Lue keskustelun säännöt.
Minun on vaikea ymmärtää tietynlaisia naisia.
19.10.2009 |
Sellaisia joilla ei ole minkäänlaisia urasuunnitelmia. Ovatkin yleensä vuosia kotiäitinä ja lopulta pakon sanelemana menevät töihin esim. tehtaaeen tai ruokakauppaan (koulutusta kun ei ole).Ei tarvitse olla mikään uraohjus, mutta luulisi että jokaiselle löytyy ala missä viihtyy ja haluaa kehittyä.
He eivät myöskään harrasta mitään. Eivätkä koskaan käy missään. Siis kylässä, lomilla, reissuissa tms.
Eihän tämä ole minulta mitenkään pois, ei sillä. Mutta koska lähipiirissäni on pari tällaista naista olen kovasti miettinyt, että mistä nämä naiset saavat elämässään tyydytystä. Itselleni kun tyydytystä tuo itsensä kehittäminen ja maailmankuvan ja tietoisuuden kehittäminen (esim. työ, harrastukset, kulttuuri, matkailu, ystävät..).
Kommentit (60)
Paitsi että hänellä ei ole edes lapsia. On 35-vuotias, asuu ulkomailla avomiehensä työn vuoksi. On kotona koiran kanssa. Opiskeli yliopistossa mutta on jäänyt kesken. Ei käsittääkseni ole aikeissa edes yrittää etsiä töitä asuinmaastaan.
En ymmärrä miten hän saa edes aikansa kulumaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukin tyylillään tietysti, mutta joskus sitä miettii, mitä tuolla ihmistyypillä on sitten, kun lapset ovat isoja.
Ovatko nämä iitä hirviöanoppeja, jotka sekaantuvat kaikkeen nuoren perheen elämässä, kun sitä omaa elämää ei ole?
Sen kyllä ymmärrän, että työ ei ole keskipiste. Olisi välillä tosi rentouttava tehdä sellaista rutiininomaista työtä, jossa ei tarvitsetsi miettiä ihmeempiä. Vaikka olla kassalla tai istuttaa kasveja. Tosin vuosia en sitä haluaisi tehdä. Se on sitten toinen juttu, jos elämässä ei ole yhtään mitään omaa kodin ulkopuolella (tai kotona), siis kaikki tapahtuu muiden ihmisten kautta.
ja voihan noissa naisissa olla esim. henkilöitä, jotka eivät ole koskaan oikein pärjänneet koulussa ja senkin takia sellainen tietty eteenpäinpyrkivyys ja kunnianhimo puuttuu. Tiedän ainakin yhden tapauksen, jolla on hyvin vaikea perhetausta ja koulussa pärjäsi todella huonosti -silti on lähtökohtiin nähden ihan hienosti pärjännyt vaikkakaan ei tuo työelämä, harrastaminen ja itsensä kehittäminen tunnu hirveästi kiinnostavan.
Joillekin parhaan sisällön elämään saattaa tuoda arki kotona ja lasten hoito, sitä kautta voi tuntea itsensä tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Toiset taas tarvitsevat siihen uran.
Mitä tulee harrastuksiin, se voi olla muutakin kuin pilatesta tai spinningiä...Ruuanlaitto, leipominen, perheen lemmikkieläin, neulominen, elokuvat tai lenkkeily voidaan nekin kai laskea harrastuksiksi, vaikkei niistä meteliä pidetäkään.
Ja on nykyään juuri se painajainen, jolla ei ole omaa elämää eikä harrastuksia. Muistaa vieläkin päivälleen milloin Pekka söi sosetta ensimmäisen kerran (ja tästä yli 35 vuotta) tai minkä ikäisenä Miia nukkui ensimmäisen kerran ilman yövaippaa. Soittelee aikuisille lapsilleen jatkuvasti ja jakaa mm. minulle 70-luvun vauvanhoitoneuvoja. Ja täytyykö mainita, että elää yksin, ei parisuhteessa.
Sitä mieltä olen kyllä minäkin, että työ ei ole kaikki kaikessa ja jos sattuu tykkäämään vaikka simppelistä tehdastyöstä niin mikäs siinä.
Joillekin parhaan sisällön elämään saattaa tuoda arki kotona ja lasten hoito, sitä kautta voi tuntea itsensä tärkeäksi ja merkitykselliseksi.
Tuossa on vaan se vaara, että lapset tuppaavat kasvaman. ja vielä pahemmin käy, jos se perhe hajoaa muutenkin, eli mies häipyy tai kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
äitejä ja naisia joilla on kauhee kiire pois kotoa ja jotka viihtyvät töissä yli vaaditun 8h/pvä. Ja jotka jättävät vauvan muista kuin taloudellisista syistä heti ku mahdollista isän tai kunnallisen hoidon hoitoon ja painuvat töihin pakoon kotielämää.
Itse viihdyn kotona. Olen koettanu opiskella, käydä töissä ym. Nytkin olen unelmieni työpaikassa, alalla jolla olen aina halunnut työskennellä mutta odotan oikeastaan vain että saan jäädä äitiyslomalle. Kotona oleminen kun on paljon, paljon palkitsevampaa. En kaipaa suuria omaisuuksia vaan ennemmin vietän yksinkertaista elämää läheisieni kanssa. Kun lapset on maailmalla, keskittynen mieheni hellimiseen ja hänen kanssaan olemiseen.
En löydä oikeita syitä käydä töissä, en koe sitä palkitsevana vaan enemmänkin tätä tärkeämpää elämää häiritsevänä. Kotona olen ahkera työntekijä, puuhaan ja laitan. Viljelen talveksi perunat, porkkanat ja sipulit sekä herneet. Lisäksi sienestän ja marjastan. Leivon, teen ruuat alusta asti itse ja pyrin mahdollisimman suureen omavaraisuuteen ruuan suhteen.
Töissä käynti on minulle vain kotirauhaa rikkova ja repivä asia, jota koetan välttää parhaimpani mukaan. Elämme mieheni (duunari)palkalla ja olemme tyytyväisiä.
Paitsi että itselläni on ammatti ja harrastuksia. En kumminkaan ole ollut ammattiani vastaavassa työssä. Vakipaikka on, mutta nyt ollut muutaman vuoden tyytyväisenä kotona hoitamassa omia lapsia. Tämän parempaa ei ole. Työn tai koulutuksen suhteen ei ole koskaan ollut minkäänlaista knunianhimoa. Että voi hyvin olla että kun kotiäitiys loppuu niin painan loppuelämäni duunarihommia, jollen parempaakaan keksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katson niitä kavereitani, joilla on vaativa työ ja hyvä palkka lähinnä säälien. Ai miksikö? Töitä on enemmän kuin normipäivänä ehtii tekemään ja jatkuvasti on kiire. Ei tuollainen kiinnosta minua yhtään. Nyt olen itse työttömänä ja toivoisin saavani jotain klo 8-14 duunia, jonka voisi jättää sinne töihin. Arvaa vaan, onnistuuko kun on DI:n paperit?
jo ihan sisältönsä puolesta vai mitä luulisit seuraavan siitä, että esimerkiksi kaikki opettajat, sairaanhoitajat, lääkärit jne. päättäisivät yht'äkkiä lopettaa työnteon?
Toinen juttu on sitten vielä se, että millä kustannetaan eläkkeet ja ns. hyvinvointiyhteiskunnan palvelut. Ei onnistu ilman naistenkin työpanosta.
mä kun en millään ymmärrä äitejä ja naisia joilla on kauhee kiire pois kotoa ja jotka viihtyvät töissä yli vaaditun 8h/pvä. Ja jotka jättävät vauvan muista kuin taloudellisista syistä heti ku mahdollista isän tai kunnallisen hoidon hoitoon ja painuvat töihin pakoon kotielämää. Itse viihdyn kotona. Olen koettanu opiskella, käydä töissä ym. Nytkin olen unelmieni työpaikassa, alalla jolla olen aina halunnut työskennellä mutta odotan oikeastaan vain että saan jäädä äitiyslomalle. Kotona oleminen kun on paljon, paljon palkitsevampaa. En kaipaa suuria omaisuuksia vaan ennemmin vietän yksinkertaista elämää läheisieni kanssa. Kun lapset on maailmalla, keskittynen mieheni hellimiseen ja hänen kanssaan olemiseen. En löydä oikeita syitä käydä töissä, en koe sitä palkitsevana vaan enemmänkin tätä tärkeämpää elämää häiritsevänä. Kotona olen ahkera työntekijä, puuhaan ja laitan. Viljelen talveksi perunat, porkkanat ja sipulit sekä herneet. Lisäksi sienestän ja marjastan. Leivon, teen ruuat alusta asti itse ja pyrin mahdollisimman suureen omavaraisuuteen ruuan suhteen. Töissä käynti on minulle vain kotirauhaa rikkova ja repivä asia, jota koetan välttää parhaimpani mukaan. Elämme mieheni (duunari)palkalla ja olemme tyytyväisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan kivalta. Vähän niinkuin emmännän homma ennen vanhaan.
Mutta entä sitten kuin lapset ovat isoja ja alkavat elää omaa elämäänsä?? Tosiaanko miehellesi on ok että jäät sittenkin kotiin, toimettomana? No sehän on teidän asianne ja hyvä jos olette molemmat tyytyväisiä.
Mutta entä jos jäisit leskeksi tai teille tulisi ero? Sitä emme tietenkään toivo kenellekkään, mutta JOKAISESSA suhteessa on olemassa se mahdollisuus.
Ja etkö koe tarvitsevasi älyllisiä haasteita? Oletko ikäänkuin sitä mieltä, että olet ollut valmis ihminen jo vuosia eikä sinun tarvitse enää kehittyä?
äitejä ja naisia joilla on kauhee kiire pois kotoa ja jotka viihtyvät töissä yli vaaditun 8h/pvä. Ja jotka jättävät vauvan muista kuin taloudellisista syistä heti ku mahdollista isän tai kunnallisen hoidon hoitoon ja painuvat töihin pakoon kotielämää.
Itse viihdyn kotona. Olen koettanu opiskella, käydä töissä ym. Nytkin olen unelmieni työpaikassa, alalla jolla olen aina halunnut työskennellä mutta odotan oikeastaan vain että saan jäädä äitiyslomalle. Kotona oleminen kun on paljon, paljon palkitsevampaa. En kaipaa suuria omaisuuksia vaan ennemmin vietän yksinkertaista elämää läheisieni kanssa. Kun lapset on maailmalla, keskittynen mieheni hellimiseen ja hänen kanssaan olemiseen.
En löydä oikeita syitä käydä töissä, en koe sitä palkitsevana vaan enemmänkin tätä tärkeämpää elämää häiritsevänä. Kotona olen ahkera työntekijä, puuhaan ja laitan. Viljelen talveksi perunat, porkkanat ja sipulit sekä herneet. Lisäksi sienestän ja marjastan. Leivon, teen ruuat alusta asti itse ja pyrin mahdollisimman suureen omavaraisuuteen ruuan suhteen.
Töissä käynti on minulle vain kotirauhaa rikkova ja repivä asia, jota koetan välttää parhaimpani mukaan. Elämme mieheni (duunari)palkalla ja olemme tyytyväisiä.
Ja on nykyään juuri se painajainen, jolla ei ole omaa elämää eikä harrastuksia. Muistaa vieläkin päivälleen milloin Pekka söi sosetta ensimmäisen kerran (ja tästä yli 35 vuotta) tai minkä ikäisenä Miia nukkui ensimmäisen kerran ilman yövaippaa. Soittelee aikuisille lapsilleen jatkuvasti ja jakaa mm. minulle 70-luvun vauvanhoitoneuvoja.
Koulun jätti yläasteen jälkeen, siitä pian naimisiin ja lapsia. Menetän jatkuvasti hermoni, kun saan kokoajan neuvoja ja valitusta siitä, miten hoidan lastani. Lastenhoito kun on ainut mitä anoppini osaa. Ja voin mainita, että osaan kyllä hoitaa lastani ilman anopin neuvojakin :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin opiskeli kahdessakain yliopistossa, mutta jätti tutkinnot kesken ja alkoi hoitaa kotia ja lapsia. Nyt vieläkin yli 30 vuoden jälkeen hoitaa näitä "lapsiaan" ja kotia. Puuttuu muiden asioihin ja on välillä riesa.
Ei harrasta oikeastaan mitään, eniten huolettaa se, että ei liiku mitenkään. Meidän lasten perheiden huollettavaksihan tällainen ylipainoinen huonokuntoinen vanhus sitten lopulta tulee.
lasten aikuistuminen ja kotoa lähteminen otti hänelle todella koville, sillä oli panostanut kaikkensa lapsiin (ei ollut työpaikkaa, harrastuksia tms.). Masentui ja kuoli sitten otsikossa mainitulla tavalla. Lapset nyt sitten saavat miettiä oliko tuo tarkoituksellista vai vahinko :(
Ja kyseessä oli kohtuullisen koulutettu nainen ns. hyvistä piireistä, ei mikään sosiaalitapaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehelle se on ihan ok, etten koskaan kävisi töissä. Hän pitää minut mielellään 'ihan vain itsellään kotosalla'. Se ei tarkoita sitä, ettenkö harrastaisi tai tekisi muutakin kuin vain olisi kotona. Onhan minulla nyttenkin omaisuutta talon ja auton verran, pian velatonta sellaista. En siis ole jäämässä tyhjän päälle vaikken mieheni kanssa ikuisuuksiin olisikaan yhdessä.
Älyllisistä haasteista sen verran, että en vain koe niitä kaipaavani. Ajattelu on yliarvostettua ja oma onni on yksinkertaisessa peruselämässä, joka tosin on täällä maalla työteliäämpää kuin esim. kaupungissa.Mun älylliset haasteet on eri tasoa kuin kaupunkilaissisarilla; opettelen ihan huvikseni vanhan ajan hevostyökalujen käyttöä, metsurihommia ym. Elämä ei ole kiinni vain lapsissa ja miehessä vaikka heillä suuri rooli onkin.
Kaupungissa en todennäköisesti olisi onnellinen kotirouvana samalla tapaa kuin maalla. Mulla loppuisi tekeminen kesken. En viihdy vieraiden ihmisten keskellä, en pidä shoppailusta, en tykkää käydä kaupunkien kahviloissa. Joten jos jostain syystä joutusin asumaan kaupungissa, kävisin varmaan töissä ihan siksi, ettei tarvisi aina tuijotella kotiseiniä. Mutta tässä elämässä koen työssäkäymisen omalla kohdallani ainoastaan hajottavana ja rasittavana asiana. Luulen, että ainoa työ, jossa voisin viihtyä, on sellainen jota teen omin ehdoin, kotona tai kodin lähettyvillä ja ilman työkavereita. Jotain sen suuntaista on tosin jo viritteillä pienimuotoisesti.
Niin ja unohtui tuolta. Mun ja miehen lapset on jo kaikki kouluikäsiä. Nyt odotan yllätys-iltatähteä. Ja vaikka kaikki lapset on jo kouluikäsiä, on mies silti ollut hyvillään siitä, että olen ollut kotona. Nyt kokeilen töissäkäyntiä tämän syksyn ajan (määräaikainen)ja vaikka työt sujuu eikä työpaikassakaan ole mitään vikaa, en koe töissäkäyntiä palkitsevana. Odotamme molemmat (mieheni ja minä) että voin taas jäädä kotiin. Se kai sitten yksinkertaisesti sopii meidän perheelle.
selvästi sinulla on koko ajan omaa elämää, siellä kodissa, eli et tavallaanvastaa sitä naistyyppiä, jota aloitus koskee. Ainakin minä olen tässä ajatellut koko ajan sitä naistyyppiä, joka elää muiden kautta, ilman omia mielenkiinnon kohteita tai puuhia. Mutta oli kiva tietysti kuulla tuollaisestakin valinnasta ja hieno homma, että sinulla on mies, joka on samalla linjalla.
Vanhojen hevostyökalujen käyttö kuulostaa mielenkiintoiselta!
Olen korkeasti koulutettu ja ihan kivoja tyuopaikkoja on ollut mutta en ole koskaan saanut tyonteosta mitaan sen ihmeellisempaa tyydytysta. Itse odottelen innolla aitiyslomalle jaamista.
Joku 8-14 tyo olisi kiva.
Sellaisia joilla ei ole minkäänlaisia urasuunnitelmia. Ovatkin yleensä vuosia kotiäitinä ja lopulta pakon sanelemana menevät töihin esim. tehtaaeen tai ruokakauppaan (koulutusta kun ei ole).Ei tarvitse olla mikään uraohjus, mutta luulisi että jokaiselle löytyy ala missä viihtyy ja haluaa kehittyä. He eivät myöskään harrasta mitään. Eivätkä koskaan käy missään. Siis kylässä, lomilla, reissuissa tms. Eihän tämä ole minulta mitenkään pois, ei sillä. Mutta koska lähipiirissäni on pari tällaista naista olen kovasti miettinyt, että mistä nämä naiset saavat elämässään tyydytystä. Itselleni kun tyydytystä tuo itsensä kehittäminen ja maailmankuvan ja tietoisuuden kehittäminen (esim. työ, harrastukset, kulttuuri, matkailu, ystävät..).
Mistäs sinä tiedät muiden kiinnostuksen kohteet tai itsensä kehittämiset noin tarkkaan?
Jospa joku saa sen tyydytyksen elämässään ihan muusta kuin sinä?
paitsi että minulla on työpaikka kotonakin :) Omistamme maatilan. Ammatti minulla on, en ole kyllä ollut alan töissä koskaan. Kotona olen ollut nyt kolmisen vuotta lasten kanssa.
Sillä erotuksella vain että olen kyllä töitä etsinyt ennen toista lastamme, jatkan etsimistä kun äitiyloma loppuu :) Ja se että en ole toisaalta vielä edes keksinyt mikä on se minun työ. Ammatti mikä minulla on, oli hätävara silloin kun piti valita mihin menee. Onhan minulla vielä aikaa miettiä ja opiskella :) Kotiin tuskin tulen jäämään, kunhan vain keksin mitä haluan :) Siihen asti kuvailemasti asiat kuulostavat minulta ulkopuolisin silmin :)
itseäni ei kiinnosta ura, vaikka kouluttauduinkin. Lastan kanssa eläminen on valintani.
Varmasti löydän sisältöä elämääni lasten kasvettua isoiksi.
jotka kaivelee toisten kaappeja ja puuttuu kaikkeen, kun ei ole omaa elämää...