikki ei kypsy henkisestikään niin nopeasti, että voisi alle 30-vuotiaana hankkia lapsia. Minuakin on ruvennut perheen perustaminen vasta nyt enemmän kiinnostamaan.



Kyllä enemmän säälittää ne kaverit, jotkaj jo alle 25-vuotiaana saaneet ekan lapsen. Nyt lapsia on monilla jo kolme, eikä ne lapset enää äitiä kiinnosta, kun on nuorena jäänyt matkat ja harrastuskurssit käymättä.



Huvittavaa oli, kun yksikin kaveri istuu kaikki vapaa-ajat värkkäämässä itselleen koruja ja juoksee 2-4 kertaa viikossa harrastuksissa. Kolme alle kouluikäistä lasta itkee äidin huomiota vieressä ja äiti vaa karjuu heille, että menkää pois. Älkää vinkuko siinä (vaikka lapsilla olisi nälkä)!



Mulla ainakin menot menty ja juostu. Ne yksin tehdyt seikkailu-ulkomaanmatkatkin koettu. Jaksan keskittyä lapsiin ja matkustaa heidän kanssaan, ei tarvi yksin karata kahdeksi viikoksi ulkomaille, kuten yksi toinen kaverini (myös äiti) teki.

Ei hitto, mähän olen vasta 34! en siis kuulunutkaan tämän ketjun piiriin. :)

ehkä eniten tunnen myötähäpeää naisista, joilla ei ole mitään muuta kuin mies ja perhe. Toki elämä saattaa olla joillekin helpompaa, että on joku, jota varten elää. Mutta kuitenkin tuolla puistossa ja mammakerhoissa on niin monta surullista tapausta, joiden elämän paras saavutus on mahdollisimman rankka synnytys ja miehen 3000:n kotiintuoma palkkapussi. Voin olla väärässä, mutta mä koen, että kyllä heillä voisi olla niin paljon muutakin annettavaa omalle elämälleen.

yksi kaveri (35-vuotta) joka on jo 3 kertaa naimisissa ja jokaisen kanssa 1 lapsi. Taas on eroamassa :( Miehissä ei ole mitään vikaa tunnen kaikki ja olen yhden kanssa seukannutkin joskus nuorempana. Kaikki ex-miehet tapaavat lapsiaan tosi usein ja viettävät paljon laatuaikaa. Kaverin pitää päästä joka viikonloppu viihteelle... En ymmärrä miksi niitä lapsia pitää tehdä tai hypätä avioliiton satamaan koko ajan jos ei pysty pysymään aloillaan. Ehkä ne miehet on vain lasten vahteja.

Säälikää te säälijät itseänne. Ihan hävettää lukea kirjoituksianne. Mahtoikohan kulissi alle 30v äiskiltä jäädä vähän oma nuoruus elämättä. TEITÄ HÄVETÄÄN JA PALJON.

Surullisinta on se että 3 ikätoveriani on jo kuollut. Paljon jäi tekemättä,sanomatta ja kokematta heidän kanssaan kaipaan heitä ja se sattuu.

Toki monet ehkä haluaisivat perheen ja parisuhteen, eikä tämä parisuhde-elämä ole mitään herkkua. Monesti olisi vaan niin paljon helpompi lähteä. Meillä jokaisella on omat ongelmamme. Kenenkään elämä ei ole täydellistä, ei edes koti-äidin.