Ensimmäinen ajatuksesi nähtyäsi esikoisesi sen synnyttyä?

ja tokan "ihanko oikeesti tuli tyttö?"

"miten se voi näyttää tuolta, en mä tunne ketään kummankaan suvussa joka tuonnäköinen olisi?"



Toisen kohdalla: "kiitos ja ylistys, mun ei enää koskaan tarvitse olla raskaana!"

Koska ei koskaan joudu siihen tilanteeseen missä juuri olin (fyysisesti synnyttämään).



Oli hitusen rankka tuo synnytys...

Eka lapsi tuli hiukan vauhdilla maailmaan ja oli myös aika sininen. Hetken päästä kun sain syliin vauva näytti ihan vauvalta ja oli maailman täydellisin ja ihanin.

Ajattelin etta hengittaa ainakin kunnolla. Mutta olipa ruma otus.



Alkoi syoda ahnaasti ja sitten jo nauratti.

Vauva oli virhetarjonnassa, ja oli tunkenut tuntikausia päätään sivusta takaa (en nyt osaa paremmin selittää) synnytyskanavaan. Siitä tuloksena iso pahkura pään sivussa, eli pää oli todella kummallisesti muotoutunut. Jälkikäteen on miehen kans harmiteltu, ettei tohinoissamme oo otettu yhtään kuvaa siitä pahkurapäästä :D



Sitä seuraavat tunteet olivat ensin helpotus siitä, että vauva on vihdoin maailmassa ja sitten hätä, kun hieman veltto kuumeinen vauva joutui lämpökaappiin muutamaksi tunniksi toipumaan rankasta reissustaan.

huutava sotkuinen rääpäle

Isänsä näköinen.

Onpa se nätti ja punainen! :-) Ei meinaan ollut yhtään kinainen tai verinen, vaikka olin odottanut.

Olin jotenkin kuvitellut odottavani tyttöä, vaikka kumpi tahansa olisi ollut yhtä tervetullut, oli vain koko raskauden ihan "tyttö-fiilikset".



Sitten ajattelin, että onpa kaunis lapsi, meidän vauva ja ihan isänsä näköinen :)

Pitkä ja hoikka tyttö syntyi jakkaralta ja kätilö sai juuri ja juuri ohjattua alustalle kastuen itse läpimäräksi.

miten sen pääkin on tuon muotoinen..

Vauva oli kauttaaltaan valkoisen kinan peitossa, silmät jotenkin pelottavat kokomustat, muistutti jotain avaruusolentoa.

sanoin ensimmäiseksi, että "Voi kun se on pieni." Ja hetken lasta katseltuani aloin miettimään, että miksi se tuijottaa/tapittaa mua niin vakavana naama mutrussa.

ja ekaksi kysyin että is it ok. Sitten kun sain vauvan syliini ajattelin, että onpas painava.

Ja sitten itkin onnesta :)

Olin nähnyt kuvia kinaisista, ryppyisistä, sinisistä jne. vastasyntyneistä. Omani oli niin paljon yliaikainen että kina oli jo hävinnyt. Vauva oli nätin vaaleanpunainen.

se on ihan minun näköinen, minkä sitten kyllä sanonkin :)

oli ensin epäusko:

siinäkö se vihdoin on, mun oma lapsi?



ja sitten:



onpa se ihana!



Pää oli kyllä ihan lääkkeitä täynnä, sektiolla syntyi

oikeesti ? Ja sit melkein purskahdin itkuun ja ajattelin että "ihan sen näköinen kuin pitikin / kuvittelin. Suloinen. Ihan isänsä silmät/ katse. Tuttu.