Lue keskustelun säännöt.
Miks täällä pidetään masennusta jonain "muotitautina"?
29.10.2009 |
Ja että itse voisi päättää onko masentunut vai ei? Osa masentuneista saattaa toki olla näitäkin, ettei oikeasti ole masennusta vaan laiskuutta (lähipiirissäni yksi tällainen, muiden masennus ollut ihan oikeaa).
Jos joku sattuu pohtimaan voisko olla kyse masennuksesta niin todetaan, että se johtuu vaan väsymyksestä tai stressistä jne. Mutta jos esim. väsymys jatkuu pitkään niin se altistaa masennukselle.
Kommentit (47)
ihminen joka huutelee jokaiselle vastaantulijalla ja jokaiselle joka jaksaa kuunnella "kun oon niin masentunut voi että sentään" ei kyllä ole masentunut. nykyään sotketaan ihan normaali arkeen kyllästyminen masennukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
arkeen. Arkihan on ihmisen parasta aikaa. Ainakin minulla, masennukseen taipuivaiselle ihmiselle. Normaali, tasainen ja rutiinien täyttämä elämä on parasta.
synnytyksen jälkeen kun on pari viikkoa nukuttu huonosti. Ei ymmärretä, että estrogeeniarvo romahtaa ja pienen vauvan äiti herkistyy.
On helpompaa heittäytyä sairaan rooliin hoidettavaksi kuin olla itse aikuinen.
masentuneet on samanlaisia. Oot aika hakoteillä. Harva oikeasti masentunut tuolleen käyttäytyy
ihminen joka huutelee jokaiselle vastaantulijalla ja jokaiselle joka jaksaa kuunnella "kun oon niin masentunut voi että sentään" ei kyllä ole masentunut. nykyään sotketaan ihan normaali arkeen kyllästyminen masennukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nykyään pitää olla ocd tai ainakin paniikkihäiriö.
Ja mistäkö tietää, että ihmiset ovat mukamasentuneita? No esimerkiksi siitä, että se hanovat tuntevansa itsensä masentuneiksi "muutaman kerran kuukaudessa" tai "pari kertaa viikossa". TÄtä saa nykyään lukea kaikenmaailman "tutkimuksistakin". Tosiasiassa masentuneisuus on jatkuvaa, sitä ei voi kokea "paria kertaa viikossa", vaan se kestää kuukausia jatkuvana...
tarvetta saada diagnoosi. Auttaahan se eläkkeellepääsyyn tietenkin, mutta..
Normaalistikin ihmisellä on apeita päiviä ja väsyttää. Se ei ole heti masennusta, mihin pitää hakea onnellisuuspillereitä.
Toinen on tämä paniikkihäiriö. Melkein jokainen ihminen hyperventiloi joskus. Sen aiheuttaa joko stressi tai fasettilukko selässä. Mutta siihen pitää heti saada lääkitys kun se kuulostaa niin hienolta.
Olen monesti huomannut, että sairaan rooliin ajautuu juuri nämä huomionhakuiset ihmiset. Kun ollaan aikuisia, ei koko ajan joku ole hössäämässä ja huomioimassa. Kun on joku paniikkihäiriö, voi aina heittää "apua, mulla on paniikkireaktio, huomatkaa minut". "Olen niin masentunut, ymmärtäkää minua, etten romahda"
Katsokaa minua, huomatkaa minut.
Oikeasti masentunut ihminen ei ole huutelemassa masennustaan heti jos häntä ei huomioida. Hän ei pääse sieltä neljän seinän sisältä ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hitsit, pitää selata netistä uus juttu kehiin.
Katsokaa minua, huomatkaa minut.
No mietipäs mikä tämänkin takana on? Terve ja onnellinen psyyke? Nämä ihmiset diagnosoi itsensä ehkä väärin, mutta onhan se nyt selvää että jokin iso paha olo niitä vaivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että masennus on osaltaan myös elintasosairaus. Sitä on niin paljon siksi, että se on mahdollista täällä, missä kaikki on niin hyvin, että on aikaa pohtai tyhjänpäiväisiä ja masentua.
Masennusta myös tukee vahvasti tämänhetkinen yhteiskuntamme ja sen asenteet, itsekkyyttä ja yli-itsenäisyyttä ja individualismia arvostetaan yli kaiken - ja ihmiset masenutvat kun eivät löydä elämälleen merkitystä. Se kun löytyy siitä, että kokee olevansa arvokas ja tärkeä YHTEISÖN osa.
Lisäksi sanoisin, että tämä meidän kaikin tavoin passivoiva ja viranomaiskeskeinen yhteiskuntamme on omiaan tukemaan masennusta ja toimettomuutta. Yhtenä osanaan esim. subjektiivinen ph-oikeus, joka oman kokemuksen ja lähipiirin tarkkailun perusteella lähinnä passivoi vanhempia ja saa ihmiset tuntemaan perhe-elämän ja omat lapset ylivoimaiseksi taakaksi joista ei voi selvitä ilman yhteiskunnan apua.
Sitä en sano, etteikö masennus voisi todella haitata työntekoa ja elämää sairaudeksi asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni diagnosoitiin yleinen ahdistuneisuushäiriö, ja diagnoosi oli suuri helpotus. Olen pärjännyt ilman lääkkeitä tähän asti, ja terapiaa harkistsen. Psykiatri sanoi että ahdistuneisuushäiriöstä kärsivistä jotkut saavat avun jo pelkästä diagnoosista, sillä se auttaa hahmottamaan ongelmaa. Ei enää ajattelekaan olevansa vain kiittämätön tai sekoamassa tms. Itse olen opetellut hyväksymään tämän osana itseäni, ja olen opetellut kognitiivisia tekniikoita, jotka auttavat jonkun verran huolehtimiseen ja hätäilyyn.
Monesti ihan oikeasti ihmettelen tätä ihmisten tarvetta saada diagnoosi. Auttaahan se eläkkeellepääsyyn tietenkin, mutta.. Normaalistikin ihmisellä on apeita päiviä ja väsyttää. Se ei ole heti masennusta, mihin pitää hakea onnellisuuspillereitä. Toinen on tämä paniikkihäiriö. Melkein jokainen ihminen hyperventiloi joskus. Sen aiheuttaa joko stressi tai fasettilukko selässä. Mutta siihen pitää heti saada lääkitys kun se kuulostaa niin hienolta. Olen monesti huomannut, että sairaan rooliin ajautuu juuri nämä huomionhakuiset ihmiset. Kun ollaan aikuisia, ei koko ajan joku ole hössäämässä ja huomioimassa. Kun on joku paniikkihäiriö, voi aina heittää "apua, mulla on paniikkireaktio, huomatkaa minut". "Olen niin masentunut, ymmärtäkää minua, etten romahda" Katsokaa minua, huomatkaa minut. Oikeasti masentunut ihminen ei ole huutelemassa masennustaan heti jos häntä ei huomioida. Hän ei pääse sieltä neljän seinän sisältä ulos.
ja monivuotisen masennukseni sairastin ennen lapsia. Mitenköhän päivähoito-oikeus oli syynä omaan masennukseen?
että masennus on osaltaan myös elintasosairaus. Sitä on niin paljon siksi, että se on mahdollista täällä, missä kaikki on niin hyvin, että on aikaa pohtai tyhjänpäiväisiä ja masentua.
Masennusta myös tukee vahvasti tämänhetkinen yhteiskuntamme ja sen asenteet, itsekkyyttä ja yli-itsenäisyyttä ja individualismia arvostetaan yli kaiken - ja ihmiset masenutvat kun eivät löydä elämälleen merkitystä. Se kun löytyy siitä, että kokee olevansa arvokas ja tärkeä YHTEISÖN osa.
Lisäksi sanoisin, että tämä meidän kaikin tavoin passivoiva ja viranomaiskeskeinen yhteiskuntamme on omiaan tukemaan masennusta ja toimettomuutta. Yhtenä osanaan esim. subjektiivinen ph-oikeus, joka oman kokemuksen ja lähipiirin tarkkailun perusteella lähinnä passivoi vanhempia ja saa ihmiset tuntemaan perhe-elämän ja omat lapset ylivoimaiseksi taakaksi joista ei voi selvitä ilman yhteiskunnan apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ennen joudettu masentumaan.
Tottakai joudettiin. Esim. oman äitini äiti jouti hyvinkin olla niin masentunut, että koko suurperheen lapset on pikkasen vinksahtaneita. Asiaa ei vaan tunnistettu, siitä ei puhuttu, mikä omalta osaltaan vinksautti lapsia lisää. Lisäksi silloin työelämä oli hyvin erilaista kuin ennen. Suurin osa ihmisistä teki töitä kotonaan maatilalla. Yksinkertaista työtä, joka ei vaatinut koulutusta, joka maanantai ei ollut tulosvastuupalaveria eikä yllä leijunut yt-neuvottelujen uhka. Toki elämässä oli muita raskaita asioita, mutta työteko oli melko suoraviivaista hommaa.
sitä ei vaan ole diagnosoitu. isovanhemmat toimineet terveydenhoitoalalla ja kertoneet esim juuri synnyttäneistä apaattisista äideistä jne.
Sitä en sano, etteikö masennus voisi todella haitata työntekoa ja elämää sairaudeksi asti.
näin on helpompi ihmisiä hallita.
Ihmisen ei tarvitse itse ajatella vaan kulkee massan mukana lamaannuttavassa pilleripöhnässä.
Näin teitä höynäytetään. Ettekö te tajua, että nämä lääketehtaiden juttuja, että saisivat lääkkeitä enemmän myytyä.
"ennen vanhaan". Nykyään onneksi ovat, kun on paremmin tietoa asiosta.
itse olen ollut läheisesti tekemisissä parin vakavasti masentuneen kanssa. he ovat niin lamaantuneita etteivät jaksa kättään nostaa. makaavat sängyssä itkien, eivät kykene pukemaan päälleen, ulos menemisestä puhumattakaan. itku voi kestää tunti- tai jopa päiväkausia. joku saattaa viettää neljän seinän sisällä kuukausia.
sen takia, kun tunnen pari tällaista ihmistä, niin melkein suututtaa kun joku kirjoittaa täällä että taidan olla masentunut, kun arkiset rutiinit tökkii, jaksan toki puuhata niin kuin ennenkin, mutta pitäisköhän ottaa jotain nappeja kun koko ajan ei hymyilytä!
sinulle joka pidät arjesta: toisten arki voi olla helpompaa kuin toisten. jos huolehtii yksin useasta pienestä lapsesta, uupuu helposti. ei se kuitenkaan ole masennusta. eihän lääkkeet sitä tilannetta muuta toiseksi.
Totta kai lääketeollisuudella on omat intrsessinsä niin kuin missä tahansa sairauksissa. Ei itsensä terveeksi tunteva ihminen sinne "kallonkutistajalle" yleensä mene (lääketeollisuuden aloitteesta tai muuten), kyllä siinä vaiheessa todellkain on jo ongelmia. Mt-ongelmaiseksi leimaantuminen ei ole nykyäänkään "trendikästä", väitätte mitä väitätte.
t. se ahdistushäiriötapaus
Nykyään tehtaillaan diagnooseja ihmisten tarpeisiin näin on helpompi ihmisiä hallita. Ihmisen ei tarvitse itse ajatella vaan kulkee massan mukana lamaannuttavassa pilleripöhnässä. Näin teitä höynäytetään. Ettekö te tajua, että nämä lääketehtaiden juttuja, että saisivat lääkkeitä enemmän myytyä.
niin kaikki asiat altistaa masennukseen.