Lue keskustelun säännöt.
Mies tahtoo, että lähden töihin!
16.11.2009 |
Meillä on 7- vuotias tyttö. haluasin lisää lapsia, mutta en voi niitä enää saada 8kohtu poistettu). Olen ollut kotona tytön kanssa ja nyt tyttö on ollut koulussa sysksystä lähtien. Mielestäni on edelleen tosi tärkeää tytälle, että olen kotona kun tulee koulusta.
Olen kuullut ystäviltäni, ettei ne koululaiset enää illalla kerro kuulumisiaan, vaikka kuinka kyselisi. Alkaa olla liian kauan jo päivän tapahtumista. Minulle lapseni menee kaiken edelle, eikä mieheni tätä ymmärrä.
Meillä alkaa olla jo aika tiukat paikat, kun mie ilmoitti, että firmassa alkaa yt:t ja että minun olisi aika lähteä töihin, sillä voi olla,että hän jää ansiosidonnaiselle. Minusta tämä olisi mainio tilanne meille olla molempien kotona ja antaa aikaa tytölle. Kuullostaa ehkä hassulta, mutta tyttö harrastaa balettia ja on oieasti tosi lupaava siinä(ei vain minun mielipiteeni). Uskon, että panostus tässä asiassa on tytön tulevaisuuden kannalta todella tärkeää ja hänelle mahdollisuus.
En saa muita lapsia, joten haluan panostaa kaikkeni häneen!
Minulla on hyvä koulutus (kaupallinen), mutta en ole ollut töissä sitten tytön syntymän. Mielestäni sovimme miehen kanssa tästä asiasta jo ennen lapsia ja nyt hän muuttaa mielensa. Koen sen erittäin epäreiluksi!
Tiedän, että mies saa kohta uuden työpaikan, vaikka jäisikin nyt työttömäksi (mikä ei edes ole yhtään varma asia).
Auttakaa minua, miten saan mieheni ymmärtämaään oma kantani asiasta. En halua riidellä, sillä en todellakaan halua, että lapsemme joutuu kuuntelemaan vanhempien epäsopua. Itse kuulin ihan riittämiin vanhempieni riitaa.. en halua sitä lapselleni.
Tämä asia ahdistaa minua todella paljon. Miksi mieheni ei voi ymmärätää tätä kuinka tärkeää minulle on olla kotona ja huoletia meidän yhteisestä lapsesta. ei mene enää kuin viitisen vuotta ja sitten olisin taas valmis lähtemään töihin.
anteeksi nämä lyöntivirheet, join juuri pullollisen punkkua, kun ahdistaa niin paljon...
uraäidit älkää vaivautuko!
Kommentit (71)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole työskennellyt elämässäni päivääkään. Isäni kertoi minulle että hän on maksanut minun elämän veroillaan. Hän ei siis maksanut kenenkään muun elämää työskennellessään koko ikänsä.
Isäni maksoi elämäni vaikka tavallaan te sielä hyvät lukijat, juuri te maksatte ne.
että myönnän etten halua töihin ja olen ollut työelämästä liian kauan pois.
En etsi tekosyitä, niinkuin sinä teet.
Ei ole kenenltäkään pois jos muutama ihminen suomessa jättäytyy pois työelämästä. Muutenhan työnteko olisi pakollista. Ne käyköön jotka työstä tykkää tai ei muuten vaan kehtaa tehdä toisin. Voitte sitten aina keskustelupalstoilla vetää sen veronmaksaja kortin.
ei työssä käynti ole elämää vaan elämän haaskaamista joka päivä 8h elämästäsi haaskaantuu turhaan. Ala harrastamaan jotain mistä pidät. Nauti elämästäsi olet sen ansainnut.
edes yksi lapsi on "ansainnut nauttia" elämästä. Tehköön lapsettomat työtä tai sitten hammaskeiju maksaa viulut (koulut, tiet, neuvolat...)
kestää, näitä ovat mm. lapset, sairaseläkeläiset ja vammaiset. Jos haluaa jättäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle, niin sitten pitäisi tehdä se totaalisesti. Hakea ruokansa luonnosta jne.
Se olisi reilua, siivellä eläminen ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
anteeksi nämä lyöntivirheet, join juuri pullollisen punkkua, kun ahdistaa niin paljon...
Alkoholi helpottaa -juo lisää!
Sitten ei päässytkään enää työelämän syrjään, eikä tietenkään ole minkäänlaista eläkettä, eikä rahaa.
Muutenkin noin 8-vuotiaan tasolla ja koko elämä on lastensa elämän urkkiminen ja häiriköinti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja nämä 3:n tuntemani perheen kotimiehet ei todellakaan kokkaa eikä pese pyykkiä. Lasten hoitamisesta puhumattakaan. Lapsi päivähoidossa ja miehellä aamusta iltaan omaa aikaa.
Kyllä minä miehen elätän jos hän vaikka sairastuu tms mutta en tasan katsoisi jotain sohvalla makaajaa.
Mistä tiedät, että iltapäiväkerhon on aivan järkyttävä paikka, jos lapsesi eivät ole olleet siellä?
Toisekseen minulle on ihan sama jos joku haluaa olla kotona ja siihen on taloudellisesti varaa. Mutta ap:n kohdalla mies haluaa, että ap alkaa ottamaan myös osavastuun perheen elättämisestä ja se on vähintääkin kohtuullista, että molemmat vanhemmat osallistuvat taloudellisesti.
Itse olen ollut kotona kohta 9 vuotta ja kaksi lasta, eka- ja tokaluokkalaiset. Saan osakseni kummallisia hymähdyksiä ym., kun hyvän päivän tutut kyselevät, joko nyt olen palannut töihin, kun molemmat ovat jo koulussa. Mutta yritän olla välittämättä vaikka joskus kirpaseekin, enhän minäkään hymähtele heidän valinnoilleen. Meidän lapset ovat onnellisia, kun minä olen iltapäiväisin kotona. Toinen pääsee joka päivä klo 12, joten olisi hänellä aika pitkät päivät olla iltiksessä. Ja meidän koulun iltis on ainakin aivan järkyttävä paikka! Meille on luokkakaverit tervetulleita koulun jälkeen ja miltei joka päivä meillä joku onkin. Saa aikuisen huomiota, välipalaa ja leikkiseuraakin. Jaksan olla aktiivinen monessa yhdistyksessä ja kyllä minuun monessa tilanteessa luotetaan vapaaehtoisten hommien tekemisessä, sillä minullahan on aikaa. Olen luokkien retkillä mukana valvojana ja olenpa ollut sijaistamassakin (ilmaiseksi) opettajaa. En ymmärrä kyllä tätä suomalaista yhteiskuntaa ollenkaan! Miksi äiti, joka on alakoululaisten kanssa kotona, on niin järkyttävä asia, että epäillään täällä jopa provoksi? Minäkin ymmärrän teitä, työsskäyvät, ettette jaksa iltaisin olla niin aidosti läsnä lapsillenne kuin haluaisitte ja he sitten päivisin potevat tätä suunnatonta aikuisen kaipuuta koulussa. Voisitteko te ymmärtää meitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on pieni paikkakunta ja minä olen aika monessa mukana. Lisäksi tunnen paljon perheitä, joilla on lapsia kerhossa ja päivittelevät sen menoa. Monta kertaa olen ollut koulun palavereissa, joissa ollaan käsitelty iltiksessä tapahtuneita juttuja. Ja yksi lapsi, joka käy meillä ainakin kerran viikossa, sanoo, että aina kun ei tarvitse mennä iltikseen, hän on onnellinen.
Mistä tiedät, että iltapäiväkerhon on aivan järkyttävä paikka, jos lapsesi eivät ole olleet siellä? Toisekseen minulle on ihan sama jos joku haluaa olla kotona ja siihen on taloudellisesti varaa. Mutta ap:n kohdalla mies haluaa, että ap alkaa ottamaan myös osavastuun perheen elättämisestä ja se on vähintääkin kohtuullista, että molemmat vanhemmat osallistuvat taloudellisesti.
Itse olen ollut kotona kohta 9 vuotta ja kaksi lasta, eka- ja tokaluokkalaiset. Saan osakseni kummallisia hymähdyksiä ym., kun hyvän päivän tutut kyselevät, joko nyt olen palannut töihin, kun molemmat ovat jo koulussa. Mutta yritän olla välittämättä vaikka joskus kirpaseekin, enhän minäkään hymähtele heidän valinnoilleen. Meidän lapset ovat onnellisia, kun minä olen iltapäiväisin kotona. Toinen pääsee joka päivä klo 12, joten olisi hänellä aika pitkät päivät olla iltiksessä. Ja meidän koulun iltis on ainakin aivan järkyttävä paikka! Meille on luokkakaverit tervetulleita koulun jälkeen ja miltei joka päivä meillä joku onkin. Saa aikuisen huomiota, välipalaa ja leikkiseuraakin. Jaksan olla aktiivinen monessa yhdistyksessä ja kyllä minuun monessa tilanteessa luotetaan vapaaehtoisten hommien tekemisessä, sillä minullahan on aikaa. Olen luokkien retkillä mukana valvojana ja olenpa ollut sijaistamassakin (ilmaiseksi) opettajaa. En ymmärrä kyllä tätä suomalaista yhteiskuntaa ollenkaan! Miksi äiti, joka on alakoululaisten kanssa kotona, on niin järkyttävä asia, että epäillään täällä jopa provoksi? Minäkin ymmärrän teitä, työsskäyvät, ettette jaksa iltaisin olla niin aidosti läsnä lapsillenne kuin haluaisitte ja he sitten päivisin potevat tätä suunnatonta aikuisen kaipuuta koulussa. Voisitteko te ymmärtää meitä?
ja hyvinvointiyhteiskunnalle ihan välttämätöntä. Montako elämästä nauttijaa yhteiskunta kestää ja miten valitaan ne onnekkaat siipiveikot?