Auttakaa!!! Miten lopetan lasten läpsimisen ja heille huutamisen?!?!?
Olen kolmen lapsen yh ja hyvin äkkipikainen. Lapset on 8v 5v ja 3v ja yh:na olen ollut n vuoden. Tämä vuosi on ollut ihan tajuttoman raskasta! Hermostun lapsille ihan äärettömän pienistä asioista ja huudan ja äksyilen heille. Pahimmassa tapauksessa läpsin tai uhkailen piiskalla :( Olen jopa sanonut lapsille, että annan heidät pois jos eivät ala käyttäytyä kunnolla :(
Älkää nyt haukkuko minua ihan lyttyyn! Tiedän tekeväni väärin, mutta en vain pysty muuttumaan. Lapset (varsinkin isoin) ei tottele/kuuntele minua ollenkaan (tai tältä ainakin tuntuu), väkättää vaan vastaan ja mikään ei kelpaa.
Enkä koe, että lasten yökyläilystä tms olisi mitään apua, kun kaikki alkaa heti uudestaan, kun lapset tulee kotiin.
Apua, miten saisin muutettua itseni!
Ja apua kaipaisin myös millä tavalla saisin lapset käyttäytymään kunnolla (nykyään riitelevät aina ja sotkevat joka paikan...)
Miten rankaisisin lasta, jos hän hölmöilee nukkumaan käydessä ja samalla häiritsee muitten unirauhaa? Nukahtaminen kestää yleensä n 1-2h ja viimeistään tässä vaiheessa minulta loppuu hermot :( Sitten jos lapset nukahtavat myöhemmin ovat he seuraavana päivänä väsyneitä ja meno on yhä hullumpaa...
Kommentit (44)
niin yleensä lapsikin rauhoittuu.
Eli puhu hiljaa äläkä vedä pultteja. Rauhallisesti vaan jäähylle. Tiedän omasta kokemuksesta että se on vaikeaa, mutta yritä käyttäytyä kuten aikuinen.
Vanha keskustelu mutta linkkaan silti mielenterveystalon omahoito-ohjelman
https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/aggression-omahoito-ohjelma
Kerro itsellesi vakavasti miettien, että läpsimällä ja huutamalla saat kasvatettua lapsen, jolla on kotoa opittu malli lyödä ja huutaa. Tästä on vaikea oppia myöhemmin pois eli lopeta tänään. Sulje vaikka ovi hetkeksi tai laita kuulokkeista podcast kun alkaa savu nousta korvista.
Heti sain kannustusta täältä ja paremman mielen (ehkä peli ei ole vielä menetetty eikä lapset isompana vihaa minua ihan niin paljon :/).
Ihme kyllä täältä ei tullutkaan yhtään "anna lapset pois, kyllä hyviä vanhempia riittää"-viestiä, kiitos :)
Kun isoin lapsi tuli koulusta kotiin niin sovittiin hänen kanssa, että hän yrittää käyttäytyä paremmin ja minä todellakin yritän käyttäytyä paremmin. Sovittiin, että yhteispelillä saadaan varmaan tämä homma sujumaan paremmin ja koti mukavammaksi paikaksi. Saa nähdä miten käy...
Mutta tänään en ole huutanut vielä yhtään! Jee :D
Parempia päiviä toivoen: ap