Ostin Kaalimadolta geishakuulat treenausta varten, hukkaan meni rahat
Raskauden jälkeen ajattelin ryhtyä treenailemaan, ettei tarvi kusta housuihin 5-kybäsenä. Tilasin tällaiset kuulat
http://www.kaalimato.com/catalog/Geishakuulat%2C+Iho_p_513.html
mutta hukkaan meni. Piti oikein änkeä sisälle, tuntui ihan pahalta. Eikä niitä tuntenut ollenkaan, vaikka kuinka hypin ja pompin. Ulosvetäessä tuntui kuin koko suolisto tulisi mukana. Siihen jäi treenaukset, vittu.
Kommentit (25)
Nämä Smartballsit on 4cm kokoiset. Ja pituus 10cm.
Olen jo tottunut vaikka tosiaan alussa tuntuivat hieman kookkailta.
Liukkari ja kuulien esilämmitys auttaa sisäänlaitossa. Olivat tänäänkin aamusta iltapäivään asti siellä "paikoillaan". En koe häiritseviksi.
Rauhoitu ja hanki kunnolliset kuulat. Se ei ihan heti onnistu kaikilta, joten niihin pitää totutella. Silloin se raha ei todellakaan mene hukkaan.
ne vasta onkin kovat treenauksessa...
Hänen mukaansa ensin aloitetaan isommilla (varmaan 3-4 cm) ja kun on päästy niillä tuloksiin, voi siirtyä pienempiin.
Näin olen tehnyt molempien synnytyksien jälkeen. Myös raskausaikana käytin geishakuulia.
kun käveleskellä sellaiset mollukat sisällä normitilanteessa...