Mua huvittaa noi rokotteen puolustajat
Kun ne pohtii, että pitääkö kieltää tehohoito/hoito niiltä joita ei ole rokotettu.
Ja nämä kommentit "sielläpähän kärvistelette sitten viikon sängyn pohjalla, älkää sitten tulko valittamaan".
Onko se rokote siis joku autuaaksi tekevä? Luuletteko olevanne jotenkin suojassa ja että teistä tulee ihan ykkösluokan kansalaisia, kun olette rokotteen ottaneet. Mikään ei koske teitä enää koska teillä on rokotus. Te olette nyt tärkeitä ihmisiä.
Kommentit (67)
heihin jotka ovat rokotteen vapaaehtoisesti ottaneet, silti sairastuneet, ja joutuneet teholle?
Oma valintahan se rokotteen ottaminenkin on, miksi heitä pitää sitten hoitaa teholla?
rokotuksen puolustajat eivät ole mitään kaikkivoipiaita jotka haluavat asettaa itsensä muiden yläpuolelle. He eivät vaan ymmärrä sitä, että JOS on mahdollisuus siihen, ettei sinne tehohoitoon tämän taudin takia koskaan joudu, niin jos joku ei sitä mahdollisuutta käytä, niin se on jo todella tyhmää ja jopa itsekästä. He päinvastoin ajattelevat olevansa niitä kaikkivoipiaita, eivät rokotuta perhettään, ja ottavat sen riskin, että joutuvat ehkä tehohoitoon, ja vievät sitten paikan joltain toiselta, vain sen takia etteivät viitsineet ottaa rokotetta!
heihin jotka ovat rokotteen vapaaehtoisesti ottaneet, silti sairastuneet, ja joutuneet teholle?
Oma valintahan se rokotteen ottaminenkin on, miksi heitä pitää sitten hoitaa teholla?
kyse on tietysti valinnasta olla ennaltaehkäisemättä tautia tehokkaalla tavalla (=rokotus) ja hyväksyä siis se riski, että sairastuu. Ei tietenkään vain siitä, että se on vapaaehtoinen valinta; elämässä on paljon vapaaehtoisia valintoja, ne eivÄt kuitenkaan ole kaikki samanlaisia. Huoh, miksi tämäkin on niin vaikea ymmärtää?
heihin jotka ovat rokotteen vapaaehtoisesti ottaneet, silti sairastuneet, ja joutuneet teholle? Oma valintahan se rokotteen ottaminenkin on, miksi heitä pitää sitten hoitaa teholla?
Ja siitä sanotaan, että se on turvallinen. Jos se ei ole, se ei ole rokotteen ottajan vika, vaan sen vika, joka on tällaisen suosituksen tällaisesta rokotteesta antanut.
Se että he ovat tekemässä itsestään jotain kaikkivoipaisia pyhimyksiä, jotka asetetaan etusijalle ennen rokottamattomia. SE minua huvittaa.
Olen pahoillani että luin artikkelisi liian myöhään. Sanoit että en rakasta lapsiani uhratessani heidät rokotetestauksille. Kyllä minä rakastan, en vain arvannut sinun olevan oikeassa. Olen niin pahoillani lapseni puolesta, mutta eniten ole järkyttynyt omasta sinisilmäissyydestäni. Saat vapaasti julkaista kirjeeni tai kirjoittaa siitä artikkelin. Toivon että viestini saisi edes jonkun vanhemman ajattelemaan itse.
Lapseni oli iloinen ja reipas. Hän touhusi leluillaan ja höpötti jatkuvasti omia asioitaan. Hän rakasti leikkimistä muumeilla ja autoilla. Hänellä oli huoneesaan automatto johon oli kuvioitettu ajoteitä. Siinä hän huristi pikkuautoillaan muumit kyydissä, milloin noidan luo kylään ja milloin mörköä pakoon. Hän oli energinen ja vilkas.
Koitti päivä jolloin hän sitten sai testirokotteen. Olin väsynyt pitkän päivän jälkeen ja kun viimein sain hänet nukkumaan istahdin tietsikan ääreen. Silloin törmäsin kirjoitukseesi. Pidin sinua ja kirjoitustasi hysteerisena, itsekkäänä ja loukkaavana. Seuraavana aamuna kun heräisin kesti hetken tajuta, ettei lapsi ollutkaan tullut viereeni kuten jokaisena aamuna viimeisten kuukausien ajan. Lapseni makasi sängyllä valveilla mutta ei halunut tehdä mitään. Aamiaiselle noustiin väkinäisesti ja kitisten. Yleensä aamupalan jälkeen hän haluaa katsoa piirrettyjä tai leikkiä autoillaan. Hän kuitenkin vain istahti sängylle ja tuijotti eteensä. Ei hymyä, ei puhetta, ei pirteyttä. Luulin hänen sairastuneen. Mittasin kuumeen. Ei kuumetta eikä mitään muitakaan oireita. Jos ehdotin hänelle leikkimistä hän alkoi itkemään. Iltaisin ja öisin vaistosin häneen sattuvan. Hän aloitti yönsä itkien. Yöllä hän heräsi toistuvastu itkien kipua, mutta ei osannut sanoa mihin sattuu.
Lapseni oli sairas, ilman muita oireita kuin apaattisuus ja haluttomuus. Silloin mieleeni iski ajatus rokotteesta. Puhuin lääkärin kanssa. Verinäytteissä ei ole mitään poikkeavaa. Lääkäri kuunteli kyllä ymmärtäväisesti ja sanoi heti että rokote ei aiheuta kuvaamiani oireita. Äidinvaistoni oli eri mieltä. Lapsellani oli jotain vialla. Annoin särkylääkettä ja yritin antaa virikkeitä ja saada selville mikä on muuttunut. Kotona ei kuulunut enää hänen iloinen höpötämisensä ja leikkiautojen kolina.
Lääkärissä on käyty, useasti, mutta mikään ei viittaa kuulemma mihinkään sairauteen. Veriarvot on kohdallaan. Lääkäreiden mielestä hänellä nyt on vain tällainen vaihe. Hetikö rokotteen ottamisen jälkeen? Minulle sanottiin epäsuorasti että turha lietsoa hysteriaa rokotteesta koska kukaan ei pysty ikinä todentamaan rokotteen ja lapseni tilan yhteyttä. Voisin pitää epäilykseni ihan omina tietoinaan.
Nyt on kulunut kohta viikko, eikä mikään ole muuttunut. Ehkä hän on hivenen piristynyt, mutta kaukana omasta itsestään. Minä huudan sisäisesti, olen avuton. Miksi uskoin ja miksi menin? Kun luin artikkelisi viimeisimpiä kommentteja sokeripala oikeudenkäynnistä ja lääkelaitoksen sekä viranomaisten vähättelevästä ja vastuunkarttamis asenteesta puhkesin hysteeriseen itkuun. Olet oikeassa. Viranomaisiin ei voi luottaa. Nyt toivon vain että lapseni olisi jälleen terve. Ihan mitä tahansa, ihan mitä vain, kunhan terve.\"
Saako rokottamaton lapsi sitten etusijan hoidossa.
että suomen terveysviranomaisten virallinen kanta on, että OTTAKAA ROKOTE, SE ON TURVALLINEN, MYÖS RASKAANAOLEVILLE JA SIKIÖLLE.
Jos viralliset tahot tiedottavat, että rokote kannattaa ottaa ja että se on turvallinen, se on eri asia, kuin possunuha.biz-sivuston moskovalaiselta huuhaasivustolta poimittu tieto "Rokote aiheuttaa kuoleman alle minuutissa".
Mutta tosiaan, ei ole pakko ottaa. Parempi rokotusjonojen kannalta, että kaikki ei ole siellä. Toisaalta, epidempia saataisiin pysähtymään paremmin, jos kaiken virallisen tiedon epäilijöitä ei olisi niin paljon.
t. siinäpähän kärvistelette viikon sängynpohjalla
ps. huomasiko kukaan, että sängyssä kärvistelyn pointti oli: voit joko ottaa "vaarallisen" rokotuksen, tai valita mahdollisesti vakavan sairauden, jonka vuoksi sinua lääkitään joka tapauksessa lukuisilla lääkkeillä, joita ei suositella raskaanaoleville. Eli jos pidät pahempana rokotetta, niin siinäpähän.... ;)
Ainoastaan käsivarsi oli molemmilla kipeä seuraavana päivänä, mutta siihenkään ei kumpikaan halunnut ottaa särkylääkettä, joten tuskin kauhen kipeät oli, ehkä vähän arat?
Jaa, miksi rokotutin? Siksi kun lapset kuuluvat astman takia riskiryhmään. Vanhempi joka on jo 15-vuotias sai itse päättää ottaako rokotuksen ja päätyi sen ottamaan pienen pohdiskelun jälkeen. Mä uskon että hänen itsensäkin on nyt jo noin ihan henkisesti parempi olla rokotteen takia. Jos se jotain huvittaa, niin siinähän huvittaa. Millään jalustalla ei mielestäni olla, mutta jos meidät sinne joku nostaa niin sille mä en voi mitään.
jos kerta rokotteen tekijät maksaneet 6 miljoonaa vielä thl:lle suoraan, että suosittelevat heidän rokotetta niin tuskin jättävät väliin!
Mietis siitä sitä turvallisuutta
Saako rokottamaton lapsi sitten etusijan hoidossa.että suomen terveysviranomaisten virallinen kanta on, että OTTAKAA ROKOTE, SE ON TURVALLINEN, MYÖS RASKAANAOLEVILLE JA SIKIÖLLE.
Jos viralliset tahot tiedottavat, että rokote kannattaa ottaa ja että se on turvallinen, se on eri asia, kuin possunuha.biz-sivuston moskovalaiselta huuhaasivustolta poimittu tieto "Rokote aiheuttaa kuoleman alle minuutissa".
Mutta tosiaan, ei ole pakko ottaa. Parempi rokotusjonojen kannalta, että kaikki ei ole siellä. Toisaalta, epidempia saataisiin pysähtymään paremmin, jos kaiken virallisen tiedon epäilijöitä ei olisi niin paljon.
t. siinäpähän kärvistelette viikon sängynpohjalla
ps. huomasiko kukaan, että sängyssä kärvistelyn pointti oli: voit joko ottaa "vaarallisen" rokotuksen, tai valita mahdollisesti vakavan sairauden, jonka vuoksi sinua lääkitään joka tapauksessa lukuisilla lääkkeillä, joita ei suositella raskaanaoleville. Eli jos pidät pahempana rokotetta, niin siinäpähän.... ;)
Saako rokottamaton lapsi sitten etusijan hoidossa.että suomen terveysviranomaisten virallinen kanta on, että OTTAKAA ROKOTE, SE ON TURVALLINEN, MYÖS RASKAANAOLEVILLE JA SIKIÖLLE.
Jos viralliset tahot tiedottavat, että rokote kannattaa ottaa ja että se on turvallinen, se on eri asia, kuin possunuha.biz-sivuston moskovalaiselta huuhaasivustolta poimittu tieto "Rokote aiheuttaa kuoleman alle minuutissa".
Mutta tosiaan, ei ole pakko ottaa. Parempi rokotusjonojen kannalta, että kaikki ei ole siellä. Toisaalta, epidempia saataisiin pysähtymään paremmin, jos kaiken virallisen tiedon epäilijöitä ei olisi niin paljon.
t. siinäpähän kärvistelette viikon sängynpohjalla
ps. huomasiko kukaan, että sängyssä kärvistelyn pointti oli: voit joko ottaa "vaarallisen" rokotuksen, tai valita mahdollisesti vakavan sairauden, jonka vuoksi sinua lääkitään joka tapauksessa lukuisilla lääkkeillä, joita ei suositella raskaanaoleville. Eli jos pidät pahempana rokotetta, niin siinäpähän.... ;)
että raskaana oleville annettaisiin lääkkeitä joita ei heille suositella? Joo ihan jokaisessa lääkepaketissa lukee vähintään se, että neuvottele käytöstä lääkärisi kanssa jos olet raskaana. Mutta se on lääketehtaiden tapa pestä kätensä asiasta.
Miksi sinusta siis on parempi ottaa testaamaton rokote kuin käyttää lääkkeitä, joista on kuitenkin paljon tietoa?
Ja minä en ole raskaana.
jos kerta rokotteen tekijät maksaneet 6 miljoonaa vielä thl:lle suoraan, että suosittelevat heidän rokotetta niin tuskin jättävät väliin!
Mietis siitä sitä turvallisuutta
Saako rokottamaton lapsi sitten etusijan hoidossa.että suomen terveysviranomaisten virallinen kanta on, että OTTAKAA ROKOTE, SE ON TURVALLINEN, MYÖS RASKAANAOLEVILLE JA SIKIÖLLE.
Jos viralliset tahot tiedottavat, että rokote kannattaa ottaa ja että se on turvallinen, se on eri asia, kuin possunuha.biz-sivuston moskovalaiselta huuhaasivustolta poimittu tieto "Rokote aiheuttaa kuoleman alle minuutissa".
Mutta tosiaan, ei ole pakko ottaa. Parempi rokotusjonojen kannalta, että kaikki ei ole siellä. Toisaalta, epidempia saataisiin pysähtymään paremmin, jos kaiken virallisen tiedon epäilijöitä ei olisi niin paljon.
t. siinäpähän kärvistelette viikon sängynpohjalla
ps. huomasiko kukaan, että sängyssä kärvistelyn pointti oli: voit joko ottaa "vaarallisen" rokotuksen, tai valita mahdollisesti vakavan sairauden, jonka vuoksi sinua lääkitään joka tapauksessa lukuisilla lääkkeillä, joita ei suositella raskaanaoleville. Eli jos pidät pahempana rokotetta, niin siinäpähän.... ;)
että ne tiedottaisi sen olevan vaaralinen tai riski ja perään sanoisivat, että suosittelevat silti ottamaan sen. :D
Väittääpä kuka mitä tahansa, rokotteen vaikutusta sikiöön ei ole tarpeeksi tutkittu!!! Jokainen tehköön valintansa.
OLLENKAAN tutkittu, sanoin keski-eurooppalainen lääkärini.
Jaa, miksi rokotutin? Siksi kun lapset kuuluvat astman takia riskiryhmään. .
En mä yksinkertaisesti uskalla jättää astmalasta rokottamatta. kokemusta kuitenkin on siitä miten tavallinen nuhakin saattaa viedä sairaalaan, kovemmasta taudista puhumattakaan. En aiemmin ollut yhtään pelokas taudin suhteen mutta kun tiedän että ihan hyvässä kunnossa oleva aikuinen on taudin saatuaan joutunut useaksi päiväksi sairaalaan ja oikeasti meinannut päästä hengestään, niin täytyy nyt edes yrittää tehdä jotain.
En vaan voi joka asian suhteen ajatella heti jotain salaliittoja, että nyt esimerkiksi tämäkin rokotus olisi vaan yksi tapa yrittää tappaa mahdollisimman monta ihmistä. Jotkut oikeasti kuvittelee tuommoisia ja hirvittää muutenkin miten ahdistavaa heidän elämänsä ja ajattelutapansa on.
Ja lopuksi: perustervettä lasta en välttämättä rokottaisi, en ole ihan varma.
Että se rokote on turvallinen raskaana oleville, kun sitä ei voi kukaan tietää!!
Koittakaa nyt käsittää, ettei sitä ole tutkittu ollenkaan, että sopiiko se raskaana oleville, kukaan ei voi varmaksi mennä sanomaan, että se sopii!!!!!
että ne tiedottaisi sen olevan vaaralinen tai riski ja perään sanoisivat, että suosittelevat silti ottamaan sen. :D
Luuletko, että THL antaisi rokottaa koko suomen väestön, jos olisi pienintäkään epäilystä, että rokote on vaarallinen? Ettekö te tajua mahdollisesti vaarallisella rokoteella rokottamisen laajempia seurauksia?
MIKSI haluttaisiin tieten tahtoen ottaa edes riski, että tuhannet, kenties sadat tuhannet tai miljoonat suomalaiset sairastuvat rokotteesta!!? Tai että lapset syntyvät vammaisina tms.
Sehän olisi koko suomen loppu! Hoidot maksaisivat sinällään maltaita, sairaalat olisivat täynnä, teollisuus pysähtyisi jne.
HERÄTKÄÄ, IHMISET!
Rokotteen sisältämät aineet on tutkittu. Ne eivät ole vaarallisia. Piste.
jos kerta rokotteen tekijät maksaneet 6 miljoonaa vielä thl:lle suoraan, että suosittelevat heidän rokotetta niin tuskin jättävät väliin!
Mietis siitä sitä turvallisuutta
Saako rokottamaton lapsi sitten etusijan hoidossa.että suomen terveysviranomaisten virallinen kanta on, että OTTAKAA ROKOTE, SE ON TURVALLINEN, MYÖS RASKAANAOLEVILLE JA SIKIÖLLE.
Jos viralliset tahot tiedottavat, että rokote kannattaa ottaa ja että se on turvallinen, se on eri asia, kuin possunuha.biz-sivuston moskovalaiselta huuhaasivustolta poimittu tieto "Rokote aiheuttaa kuoleman alle minuutissa".
Mutta tosiaan, ei ole pakko ottaa. Parempi rokotusjonojen kannalta, että kaikki ei ole siellä. Toisaalta, epidempia saataisiin pysähtymään paremmin, jos kaiken virallisen tiedon epäilijöitä ei olisi niin paljon.
t. siinäpähän kärvistelette viikon sängynpohjalla
ps. huomasiko kukaan, että sängyssä kärvistelyn pointti oli: voit joko ottaa "vaarallisen" rokotuksen, tai valita mahdollisesti vakavan sairauden, jonka vuoksi sinua lääkitään joka tapauksessa lukuisilla lääkkeillä, joita ei suositella raskaanaoleville. Eli jos pidät pahempana rokotetta, niin siinäpähän.... ;)
että ne tiedottaisi sen olevan vaaralinen tai riski ja perään sanoisivat, että suosittelevat silti ottamaan sen. :D
miksi ihmeessä ne sanoo siitä mitään positiivista edes tai antaa rokotuttaa ihmisiä kun tietävät tän ettei se nyt ole niin vaaraton..
pyh tuoki niin lievä ollu Suomessa etten tajua minkä tähden edes tänne sitä rokotusta otetaan ku ei oo kuitenkaan mikään jokaikisen ihmisen hengenlähtö tää sikainfluenssa..
että ne tiedottaisi sen olevan vaaralinen tai riski ja perään sanoisivat, että suosittelevat silti ottamaan sen. :DLuuletko, että THL antaisi rokottaa koko suomen väestön, jos olisi pienintäkään epäilystä, että rokote on vaarallinen? Ettekö te tajua mahdollisesti vaarallisella rokoteella rokottamisen laajempia seurauksia?
MIKSI haluttaisiin tieten tahtoen ottaa edes riski, että tuhannet, kenties sadat tuhannet tai miljoonat suomalaiset sairastuvat rokotteesta!!? Tai että lapset syntyvät vammaisina tms.
Sehän olisi koko suomen loppu! Hoidot maksaisivat sinällään maltaita, sairaalat olisivat täynnä, teollisuus pysähtyisi jne.
HERÄTKÄÄ, IHMISET!Rokotteen sisältämät aineet on tutkittu. Ne eivät ole vaarallisia. Piste.
kai tiedät, että aika monet aineet ovat erikseen ihan vaarattomia ja yhdistettynä toisiinsa jo kokonaan toinen juttu. Niitä yhdessä ei ole tutkittu ja piste.