Miks täällä pidetään masennusta jonain "muotitautina"?

Minäkin masentunut, toivoisin sellaista pilleripöhnää, että jaksaisin edes tiskata. Ja ettei nuo rahahuolet ottaisi päähän. Ihmeesti lääkäritkin syöttävät väkisin lääkkeitä "jaksat sitten parantaa asiasi". Haluaisin pystyä tekemään töitä, jotta pääsisin tältä kansaneläkkeeltä parempaan elintasoon. Lääkäreille ilmoitin, kun mua väkisin tutkittiin, ettei mulla ole varaa jäädä millekään sairaseläkkeelle. Se on vain kirjoitettu. Toivon jaksavani joku päivä päästä siitä eroon. Mutta myönnän, muakin ihmetyttää ihmiset, joilla parisuhde, perhe, raha, yms. asiat ovat kunnossa, ja silti masentaa. Kenties näillä sitten on tosiaan häikkää aivokemiallisessa tasapainossa, ja lääkitys auttaa, mutta en vaan omalla kohdalla ole huomannut mitään apua. En tosiaan virkisty, niin että pystyisin korjaamaan raha-asiat, kuten lääkärit siis ilmeisesti uskovat. Nuo mielialalääkkeet eivät tosiaan ole mitään onnellisuuspillereitä, kuten monet tuntuvat luulevan. Uskon, että jollei häikkää siellä serotoniiniaineenvaihdunnassa ole, ne eivät tee mitään. (muuta kuin väsyttävät ja pahentavat tilannetta). En siis aiemmin ole myöntänyt mulla olevan masennusta. Myönnän että mulla on tuo jonkun mainitsema ocd. Mutta koska masennus on oireiden takia mulle diagnosoitu, ja olen eläkkeellä, olen alkanut sitä käyttämään kertoessani itsestäni muille. On se helkatin paljon kivempaa myöntää, kuin olevansa ihan muuten vain hullu.

No missä mun lamaannuttava pilleripöhnä sitten on?

No sinulle nuo lääkkeet selvästi sopi. Mutta todellakaan ei voi sanoa niin että lääkkeet ovat naps-menetelmä kaikkien mielenterveysongelmien hoitamiseksi ja että nykyaikaiset mielialalääkkeet sitä ja tätä. Kyllä minä koin ihan jokasella lääkityksellä että en ole oma itseni, olen pöhnässä, mikään ei tunnu miltään. Pahimpaan itsetuhoaikaan lääke ehkä auttoi jonkin verran, mutta sitten kun tilanne tasaantui, tunsin todella selvästi että tämä tila EI ole se missä haluan viettää loppuelämäni.

Ja näin jälkikäteen, saatuani viimein otetta traumoihini, LUOJAN KIITOS lääkkeet ei "toimineet"!!

. Masentunut ihminen makaa siellä sängyssä tai liikkuu lääkityksen voimalla.

Itse kärsin vuosia sitten masennuksesta. En todellakaan maannut sängyssä, sillä sinnittelin loppuun asti ilman mitään väsymystä ja voimattomuutta. Sen sijaan minulla oli aivan järkyttävän huono olo fyysisesti, joka paikkaan sattui, päätä särki ja oli migreenioireita, oksensin ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla, niin kauan että tuli verta. Eihän minulla nyt mitään masennusta, pöh! Jossain vaiheessa lopetin nukkumisen.

Pakko oli hakea apua ja lopulta myöntää että vikaa oli päässä. Ihmiset oireilee niin eri tavalla.

Ja masennus ei muuten todellakaan ole mitään huomion hakua. Itse ainakin häpesin sitä ihan jumalattomasti enkä kertonut kuin ihan muutamalla että mistä on kyse. Lääkkeistä en kertonut kellekään.

9 vuotta ennen kuin toimintoja supistettiin.

Ennen kun masennuksesta pantiin sairaalaan, ei yhtäkkiä haluttu ollakaan sairaita ja selvittiin siitä kummasti omin voimin.

Nyt kun saa trendikkäästi masennuslääkkeitä ja opamoxia illaksi niin oireita alkaa ilmestyä pilvin pimein kaikille.

Minä olen tämän nähnyt niin läheltä, että ei oikein vakuuta nämä nykyajan masentuneet.

Taisit olla ehdottomasti väärällä alalla. Hyvä että toimintoja on supistettu, jotta saatiin väärät henkilöt pois 'hoidoista'.

joka kirjoitti tämän: "Ei lenkkeily kylläkään poista masennusta. Ei edes pientä alakuloa.", että

lenkkeily lisää kyllä mielihyvähormoonin tuottoa ruumiissa ja itse käyn tällä hetkellä "depressio-koulua", jossa siis opetellaan elämään elämää taas ei-masentuneena, ja että siellä nimenomaan painotetaan liikunnan ja raittiinilman merkitystä masennuksenhoidossa. Samalla tavoin kun leikkauksen jälkeen jalkaa kuntoutetaan jumppaamalla, niin masennusta hoidetaan liikunnalla. Liikunta ei kuitenkaan POISTA tietenkään masennusta, vaan kyllähän masennus poistuu vain oppimalla. Jokaisen masennustilaa kuitenkin tulee kunnioittaa ja jokaisella on oikeus ns."suruaikaan". Mutta kunhan taas kynnelle alkaa kyetä kannattaa ulkoilua ihan omassa tahdissaan kokeilla!

Asioista ei vaan puhuttu ääneen vaan tyrkättiin nämä itsaria yrittäneet mielisairaalaan, hermoparantolaan yms. Siellä hoitoina sähköshokit, eristäminen pehmustettuun huoneeseen, lepositeissä olo ja jääpaloilla täytetyssä ammeessa oleminen. Pois päästyään moni teki itsarin ja sukusalaisuus oli aiheeutunut.

itse olen ollut läheisesti tekemisissä parin vakavasti masentuneen kanssa. he ovat niin lamaantuneita etteivät jaksa kättään nostaa. makaavat sängyssä itkien, eivät kykene pukemaan päälleen, ulos menemisestä puhumattakaan. itku voi kestää tunti- tai jopa päiväkausia. joku saattaa viettää neljän seinän sisällä kuukausia.

Mun tuntema masentunut taas on ollut sairaslomalla pian kolme vuotta ja koko tämän ajan juossut elokuvissa, teatterissa, matkustelemassa ja shoppailemassa. Väliin oli tosin puolisen vuotta töissä pari päivää viikossa, mutta uupui kuulemma niin että piti taas ruveta shoppailemaan nekin päivät viikosta. Ja tunnen tämän ihmisen oikeasti todella hyvin ja tiedän, että hän ei todellakaan makaa sängyn pohjalla hautomassa itsemurhaa vaan on aina hyvin pirteänä lähtemässä liikenteeseen ihan koska tahansa.

Anteeksi jos kuulostan törkeältä, mutta kun tällaisia masentuneita tuntee, niin käy kyllä katkerasti mielessä, että joku meidän työssäkäyvien hyväuskoisuutta käyttää hyväkseen.