Mä en JAKSA tuota kakaraa. En kertakaikkiaan jaksa.

Tutulta kuulostaa. Meillä löytyi pojan siitepölyallergiat kun huomasin että yksi kevät poika rupesi kiukuttelemaan syötyään raakana omenoita ja porkkanoita (sopivat aikaisemmin). Testeissä näkyi heti voimakas koivun siitepölyallergia.



Meillä esikoisen sopimattomien ruokien löytäminen on siinä mielessä haastavaa että jos kokeilen vaikka tänään pari siivua meetwurstia jossa mausteita ja lisäaineita niin ei ongelmia. Huomenna voisin kokeilla lasillisen kaakaota, ei ongelmia. Mutta jos sitten annan samana päivänä sekä lasillisen kaakaota että pari siivua meetwurstia alkaa rähinä. Ilmeisesti poika sietää tiettyjä sopimattomia aineita "kupillisen". Jos sopimattomia aineita syö päivässä enemmän kuin "kuppiin" mahtuu alkaa huono olo ja rähinä. Äh, vaikea selittää mutta toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitin.



Itse olen tarkoituksella koettanut kertoa muille siitä että käytöshäriiöt saattavat olla myös seurausta sopimattomista ruokavalioista. Meillä ainakin koko perhe voi paljon paremmin silloin kun ruokavalio on kunnossa. Onneksi oireet ovat sen verran lieviä jos vain joskus lipsutaan ruokavaliosta että on mahdollista antaa syödä esim. kaverisynttäreillä kaikkea muuta kuin pähkinöitä ja sitrkuksia. Tarvittaessa annan juhlien ennen / jälkeen antihistamiinin niin pojan olo ei ole niin kurja että tulisi ongelmia. Ja hyvähän sitä on välillä testata josko allergiat jo olisivat helpottaneet. Meillä on ainakin ajan kanssa helpottanut ja monia poissa olleita ruokia on saatu käyttöön.



Tsemppiä kaikille raivoajien kanssa taistelijoille.

Meillä tuon 4-vuotiaan kanssa yksi suurimmista taistelukentistä on nimenomaan ruoka ja syöminen. Jos hän saisi päättää, hän ei söisi koskaan yhtään mitään, paitsi herkkuja ja karkkia ja jälkiruokaa. Tai jos saa syödä omassa huoneessa tai olohuoneessa ja leikkiä samalla, niin sitten söisi (näin ainakin itse sanoo), mutta kun äiti on tyhmä pskapää ja pakottaa istumaan ruokapöytään syömään, niin kaikki on pahaa ja koskaan ei ole nälkä, ja sitten vartin päästä pitäisi kuitenkin saada jälkiruokaa (jota ei yleensä ole kuin sunnuntaisin ja pyhäpäivinä), vaikka ei ole pääruokaakaan syöty. Ja sitten ne raivarit ruokapöydässä... jep, tänäänkin kylvetin pikkuveljen, pesin katon, keittiön kaksi seinää, ikkunan, lattian, pöydän ja tuolit, sekä suihkutin tytön ja itseni, kun talon nuori emäntä päätti ottaa ja heittää sosekeitot ympäriinsä, koska ei halunnut syödä niitä. Ei, meillä ei tuollainen käytös ole hyväksyttävää, mutta en minä tiedä, mitä tuolle pitäisi tehdä. Jäähy on käytössä, mutta merkittävää vaikutusta mihinkään en ole huomannut. Tytön kanssa on asiasta puhuttu ja parhaamme on tehty, jotta tulisi selväksi, ettei isi ja äiti hyväksy tuollaista, mutta käytös vaan jatkuu. Neuvolasta on kysytty neuvoa, vastaukseksi tuli että "sellasia ne lapset on, kyllä se pitää kestää kun on lapset tehnytkin".



Tämän tytön kanssa on ollut joka ainoa päivä tällaista - jos hän ei saa tahtoaan läpi, sen tietää kyllä koko kaupunki. Viimeiset kolme vuotta häntä on yritetty opettaa ja kouluttaa kärsivällisyyteen, siihen ettei aina saa mitä haluaa, sietämään pettymyksiä, käsittelemään kiukkuaan ja ilmaisemaan sitä toisin, mutta tätä se silti on joka ainoa arki ja pyhä. Silloin harvoin, kun tyttö pääsee mummunsa kanssa päiväksi tai kahdeksi kyläilemään sukulaisten luona, kaikki sujuu hyvin, tyttö on kuin pieni enkeli kultaisine kiharoineen. Ei mitään puhetta mistään taistelusta, ainoastaan iltasella saattaa tulla pieni itku, kun "on ikävä äitiä". Kotiin palattuaan jatkuu sama meno kuin normaalistikin.



Äh, mä olen vain niin uuvuksissa. Eihän tuota taida kovin herkästi kukaan jyrätä sitten aikuisena, mutta taivas sentään mikä tyranni tuosta oikein kasvaa, eihän tuollaisen kanssa kukaan kestä elää.



- se äiti, jolla ei ole koskaan omaa aikaa eikä hengähdystaukoa arjestaan, oliskohan ollut 4 tai 5 tai jotakin sinne päin

Oli kiinnostavaa kuulla 6-7 vuotiaan uudesta "uhmaiästä". Jos jollain lisää tietoa niin laittakaa, tai sitten linkkejä.



Lapsellani menee upeasti koulussa, harrastuksissa, kavereilla ym. Kaikkialta tulee kehuja. Kotona tulee sitten kaikki negatiiviset tunteet ulos. Ilmeisesti lapsi tsemppaa muualla ja kotona sitten ei jaksa. Olenkin miettinyt mikä on oikea tapa osoittaa negatiivisia tunteita. Saako lapsi huutaa? Haukkua äitiä? Tavaroita en anna heittää, en edes tyynyjä. Haukkumistakin on väsyttävää kuunnella päivästä toiseen.



Oma lapseni käyttäytyy paremmin kun saa parin tunnin välein syödä ruokaa tai välipalaa. Ilmeisesti verensokerin laskeminen aiheuttaa kiukkukohtauksia.



Meillä on toinenkin lapsi, ja hän on joka suhteessa ihan erilainen. Joten pelkästä kasvatuksesta tuskin on kyse.

meillä vaan lapset on vasta 2 ja 4.



olen ajatellut niin, että kun jatkuva purnaaminen ja temppuilu alkaa kovimmin käydä hermoille, kun ei kertakaikkiaan jaksa enää yhtään tappelua, itkua tai huutoa kuunnella, niin silloin viimeistään on aika ottaa itselleen omaa aikaa ja hemmotella itseään, tehdä jotain mistä pitää tai ihan vaan olla. mieluiten pois kotoa, koska siellä tietysti näkee tekemättömät kotityöt yms.



toivottavasti sulla on mies tai isovanhempia tai joku että voit järjestää itsellesi hengähdystaukoja arjesta. lapset ei kuitenkaan ole tahallaan hankalia, sitä on vain välillä vaikea muistaa. ja monesti kun lapsi vähiten tuntuu "rakastettavalta", silloin hän eniten sitä välittämistä ja huomiota, hellyyttä kaipaa.



tsemppiä!

6-7 -vuotiailla on ihan lastenpsykiatrienkin mukaan uusi "uhmaikä" eli jälleen testataan vanhempien auktoriteettia.



Mutta meilläkin on sellainen tuittupää kotona, jonka kanssa uhmaa on kestänyt käytännöllisesti katsoen koko ikänsä.



Oletko muuten koskaan lukenut Liisa Keltinkangas-Järvisen kirjoja ns. vaikeiden lasten kasvattamisesta? Kannattaa lukea! Hänellä on kaksikin kirjaa temperamentista, Temperamentti: Ihmisen yksilöllisyys sekä Temperamentti ja koulumenestys.



Neuvon minäkin hakemaan mahdollisuuksien mukaan omaa aikaa. Jaksamisesi on tärkeää!



Ei kannata liikaa panna toivoa ns. syyllistämiseen tai järkipuheeseen. Pieni (seitsenvuotiaskin ON vielä pieni) lapsi ei kykene ottamaan vastuuta mielialoistaan, ja siksi on turhaa ja lapsen itsetuntoa vahingoittavaa syyttää häntä huonosta mielialasta ja sen ilmaisemisesta.



Oikeastaanhan se on hyvä asia, että lapsesi voi ilmaista pahaa mieltään kotona... mutta sen ilmaisemisTAPOJA voi tietysti yrittää rajoittaa/kanavoida. Eli saa olla pahalla päällä, mutta ei saa rikkoa tavaroita/olla väkivaltainen/haukkua ketään.



Itselläni on muuten tuon yhdeksänvuotiaan tuittupään lisäksi asperger-lapsi, joka puolestaan saa kovia hepuleita täysin yllättävistä asioista. Asseille (autismin lievä muoto) äänet ovat häiritseviä, mutta erityisesti muutokset rutiineissa. Lapsi saattaa siis huutaa suoraa huutoa vartin, jos olen mennyt avaamaan kotiintullessa ulko-oven ennen kuin hän on ehtinyt soittaa ovikelloa kahdesti...



Joten onhan näissä kestämistä, lapsikullissa...



Olen ottanut sen linjan, että elämä ei voi olla jatkuvaa sotaa. Siksi annan ajoittain periksi asioissa, joissa niuhottamalla ei saavuta merkittävää etua.

Jos lapsi ei halua syödä tarjottua ruokaa, olkoon ilman. Muuta en tee tilalle. Kelpaapahan iltapala sitten kaksinverroin paremmin.

Jos lapsi haluaa vitkutella eteisessä, menen laittamaan pelin päälle olkkariin ja alan pelata. Kyllä siihen lapseen tulee vauhtia, kun joku jo pelaa sitä himoittua peliä.

Muskari on vähän paha nakki... meilläkin lapset kävivät muskaria monta vuotta, mutta kun olisi pitänyt vihdoin pyrkiä soitinopetukseen, into lopahti tyystin. Ei sitä soittoharrastusta voi pakolla toteuttaa! Siksi lähdin siitä, että maksettu puolivuosi pitää käydä rutinoitta loppuun, mutta sitten sen voi halutessaan lopettaa.

Tänäänkin on koko päivä väännetty 4-vuotiaan kanssa ihan joka asiasta - aamupalasta, hampaidenpesusta, vaatteiden pukemisesta, hiusten harjaamisesta, ulos lähtemisestä, päiväunista, syömisestä, leikeistä, taas ruuasta, taas leikeistä, pikkuveljen kanssa leikkimisestä... nyt mies sotii tuolla hänen kanssaan hampaiden pesusta ja nukkumaan menemisestä, luojan kiitos. Tuntuu, että tähän jatkuvaan vääntöön ja kääntöön menee joka päivä niin paljon energiaa, että kun lopulta saa lapset nukkumaan, on itsekin niin poikki, että ihan turha kuvitella löytävänsä energiaa esim. parisuhteen hoitoon.



Joo, oma aika olisi kyllä tarpeen, kovastikin. Tässä vaiheessa vaan mä olen jo niin poikki, etten mä jaksa järjestää sitä, ja se todellakin vaatisi suuren luokan organisointia. Mies kyllä tietysti hoitaisi lapsia sen aikaa, mutta kaikki muu onkin sitten hankalaa. Mihinkään ylimääräiseen hemmotteluun ei ole varaa, ja kaikki paikat lähi-Siwaa lukuunottamatta ovat yleensä kiinni silloin, kun voisin jotain omaa aikaa ottaa. Pois kotoa ei siis pääse, ja täällähän tosiaan ovat ne tekemättömät kotityöt ja huutavat lapset... Tämä on ihan järjetöntä, mä tarvitsen oikeasti hengähdystaukoa, mutta ei mitään toivoakaan että sellaista saisi!



Ehkä tuo minunkaan esikoiseni ei ole tahallaan hankala, mutta sitä on todella vaikea muistaa tai käsittää. Hänelle järjestetään yhteistä aikaa ihan kaksin molempien vanhempien kanssa vähintään kerran viikossa, saa huomiota ja hellimistä ja muuta niin paljon kuin näissä puutteissa vaan on mahdollista antaa, eli aina kun 7-kuinen pikkuveli ei tarvitse välitöntä hoivaa. Oikeastaan tuntuu, että ne päivät, jolloin saa huomiota eniten, ovat pahimpia, silloin hän kiukuttelee eniten. Joskus tuntuu, että aivan tahallaan hän pistää hanttiin joka ainoassa asiassa - tosin tiedän kyllä, että tämäkin tunne vaan kertoo siitä, miten uuvuksissa minä olen tämän temppuilun kanssa.

Miten voi olla, että joka päivä täytyy kiukutella niin mielettömän monesta asiasta. Hämärästi muistan, että ehkä vuosi sitten oli muutaman kuukauden sellainen kausi, että joka päivä ei tarvinnut tuon kanssa tapella. Mutta herra ekaluokkalainen on ollut kuin pieni raivopää kaiken muuan ajan siitä lähtien kun tempperamentti alkoi näkyä - siis ihan vauvasta. Aina aika ajoin jaksan vakavasti kanssaan keskustella ja todeta, että on aika rankkaa koko perheelle kun yksi on aina vastahankaan. Että hänelle itselleenkin elämä olisi mukavampaa jos yrittäisi suhtautua asioihin positiivisemmin. Mutta tuollaisen keskustelun tulos kestää parhaimmillaan loppupäivän.

Nyt on taas aivan pusertava tunne rinnassa, kun karjuin lapselle suoraa huutoa: sanoin aiemmin, että saa hetken pelata Wii Sportsia jos ensin menee hetkeksi ulos. Puolen tunnin kiukuttelun ja tavaroiden paiskomisen jälkeen menikin pieneksi hetkeksi, mutta tuli sitten sisään ja kiukutteli sitä, että on liian kylmä, ja ettei enää edes pysty pelaamaan Wiillä. Mielenosoituksellisesti jäi eteisestä kyykkykävelyä lyllertämään mukakylmissään olohuoneeseen , jossa odottaisi lämmin peitto jonka alle kääriytyä. Taas on äidin vika, kun hän on kylmissään (vaikka ei siis edes ole). Kohta pitäisi alkaa tappelemaan siitä, että kyllä, tänäänKIN syödään sitä ruokaa mitä äiti on laittanut, eikä jotain muuta. Ja sen jälkeen siitä, että muskariin kyllä pitää mennä, kun sinne on halunnut. Ja sen jälkeen voikin alkaa tappelemaan siitä, mitä syödään iltapalaksi, ja sitten siitä, että nukkumaankin täytyy mennä.

AAAAARGH mä en jaksa.

Tuohon reagoitaisiin näin

"Oli niin kylmä, ettei enää voi ees pelata!" V: "Et saakaan. Kun pitää joka asiasta kiukutella". Eikä saisi.

Lyllertämiseen en kiinnittäisi mitään huomiota, tekisin omiani. En peittoepisodiinkaan. Saahan sitä peiton alla murjottaa jos tahtoo.

Ruokakiukutteluun: otapa tänään linja, että heti kun valittaa sanot, että "Ei ole pakko syödä" ja viet ruuan pois. Annat mennä nyukkumaan nälkäisenä: ei MITÄÄN jos ei kelpaa. Jos kelpaa sama ruoka myöhemmin niin sitten toki annat.

Meillä myös ekaluokkalainen ja luulen tuon kokeilemisen liittyvän ikäänkin...

Jätä lapsi huomiotta silloin kun hän käyttäytyy huonosti.Mitä enemmän hermostut kiukuttelusta ,sitä enemmän lapsi kiukuttelee yleensä, koska huomaa, että tällä tavalla saa sinun jakamattoman huomiosi.Eli kannattaa kokeilla ihan päinvastaista tekniikkaa. Jos lapsi sanoo, ettei syö ja kiukuttelee. Niin vastaat vain, että oletko aivan varma ja jos lapsi sanoo, että olen, niin viet ruuan pois ja sanot, että seuraava ruoka on sit iltapala.Iltapalalla sitten annat eteen saman syömättömän ruuan, etkä mitään herkkuja.Jos on nälkä niin varmasti syö.

Sama muunkin narisemisen kanssa, jätät lapsen narisemaan jos mitään akuuttia hätää ei ole ja annat rauhassa kiukutella itsekseen. Sitten kun tuntuu rauhoittuvan niin otat vasta kontaktia.Eli palkitset lapsen huomiollasi vasta sitten , kun turha kiukuttelu laantuu.

Jos tekee mieli karjua niin meet vaikka suihkuun tai vessaan pois tilanteesta, mutta et huuda.Voit sanoa vaikka lapselle, että voitte keskustella asiasta sitten, kun hän rauhoittuu tarpeeksi.Jos lapsi lyö tai heittelee tavaroita niin ilman muuta jäähylle ilman mitään sen kummempia selittelyjä.Jos turha kiukuttelu jatkuu niin pelikoneet kaappiin ja lukon taakse ja takaisin saa kun käytös alkaa parantua.

Usein vanhemmat lähtee mukaan tähän "väittelyyn ja kädenvääntöön ja yrittää neuvotella liikaakin lasten kanssa. Jotkut asiat tehdään niinkuin vanhemmat sanovat ja sillä siisti.Jos lapsi ei suostu hampaanpesuun niin lapsi kannetaan kylpyhuoneeseen ja pestään ne hampaat vanhemman avustuksella.

Kiitos vastauksista! Monia hyviä neuvoja täällä on tullut, ja suurin osa niistä meillä jo toteutuukin. Tuossa aiemmin jätinkin itsekseen lyllertämään ja tuittuilemaan, sulkeuduin tänne työhuoneeseen. Aika usein vaan alkaa niin heittelemään tavaroita, että on vaarassa rikkoa jotain tai satuttaa itseään. Jäähypenkki oli monta vuotta päivittäisessä käytössä, nykyään uskoo jo varoitusta että esim. seuraavasta tavaran heitosta pääsee jäähypenkille.



Hän on meidän perheessä oikeastaan ainoa joka osaa spontaanisti ilmaista kiukkuaan, ja monesti rauhoittuu vasta kun saa minut korottamaan ääneni kunnolla. Jotenkin niin olen tätä tulkinnut, että hänen kauttaan kanavoituu meidän kaikkien kiukku, ja häntä helpottaa nähdä että joku toinenkin menettää hermonsa. Koska sen jälkeen siis rauhoittuu - vaikka kovin aikuismaiselta oma käytös ei aina tuollaisessa tilanteessa tunnu.



Syömisestä; pääsääntöisesti tämä lapsi ei syö muiden kanssa yhdessä, koska kiukuttelee ruoasta ja jää usein siis ilman, olemme tämän suhteen hyvin johdonmukaisia. Kovin usein jaksaa kiukutella vielä iltapalastakin ja päätyy sitten nälkäisenä nukkumaan, en käsitä miten onkin noin sitkeä.



Niin, olen vaan siis kovin VÄSYNYT olemaan se järkkymätön kallio joka aina jaksaa toteuttaa ne uhkaukset ja olla aina täydellisen johdonmukainen. Ja kun on riittävän väsynyt, on vaikea jaksaa hakea niitä positiivisia kokemuksiakaan. Sisaruksensa, joka on "helppo", jää valitettavan vähälle huomiolle tämän vaativamman lapsen viedessä meidän vanhempien voimat.



Lapsi on innostunut soitinopiskelusta, ja musiikkiopiston opetussuunnitelmaan valitettavasti kuuluu, että myös muskarissa käydään. Tänä syksynä on käynyt ehkä n. puolella tunneista, usein on tässä kohtaa todettu että kaikkea ei tarvitse jaksaa. Nyt tänään muskarin jälkeen meillä oli oikein mukava soittotuokio, lapsi siis itse pyysi että soitetaan yhdessä. Onneksi on välillä noita mukaviakin hetkiä tuon taistelun lomassa:)

soita itse lastensuojeluun ap- hakevat kyllä lapsesi pois

enpä usko, että lapsen kiukuttelun takia haettaisiin pois. Eiköhän sitä ole muita tukitoimia joita yritetään ennen sitä...

kiljuva, nukkumaan menon kanssa kiukutteleva nelivuotias rappusilla ulkona 10 asteen pakkasessa hetken! oli taas niitä päiviä että mikään ei pojalle ollut hyvä, ei ruoka ei mikään!! Ja tottakai tein väärin nostaessani hänet yöpuvussa ulos n. 20 sekunniksi, mut mitä ois pitäny tehdä, kun on yrittänyt keskustella hyvällä ja pahalla? no loppui kiukuttelu, meni kiltisti nukkumaan ja teimme sovinnon.

kiljuva, nukkumaan menon kanssa kiukutteleva nelivuotias rappusilla ulkona 10 asteen pakkasessa hetken! oli taas niitä päiviä että mikään ei pojalle ollut hyvä, ei ruoka ei mikään!! Ja tottakai tein väärin nostaessani hänet yöpuvussa ulos n. 20 sekunniksi, mut mitä ois pitäny tehdä, kun on yrittänyt keskustella hyvällä ja pahalla? no loppui kiukuttelu, meni kiltisti nukkumaan ja teimme sovinnon.

...että näin tulee tapahtumaan jos ei tottele. Meillä noin on toimittu erityisesti jos kiukuttelua on pukimisesta ulos lähtiessä. Sukkasillaan pakkasessa saa aika nopsaan järkiinsä...

ainainen vinkuvalittaja, joka astui juuri lapsen lelun päälle ja paiskoi yhden rikki, mä en jaksa sen raivoomista ja keuhkoomista, en JAKSA sitä, että se ei hoida raha-asioitaan ja se vaikuttaa minunkin luottotietoihini..en vain JAKSA!

samanlaisia tuittupäitä. Kyllä meinaa hermo palaa monta kertaa... Varsinkin esikoinen on oikein mestari. Temperamentti kävi selväksi jo vuorokauden ikäisenä... Tsemppiä sinne, eipä meidän lastemme ylitse kovin moni pääse kävelemään.

Tuota minäkin yritän pitää mielessä, oma tahto on varsin hyvä asia elämässä, pidemmällä tähtäimellä.



t. ap joka onneksi pääsee päivisin töihin hengähtämään, eikä enää yhtään kaipaa kotiäitivuosia;)

Meillä esikoinen känkkää ja saa kovia raivareita sopimattomasta ruuasta. En tiedä onko kyse varsinaisesta allergiasta vai jostain muusta. Ja heti selvennykseksi ettei meillä sitten tarkoiteta tavallista uhmaa / känkkää vaan astetta rankempaa ja päivittäin jatkuvaa tilannetta jos ruokavalio ei ole kunnossa.



Sitruksista ja pähkinöistä riittää teelusikallinen ja viimeistään parin tunnin päästä meillä asuu aurinkoisen pojan tilalla känkkäränkkä. Mansikasta rupesi jopa oksentelemaan kun emme tajunneet että ongelmat tuli siitä ja sai päivittäin mansikkajugurttia. Mausteet ja lisäaineet on myös hankalia. Niitä kärsii syödä hieman mutta jos vaikka Keijumargariinia annetaan parillekkin leivälle päivässä niin känkkä iskee (käyttää siis voita tavallisesti).



Nyt kun ikää on jo 6 vuotta on alannut sanoa myös että kurja olo kun on syönyt jotain sopimatonta. Ennen vain raivosi. Ja vieläkin jos saa pidempään päivittäin jotain sopimatonta ei enää osaa sanoa että koskisi tai olisi huono olo vaan raivoaa kurjaa oloaan.



En tarkoita että kaikki raivoavat lapset johtuisivat tästä mutta ehkä jollain muullakin elämä helpottaisi ruokavalion muutoksilla ? Kokeilkaa jos kiinnostaa. Ainakin meillä on jo vitsi siinä että kun vanhemmat alkavat huutaa esikoiselle niin tietää että on aika miettiä mitä sopimatonta poika on syönyt viimeaikoina.



t. kolmen allergisen lapsen äiti

Tässä tapauksessa kyse ei ole allergiasta vaan lapsen tempperamentista. Sitä ei valitettavasti paranneta välttämisruokavaliolla;). Eikä tässä nyt "parantamista" tarvitakaan, vaan meille vanhemmille pitkää pinnaa. 7-vuotias osaa kyllä jo kertoa, jos esim. mahaan koskee. Sen sijaan jos vaikka päivän aikana on riidellyt kaverin kanssa koulussa, ei tulekaan niin helposti kakaistua ulos.

Meillä esikoinen känkkää ja saa kovia raivareita sopimattomasta ruuasta. En tiedä onko kyse varsinaisesta allergiasta vai jostain muusta. Ja heti selvennykseksi ettei meillä sitten tarkoiteta tavallista uhmaa / känkkää vaan astetta rankempaa ja päivittäin jatkuvaa tilannetta jos ruokavalio ei ole kunnossa.

Sitruksista ja pähkinöistä riittää teelusikallinen ja viimeistään parin tunnin päästä meillä asuu aurinkoisen pojan tilalla känkkäränkkä. Mansikasta rupesi jopa oksentelemaan kun emme tajunneet että ongelmat tuli siitä ja sai päivittäin mansikkajugurttia. Mausteet ja lisäaineet on myös hankalia. Niitä kärsii syödä hieman mutta jos vaikka Keijumargariinia annetaan parillekkin leivälle päivässä niin känkkä iskee (käyttää siis voita tavallisesti).

Nyt kun ikää on jo 6 vuotta on alannut sanoa myös että kurja olo kun on syönyt jotain sopimatonta. Ennen vain raivosi. Ja vieläkin jos saa pidempään päivittäin jotain sopimatonta ei enää osaa sanoa että koskisi tai olisi huono olo vaan raivoaa kurjaa oloaan.

En tarkoita että kaikki raivoavat lapset johtuisivat tästä mutta ehkä jollain muullakin elämä helpottaisi ruokavalion muutoksilla ? Kokeilkaa jos kiinnostaa. Ainakin meillä on jo vitsi siinä että kun vanhemmat alkavat huutaa esikoiselle niin tietää että on aika miettiä mitä sopimatonta poika on syönyt viimeaikoina.

t. kolmen allergisen lapsen äiti

meillä ihan samanlaista! siitä asti kun itseään alkoi osata ilmaista on ollut kaikki äidin syytä. yksi kiukkupussi koko herra

Toivottavasti et saa omia lapsia koska et ymmärrä yhtään lapsia etkä heidän tarpeita.



Neuvon pysymään lapsettomana, ettei tule maailmaan lisää pikkaisia joilla hyytävää kotielämää

Aika usein vaan alkaa niin heittelemään tavaroita, että on vaarassa rikkoa jotain tai satuttaa itseään. Jäähypenkki oli monta vuotta päivittäisessä käytössä, nykyään uskoo jo varoitusta että esim. seuraavasta tavaran heitosta pääsee jäähypenkille.

Minä ottaisin selvästi tiukemman linjan. Jos yksikin tavara lentää, jäähypenkki odottaa. Tai jos ulosmenokiukuttelua on puoli tuntia, peliaika on armottomasti jo mennyt.

Meillä on 6,5-vuotiaan kanssa johdonmukaisen yksiselitteiset rajat ja vaikka lapsi tietää sen, hän kokeilee silti vähintäänkin viikoittain rajojaan. Enää ei sentään päivittäin, kuten aiemmin. Ja usein jostain uudesta asiasta pitää käydä kädenvääntö ennen kuin menee jakeluun. Esim. Legon joulukalenterin saa avata vasta sitten, kun on pukenut reippaasti aamulla vaatteet päälleen. Poika tietysti valitti tästäkin, mutta en antanut periksi. Jos hän saisi ensin avata joulukalenterin, vaatteiden pukeminen tämän jälkeen kestäisi iäisyyden ja emme ikinä ehtisi eskariin :).

Mutta näiden sisukkaiden tapausten kanssa on vain itse oltava päivästä, viikosta, kuukaudesta ja VUODESTA toiseen jämäkkä ja johdonmukainen.

Jaksamista siis sinnekin!