Virikeäidit: miten luulette lastenhoidon sujuneen esim. 30-luvulla, kun ei ollut

Kylläpä me nykyäidit ollaan oikeen laiskoja paskoja. Minunkin kolmesta lapsesta yksi on "virike" hoidossa pk:ssa lääkärin suosituksesta ja saan sen päivähoidon vielä ilmaiseksi.Antaa jokaisen tehdä tyylillään koska sen kirkkaampaa kruunuahan et saa teet niin tai näin =)

ei pahemmin lapsia hoidettu. Ei ollut äitiyslomia- tai rahoja. Isommat sisarukset katsoi pienempien perään.



Potkut sai töistä (jos siis oli edes saanut töitä) siltä istumalta kun johtaja sai tietää naisen olevan raskaana. Eikä lapsivuode aikaa tunnettu, vaan se oli synnytys ja takas pellolle töihin (jos siis ei kuollut siihen synnytykseen).



Lapset oli aliravittuja ja kuolivat kulkutauteihin. Myös orpolapsia oli paljon enemmän kuin nykyisin.



Kylläpä mä kaipaankin noita vanhoja hyviä aikoja!

ei niitä normaali lapsella tärkeitä kavereitakin oli paljon tarjolla ilman päiväkotiakin

1900-luvun alkupuoleen!

vanhempani ovat syntyneet 30-luvulla! Silloin asuttiin usein monta sukupolvea samassa talossa tai ainakin samassa kylässä ja lapsia oli joka torpassa kymmenkunta. Isommat lapset hoitivat pienempiään tai mummo hoiti, ihan kuka vaan syytinkimummo sopi siihen virkaan. Jos nykyään alle 10-vuotias katsoisi pienemmän sisaruksen perään, niin hetken päästä olisi sossun tödit oven takana. Kaupungeissa oli vähemmän autoja, maaseudulla ei juuri lainkaan, joten siinä suhteessa vaaranpaikkoja oli vähemmän. Koko kylä katsoi lasten perään, mutta ei välttämättä kovin hyvässä mielessä. Kuri oli ankara ja syliä vähän tarjolla, pyrkimys oli pitää vain joka piltti jotenkin hengissä. Äidit todellakin hoitivat karjan ja kotityöt, lastenhoito oli viimeisellä sijalla ja siihen kelpasi kuka vaan. Siihenkö meidän pitäisi pyrkiä?

Rintamaidolla oleva vauva otettiin navettaan mukaan lypsyn ajaksi. Köllötteli jossain heinäkasan päällä. Isommat lapset jätettiin pirttiin häkkisänkyyn, reikätuoliin tai jonkin lapsenlikan vastuulle. Oma mummonikin on lähtenyt 12-vuotiaana piikomaan, työnä oli nimenomaan lastenhoito vähän vauraammassa talossa. Itse liikkuvat lapset pyörivätkin sitten milloin missäkin. Ja onnettomuuksiahan sattui paljon enemmän kuin nykyään, lähes joka perheestä mitä minä tiedän, on kuollut tapaturmaisesti ainakin yksi lapsi. Sairaudet tietysti verottivat myös, lapsikuolleisuus oli aivan eri luokkaa kuin nykyään. Mutta kun ei ollut ehkäisyä, niin lapsia tuli "aina" lisää. Älytöntä ihannoida noita oloja tai todistella äitien paremmuudesta. Töitä tehtiin, koska oli pakko ja ajan henki oli lasten perään katsomisen suhteen eri.

Ehkä 30-luvulla saman katon alla tai vähintään pihapiirissä asui muitakin kun se ydinperhe, ja lapset touhusivat ryhmissä, jossa isommat katsoivat pienempien perään (vaihtelevalla menestyksellä, lasten tapaturmakuolleisuushan oli suurempaa silloin).



Nykyään ongelma monilla asuinalueilla (ainakin täällä pk-seudulla) taitaa olla se, että kaikki yli 2-vuotiaat ovat päiväkodissa ja yli 3-vuotiaan kotihoidetun voi olla hankala löytää leikkikavereita puistosta. Eikä avoimien/srk:n kerhojen tarjonta aina ole hääppöistä. Vaihtoehdoksi jää osa-aikainen "virikehoito" kunnallisessa päiväkodissa, mikä ei mielestäni ollenkaan ole huono asia sen lapsen kannalta.

ettei lapsia suuremmin hoidettu 30-luvulla. Ja kasvatuskin hoidettiin ihan remmillä tai vastaavalla menetelmällä. Navettatöiden ajaksi on ollut ihan normaalia jättää lapset keskenään pirtiin. Siis ihan pienetkin. Tai kesällä konttaavalle on laitettu kello kaulaan että kuulee ettei lapsi ole hukkunut. Ap nyt vähän suhteuttaa asioita. t: ei-virikemamma

Ja paremmin kasvatettua kuin suuret ikäluokat?

Ei todellakaan!

Ja nuo kertomasi asiat ovat kuitenkin olleet harvinaisia (tietyissä perheissä).

Jätetään lapsia yksin nykyäänkin.

Isoäitini on syntynyt 1920-luvulla. Hänellä on 7 sisarusta joka oli ihan tavallista noina aikoina, taustalla ei ollut mitään uskonnollista vakaumusta. Lapsia tehtiin niin kauan että saatiin poika jatkamaan taloa, tässä tapauksessa se vähän otti aikaa :) Kavereita riitti siis ihan omasta perheestä. Lisäksi kotitalossa asui 3 sukupolvea, eli mummoni vanhemmat jotka ottivat talon hoitoonsa sekä heidän vanhempansa. Lisäksi talossa asui myös "vanha mummo" eli isännän äiti. Vanhan mummo oli yleensä se, joka katsoi lasten perään.



Tämä lienee aika tyypillinen maalaistalon perheyhteisö noina aikoina.

Oli niillä vaan niin paljon turvallisempi ja monella tavalla parempi lapsuus silloin 30-luvulla.

1930-luvulla, kun mun mummoni aikanaan siitä hyvinkin yksityiskohtaisesti kertoi, ja sanoi sitten että hän olisi riemusta kiljuen ottanut vastaan kaikki nykyaikana äideille tarjolla olevat helpotuskeinot, jos olisi saanut valita.

ja sanoi ettei hänellä juurikaan ole muistikuvaa siitä, että äiti olisi häntä erityisemmin koskaan hoitanut, isommat siskot kylläkin.

..onko tää vaan provo? :D



Vai pakottaako sun miehesi sinut olemaan siellä kotona?



Ennen elämä oli erilaista. Esim miehet vastasivat täysin taloudellisesta puolesta. Nyky-yhteiskunnanssa tämä on molempien vanhempien vastuulla nykyään.



Itsellänikin on yli 100 000 € asuntolainaa niin ei siinä kotiin vuosiksi jäädä maleksimaan vaan taapero hoitoon vuoden ikäisenä. Eikä tule huono omatunto ollenkaan. Toki valintakysymyshän tuo on jokaisen parin kohdalla. Me vain haluamme pitää tietynlaista elitasoa yllä joka mahdollistaa koko perheen yhteiset harrastukset, jossa meillä jo vauva on tiiviisti mukana.

eikä semmoista tuolloin juuri arvostettukaan. Ei siihen ollut varaa, kun piti tehdä töitä aamusta iltaan että perhe sai ruokaa pöytään ja huusholli kunnossa + maatalontyöt tehtävänä.

mutta missä oli se hellyys ja rakkaus??

Tiedän isovanhempieni kertomisista, että ei silloin äidit ja isät halailleet lapsiaan ja pitäneet heitä hyvänä!



Se selittää yhden sukupolven käyttäytymisestä paljon!!

Osa näistä lapsista oli ns. tunnevammaisia. Eivät osanneet kiintyä omiin lapsiinsa.



Ai että miten olikaan ajat silloin!!!







EI VOI verrata menneitä nykyiseen, koska joka kerta olosuhteet on toisin!!



Edelleen äideiltä vaaditaan paljon, joten ei ihme jos äidit uupuu, eikä osa osaa hakea apua ajoissa.

1900-luvun alkupuoleen!

Meidän elämämme on liian helppoa.

elämä oli muutenkin kovin erilaista.



Lastenhoito oli helppoa. Senkun laittoi lapset pihalle keskenään. Isommat lapset (esim. 6v) pitivät kyllä huolta siitä vauvasta.



Sitten jos ei itse jaksanut hoitaa lapsiaan niin lehti-ilmoituksella heille löysi kätevästi uuden perheen. Uusi perhe vielä maksoi lapsista. Lapsikauppa oli Suomessa vielä 50-luvullakin surullisen yleistä.



Kyllä oli 30-luvulla elo ihanaa o_0

Vielä paljon tuon jälkeenkin oli tapana "karaista" vauvoja, jotka turhaan itkeskelivät. Ajateltiin jopa niin, että liikaa ei saa helliä, tai vauva menee piloille. Tätä ajattelumallia on vielä oman äitini ikäluokassakin (synt. 1940-luvulla).

Mutta mä olen aina ihmetellyt sitä miksi pitää verrata nykypäivää ja "satavuotta" sitten aikaa keskenään.



Pitäiskö nyt tuntea huonoa omaatuntoa kun lapset ei hae enää vettä kaivosta, ei hiihdä kouluun, en pese vaatteita kylmässä vedessä, on sähköt jne.



Ja toisaalta uskon että ennen oli ongelmia ihan samoin kuin nykypäivänä. Oli rahaongelmia, oli mielenterveyongelmia, sairauksia jne. Niitä nyt vain hoidettiin erilailla tai sitten jätettiin hoitamatta.

nyt on muitakin vaihtoehtoja. Kyllä mun mummi sanoo, että rankkaa oli. Ei se tarkoita sitä, että meidän pitää kärsiä, kun mammakin kärsi.