Lue keskustelun säännöt.
Kannan kaunaa anopille, olenko pikkumainen?
07.01.2009 |
Sain viimekesänä keskenmenon. Olimme pitkään yrittäneet lasta (reilun vuoden) ja viimein tulin raskaaksi. Olimme innoissamme, ja kerroimme asiasta lähimmille, eli vanhemmillemme. Raskaus menikin sitten kesken viikolla 7, kahta viikkoa ennen häitämme. Olin aivan murtunut, ja itkin lohduttomasti koko päivän.
Mieheni oli jo aiemmin sopinut tekevänsä joitain asioita vanhemmillaan tuona päivänä, ja otti minut mukaan etten joutuisi olemaan yksin. Tulimme heille, ja miehen äiti näki itkuiset kasvoni ja sanoi "voi, tämä on tätä elämää. Eihän se vain ollut se, kun saunoit ja uit kylmässä vedessä?"
Tuntui aivan järjettömän pahalle. Sanoin, että jos sauna ja kylmä vesi tappaisivat sikiöitä, ei täällä suomessa asuisi ketään. Asia jäi kalvamaan ihan hulluna, vaikka se on kyllä laimennut ajan kanssa. Siltikin vielä harmittaa joka kerta kun asiaa ajattelen. Omalle äidille olisin ihan vain suuttunut suoraan, anopille ei voi.
appi ei taida olla parempi, kun häissä (siis kaksi viikkoa keskenmenon jälkeen) vihjaisi puheessaan odottavansa jälkikasvua. Siis mitä hemmettiä, sain sitten vastailla koko hääillan vieraiden kysymyksiin kasvusta vatsassani. Kammottavaa.
Kommentit (108)
Ap. itse kysyi ylireagoiko, ja näistä vastauksista näkee aika selvaästi, että ap. ylireagoi.
Muistutan myös, että ap. ei pyytänyt lohtua tai tullut suremaan keskenmenoaan, vaan tuli kysymään ylireagoiko anopin sanomiseen.
Kaikki me kohdataan tuollaisia asioita. Mä meinasin ihan oikeasti menettää vauvan viikolla 16, vedet meni osittain ja vuosin verta kuin teuraseläin. Tästä huolimatta kun äitini sai kuulla tämän vaarassa olleen lapsen sukupuolen, hän totesi "ei kai". Sellaista se on. Sanoin kyllä asiasta jälkeen päin äidilleni ja hän oli pahoillaan. NÄin asia oli käsitelty.
NAurettavaa on, että ap. märehtii moista asiaa pitkän ajan jälkeen, mutta ei kuitenkaan halua tai aio asiaa selvittää, eikä nähtävästi olisi halunnutkaan kuin yhdenlaisia vastauksia, niitä, joissa olisi syytelty anoppia.
KYLLÄ TE JOTKUT OSAATTE OLLA NIIN AJATTELEMATTOMIA!
Ap sai KESKENMENON, ja saa olla siitä surullinen. Ja saa reagoida asiaan juuri niinkuin itsestään tuntuu.
KATSOKAA PEILIIN JA YRITTÄKÄÄ ELÄÄ ITSENNE KANSSA SEN JÄLKEEN MITÄ SANOTTE AP:LLE, NAISELLE JOKA ON JUURI MENETTÄNYT LAPSENSA.!
....EHKÄ KAIKILLE LASPEN SAAMINEN JA ODOTTAMINEN EI OLE NIIN SUURI ASIA.
HÄVETKÄÄ,
NIELAISKAA HAUKKUNNE JA KOMMENTOIKAA TÄLLE PALSTALLE VAIN JOS HALUATTE LOHDUTTAA TÄTÄ NAISTA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap:n anopin kommentti oli aika viaton. Vaikea uskoa että siinä oli pahaa tahtoa. Sen sijaan appi käyttyäytyi häissä todella mauttomasti. Mutta ap, tuosta kaikesta on jo aikaa, joten yritä unohtaa jo. Et voi kuitenkaan noita asioita muuttaa ja katkeruuden kantaminen pilaa vain omaa elämääsi.
Mutta itse sä et olekaan ollut lapseton, jos ymmärrän oikein, niin sitten et voi oikein sanoa miten sua loukkaisi vastaava.
varmaan mihin tahansa muuhun asiaan liittyvät kommentit voisinkin jättää taakse, tai tähänkin liittyvät, jos ne ei olisi osuneet noin hankalaan päivään.
Mut joo, niinkuin sanoin, kannattaa varmaan jättää taakse.
ap.
Ehkä kirjoitin tämän aloituksen tänne, vaikka olin jo lopulta itse päättänyt mitä mieltä olen. Pahoittelen. Mutta tämä kristallisoi ajatukset päässäni, ja se on kumminkin hyvä.
Kyllähän niitä hankaluuksia kohtaa kaikki. Olen sitä mieltä, että kai saan olla tästä vieläkin vähän loukkaantunut, mutta ei varmastikaan ole aihetta mihinkään suureen riitaan. Monet sanoi kyllä ihan aiheellisesti, että asian voisi jo jättää taakse, ja olette siinä kyllä oikeassa. Ja asiaa en aio käsitellä anopin kanssa, koska se olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten, ja silloin taas oli niin paljon muuta mietittävää. Piti kasautua hyvin nopeasti keskenmenon jälkeen häitä varten.
En oikeastaan tahtonut, että anoppia syytetään, koska ihan aidosti pidän hänestä, vaikkei ollakaan sydänystäviä. Ehkä tulin huomaamattani hakemaan vähän lohdutusta, vaikken niin suoraan sanonutkaan. Eikä todella ollut tarkoitus hiiltyä, pahoittelen.
No kiitos kaikille, myös piruilijoille.
ap.
Vanhin lapsi on 5, pienin vauva.
Ja mä olen se sama, jonka äiti tokaisi pienimmän sukupuolesta että "voi ei", vaikka olin melkein lapseni menettänyt.
Mutta mä olen sitten vissiin vähän enemmän elämää nähnyt, kun pystyn ymmärtämään ihmisä ja heidän letkautuksiaan vähän paremmin. Enkä jaksa märehtiä jokaista toisen sanomista.
Yksi asia, miten itse toimin, jos oikeasti joskus joku sanominen häiritsee: mietin, kuka sen sanoi, ja mietin, olisiko sen sanoja oiekasti tahtonut satuttaa. JOs vastaus molempiin on ei, niin en jää asiaa märehtimään. JOs jompi kumpi vastaus on kyllä, selvitän asian.
Mutta mä en varmaan olekaan tavallinen av-mamma. Täällähän kyynisyys, katkeruus ja kateus on ne elämän kantavat voimat.
PS. edelleen, jos mä saan joskus ap:n kaltaisen naukujan miniäkseni, niin annan tosiaan olla omissa oloissaan. Pitäkööt kersansa ja hoitakoot ja märiskööt just niin paljon kuin haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niissä tilanteissa, ja jättää sitten taakse.
Sen sijaan että esittää kilttiä ja nöyrää ja kärvistelee vuosikausia takakäteen.
Se nimittäin ei ole hyvä tapa ja jos tuo on linja jo ennen lapsia, voit vain kuvitella, mitä tulet kuulemaan kun niitä lapsia sitten tulee.
minä sanoin napakasti, että jos sikiöt kuolisi saunaan ja järveen, ei suomessa asuisi ketään.
Ja joooo-o, voisin jättää taakse, muttei ole vielä jäänyt.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap. en ole lapseton. pienin lapseni tosin oli menehtyä viikolla 16 onnettomuuden takia, johon jouduin. kalvoihin tuli reikä, lapsivedet meni osittain ja tuli massiiviset verenvuodot. Sairaalassa makasin pitkään, ja loppuraskaus jännitettiin, kuinka pitkälle raskaus jatkuu. Keskosena syntyi vauva.
Ja kuten kirjoitin, äitini kommentoi tuon melkein menetetyn lapsen sukupuolta "voi ei" n. kuukausi onnettomuuden jälkeen, vaikka silloinkaan ei ollut selvää, selviäisikö vauva. Raskaudesta totesi että "ei kai".
Että kyllä mäkin jotain tökeröstä kommentoinnista tiedän.
Mutta itse sä et olekaan ollut lapseton, jos ymmärrän oikein, niin sitten et voi oikein sanoa miten sua loukkaisi vastaava.
varmaan mihin tahansa muuhun asiaan liittyvät kommentit voisinkin jättää taakse, tai tähänkin liittyvät, jos ne ei olisi osuneet noin hankalaan päivään.
Mut joo, niinkuin sanoin, kannattaa varmaan jättää taakse.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaikki ihmiset maailmassa tietää.
Tosi kurjaa, että äitisi sanoi noin, oli ikävästi sanottu. Hyvä, että pääsit siitä yli.
MUTTA lapsettomuuden paine on kuitenkin eri juttu. Enkä tarkoita nyt mitään oman tuskan toisen ylle-nostoa, vaan lapsettomuus nyt vaan tuo semmoista pitkäaikaista kalvavaa pahaa oloa, jossa voi jäädä siihen liittyvät kommentit harmittamaan. lisäksi lapsesi kumminkin selviytyi, sanoja olisi äitisi, joka on läheisempi kuin anoppi ja silloin helpommin ehkä käsiteltävissä, ja toisaalta sinulla ymmärtääkseni jo olo lapsi(a).
Varmasti aika oli raskasta, ja sanominen tökeröä. ja varmasti on täysin järjetöntä, että minua yhä vähän harmittaa anopin sanomiset, mutta niin nyt vaan on.
Tämän keskustelun aikana olen miettinyt, että ihan sama oliko oikein vai väärin, minua harmittaa se, ja niin saa olla. En harmistu niin paljoa, että sen alle luuhistuisin tai alkaisin aukomaan päätäni anopille, mutta harmittaa silti. Se loppuu kun loppuu. Sen jälkeen voin itse tulla tänne pätemään joillekin, joita jotkut asiat harmittavat, että kyllä minullekin on sanottu sitä ja tätä, eikä se enää harmita.
Nyt lähden kaverille, sitten vanhemmille, ja sitten töihin, hauskaa päivää kaikille.
ap.
Ehkä anoppi ei ihan ajatellut sanojansa. Ja sinä herkässä mielentilassa otit ehkä vähän turhankin paljon nokkiisi. Tarkoitus tuskin oli syyttää sinun saunomistasi/uimistasi keskenmenosta.
Apelle miinusta siitä että menee laukomaan kelle sattuu noinkin henkilökohtaisia asioita kuin mahdollinen raskaus.
Kannattaa jatkossa odottaa että kaksitoista viikkoa on täynnä, ja sikiö nähty ultrassa tai ainakin kuultu syke.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta lapsen hengen puolesta pelkääminen on ihan eri sfääreissä kuin alkuraskauden keskenmenot ja muut arkipäiväiset vastoinkäymiset.
Lapsellinen ja omanapainen olet.
ehkä sinulle on, mutta kaikille ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne on osa arkea, halusit tai et. Niin yleisiä ne ovat.
Olen myös kokenut lapsen vakavan sairauden. Se on ihan eri sfääreissä oleva asia.
67
Uintiretkestäsi ei varmastikaan ole ollut mitään haittaa varsinkaan noin varhaisilla viikoilla.
Itse kadehdin sitä, että olet noin avoin ihminen: jaat ilot ja surut muidenkin kuin vain miehesi kanssa. Minun taas on vaikea kertoa kummistakaan, välillä jopa miehelleni. Pidä vain itsesi avoimena!
Luultavasti anoppisi vain möläytti mitä mieleen tuli. Olihan keskenmenosta kuuleminen järkytys hänellekin: appivanhempasi mitä ilmeisimmin toivovat kovasti lapsenlapsia. Ja anoppisi on jopa saattanut ajatella, että sinua lohduttaisi jokin selkeä "syy" keskenmenolle - niin erilailla ihmisten mielet toimivat stressaavissa tilanteissa.
Vauvaonnea!
Ei hitto oikeasti, sä varmaan olet sitäkin mieltä, että lapsen kuoleminen on ihan pientä SINUN lapsettomuuden tuskasi rinnalla. Kun SINä sinäsinä ja sinä ja sun lapsettomuutes. Lapsettomuuden tuska on aikamoinen länsimainen ylellisyys. Mutta sä varmaan TIEDÄT, että sun tuskas on niin paljon suurempaa ja jalompaa, että siinä on venäjän katulapsetkin hyvinä kakkosina.
Just tämä asenne on sellainen, mikä saa vihaamaan näitä palstalapsettomia. Livenä en ole moisia mulkkuja tavannut. Ihan oikeasti, miten sä KEHTAAT vähätellä sitä, että joltain on ihan oikea vauva meinannut kuolla onnettomuuden takia, ei mikään viikon 7 elinkelvoton solumöykky?'
Sietämättömän ylimielinen olet. Ei ihme, ettei lastakaan kuulu moiselle ääliölle.
kaikki ihmiset maailmassa tietää.
Tosi kurjaa, että äitisi sanoi noin, oli ikävästi sanottu. Hyvä, että pääsit siitä yli.
MUTTA lapsettomuuden paine on kuitenkin eri juttu. Enkä tarkoita nyt mitään oman tuskan toisen ylle-nostoa, vaan lapsettomuus nyt vaan tuo semmoista pitkäaikaista kalvavaa pahaa oloa, jossa voi jäädä siihen liittyvät kommentit harmittamaan. lisäksi lapsesi kumminkin selviytyi, sanoja olisi äitisi, joka on läheisempi kuin anoppi ja silloin helpommin ehkä käsiteltävissä, ja toisaalta sinulla ymmärtääkseni jo olo lapsi(a).
Varmasti aika oli raskasta, ja sanominen tökeröä. ja varmasti on täysin järjetöntä, että minua yhä vähän harmittaa anopin sanomiset, mutta niin nyt vaan on.
Tämän keskustelun aikana olen miettinyt, että ihan sama oliko oikein vai väärin, minua harmittaa se, ja niin saa olla. En harmistu niin paljoa, että sen alle luuhistuisin tai alkaisin aukomaan päätäni anopille, mutta harmittaa silti. Se loppuu kun loppuu. Sen jälkeen voin itse tulla tänne pätemään joillekin, joita jotkut asiat harmittavat, että kyllä minullekin on sanottu sitä ja tätä, eikä se enää harmita.
Nyt lähden kaverille, sitten vanhemmille, ja sitten töihin, hauskaa päivää kaikille.
ap.
Jollain on lapsen sairautta ja toisella keskenmenoa, ihmisiä nyt surettaa asiat. Sitäpaitsi kuulostaa siltä, että tuo rv 16 lapsivedet heittänyt ei ole kumminkaan itse päässyt äitinsä sanomisista yli, koska jaksaa siitä mainita niin monessa viestissä.
Ei toinen voi sanoa toiselle oman surunsa olevan omaansa pienempi tai isompi. Suru on aina suhteessa sen kokijaan.
Niin, mullahan oli jo lapsia, joten mitäs sitä jos yksi kuolee, eiks niin? MÄ pidän susta ap. hetki hetkeltä vähemmän.
Sä nyt käännät logiikallasi kaikki asiat niin, että sun kärsimyksesi on se suurin. Olisiko ihan oikeasti niin, että jos MIEHESI olisi sulle sanonut noi anoppisi sanat, niin se olisi ollut ihan ok? Kun kerran mulle se oli selkeästi pienmpi juttu, kun lapseni sukupuolta vähätellyt oli äitini, eikä esim. naapuri... pikkasen ontuvaa sun logiikkasi.
Jos sä joskus menetät/ meinaat menettää sellaisen lapsen, jonka olet jo oppinut liikkeidensä kautta tuntemaan, ultrassa nähnyt jne. mene itseesi ja mieti, kumpi oli kovempi juttu, viikon 7 keskenmeno vai isomman lapsen menetys. Ja häpeä silloin typeryyttäsi. Ai niin mut kun SUN lapsettomuus tekee susta maailman suurimman kärsijän. Anteeksi, unohdin.
kaikki ihmiset maailmassa tietää.
Tosi kurjaa, että äitisi sanoi noin, oli ikävästi sanottu. Hyvä, että pääsit siitä yli.
MUTTA lapsettomuuden paine on kuitenkin eri juttu. Enkä tarkoita nyt mitään oman tuskan toisen ylle-nostoa, vaan lapsettomuus nyt vaan tuo semmoista pitkäaikaista kalvavaa pahaa oloa, jossa voi jäädä siihen liittyvät kommentit harmittamaan. lisäksi lapsesi kumminkin selviytyi, sanoja olisi äitisi, joka on läheisempi kuin anoppi ja silloin helpommin ehkä käsiteltävissä, ja toisaalta sinulla ymmärtääkseni jo olo lapsi(a).
Varmasti aika oli raskasta, ja sanominen tökeröä. ja varmasti on täysin järjetöntä, että minua yhä vähän harmittaa anopin sanomiset, mutta niin nyt vaan on.
Tämän keskustelun aikana olen miettinyt, että ihan sama oliko oikein vai väärin, minua harmittaa se, ja niin saa olla. En harmistu niin paljoa, että sen alle luuhistuisin tai alkaisin aukomaan päätäni anopille, mutta harmittaa silti. Se loppuu kun loppuu. Sen jälkeen voin itse tulla tänne pätemään joillekin, joita jotkut asiat harmittavat, että kyllä minullekin on sanottu sitä ja tätä, eikä se enää harmita.
Nyt lähden kaverille, sitten vanhemmille, ja sitten töihin, hauskaa päivää kaikille.
ap.
Ap:nkin kannattaisi ymmärtää tuo? Eikä koko ajan vängätä, että kun hän nyt kuitenkin on lapseton ja lapseton on kuin ming-vaasi herkkä särkymään... HAloo, suomessa on joka neljäs-joka viides pari tahattomasti lapseton, että ei se nyt niin hirveän kummallista ole.
Jollain on lapsen sairautta ja toisella keskenmenoa, ihmisiä nyt surettaa asiat. Sitäpaitsi kuulostaa siltä, että tuo rv 16 lapsivedet heittänyt ei ole kumminkaan itse päässyt äitinsä sanomisista yli, koska jaksaa siitä mainita niin monessa viestissä.
Ei toinen voi sanoa toiselle oman surunsa olevan omaansa pienempi tai isompi. Suru on aina suhteessa sen kokijaan.
vaan kesällä pulahdin saunasta johonkin 12-asteiseen veteen.
Ja niinkuin olen sanonut monta kertaa, ymmärrän kyllä, ettei hän pahalla, mutta kyllä se harmitti.
Ja senkin olen sanonut jo monta kertaa, etten aio koskaan anopille tästä valittaa, koska ymmärrän, ettei hän tarkoittanut pahaa. En tahdo pahoittaa myöskään hänen mieltään, vaikka hän pahoittikin omani.
ap.