Kertokaa kummistusjuttuja! (Tositarinoita!)

on sattunut ainakin myös tällainen.. oli nähnyt unta että oli ollut ylittämässä tietä tutussa paikassa kotimatkansa varrella (lapsena oli nähnyt tämän unen siis) ja oli joutunut odottamaan kun oli nähnyt kauempana tulevan ruumisauton.

Seuraavana päivänä oli tullut suruviesti; toisella paikkakunnalla asuva eno oli kuollut.



En muista mikä numeroni oli, mutta kirjoitin aiemmin siitä taivaalta tippuneesta kivestä...

jo kun käytin illalla vielä nettiä ja vielä aamulla kun koneen aukaisin, muuten en olisi mitään outoa epäillytkään

pienestä katkaisijasta. Eiköhän selitys ole selvä kun teillä on lapsia!

Mummoni oli huonossa kunnossa TK:ssa ja äitini istui hänen sängyn vierellä. Mummo ei jaksanut hereillä olla, puhumattakaan että olisi puhunut.

Kello oli jo aika paljon ja äitini nukahtikin siihen tuoliin. Äitini oli herännyt siihen, kun mummoni oli sanonut että lähdehän sinäkin siitä jo kotiin nukkumaan. Niin selvästi ja kuuluvasti ettei se voinut oikeasti mummoni olla, etenkäänkun tämä oli tajuttomana sängyssään. Äitini oli sitten lähtenyt ja oli juuri kotiovelle ehtinyt 15-20 minuutin kuluttua kun oli puhelin soinut, että mummoni oli nukkunut pois.

Äitini on päätellyt ettei mummoni halunnut äitini joutuvan näkemään vieressä hänen kuolemaansa ja hätyytti äitin lähtemään.

Isoveljeni oli kuollut kolarissa kuukausia sitten.

Herätyskello naputti painostavaan tahtiin naps naps naps.. kärpänen lenteli hikisellä otsallani.



Heräsin pissalle. Säikähdin oranssin punaista hahmoa joka säteili violettia valoa. Hän ei näyttänyt veljeltäni mutta tiesin hänet veljekseni. Aistin hänet. Huusin:



Kaarlo!



Hahmo läväytti minua terävästi poskelle niin että korvissa soi. Mätkähdin iskun voimasta lattialle.

Äitini tuli pihalta, kuulin oven käyvän. Hän oli käynyt hakemassa aamupostin ja kahvikin tuoksui ilmassa.

Äitini ihmetteli miksi makasin lattialla huuli haljenneena veressä. Hän luuli että putosin lattialle. Minulla oli kova kuume ja putosin sängyltä, niin äiti kertoi ja rauhoitteli minua.

Lasten kanssa ulos. Esikoinen, 6v. juoksi edeltä ns. vanhalle puolelle, asumattoman talon taakse, jossa keinu sijaitsi. Pian hän juoksi takaisin kertoen, keinussa "kiikkui joku tyttö". Menimme keinulle, eikä siellä ketään ollut. Paikka on syrjässä, ja olisin nähnyt mikäli sieltä nyt olisi joku lähtenyt. Toiseen suuntaan on vain metsää. Kyselin huvikseni jotain, ja tytöllä oli kuulemma vaalea mekko ja letit. Tyttäreni oli aika hölmistynyt, kun ei keinussa ketään ollutkaan.

Myöhemmin on sanonut sitten vain "mä narrasin". Samaan aikaan tapahtui myös toinen juttu. Menin tuohon autiotaloon sisälle erään sukulaismiehen kanssa hakemaan jotain työkalua. Tytär oli ulkona, ja oli ruvennut huutamaan "äiti ei saa mennä tuon miehen kanssa, se on paha mies." Lasten kanssa ulkona ollut oli erittäin huolissaan, epäilikö sitten jotain huonoja kokemuksia lapsella tästä sukulaisesta, mutta lapsi ei ollut häntä ennen tavannut.

Epäilin lapsella jo jotain häiriötä, mutta tuon kesän jälkeen näitä ei ole ilmennyt.

uppista!

oli sairaalassa ja kuolemaisillaan. Mummuni äiti nukkui kotona ja heräsi siihen kun eteisestä kuului kun henkari kolhti jonkun ottaessa takkia naulakosta ja miehensä sanovan "hei nyt sitte, mä meen nyt". Aamulla tuli puhelin soitto että isomummun mies oli kuollut yöllä.

makasin entisen asuntoni makuualkovissa ja odotin unta. poikaystäväni (nyk.avomies ) nukkui vieressäni. äkkiä näin jonkin matkan päässä, keittiön oviaukon luona mustahuppuisen hahmon. suljin silmät ja kun avasin ne, hahmo oli lähempänä. suljin ne taas ja kun katsoin, hahmo oli sängyn vieressä!!! painoin kasvoni poikaystävän selkään ja lopulta nukahdin. jos olsin ollut yksin kotona, olisin varmaan pissannut sänkyyn ja pyörtynyt....( tai kuollut pelosta

Näiden piti olla tosijuttuja eikä keksittyjä.

kai sitä nyt lopulta nukahtaa, jos makaa tarpeeksi kauan liikkumatta!! vaikka pelkäisikin pirusti.. ja olen siis tämä kokija

Tämä ei ole varsinaisesti kummitusjuttu.

Olin saanut tietää, että työni loppuu ennen jussia. Etsin kuumeisesti töitä talon sisältä. Iso työnantaja siis ja mahdollisuus löytää uusi duuni talon sisältä. Olen aika fancyllä paikalla nyt ja hakemani duuni ei ole ihan niiin fancy (joudun luopumaan iLuurista ja iPadistani esimerkiksi ja palkka laskee). Pyysin apua duuniasiassa yläkerrasta. Siis enkeleiltä - en ole ns. uskovainen, mutta enkelit on toinen juttu... Aivan toinen juttu.

Sain viikko kuulla, että saan tämän ei-niin-fancyn-työn. Lähdin kotiin aikaisemmin ja mietin uutta työpaikkaa. Samalla tunsi kosketuksen niskassani. Siis selvän kosketuksen, kun kävelin aivan yksin. Minulle tuli voimakas olo, että tämä uusi työpaikka on ihan jees ja minulle tarkoitettu. Kosketus oli hyvin voimakas.

En ole hihhuli tms. Vaan ihan tavallinen ihminen. Juon punkkua ja skumppaa. Kiroilen ja olen välillä huono äiti. Mutta tämä kosketus oli todellinen ja tajusin sen olevan "viesti" minulle. Että kaikki menee ok.

Sori - ei ollut ihan kummitusjuttu, mutta sellainen kokemus, joka ei ole ihan tavallista. Olen ollut myös joskus sellaisessa tilanteessa (Sammatintiellä), että minun oli pakko juosta asunnosta pois. Pakoon. Aistin niin voimakkaasti pahuuden (?) tai jtn pelottavaa, että minun oli pakko lähteä asunnosta pari kertaa pakoon.

Meillä kummittelee. Asutaan Helsingissä. Tutuille terkut, joku varmaan tunnistaa.

Meillä on kaksospojat, jotka nukkuivat omassa huoneessaan. Olivat parivuotiaita ja pojilla oli tapana herätessään hiipoailla sänkyymme sen kummempaa ääntä pitämättä. Yhtenä iltana koko asunto oli muuten pimeä, paitsi makkarissa oli valo ja katsottiin siellä telkkaria. Parketilla kuului olohuoneesta lapsen paljaiden jalkojen lähestyvät askeleet, laitettiin telkkarista ääni mykäksi. Askeleet pysähtyivät makuuhuoneen oviaukkoon pimeään. Mies kysyi, kumpi ovella seisoo ja tulehan tänne, mutta kuului vain tuhiseva hengitys. Nousin ylös, olkkarissa ei ollut ketään. Vedin oikein spurtin lastenhuoneeseen, jossa pojat nukkuivat sikeästi peittojen alla.

Pari viikkoa tästä yhtenä aamuna laitoin aamupalaa keittiössä ja kun käännyin ympäri antaakseni jotain pöydässä istuville pojille, seisoikin selkäni takana ehkä 8-10v ikäinen vaaleatukkainen poika. Kirkaisin, hahmo katosi. Omat poikani vain hymyilivät ja nyökyttelivät iloisina.

Äitini sanoi, että oli ollut vahtimassa poikia ja olivat huoneessaan vastailleet jonkun kysymyksiin. Oli mennyt katsomaan ja pojat olivat seisseet sänkynsä edessä ja katsoneet nauraen yläviistoon niin kuin joku olisi seissyt sängyllä ja tehnyt jotain. Kun äitini tuli huoneeseen, pojat sanoivat, että nyt se meni ikkunasta ulos.

Olen sanonut ääneen kotona, että mua ei saa pelotella ja tämä on mun koti ja en halua ylimääräistä väkeä tänne. Silti makuuhuoneessa tuoksuu jatkuvasti terva ja sille ei löydy mitään selitystä.

Hyvä ystäväni kuoli heinäkuussa. Hänen kyllä toivoisin tulevan käymään :)

Ja hyi hitto nyt toi mun varmennuskoodi tähän on kuusi kuusi kuusi kuusi 

Mulle sattuu paljon ns etiäisiä. Kerran näin yöllä unta, jossa menin yöllä meidän vessaan ja sitten unessa mun poika käveli vessan ovelle ja sanoi, että äiti mä en saa unta.

Sitten heräsin unesta ja menin vessaan. Hetken päästä mun poika tuli vessan ovelle ja sanoi, että äiti mä en saa unta.

Mun mielestä se oli jotenkin karmivaa.

Toisen kerran nukuin ja näin unta, missä mun mies lähti töihin. Unessa hän tulikin takaisin ja sanoi, että auton "joku ulkomaalainen osa, en unessa tajunnut mikä se oli, joku ulkomaankielinen" osa oli rikki.

Heräsin unestani ja olikin jo aamu. Mies oli lähdössä töihin. Hän lähti, mutta tulikin heti takaisin ja sanoi, ettei voi lähteä, koska auton Startti (mikä se sit lieneekään) oli hajonnut.

106 jatkaa... Usein herään öisin ja tulee kauhea tuska jonkun ihmisen puolesta, saatan nähdä kuvia mielessä asioista ja ihmisestä. Kerran mun yksi kaveri oli ulkomailla, en tiennyt mitään hänen reissustaan, mitä siellä aikoo tehdä ja missä hän oli. Yöllä heräsin ja mun sisälle tuli ääni, että mun täytyy rukoilla, ettei tämä mun kaveri joutuisi moottoripyöräonnettomuuteen ja silmien eteen annettiin kuva kaverista moottoripyörän selästä. Ajattelin, että onpa kummallinen rukous, mutta rukoillaan nyt kumminkin. Rukoilin, kunnes tuli sisäinen rauha, että rukous meni "läpi". Aamulla mun toinen kaveri soitti ja kertoi, että tämä meidän kaveri oli vuokrannut moottoripyörän ja ollut yöllä moottoripyöräkolarissa. Pyörä hajalla, mutta kaverille ei käynyt kuinkaan. Kerroin soittajalle yön rukouksesta ja sitä yhdessä ihmeteltiin.

[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 22:51"]Olimme kaverini kanssa hautasmaalla ja hänen kissansa oli mukana. kissa haisteli ilmaa ja tuijotti jotain mitä me ei nähty. yhtäkkiä se nosti kaikki karvat pystyyn ja pörhisti häntänsä, eikä halunnut mennä pidemmälle. kieltäytyi siis tulemasta hautausmaalle. emme siis menneet ollenkaan.
[/quote] minkä helvetin takia se kissa oli mukana hautausmaalla?!

Omalle kohdalle on tullut vastaan kaksi erikoista asiaa mitkä en osaa selittää ja edelleenkin puistattaa. Olen töissä sairaalassa hoitajana ja molemmat jutut sattui yövuoron aikaan.

1.

kiertelin yöllä tarkistuskäynnillä huoneissa. Yhdessä huoneessa vanhempi naishenkilö oli hereillä ja touhusi jotain vuoteen vieressä, avustin hänet takaisin vuoteeseen ja sanoin hyvää yötä ja käännyin ovea kohti. Silloin kyseinen nainen istuu ylös sängyssä ja kysyy minulta miksi toi lapsi seisoo tuolla keskellä lattiaa. En sen kummemmin kiinnittänyt asiaan huomiota vaan toivottelin vaan uudestaan hyvää yötä. Samassa huoneessa muutama kuukausi myöhemmin yövuorossa toinen naispotilas kyseli minulta keskellä yötä miksi toi pieni tyttö seisoo tuolla ja osoitti samaa kohtaa mihin edellinen iäkäs nainen oli ollut näkevinään lapsen. Ei paljon kiinnostanut yövuoroissa enää kyseiseen huoneeseen mennä mutta pakko tietenkin...

2.

Potilas kuoli aika yllättäen 4 hengen huoneessa yöllä, kuten tapoihin kuuluu vietiin potilas sänkyineen pois toiseen tyhjään huoneeseen ja valmisteltiin ruumis. Myöhemmin samana yönä potilaskello soi useampaan otteeseen huoneessa missä potilas oli kuollut hänen sänkypaikalla. Kukaan muu potilaista samassa huoneessa ei olisi voinut soittaa kyseistä kelloa koska kaikki oli vuodepotilaita mitkä ei päässyt vuoteesta itse pois ja tiedän että ei kukaan muukaan potilas toisista huoneista voinut käydä siellä koska käytävillä kameravalvonta päällä yövuoroissa.

Heräsin kerran kammottavaan hajuun pilkkopimeällä, havahduin oikeastaan siihen kun kuulin kovan rusahduksen takaa. Olin kylmän hien peitossa ja kuulin edelleen jotain limaista ääntä takaa, meni ainakin 30min ennen kuin uskalsin napata valot päälle ja katsoa taakseni. Olin saanut nukkuessani räjähtävän ripulikohtauksen ja paskonut paineella seinää kohti, josta illallisen rippeet tippuivat lattialle.

Mikä on "kummistus"?

Meidän olohuoneessa kuuluu öisin kaunista pianon soittoa. Meillä ei ole pianoa. Ja aamuisin olohuoneessa tuoksuu lilja. En aluksi tunnistanut tuoksua, mutta kerran kukkakapassa tajusin, että liljahan se on.

Usein olenkin tuon jälkeen ostanut liljoja kotiin. Jos meidän "kummitus" niistä tykkää.

Meidän pihalla on vanha pieni mökki. Pieni kammari ja tupa. Sieltä usein illalla näkyy valoa. Siellä ei ole sähköä. Vanhoja öljylamppuja on, muttta ei niitä kukaan käy sytyttelemässä.

Asutaan maaseudulla vanhalla tilalla.

Mä oon nähnyt sukulaisia ja tuntemattomia yöllä sängyn lähellä katsomassa mua. Tuntenut yöllä kolme koputusta olkapäähän, myöhemmin kuulin että myös äitini koki saman samoihin aikoihin. Kuullu askeleita mitkä on pysähtyny sängyn viereen. Kerran lähdin kotoa ja laitoin varmasti oven lukkoon, tulin kotiin niin ovi oli raollaan. Kerran telkkari pauhasi kovaan ääneen kun tulin kotiin. Tässä nyt muutama...

Lapsuuskodissani oli minun huoneessani yksi tietty nurkka, josta alkoi usein kuulumaan pahaenteistä hengitystä, sellaista murhanhimoista. Siskonikin kuuli sen. Ja aina kun se hengitysääni kuului, tuli sellainen olo että pakko juosta pois huoneesta ts. ettei ole yksin siellä.

Kerran, ollessani töissä terveyskeskuksessa, menin työpäivän jälkeen pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet. Pukuhuone sijaitsi kellarikerroksessa eikä siellä ollut samaan aikaan muita. Kun kävelin ovea kohti pukuhuoneesta, kuulin takaani juoksuaskeleita, jotka tulivat suoraan kohti, mutta kun käännyin ei takana ollut ketään. Sanomattakin selvää että rynnistin ulos pukkarista enkä sammuttanut valoja perässäni, vaikka näin kuuluisi tehdä.

Entisessä asunnossani (70-luvulla rakennettu kerrostaloasunto) oli kerran vessapaperi rulla siirretty yön aikana pesukoneen päälle rullanpidikkeestä pois ja kerran olin päiväunilla sängyssä ja heräsin siihen, kun televisio meni päälle itsekseen.

Uskon, että on olemassa henkiolentoja, toiset hyviä, toiset pahoja. En uskoisi ellen olisi kokenut näitä kokemuksiani. Joskus tuntuu, että joku tuijottaa tai on aivan selän takana, vaikkei siellä ketään fyysisesti olekaan.

Kun olin 1980-luvulla ala-asteikäinen, pieni perheemme asui jonkin aikaa vuokralla omakotitalon yläkerrassa. Vuokraisäntämme ja -emäntämme asuivat itse alakertaa ja sovimme heidän kanssaan, että koska meillä ei ollut omaa puhelinta, saimme antaa heidän numeronsa tärkeimmille sukulaisillemme ja ystävillemme. Jos meille soitettiin, alakertalaiset tulivat sitten hakemaan meitä puhelimeen. Eräänä talvi-iltana istuin keittiön pöydän ääressä piirtelemässä, rennosti kotikostyymissä eli sukkahoususillani. Yhtäkkiä keittiön oveen koputettiin napakasti. Yllätyin täysin: tuolla tavalla keittiön oveen koputtamalla alakertalaiset aina lähestyivät meitä, jos meitä kaivattiin puhelimeen tai oli muuta asiaa, MUTTA alakerrasta yläkertaan johtavat portaat narisivat niin pahasti, että heidän askeleensa olisivat kyllä kuuluneet ennen koputusta. Koska en halunnut ottaa tulijaa vastaan sukkahousuissa, lähdin kiireesti viereiseen huoneeseen hakemaan äitiäni. Hän tulikin jo vastaan, koska hänkin oli kuullut reippaan koputuksen. Minä jäin toiseen huoneeseen kuuntelemaan korvat höröllä, mitä asiaa alakerrasta tulijalla oli. Tulin samalla katsoneeksi kelloa. Mutta kun äitini avasi keittiön oven, sen takana ei ollutkaan ketään! Eikä kukaan myöskään ollut palaamassa alakertaan portaita pitkin. Katsottiin kaikki mahdolliset nurkat (joita ei paljon siinä ollutkaan), mutta ei jälkeäkään kenestäkään. Vähän ihmettelimme, koska koputus oli ollut niin selkeä. Kai me ensin selitimme asian itsellemme tyyliin "napsuuhan ne vanhat talot aina"... Kunnes n. tunnin kuluttua portaat narisivat, ovelle koputettiin ja alakerran nainen tuli hakemaan äitiäni puhelimeen. Muistan ajatelleeni, että se aikaisempi koputus oli ollut kovempi. Äiti tuli takaisin järkyttyneenä. Ensinnäkin siksi, että eno oli juuri kertonut puhelimessa, että heidän isänsä, minun vaarini siis, oli kuollut. (Vaari oli sairaalassa, mutta olimme olleet häntä katsomassa aikaisemmin samana päivänä emmekä hänen kunnostaan olleet osanneet aavistaa, miten lähellä loppu oli.) Ja järkytystä lisäsi se, että kuolema oli tapahtunut samaan aikaan, kun meidän oveltamme kuului "haamukoputus"... Jonkin aikaa kyllä oli kammottava tunne, mutta onneksi mitään enempää ei sentään tapahtunut.