Kertokaa kummistusjuttuja! (Tositarinoita!)

Joitakin vuosia sitten olin iltalenkillä. Oli lokakuu ja pimeää. Yhtäkkiä kuulin kovan rysähdyksen. Se oli todellinen, mutta oudointa tapahtumassa on se, että kuullessani sen ajattelin: "Nyt meni ainut tytär." Jotakin pahaa selvästikin tapahtui ja mietin kuka mahtoi olla kyseessä. Seuraavana päivän kuulin, että naapurin ainut tytär oli ollut kaverinsa autossa matkustajana. Auto oli suistunut metsään ja tyttö kuollut heti. Tapahtumapaikan ja minun välillä on vesistöä ja metsää, etten nähnyt mitään tapahtumaa mutta se voimakas rysähdys kuului muuten hiljaisessa illassa.

Mun isäni kuoli pari päivää esikoisemme syntymän jälkeen. Isä sairasti pitkään, mutta aikoi omien sanojensa mukaan pysyä hengissä, kunnes näkee ensimmäisen lapsenlapsensa. Ei nähnyt: olimme saman sairaalan eri osastoilla. 

Emme ole uskovaisia tms. eikä lapselle oltu pariin ikävuoteen mennessä juuri vaarivainaastaan juteltu. Yhtenä iltana havahduin siihen, että lapsi, joka silloin oli vähän yli kaksivuotias, laulaa nukkumaanmenoajan jälkeen sängyssään "Nuku nuku nurmilintua", juttelee ja naureskelee. Yleensä lapsi oli mennyt "kiltisti" eli hiljaa nukkumaan, ja meninkin vähän kiukkuiseen sävyyn kysymään, että mitäs tämä tällainen riekkuminen on. "Tyttö puhuu enkelille!" hihkaisi lapsi hymyillen ja osoitti sängynpäätään. "On vaali enkeli!"

Meillä ei ole puhuttu enkeleistä mitään, enkä usko lapsen elossa olevien isovanhempienkaan mitään enkelihöpinöitä höpisseen. Isä lauloi minulle "Nuku nuku nurmilintua", kun olin pieni, mutta itse en ole sitä lapselleni laulanut, enkä taaskaan usko lapsen sitä mummoiltaan kuulleen, koska hän ei ole ollut yökylässä tms. Vähän tällainen lällärijuttuhan tämä on, mutta jollain tasolla tahdon ajatella isän tulleen katsomaan lapsenlastaan kaikesta huolimatta. :)

Muutimme sittemmin pois tuosta talosta, ja sen jälkeen enkelijuttujakaan ei ole kuulunut. Liekö lapsi kasvanut yli tuosta vaiheesta tai enkeli eksynyt eikä löytänyt enää uuteen kotiimme.

Mummo kuoli samaan aikaan kun näin että mummoni istuu yöllä meidän makuuhuoneessa ja katsoo minua. Unta olin nähnyt jo pitkän aikaa että mummo tulee kuolemaan. t. 113

Lisää?

Hyi hitto mua pelottaa nyt. :D mutta pakko kertoa vielä omat. Eli siis mun vanhempien talossa on jotain tosi outoa, talo on siis vanha puutalo ja natisee tosi paljon, joskus kuulostaa siltä kuin joku liikkuisi yläkerrassa. Kerran, kun asuin vielä vanhempieni luona ja olin jäänyt yksin muutamaksi päiväksi, heräsin aamulla siihen että yläkerrasta kuului rapinaa. Siis kuulosti siltä että joku raapii kynsillä seinää. Nousin ylös ihan paniikissa ja hain veitsen keittiöstä. Rapina vaan jatkui, se kuului tyhjästä vierashuoneesta mun huoneen yläpuolelta. Kun menin huoneeseen, rapina loppui eikä huoneessa ollut mitään. Samaisessa talossa oli myös aika kauan sitten radio, joka meni joskus päälle keskellä yötä itsekseen ja alkoi soimaan täysillä ilman mitään selitystä. Se tapahtui siis vaan keskellä yötä.

Olen töissä toimistossa, joka on 1800-luvun lopulla rakennetussa talossa. Olen ollut täällä töissä nyt puolitoista vuotta.

Oltuani noin puolisen vuotta töissä, kuulin työkavereilta, että talossa kummittelee. Oli kuulemma ihan yleisesti tiedossa oleva juttu. Olinkin ihmetellyt sitä, että ollessani yksin toimistolla, kuuluu kauempaa toimistotiloista ( pitkän käytävän varrella on työhuoneita ) ääniä aivan kuin muut olisivat paikalla. Eli sellaista papereiden ja tavaroiden siirtelyä, askeleita ym. yleistä toimistoääntä. Työkaverit ovat kuulleet käytävän varrelta työhuoneistaan, kuinka ovi käy, mutta kukaan ei ole kuitenkaan tullut toimistolle.

Itse pelästyin joku aamu, kun tulin ensimmäisenä töihin ja kävelin käytävää pitkin. Oli siis pimeää ja sytyttelin käytävälle valoja kun kuulin aivan selvän ja kovan miehen kulautusäänen (eli jos joku vaikka juo jotain ja kulauttaa äänekkäästi) aivan läheltäni. Eikä siis ketään ollut paikalla.

Lisää perjantai-illan iloksi! :)

Olin menossa nukkumaan, talo pilkkopimeänä. Ei mennyt kauaakaan, kun olohuoneessa välähti kirkas sininen valo ja olin näkevinäni valon keskellä huoneen nurkassa tumman hahmon. En pystynyt edes huutamaan, olin niin kauhusta kankea! Voi kyllä olla, että olinkin nukahtanut nopeasti ja että tämä oli valveunta. Hahmo huoneen nurkassa on voinut olla vain silmätemppu, tiedättehän kun katsoo vaikka aurinkoon ja sitten eteensä ja näkee läiskiä. Pelotti silti, tuota välähdystä en osaa selittää. Sitten sulakkeet, yhtenä iltana valot sammuivat huoneista yksitellen. Kuvitelkaa vaan, kun pimeys lähestyy teitä huone kerrallaan. Tätä en osaa myöskään selittää, kaikki sulakkeet paloivat. Liekö joku virtapiikki? Myös saunanovi avautui kerran itsestään, hiiiiitaaaasti natisten. Jopa kissa pelästyi ja hipsutti selkäkarvat pystyssä kylpyhuoneen ovelle. Uskon kissaani; kotonani kummittelee :D

Tää on aika vanha juttu, sattunut isotätini miehelle joskus 1900-luvun alkupuolella. Kotikylälläni ei ollut silloin vielä edes maanteitä vaan pelkkiä polkuja ja pieniä kärriteitä. Tämä tätini mies oli ollut nuori mies ja riiuulla järven toisella puolella. Aamuyön puolella hän oli tullut kotiinpäin järven rantaa kulkevaa polkua pitkin, kun oli yhtäkkiä huomannut että joku kulkee edellä. Hän oli ajatellut, että joku kaveri tai tuttu on menossa myös kotiin, ja oli yrittänyt ottaa hahmon kiinni että saisi seuraa loppumatkalle. Hän oli nopeuttanut vauhtia, mutta hahmo oli ruvennut kanssa kulkemaan kovempaa. Hän oli yrittänyt uudelleen, mutta hahmo oli aina vain koventanut vauhtia ja lopulta hävinnyt näkyvistä. Tädin mies oli harmitellut asiaa, mutta sitten katsonut maahan eteensä. Oli huomannut että polku oli hänen edessään aivan kulkemattoman näköinen, aamukaste oli vain pisaroinut ruohikolla. Silloin oli kuulemma karminut selkäpiitä.

Olisko vielä näitä? Niin tylsä ilta että voisi vaikka ajankuluksi edes pelätä.

Unesta herääminen kosketukseen on vain lihaskramppeja, itse luulin kerran heränneeni puukotukseen. Ihan varmasti joku iski kylkeen, lensin säpsähdyksestä lattialle :D Valojen vilkkuminen ja television sekoilu johtuu juuri tuosta virtapiikistä.

tää muisto tuntuu nii uskomattomalta, et en oo enää varma oliko ees totta.. mut kersoina käytiin kaveriporukalla tonkimas yhes ulkorakennukses, johon oli huhuttu hirttäytyneen naapurin mies. sieltä löytyki hirttosilmukalta näyttäny naru, no paniikkiha siinä iski, juostii pihalle ja sieltä naapurin savupiipusta nous savu. se talo oli tyhjillää. lähettii nii saatanan nopeesti juokseen pois :D

Tämä sijoittuu 60-luvun puoliväliin eikä ole keksitty,monet kokivat siellä outoja asioita.Iso usean asunnon puutalo maamme kaupungissa,joka on kuulu 18-vuoden tapahtumista.Tätini asui tuossa talossa.Vanhempani menivät serkkuni häihin,olin 4-vuotias joten jäin tätini kanssa.Päivä kului aurinkoisesti,leikkikentällä,jätskillä ym.Illalla menimme nukkumaan,isä ja äiti tulivat puolenyön jälkeen.Olivat juuri päässeet nukkumaan,mutteivät vielä unessa.Kuului yksi valtava pamaus,kuvailivat sitä laukauksen ääneksi,mutta tosi valtavaksi.Äitini kysyi isältä:kuulitko? Kuulin. Äitini syöksyi ulko-ovesta eteiseen ja portaiden alapäähän ja pihalle,missään ei ollut ketään,vain kaupungin äänten humina kuului.Nimenomaan äitini syöksyi katsomaan,hän oli muuten hyvin rohkea ja nopeasti reakoiva.Isä oli hamuillut salkustaan taskuasetta,mikä oli ollut mukana mahdollisen öisen kadulla liikkumisen varalta.Isä sanoi,että hän riensi juuri äidin perään pistooli kädessä,kun joku iski tajuntaan:AAVEITA EI VOI AMPUA.Aamulla aikuiset keskustelivat tästä,tätini ei ollut kuullut mitään enkä minä.Sen ymmärtää että pieni lapsi nukkuu sikeästi,mutta että tätini,silloin liki 50-vuotinen nainen.Miksi sen kuulivat vain vanhempani.Äitini oli täysin selvä,hän ei käyttänyt alkoholia silloin ollenkaan ja isäni oli juhlissa vähän ottanut,mutta ei humalassa.Kaikkia luonnollisiaselvityksiä etsittiin,aina valtavasta auton oven paukauksesta tms lähtien.Talon kellarista löytyi samoihin aikoihin 1918-kansalaissodan aikuisia aseita ja ammuksia.Talon omistanut vanha rouva,joka myös on jo kuollut,oli tädilleni kertonut seuraavaa.Hän oli joskus yöpynyt tässä omistamassaan talossa,eikä ollut pystynyt nukkumaan koko yönä.Oli ollut vielä valoisa kesäyö.Oli vaan valvonut ikkunassa.Palaan tähän vielä toisessa kertomuksessa.

Tätini oli vienyt joskus nuorena löytämänsä pääkallonpuolikkaan kotiinsa tuhkakupiksi. Kirkonrantaa laajennettiin ja sieltä löytyi paljon luita. Sen jälkeen oli alkanut ovet paukkua ja kuulua askeleita ym. Kummittelut loppui kun kallo haudattiin kirkkomaahan.

Tästä puutalosta ja laukauksen äänestä lisää taloon liittyvää.Samainen tätini oli tyttärensä kanssa seuraavan tapauksen todistaja.Aika myös samaa 60-lukua.Tätini tytär oli äidillään kylässä,tytär oli parikymppinen ja molemmat selväpäisiä ja myös selviä.Illalla olivat käymässä nukkumaan,kun naapurihuoneistosta kuului kuin kepillä olisi vedetty pitkin nurkkia ja tavaroiden siirtelyn ääntä.Huoneistossa asui opiskelijanuorukainen,joka oli ollut matkoilla.Hän oli antanut tädilleni avaimen,että pääsee huoneistoon,jos sattuisi jotain.Naiset olivat luulleet että mies oli tullut jo takaisin.He olivat koputelleet ja huudelleet,ei vastausta.Lopulta he menivät avaimella sisälle napsauttaen äkisti valot päällä.Tietenkin asunto oli täysin tyhjä.Sitä en tiedä,kertoivatko opiskelijalle kun tämä tuli takaisin..

Höh, miksi menin lukemaan näitä. Olen yliherkkä tämmöisille! Miten nyt uskallan käydä nukkumaan.

Eräs vanha mies, jota sain pitää pappanani, menehtyi muutama vuosi sitten. En osannut oikein käsitellä surua ja ahdistuin - aloin nähdä paljon unia papasta. Pappa oli kova traktorinimies ja ajeli jokapäivä mökkitietä.

Itse kävelin n.viikko kuoleman jälkeen vanhaa hiekkatietä ja aloin kuunnella lähestyvää traktorin ääntä. Minun oli pakko väistää aivan äiti tien sivuun, sillä pappa ajoi tietä pitkin. Ohitti minut tyyni ilme kasvoillaan ja jatkoi matkaansa. Tämän tapauksen jälkeen minulle tuli rauhallinen olo, enkä ole kertaakaan ollut ahdistunut tai nähnyt unta papasta. Olen onnellinen ja uskon että se oli hänen tapansa sanoa jäähyväiset..

Voi paska kun ikävä on vieläkin äärettömän kova :'(

Hemmetin puhelin, lykännyt äitiä ja muuta väliin - pahoittelen!

[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 22:50"]Tämä sijoittuu 60-luvun puoliväliin eikä ole keksitty,monet kokivat siellä outoja asioita.Iso usean asunnon puutalo maamme kaupungissa,joka on kuulu 18-vuoden tapahtumista.Tätini asui tuossa talossa.Vanhempani menivät serkkuni häihin,olin 4-vuotias joten jäin tätini kanssa.Päivä kului aurinkoisesti,leikkikentällä,jätskillä ym.Illalla menimme nukkumaan,isä ja äiti tulivat puolenyön jälkeen.Olivat juuri päässeet nukkumaan,mutteivät vielä unessa.Kuului yksi valtava pamaus,kuvailivat sitä laukauksen ääneksi,mutta tosi valtavaksi.Äitini kysyi isältä:kuulitko? Kuulin. Äitini syöksyi ulko-ovesta eteiseen ja portaiden alapäähän ja pihalle,missään ei ollut ketään,vain kaupungin äänten humina kuului.Nimenomaan äitini syöksyi katsomaan,hän oli muuten hyvin rohkea ja nopeasti reakoiva.Isä oli hamuillut salkustaan taskuasetta,mikä oli ollut mukana mahdollisen öisen kadulla liikkumisen varalta.Isä sanoi,että hän riensi juuri äidin perään pistooli kädessä,kun joku iski tajuntaan:AAVEITA EI VOI AMPUA.Aamulla aikuiset keskustelivat tästä,tätini ei ollut kuullut mitään enkä minä.Sen ymmärtää että pieni lapsi nukkuu sikeästi,mutta että tätini,silloin liki 50-vuotinen nainen.Miksi sen kuulivat vain vanhempani.Äitini oli täysin selvä,hän ei käyttänyt alkoholia silloin ollenkaan ja isäni oli juhlissa vähän ottanut,mutta ei humalassa.Kaikkia luonnollisiaselvityksiä etsittiin,aina valtavasta auton oven paukauksesta tms lähtien.Talon kellarista löytyi samoihin aikoihin 1918-kansalaissodan aikuisia aseita ja ammuksia.Talon omistanut vanha rouva,joka myös on jo kuollut,oli tädilleni kertonut seuraavaa.Hän oli joskus yöpynyt tässä omistamassaan talossa,eikä ollut pystynyt nukkumaan koko yönä.Oli ollut vielä valoisa kesäyö.Oli vaan valvonut ikkunassa.Palaan tähän vielä toisessa kertomuksessa.
[/quote] Oletko romani?

En ole romani.Sodat käyneillä miehillä oli toisilla tapana pitää asetta mukana jos epäilivät joitain tilanteita.Isän ase oli luvallinen,eikä hän sillä aikonut ihmisiä räiskiä.Hän ajatteli,että jos joutuvat kävelemään yöllä hääjuhlasta pitkälle yli kaupungin keskustan.60-luvulla oli jo paljon väkivaltaa kaduilla,kyseisessäkin kaupungissa tapahtui paljon ryöstöjä ja päällekarkauksia.Harmittaa että edesmenneestä isästäni nykyajan viisaat tekevät asesankarin.Sai kuule viidettä vuotta katsella kuolemaa silmästä silmään,ei ampunut sodan jälkeen ihmisiä ja eläimistäkin vain yhden ketun ja rastaan.Ase oli vain luomassa turvallisuuden tunnetta,en tiedä,mitä olisi tehnyt jos olisi kova paikka yllättänyt.