Kannan kaunaa anopille, olenko pikkumainen?

29 käytännössä sanoo minulle, lapsettomalle, että hanki lapsia niin et ehdi pohtia toisten kommentteja. Tosi fiksua! On totta, että ehkä en pohtisi lapsettomuuten kohdistuvia ajattelemattomuuksia, jos minulla niitä lapsia olisi. MUTTA KUN EI OLE.

Tottakai tajuan, ettei anoppi mieti minua maailman napana, enkä itse todellakaan niin tee! Mutta anoppi on itse myös saanut vain yhden lapsen pitkän yrittämisen jälkeen, niin olisin olettanut hänen olevan huomaavaisempi. En mielestäni ole mitenkään kohtuuton, jos toivon läheisiltäni ystävällistä suhtautumista keskenmenopäivänä. En mielestäni myöskään ole mitenkään hoidon tarpeessa, jos minua harmittaa tuo letkautus, vaikka ymmärrän sen olleen tahattomasti ilkeä. Tämä kaikki harmitus varmasti loppuu, jos joskus saan lapsen, mutta sitä en ole vielä tehnyt.

Ja keskenmenot on joo ihan helvetin yleisiä, muttei se tarkoita ettei se voi satuttaa.

ap.

Ja sen takia ap tarvitsee joko vakavaa itsetutkiskelua tai ulkopuolista apua sen käynnistämiseen. Ei ennusta hyvää loppuelämän kannalta, jos antaa ulkopuolisten ohimenevien kommenttien vaikuttaa mielialaansa ja ajatuksiinsa noin voimakkaasti. Ihan oikeasti, miten ap selviytyy todellisista vaikeuksista, kun juuttuu näin pieneen asiaan tällä tavalla. Olet oman maailmankaikkeutesi keskipiste, mutta et ole sitä kenellekään muulle, joten eivät muut koko ajan mieti, miten sinua loukkaisivat.

Ap:n asenne ärsyttää sen takia, että olen itse (ollut) samanlainen. Siitä on kuule hirveästi riesaa, koeta kaikin keinoin siitä irti!!

En todellakaan "kovasti vahdi toisten tekemisiä", se nyt vaan oli ihan helvetin raskas päivä, ja loukkaa todella, että läheisimmät ihmiset laukovat ajattelemattomuuksia.

En ole mikään miniä helvetistä, en ole sanallakaan sanonut anopille koko asiasta tuon tilanteen jälkeen. Se harmittaa minua yhä kyllä, mutta pidän kyllä anopistani. Eniten tilannette pitää yllä vain se jatkuva lapsettomuus ja sen tuoma tuska, ymmärrän, ettei anoppi tarkoittanut pahaa. Mutta silti olisin todellakin toivonut hänen olevan huomaavaisempi.

En mielestäni ota asiaa mitenkään ihmeellisen väärin, olen siitä harmistunut, mutta ymmärrän sen olevan oma asiani, enkä mene anopille siitä aukomaan, koska tiedän hänen olevan kumminkin kiltti ihminen, ja ettei hän tarkoittanut pahaa.

ap

mun mielestäni jo toi, että otat tuollaisen lausahduksen noin vakavasti, kuin mikä tuo anoppisi lausahdus on ollut, kertoo siitä, että jos et ole masentunut, olet ainakin miniä helvetistä.

Toivottavasti omat poikani ei koskaan tuo näytille moista nirppanokkaa. Ihan oikeasti, mitä jos lakkaisit niin kovasti vahtimasta muita ihmisiä ja ottamaan itseesi muiden tekemisistä? niihin kun et voi vaikuttaa, mutta siihen, miten itse noihin asioihin suhtaudut, siihen voit. Eli turha syyttää anoppia sanomisesta, kun on oma valintasi miten sen sanomisen otat.

Rupesi ärsyttämään. Mitä juttuja mielestäsi nyt oikein suurentelen? Kiinnostaisi tietää.

ap.

Hae apua.

Kuulostat masentuneelta ja suurentelet asioita.

ja siksi ajattelematon kommentti on jäänyt painamaan mieltäsi. Näin ulkopuolisesta tuo ei kuulosta kuin vähän ajattelemattomalta käytökseltä. Vanhemmat polvet eivät keskenmenojen suremista muutenkaan oikein ymmärrä, se on tullut huomattua omassakin suvussa.



Häntä pystyyn ja katse eteenpäin!

että te syytätte anoppejanne siitä, että eivät osaa yhtään asettua toisen asemaan, vaikka itse syyllistytte täysin samaan.



Onko se niin vaikeaa ymmärtää, että ajasta, jolloin anoppi on ollut raskaana ja pienten lasten äiti on aikaa keskimäärin n. 20-30 vuotta? Että sinä aikana moni käytäntö, ajattelu yms. on muuttunut. Mutta ehkäpä anoppi ei ole näitä muutoksia niin tarkasti seurannut, kun ne eivät enää ole koskeneet häntä ja hänen elämäntilannettaan.



ONko oikeasti vaikea ymmärtää, että silloin kun esim. ap:n anoppi on ollut nuori äiti, on yleisesti saatettu ajatella, että tuollainen kylmä-kuuma juttu voi aiheuttaa keskenmenon? Katsokaas kun tietoa on saatu tässäkin asiassa aika paljon lisää näinä parina kolmena vuosikymmenenä.



Joten ennen kuin syytätte anoppejanne ajattelemattomuudesta, käykää pikkasen vilkaisemassa peiliin.

tutkitusti keskenmenoriskiä. Mutta en usko, että siinä tapauksessa, jos tupakointi on lopetettu jo ennen raskautta. Raskauden aikana tupakointi kyllä aiheuttaa keskenmenoja.

KYLLÄ TE JOTKUT OSAATTE OLLA NIIN AJATTELEMATTOMIA!



Ap sai KESKENMENON, ja saa olla siitä surullinen. Ja saa reagoida asiaan juuri niinkuin itsestään tuntuu.



KATSOKAA PEILIIN JA YRITTÄKÄÄ ELÄÄ ITSENNE KANSSA SEN JÄLKEEN MITÄ SANOTTE AP:LLE, NAISELLE JOKA ON JUURI MENETTÄNYT LAPSENSA.!





....EHKÄ KAIKILLE LASPEN SAAMINEN JA ODOTTAMINEN EI OLE NIIN SUURI ASIA.



HÄVETKÄÄ,

NIELAISKAA HAUKKUNNE JA KOMMENTOIKAA TÄLLE PALSTALLE VAIN JOS HALUATTE LOHDUTTAA TÄTÄ NAISTA.

ulimme heille, ja miehen äiti näki itkuiset kasvoni ja sanoi "voi, tämä on tätä elämää. Eihän se vain ollut se, kun saunoit ja uit kylmässä vedessä?"



appi ei taida olla parempi, kun häissä (siis kaksi viikkoa keskenmenon jälkeen) vihjaisi puheessaan odottavansa jälkikasvua. Siis mitä hemmettiä, sain sitten vastailla koko hääillan vieraiden kysymyksiin kasvusta vatsassani. Kammottavaa.

[/quote]

-----------------

JOS MUN APPIVANHEMMAT SANOIS NOIN, SANOISIN HEILLE SUORAAN SILRÄ ISTUMALTA ET TUO LOUKKASI JA SAISIVAT MIETTIÄ MITÄ SUUSTAAN PÄÄSTÄVÄT.



.....JA EDELLISEEN VIESTIIN LISÄTÄKSENI,



VOIMIA SULLE AP,

SUSTA TULEE VIEL TOSI HYVÄ ÄITI!

mun on vaikea kuvitella, että ajatukset olisi siitä ajasta niin kamalasti muuttuneet. Ja lisäksi en ole sanonut, etten ymmärtäisi asiaa, mutta olen sanonut että se loukkaa.



ap.

Tuohon aikaan yleisempi ongelma olivat esimerkiksi ei-toivotut raskaudet, ei suinkaan lapsettomuus.



Ja appivanhempiesi vanhemmat ovat tod. näk. sota-ajan lapsia, jotka oikeasti ovat joutuneet kokemaan vähän kovempia.



Tökeröä puhetta oli, mutta suurentelet myös. Sinun kannattaisi mennä juttelemaan lapsettomuudesta niin saisit tukea surutyöhön yms.

sittehän se loukkaa. Ei me sille täällä mitään voida. Minä voin tietenkin sanoa, että minua ei loukkaisi, mutta toisaalta enpä ole raskauksistani ikinä kertonut muille kuin miehelleni ennen kuin 12 viikkoa on tullut täyteen. Eli jos sinusta on järkevää märehtiä tätä "loukkausta" viikkotolkulla niin senkun. Minulla ei olisi aikaa eikä viitseliäisyyttä moiseen, mutta sinulla on. Omapa on asiasi.

Joten ennen kuin syytätte anoppejanne ajattelemattomuudesta, käykää pikkasen vilkaisemassa peiliin.

[/quote]

-------------



VAIKKA ANOPIN MIELESTÄ KYLMÄ-KUUMA JUTTU VOISI AIHEUTTAA KESKENMENON, SIITÄ TUSKIN TARVITSEE MAINITA JUURI KESKENMENON JÄLKEEN,JOLLOIN OLO ON MUUTENKIN PAHA JA ITKUINEN.



ONKO SINUSTA "NIIN VAIKEAA YMMÄRTÄÄ" ET ANOPIT SAA PITÄÄ TURPANSA TUKOSSA ASIOISTA JOTKA EIVÄT KUULU MILLÄÄN LAILLA HEILLE?

----> HAHA OLET VARMAAN ITSE ANOPPI. SIITÄ SE JOHTUU KU PITÄÄ TULLA TÄNNNEKI LEVITTÄMÄÄN KAIKKITIETÄVÄÄ URPUTUSTA ASIOISTA JOTKA "EIVÄT KUULU TEILLE"

Anoppi ja appi olivat itse yrittäneet saada lasta todella kauan, siksipä olisinkin olettanut heiltä asiallista käyttäytymistä meitä kohtaan. He saivatkin vain sen yhden lapsen.

Olivat varmaan joutuneet kokemaan kovia, mutta eipä se helppoa tämäkään. Mutta mikäs minä olen vertaamaan.

ap

Tuohon aikaan yleisempi ongelma olivat esimerkiksi ei-toivotut raskaudet, ei suinkaan lapsettomuus.

Ja appivanhempiesi vanhemmat ovat tod. näk. sota-ajan lapsia, jotka oikeasti ovat joutuneet kokemaan vähän kovempia.

Tökeröä puhetta oli, mutta suurentelet myös. Sinun kannattaisi mennä juttelemaan lapsettomuudesta niin saisit tukea surutyöhön yms.

Ja kyllähän se loukkaa, mutta niinkuin olen jo sanonut, niin en sitä _jatkuvasti_ märehdi, mutta jos jostain syystä tulee mieleen, niin harmittaa.

Eikä varmaan ole järkevää. Itseasiassa harvoin mistään harmistuminen on _järkevää_, koko lapsettomuuden sureminen on täysin järjetöntä. En mahda niille asioille mitään. Mutta olen kumminkin ihminen, ja tunteellinen, ja harmistelen.

Mutta olen samaa mieltä, parempi olisi, jos en harmittelisi.

Ai niin ja sille toiselle lapsettomalle, joka puhui omasta surustaan: Kyllä minuakin lapsettomuus satuttaa tavallaan koko ajan, mutta normaalisti olen ihan normaali,toimiva ihminen. Ajoittain on kumminkin rankempia päiviä, jolloin surettaa niin, että tekee mieli jäädä sängynpohjalle ja on vaikeaa jaksaa tehdä juttuja. Mutta niitä päiviä on harvoin.

ap

sittehän se loukkaa. Ei me sille täällä mitään voida. Minä voin tietenkin sanoa, että minua ei loukkaisi, mutta toisaalta enpä ole raskauksistani ikinä kertonut muille kuin miehelleni ennen kuin 12 viikkoa on tullut täyteen. Eli jos sinusta on järkevää märehtiä tätä "loukkausta" viikkotolkulla niin senkun. Minulla ei olisi aikaa eikä viitseliäisyyttä moiseen, mutta sinulla on. Omapa on asiasi.

Mä näen asian niin, että koska tämä lapsettomuusasia on sulle niin äärettömän tärkeä (tietenkin) ja taidat olla vähän masentunut, niin mietit tätä anoppisi (tod.näk. vain ajattelematonta) sanomista vähän liikaa.

Itsellä oli jonkinlainen lievä masennus ensimmäisen lapsen saamisen jälkeen ja muistan vieläkin kaikki anopin ja appiukon ajattelemattomat kommentit, vaikka aikaa on jo kulunut 7 vuotta. Silloin pidin niitä kettuiluna, mutta nyt ymmärrän, etteivät he pahaa tarkoittaneet, kunhan vaan päästivät sammakoita suustaan. Eli aika tekee tästäkin asiasta helpomman käsitellä.

Olen itsekin kokenut keskenmenon, mutta onneksi en ollut kertonut asiasta, kun miehelle. Tsemppiä sulle ja toivottavasti teillä tärppää taas pian!!

aplle.

sä sitten täällä kirjoitat aloituksen "kannan kaunaa anopille"... todellakin olet miniä helvetistä. Haudot jotain katkeruutta anoppia kohtaan, ja kaikkein reiluinta on, että anoppihan ei edes tiedä asiasta. Eli ei voi mitenkään korjata tekemäänsä "vääryyttä".



SInänsä ymmärrän että sen verran sulla on tolkkua, että et kehtaa mennä anopille avautumaan, asiahan on suorastaan naurettava.



Sun kannattaisi nyt kuitenkin yrittää alkaa kohdistaa katsettasi tulevaisuuteen. Se keskenmenopäivä oli. Sitä ei pysty muuttamaan. Ei kenenkään sanomisia sinä päivänä eikä mitään. Joten miksi jaksat tuollasita asiaa (sitä sanomista) pyöritellä mielessäsi? Kun se on ihan sun oma valinta: pyörittelet sitä mielessäsi, tai alat tietoisesti ajatella jotain muuta.

Olen kyllä surullinen, mutta en masentunut.

Asia on ihan hurjan tärkeä, en mitään muuta niin kovasti tahtoisi kuin lasta mieheni kanssa. Varmasti aika helpottaa, mutta kyllä minä jo heti silloin ymmärsin, ettei anoppi tarkoittanut pahaa.

ap

Mä näen asian niin, että koska tämä lapsettomuusasia on sulle niin äärettömän tärkeä (tietenkin) ja taidat olla vähän masentunut, niin mietit tätä anoppisi (tod.näk. vain ajattelematonta) sanomista vähän liikaa.

Itsellä oli jonkinlainen lievä masennus ensimmäisen lapsen saamisen jälkeen ja muistan vieläkin kaikki anopin ja appiukon ajattelemattomat kommentit, vaikka aikaa on jo kulunut 7 vuotta. Silloin pidin niitä kettuiluna, mutta nyt ymmärrän, etteivät he pahaa tarkoittaneet, kunhan vaan päästivät sammakoita suustaan. Eli aika tekee tästäkin asiasta helpomman käsitellä.

Olen itsekin kokenut keskenmenon, mutta onneksi en ollut kertonut asiasta, kun miehelle. Tsemppiä sulle ja toivottavasti teillä tärppää taas pian!!

Ihminen joka ei ole itse kokenut keskenmenoa, ei voi tietää kuinka jonkin sanominen voi tuntua pahalta. Joten sinuna antaisin asian olla, vaikka tuntui kuinka pahalta tahansa, tuskin sanoi sinua kiusatakseen.



Ja kyllähän se voi tottakin olla, itse en menisi jäiseen veteen raskaana ollessa, mutta toisaalta ei sen pitäisi noin alkutekijöillä edes vaikuttaa, myöhemmin voisikin.



Joten ei kannata anoppia suututtaa moisen vuoksi, sillä ei vain tiedä/ole ajatellut mistä toisesta tuntuu, sillä ei pysty jos ei itse ole moista kokenut.

piti kertomani, että isomummoni tokaisi 70-luvulla anopilleni samassa tilanteessa jotain siihen suuntaan, että hyvä kun tuli pois kun olisi ollut vammainen kuitenkin.



Tuosta on 30 vuotta, eikä anoppi ole antanut vieläkään anteeksi omalle anopilleen. Niin se vain on, että tietyissä tilanteissa on toista hyvin helppo satuttaa.



Tsemppiä!

niin minusta on viisasta olla jumittumatta muiden ihmisten ajattelemattomiin kommentteihin (joita jokainen meistä ihan taatusti kuulee olipa lapsia tai ei) ja märehtiä niitä vielä kuukausitolkulla jälkikäteen. Siinä käy niin että asiat suurenee ja loppujen lopuksi on aivan varma, että anoppi sanoi kamalan ilkeästi ja appiukolla oli silmissään julma katse ja ihan tahallaan halusivat minua kiusata ja miksi ne halusivat loukata minua ja minkä tähden ovat niin ilkeitä, ja sitten päätetään, etten enää ikinä puhu niille mitään ja kylmennetään välejä, jonka johdosta sitten välit huononevat jota anoppi sitten ihmettelee ja välit huononevat ehkä hänenkin puoleltaan kun tuo miniä on tommonen outo ja kummallinen. Mitä pidemmäksi tämä ketju etenee niin sitä enemmän anopin alkuperäinen kommentti alkaa näyttää suurennetulta.





Jos joku töksäyttää jotain niin kannattaa antaa siitä heti palautetta, kysyä että mitä tarkoitat tai että et varmaan tarkoittanut loukata mutta tuo ei nykytiedon valossa pidä paikkaansakaan, tai unohtaa koko juttu.



Helpommin sanottu ehkä, mutta kannattaa yrittää.