Ensimmäinen ajatuksesi nähtyäsi esikoisesi sen synnyttyä?

Ei se kuollut, oli vähän vaisu vaan. Nyt ikää 7,5 kk eikä mikään vaisu enää. :)

ja samalla oli epätodellinen olo, että minusta tuli äiti ja minulla on vauva...

Lapsi näytti jotenkin hassulta, ihmeen suurelta minusta myös. Vaikkei siis ollut. Vähän peikkomaiselta. Mietin pitäisikö kokea joku valaistuksen kaltainen rakkaus tai sanoa jotain unohtumatonta. Mutta lähinnä vaan ihmettelin ja olin kiitollinen että se viimein tuli ulos.



Se valaistusrakkaus tuli vasta kun saatiin maata kahdestaan sairaalansängyllä seuraavana aamuna ja tuijotella toisiamme.

Näin vauvan keskoskaapissa vasta 12h syntymästä, kun tuli hätäsektio.

Näin ajattelin kun suunnitellussa sektiossa kaunis veretön vauva nostettiin katsottavakseni. Itkin vuolaasti. Vauva oli tosi kaunis, perätilan vuoksi ei ollut yhtään suippo pää.

oli vähän rankat ensihetken, mut kyllä se siitä sitten. :)

ja keskityin lohduttamaan hulluna itkevää miestäni (oli hysteerinen, kun jämptinä ihmisenä ei kestänyt sitä, ettei pysty vaikuttamaan synnytykseen, hätäili meneekö kaikki hyvin ja sitten jotenkin purkautui koko tunne).



Jälkikäteen on harmittanut, etten ehtinyt pikkuiseeni kiinnittää ensi hetkinä oikein mitään huomiota, mutta luotin, että hoitsut katsovat vauvan tilaa, kun minä joudun katsomaan mieheni...

Ei se sitten ollutkaan appiukon näköinen kun tarkemmin katsoin :)

Lapsi näytti jotenkin hassulta, ihmeen suurelta minusta myös. Vaikkei siis ollut. Vähän peikkomaiselta. Mietin pitäisikö kokea joku valaistuksen kaltainen rakkaus tai sanoa jotain unohtumatonta. Mutta lähinnä vaan ihmettelin ja olin kiitollinen että se viimein tuli ulos. Se valaistusrakkaus tuli vasta kun saatiin maata kahdestaan sairaalansängyllä seuraavana aamuna ja tuijotella toisiamme.

Mä en osannut sanoa aluksi mitään ja vauva tuntui ihan oudolta, joskin luulen,että se johtui siitä, etten saanut häntä syliini vaan vietiin äkkiä happikaappiin, jossa makaili ekat pari tuntia... Kaappi oli kyllä siinä vieressä ja tyttö killitti mua ihan hiljaa, mutta tuntui oudolta...jopa jotenkin tyhjältä, kun tyttö oli poissa mahasta. Läheisyys tuli vasta siinä kun sain tytön viereeni. Katselin vain häntä koko yön ja kuuntelin tuhinaa. Niin pieni ja ihmeellinen, niin rakas - ja niin minun.

Ei vais, taisi olla vasta toinen ajatus (lapsen pää oli ollut synnytyskanavassa aika tiukassa ja korvat olivat voimakkaasti eteenpäin taittuneet ja väriltään sinipunaiset) > Kuukauden päästä syntymästä olivat jo "ihan normi" korvat.



Eka ajatus oli ja sen sanoiksikin puin: Onko se siinä meidän XX (XX:n tilalle lapsen nimi)

tumma paksu tukka ihan pystyssä ja pienet sirrisilmät... hassua, et olin odottanut kuin kuuta nousevaa et saisin tietää tuleeko tyttö vai poika, mut kun se sit syntyi, niin unohdin kokonaan kysyä... Kätilö olu kuulemma kyllä heti syntymisen jälkeen kertonut tytön tulleen, mutta sitä en muistanut ollenkaan. Hyvä tovi siinä tuijoteltiin, ennen ku tajusin ettei mulla ollut edelleenkään mitään käsitystä kumpi lapsi on. Enkä enää kehdannut kysyä, niin vaivihkaa oli ite kurkattava...