Lue keskustelun säännöt.
Kannan kaunaa anopille, olenko pikkumainen?
07.01.2009 |
Sain viimekesänä keskenmenon. Olimme pitkään yrittäneet lasta (reilun vuoden) ja viimein tulin raskaaksi. Olimme innoissamme, ja kerroimme asiasta lähimmille, eli vanhemmillemme. Raskaus menikin sitten kesken viikolla 7, kahta viikkoa ennen häitämme. Olin aivan murtunut, ja itkin lohduttomasti koko päivän.
Mieheni oli jo aiemmin sopinut tekevänsä joitain asioita vanhemmillaan tuona päivänä, ja otti minut mukaan etten joutuisi olemaan yksin. Tulimme heille, ja miehen äiti näki itkuiset kasvoni ja sanoi "voi, tämä on tätä elämää. Eihän se vain ollut se, kun saunoit ja uit kylmässä vedessä?"
Tuntui aivan järjettömän pahalle. Sanoin, että jos sauna ja kylmä vesi tappaisivat sikiöitä, ei täällä suomessa asuisi ketään. Asia jäi kalvamaan ihan hulluna, vaikka se on kyllä laimennut ajan kanssa. Siltikin vielä harmittaa joka kerta kun asiaa ajattelen. Omalle äidille olisin ihan vain suuttunut suoraan, anopille ei voi.
appi ei taida olla parempi, kun häissä (siis kaksi viikkoa keskenmenon jälkeen) vihjaisi puheessaan odottavansa jälkikasvua. Siis mitä hemmettiä, sain sitten vastailla koko hääillan vieraiden kysymyksiin kasvusta vatsassani. Kammottavaa.
Kommentit (108)
Ei minun anoppini ole koskaan minun äitiyttäni haukkunut, eikä lastenkasvatusta, vaikka varmasti monessa asiassa on eri mieltä. Ei ap:n anoppi välttämättä sitä myöskään tee.
Ja toisekseen, jos olisin omat lapseni menettänyt, tai ne olisi jäänyt saamatta, olisi se ollut suuri suru minulle. Toki suuria suruja on lasten kanssakin, mutta ei minusta ole mitenkään mahdollista verrata noita tunteita keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kyllä myös ylireagoit. Keskenmenoja tulee ja menee, ne ovat erittäin yleisiä.
Ylös nyt sieltä ja maailmaa päin.
sillä joudut vielä monesti märehtimään ja murehtimaan anoppisi sanomisia jos jo nyt aloitat. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos on hyvä neuvo.
olisi olleet pahalla tarkoitettuja. Korkeintaan ajattelematonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna asian olla. Opettele tekniikka, jolla pystyy hylkäämään turhia harmituksen aiheita. Tutustu esimerkiksi NLP-kirjallisuuteen, siitä on apua oman mielen ja elämän hallinnassa. Viestisi huokuvat tarvetta hallita oma mieli paremmin.
Meinasin vain, että tuli niin huono mieli vanhan kansan aborttikeinoista, syyllinen olo, että tuntui samantekevältä mitkä haukut ottaa vastaan, kun niitä kumminkin varmaan tulee. En väittänyt tietäväni miltä lasten haukkuminen tuntuu.
Ja ehkä teistä ylireagoin. tarkentaakseni en ole kulkenut jokaista päivää kesän jälkeen harmitellen anopin sanoja, ja olen miettinyt näitä samoja asioita mitä täälläkin on kirjoitettu, hyvistä tarkoituksista ja muista. Mutta yhä vain harmittaa, kun asiaa mietin, ei kovaa mutta kumminkin. En usko, että tämä haittaa välejämme varsin, mutta varmaan se pitäis vain unohtaa.
Mikä ei ole niin tavattoman helppoa, koska pitkään elänyt toive omasta ensimmäisestä lapsesta on niin vahva. Ehdin sen pienen lyhyen raskauden aikana elää jo ajatuksissani äidin elämää, ja keskenmeno satutti todella kovasti. Ei ole niin väliä sillä miten yleisiä keskenmenot ovat, kyseessä oli minun tähän mennessä ainut kokemukseni raskaudesta, lapsesta ja äitiydestä, ja se katkesi.
Mutta joo, muuta elämään toki mahtuu, ja ei koskaan tiedä jos se toinen tärppi tulisi ja jaksaisi maailmaan asti. Sitä ei vaan niin kovin paljon jaksa enää toivoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae apua.
Kuulostat masentuneelta ja suurentelet asioita.
No en ole masentunut, tänään ehkä vain huono päivä johtuen erilaisista asioista.
Tämä lapsettomuus nyt vaan on semmoinen, joka minua joskus (eli ehkä kerran parissa kuussa tai kerran kuussa tai jtn) harmittaa enemmän kuin yleensä. Normaalisti en sitä niin juuri mieti, ja elelen ihan tavallisesti.
Toki iso juttuhan se minulle on.
Ja joo, ehkä se kuulostaa tässä suuremmalta asialta kuin onkaan, ja kuulostaa että mietin sitä enemmän kuin mietinkään, ja varmaan pitäisi unohtaa. Ehkä tästä tuli nyt yleinen tämän päivän lapsettomuusvitutuksenpurkuketju, eikä niinkään ketju anoppisuhteestani. Eli olkoon, ennenkuin passitatte mut hoitoon. :D
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae apua.
Kuulostat masentuneelta ja suurentelet asioita.
Rupesi ärsyttämään. Mitä juttuja mielestäsi nyt oikein suurentelen? Kiinnostaisi tietää.
ap.
Hae apua.
Kuulostat masentuneelta ja suurentelet asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan sama mitä omassa tyhmässä päässään ajattelee, mutta ´pitäisi ne omana tietonaan! Olisin tuollaisesta suuttunut!!
mutta kyllä silti loukkaannuin.
Haluaisin yhä kuulla mitkä asiat on nyt ne mitä tässä niin suurentelen ja miksi mua ollaan hoitoon passittamassa.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei vaan, ymmärrän sinua varsin hyvin. Itse kärsin lapsettomuudesta viisi vuotta, ja kyllä se vaivasi minua jatkuvasti, ei vain 1-2 krt/kuukausi. Olimme kärsineet lapsettomuudesta 2 v kun tulin ihmeeksemme raskaaksi (siihen mennessä lapsettomuuden syytä oli jo selvitelty ja olin ollut laparoskopiassa endon poistossa mikä ilmeisemmin auttoikin raskaaksi tulemisessa). MInulla oli heti alusta alkaen vuotoja, huimausta, kipuja, joiden sanottiin kuuluvan normaali raskauteen. Järkytys oli kamala, kun viikon 7 ultrassa (tehtiin koska lapsettomuustausta) todettiin kohdunulkoinen raskaus, joka oli juminut toiseen munatorveen. Jouduin samantien kiireellisenä leikkaukseen, sillä olin hengenvaarassa, torvi olisi voinut revetä milloin tahansa. Tämä kaikki tapahtui joulunalusviikolla.....anoppini kommentti asiaan oli, että se kohdunulkoinen johtui varmaan siitä että OLIN HARRASTANUT LIIKUNTAA. Voitte uskoa että välit kylmenivät, kauan odotettu toive raskaudesta ja lapsesta päättyi niin kamalaan tilanteeseen ja anoppini syytti siitä minua.
Nyt jälkikäteen, kun olen onnellinen äiti, olen ajatellut kuten täällä sanottiin, että tyhmyydestä ei voi loukakantua, ilkeilystä voi. Ajattelen että anoppini vaan ei voinut tajuta koko juttua,. eikä sanonut niin ilkeilläkseen, vaan ihan ajattelemattomuuttaan. Tosin tämä töksäytys aiheutti toki sen, etten sen jälkeen ole enää kertonut hänelle niin henkilökohtaisia asioita, sillä en usko hänen voivan eläytyä omiin tunteisiini ja suojelen itseäni tälläisiltä töksäytyksiltä. Niitä tuli lapsettomuusjakson aikana enemmänkin, tämä vaan nyt osui tähän. Tottakai lapsettomana olin herkkä tälläisille asioille, ja nyt voin sanoa, että varmaan olin masentunutkin. On se sen verran kova paikka.
Jaksamista sinulle ap!
olisin joskus saattanut ehkä miettiä jonkun ihmisen sanomisia vielä viikon päästäkin, mutta viimeiseen kymmeneen vuoteen en ole ehtinyt hukata energiaani toisten kommenttien pohtimiseen. Ap:n ongelma on se, että hänellä on liikaa aikaa ja olettaa anoppinsa pitävän ap:tä niin tärkeänä että vaivautuu piikittelemään jostain keskenmenosta. Todennäköisesti anoppi ajatteli omaa kommenttiaan n. 0,03 sekunttia ja avoimena ihmisenä vaan sanoi mitä mieleen tuli, ihan niin kuin ap:kin. Jos muuten anoppi on mukava ihminen, niin unohda jo koko juttu!
Mulla on pitkä lapsettomuus ja monta keskenmenoa takana. Sinä aikana opin, että ihmiset eivät välttämättä todellakaan tarkoita pahaa sanomisillaan. Monet eivät osaa ollenkaan toisen asemaan. Toiset taas menevät tuollaisissa tilanteissa hämilleen ja sanovat sen vuoksi jotain ajattelematonta.
Keskenmenot ovat olleet itselleni kova paikka. Tunteet siinä tilanteessa ovat pinnalla. Sinulla vielä suru ja ilo sekoittuivat, kun sattui häätkin samaan aikaan. Ymmärrän, että sanomiset ovat jääneet mieltäsi kalvamaan, mutta ehkä parasta olisi todellakin antaa appivanhemmillesi anteeksi. En usko, että he tarkoittivat loukata Sinua, eivät vaan oikein osanneet asettua asemaasi.
Kaunan kantaminen kalvaa vain Sinua sisältä. Siksikin kannattaisi yrittää antaa anteeksi.
Ja sen takia ap tarvitsee joko vakavaa itsetutkiskelua tai ulkopuolista apua sen käynnistämiseen. Ei ennusta hyvää loppuelämän kannalta, jos antaa ulkopuolisten ohimenevien kommenttien vaikuttaa mielialaansa ja ajatuksiinsa noin voimakkaasti. Ihan oikeasti, miten ap selviytyy todellisista vaikeuksista, kun juuttuu näin pieneen asiaan tällä tavalla. Olet oman maailmankaikkeutesi keskipiste, mutta et ole sitä kenellekään muulle, joten eivät muut koko ajan mieti, miten sinua loukkaisivat.
Ap:n asenne ärsyttää sen takia, että olen itse (ollut) samanlainen. Siitä on kuule hirveästi riesaa, koeta kaikin keinoin siitä irti!!
Vaikka se todennäköisesti olikin vain ajattelematon ja tyhmä tokaisu.
Kun itse sain keskenmenon, sairaanhoitajatuttavani ilmoitti, että se johtui tupakoimisestani. Totta on, että olin tupakoinut aikaisemmin, mutta en raskauden aikana. Olin myös tupakoinut aika vähän. Sitä paitsi tupakointi ei tietääkseni aiheuta keskenmenoja, mutta voi alentaa vastasyntyneen painoa.
No kyllä se tuntui syytöksestä ja harmitti, mutta tunne meni ohi. Tulin myös raskaaksi uudestaan aika pian. Keskenmenot ovat kovin yleisiä, ja useimmat saavat lapsen myöhemmin. Samaa toivon ap:lle.
mun mielestäni jo toi, että otat tuollaisen lausahduksen noin vakavasti, kuin mikä tuo anoppisi lausahdus on ollut, kertoo siitä, että jos et ole masentunut, olet ainakin miniä helvetistä.
Toivottavasti omat poikani ei koskaan tuo näytille moista nirppanokkaa. Ihan oikeasti, mitä jos lakkaisit niin kovasti vahtimasta muita ihmisiä ja ottamaan itseesi muiden tekemisistä? niihin kun et voi vaikuttaa, mutta siihen, miten itse noihin asioihin suhtaudut, siihen voit. Eli turha syyttää anoppia sanomisesta, kun on oma valintasi miten sen sanomisen otat.
Rupesi ärsyttämään. Mitä juttuja mielestäsi nyt oikein suurentelen? Kiinnostaisi tietää.
ap.
Hae apua.
Kuulostat masentuneelta ja suurentelet asioita.
mitäs minä siitä tietäisin.
ap.