Ovatko lapsesi sellaisia kuin halusit?

ihan pk-seudulla pienellä paikkakunnalla naapuriani hävetti kertoa lapsen käyvän puheterapiassa :O Joten voin kuvitella miten hän repisi pelihousunsa, jos lapsi joutuisi johonkin terapiaan ujouden takia tms. Sellaisia ihmiset vain on, jos poikkeat valtaväestöstä niin hulluhan sitä on.

Opiskelee ammattiin yliopistossa, ja häntä on jo pyydetty vaativaan tehtävään sijaiseksi.

Ja miten olenkaan kärsinyt kaikki nämä 20 vuotta! En tod. ole mikään äitityyppi, ja lapsiraukka on myös saanut sen kokea...monta asiaa kadun, mutta silti lapseni on aina saanut tuntea, että äiti auttaa, tapahtui vaikka mitä! (syylllisyydestä...)

Enemmän ja suloisempi kuin olisin koskaan ansainnut.

Kaltaiseni yleisissä tilaisuuksissa ja kylässä juoksevien, höpöttävien ja meluavien lasten äiti toivoisi, että he istuisivat tuppisuina nätisti paikoillaan? No, onneksi lasten kasvettua tuossa on nähtävissä parannusta.

Olen lapsiini tyytyväinen, ilahduttavat päivittäin.



Välillä toivon, että poika olisi vähän vähemmän "omituinen": hyräilee itsekseen, ilvehtii ja pomppii & loikkii. Joskus höpöttääkin ihan omiaan. On kuitenkin terve, ystävällinen, hyvätapainen, avulias. Joo, melkein kuin ulkoministeri Stubb...



Tyttäreni on monella tapaa mainio persoonallisuus. Mutta luulen, että jos meillä ei olisi tätä äiti-tytär -suhdetta, niin emme olisi koskaan tutustuneet toisiimme. Hän on kova päällepäsmäri, utelias, innokas. Toisaalta huone on kaaoksessa, läksyjä täytyy hoputtaa tekemään ja tekisi vain välttämättömimmän. Kippoja ja kuppeja lojuu hänen reitillään siellä täällä, vaatteet kulkeutuvat joka puolelle taloa... Argh! Ei auta, vaikka aina uudelleen ja uudelleen pyydän jälkensä korjaamaan. No, pieni ongelma. Olemme perusluonteiltamme vain kovin erilaisia.

vaikka tiedän ettei olemaan, mutta minun silmissäni on. Hän on luonteeltaan ujo ja se temperamenttipiirre suojaa häntä monessa asiassa. Ei ole esim kaveripiirissään koskaan joutunut tappeluihin tms. Ystävyyssuhteet ovat myös paljon pysyvämpiä kun hänellä on rauhallinen ja tasainen luonne.

ja rauhallinen. En ole kokenut tätä minkäänlaisena ongelmana. Päinvastoin tuntuu tavallaan ihan "oikealta" koska sekä isänsä että minä olemme molemman hiljaisemmasta päästä. Osaamme eläytyä lapsen ujouteen ja opettaa hänelle niitä selviytymistapoja, joilla itsekin selviämme vaikeista tilanteista. Kumpikin meistä vanhemmista on hyväksynyt oman arkuutensa, emmekä tosiaan häpeä sitä itsessämme tai lapsessammekaan. Annetaan kaikkien kukkien kukkia!

muut alkavat kommentoida ja olla huolestuneita ujoudesta...

on usein todella sulosia ja kiinnostavia: "syvissä vesissä ne suuret kalat kutevat".



Mitä niin ihmeellistä äännekkäissä kaikki asiansa pölöttävissä ihmisissä on?

Tosin olen muutamaan kertaan joutunut pitempäänkin puhumaan aiheesta "synnynnäinen temperamentti" sekä kulttuuriset odotukset... Olen tässä suhteessa hyvin tiedostava enkä helposti suostu kuuntelemaan varsinkaan loukkaavaan sävyyn esitettyjä kommentteja. En halua, että lapseni aivopestään näkemään synnynnäiset piirteensä jotenkin negatiivisena. (Tosin täytyy sanoa, että harvoin mitään asiatonta kuulekaan!)

ja hänen kaltaistensa pitäisi oppia hyväksymään itsensä ensin? Ja olemaan itselleen armollisia.

Ujouden hyväksyminen ei tietenkään tarkoita, etteikö esim. sosiaalisissa tilanteissa voisi oppia toimimaan! En myöskään ylisuojele lastani vaikeilta tilanteilta tai odota että kaikki varoisivat häntä. Yhdessä mietimme miten mistäkin tilanteesta "selviää".

melko ujo tyttö. Itse en ole koskaan ollut ujo (en tosin mikään yltiösosiaalinenkaan}, joten en oikein tiennyt miten ujouteen pitäisi suhtautua. Mieheni on myös lapsena ollut hyvin ujo, mutta ilmeisesti äitinsä hyvä, kannustava kasvatus tuottanut tulosta ja tänä päivänä mies hyvinkin sanavalmis ja työkseen kouluttaa ja puhuu isoille joukoille sujuvasti. Kovasti olemme tyttöä kannustaneet ja rohkaisseet ja "tulosta" näyttäisi syntyvän - tyttö jo huomattavasti "karaistunut"-

Psykologi sanoi, että missään nimessä ei saa tehdä sitä, että patistaa lasta menemään muiden joukkoon jne. On kuulemma pahinta mitä voi tehdä lapselle.

Lapsi vilkas koko joukon pelle ja toinen kovaääninen tahtomies. Molemmat keksivät jatkuvasti kaikkia hauskoja juttuja ja yrittävät saada muita mukaan samaan hulluuteen. Joissakin tilanteissa joskus harvoin kyllä voivat ujostellakin mutta suulaita ovat. Saa aina pelätä mitä 4v seuraavaksi suustaan päästää. Minusta taas tuntuu että kaikki pitävät ujoja ja hiljaisia hyvin kasvatettuina ja meidän lapsia ihan kauhukakaroina. Me vanhemmat ollaan oltu ujoja ja rauhallisia lapsia, ja itsekin huomaan ajattelevani että ujo = kiltti, ja vilkas = tuhma. Eihän se niin ole. Meidän lapset ovat kyllä myös ihanan empaattisia ja kultaisia, sitä vaan ei kyllä ulkopuolinen heti huomaa.



Mutta ihania ovat, paljon parempia kuin uskalsin toivoa.

Teen ainakin parhaani siinä, aina en onnistu. Olen itse huono itsetuntoinen ja ujo. Sitä tulee rivien välistäkin lauottua sellaista, mikä ei tilannetta ainakaan paranna, joten varovainen saa olla. Kannustusta ja kehumista kaipaa arka ja ujo lapsi erityisen paljon. Ihan arkista huomioimista: ai kun tuli hieno, ai kun osasit hyvin, ai kun oletkin nätti, ai kun olet ihana lapsi... Isän tulee luonnollisesti olla mukana tässä. Meillä isä tuppaa moittimaan lapsia liikaa ja antamaan enemmän negatiivista palautetta lapsille. Ihan myrkkyä tytölle ainakin! Lue uudelleen oma viestisi, rauhoitu ja mieti, miten voisit auttaa lastasi.

ja vielä asiaa jolle he eivät voi mitään. Itse olen ikäni kärsinyt ujoudesta ja juuri ulkopuolisten leimaaminen tuntui pahalta. Siinä vaiheessa kun olisi halunnut avata suunsa niin eikö sieltä joku täti tullut kertomaan kuinka hienosti aina olin vaan hiljaa ja pyörittelin peukaloita häiritsemättä ketäään (näin kärjisteltynä). Oma äitini myöskin "auutoi" minua kovasti joka tilanteessa kertomalla kuinka vietävästi hävettää kun en osaa puhua kuuluvasti yms....

Monessa suhteessa paljon parempia kuin olisin ikinä uskaltanut toivoa.

uuden asenteen ja alat kehittää lapsillesi tervettä itsetuntoa! Tuolla nykyisellä asenteellasi teet vaan hallaa lapsillesi, kyllä he huomaavat asenteesi, vaikka kuinka piilottelisit niitä. Tsemppiä! Varmasti ovat ihania lapsia!!!

siirrät nyt lapsiisi? Ei ole helppoa olla erilainen tiedän, mutta silti... Älä pura sitä lapsiisi.