Yli kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen lapsia?

Olisi siis aloituksessa tarvinnut korostaa sitä, että ollaan oikeasti todella meneviä ja hedonistisiakin. Harrastetaan juuri noita extreme-lajeja, saatetaan lähteä muutaman päivän varoitusajalla vaikkapa hiihtovaellukselle Alpeille tai koskimelomaan ja telttailemaan jonnekin Itä-Suomen korpeen. Toisaalta saatetaan joku laiskotteluviikonloppu nukkua puolelle päivälle, ulkoistaa kaikki ruokailut ja vain löhötä sohvalla kaikessa rauhassa.



Baareissa notkuminen ei ole meidän juttu ja luulisin, että sitä harrastusta olisikin helpompi jatkaa myös lapsen saamisen jälkeen. Asumme keskustassa ja lähin baari on 50 metrin päässä. Kalliokiipeilyviikonloppu tai viikon offarireissu vaatii vähän enemmän aikaa ja säätämistä kuin ilta yökerhossa.



Äh, tottuisimmeko siihen vauvan tuomaan totaaliseen elämänmuutokseen, kun olemme kuitenkin nyt niin onnellisia ja tyytyväisiä elämäämme? Uskalataako sitä riskiä ottaa?

ennen kuin saimme KAKSOSET. Kyllä se elämänmuutos aika kova oli, erityisesti miehelle luulen. Itse sopeuduin nopeammin mutta miehelle oli kova pala joutua nousemaan aamuisin, sopeutumaan vauvojen rytmiin jne. Hän kun oli niin kova harrastamaan kaikenlaista.



Mutta nyt kun aikaa on mennyt kohta 10 vuotta niin perhe-elämä sujuu hyvin:). Ja kolmaskin lapsi meillä on.

että mies ei siis todellakaan ehdi enää harrastamaan samalla tavoin kuin aikaisemmmin. Hän siis musisoi paljon, fiksaili vanhoja huonekaluja, rassaili autoja ja mopoja, you name it! Tykkäsi valvoa pitkään yöllä ja makoilla aamuisin klo 11 saakka. Hänellä kun oli iltatöitä usein...



Minulle muutos oli helpompaa kun mulla ei ollut samanlaisia aikaavieviä harrasteita. Tosin tykkäsimmehä me lähteä ex tempore iltaisin vaikkapa jonnekin ajelulle tai keskikesällä vaikkapa pyöräretkelle keskellä yötä... Että sinänsä se muutos oli kyllä aika kova. Ei vauvojen kanssa enää lähdetty mihinkään, eritoten siis koska saimme sitten vielä kaksi kerralla!!



13

Siis siinä tapauksessa, jos tuntuu siltä, että voisi aivan hyvin elää onnellista elämää ilman lapsiakin.

Mun kaverit on ihan yhtä lailla matkustaneet ja vaeltaneet yms sen yhden lapsen kanssa.



Me oltiin 10v yhdessä ennen esikoista. Esikoinen oli maailman helpoin. Reissattiin, käytiin illallisilla ja tehtiin monia asioita sen kansssa ex-tempore. Ei mitään ongelmia. Lisäksi yhdelle lapselle oli tosi helppoa saada hoitaja.



Tilanne muuttui radikaalisti, kun saatiin aika pian toinen lapsi joka oli erikoishoitoa vaativa. Se olikin kyllä sitten rankka paikka monin tavoin.



Kyllä monet asiat on nyt vaikeampia kahden lapsen kanssa. Mutta silti, koen että suurin ongelma siinä on ihan mun oman pään sisällä :-). Mieheni kyllä pystyy menemään lapsien kanssa huolettomimmin.



Mutta hoidon saaminen kahdelle on kyllä välillä haastavaa. Varsinkin kun toinen lapsista ei ole mikään helppo tapaus ;)

se niin on että sen "itsekeskeisyyden" joutuu laittamaan sivuun lapsen tulon myötä väistämättä. Lapsi menee tärkeysjärjestyksessä aina edelle. Jos siihen ei ole valmis niin kannattaa jättää lapsenteot muille.

Lapsi ei vaikuttanut suhteeseen mitenkään. Olimme niin yhteen hitsautueita, ettei sitä mikään liikuttanut.



Lapsi rauhoitti elämää. Kun oli mennyt ja tehnyt jatkuvasti - oli vihdoin viimein aikaa pysähtyä.

Jos ollaan yhdessä kaksin 20-vuotiaasta 30-vuotiaaksi, asia voi olla eri kuin jos ollaan 30-vuotiaasta 40-vuotiaaksi. Jälkimmäisessä tapauksessa alkaa olla jo niin tottunut omiin kuvioihin, että lapsi saattaa olla totaalinen muutos.



Tuttavaperheeseen odotetaan nyt esikoista 15-vuoden yhteiselon jälkeen, ja ikää pariskunnalla on 38v. He itsekin jo pelonsekaisesti odottavat, mitä tulee tapahtumaan heidän elämässään. Niin me ystävätkin...

viiden, kymmenen ja viidentoista vuoden kuluttua. Jos lapsia päätyy hankkimaan niin eka viisi vuotta on tod.näk. rankempaa, kymmenen kohdalla alkaa helpottaa ja vanhana sitten voi nauttia lapsenlapsista jos tuuri käy ;) Tuntuuko elämä ilman lapsia tyhjältä? Vai muuttuuko muut kiinnostuksen kohteet niin, että elämä pysyy täytenä ilman lapsiakin?

odottaa lasta, niin aivan varmasti kaikki entinen extempore-meininki menettää hohtonsa ja alat keskittyä siihen pieneen masussa kasvavaan asukkiin. Tätä kutsutaan vanhemmuudeksi ja siihen kasvetaan raskauden aikana. Eikä tartte vanhempana myöskään katua, että jäi lapset tekemättä jonkun melonnan takia.

odottaa lasta, niin aivan varmasti kaikki entinen extempore-meininki menettää hohtonsa ja alat keskittyä siihen pieneen masussa kasvavaan asukkiin. Tätä kutsutaan vanhemmuudeksi ja siihen kasvetaan raskauden aikana. Eikä tartte vanhempana myöskään katua, että jäi lapset tekemättä jonkun melonnan takia.

mä ainakin ajoittain kaipaan kovinkin näitä ex tempore-juttuja ja ärsyttää kun on niin kiinni lapsissa! Ehkä johtuu siitä ettei meillä ole tukiverkkoja what so ever!

10-vuotispäivänämme. Toisaalta alettiin seurustella jo 17-vuotiaina, joten ei ollut aiemmin kiirettäkään. Me oltiin odotettu lasta niin hartaasti, että elämänmuutos oli enemmän kuin tervetullut - eikä se paljon muuttunut. Vauva lähti kanssamme ulkomaille ekan kerran 4-kuisena. Ei lapsi välttämättä elämää muuta, ei ainakaan huonompaan suuntaan.

nuoria tosin ollaan, mä 24, mies tänään 27 :)

Eivät alunperin lasta halunneetkaan. Varakkaita, ympäri maailmaa matkustelevia ihmisiä.



Sitten halusivatkin lapsen ja nyt ovat älyttömän onnellisia kolmevuotiaan vanhempia. Haluaisivat kovasti toista, mutta ei ole tärpännyt ja harmittelevat kun jättivät lapsen hankkimisen niin myöhäiseksi.

Kyllähän todella monella kalliokiipeilijällä ja erävaeltajalla on lapsia. Jos on turvaverkkoja, niin lapsenhan voi laittaa hoitoon ja lähteä itse kalliokiipeilemään. Jos lapsen haluaa pitää mukanaan, niin sitten ei voi kiipeillä molemmat samaan aikaan. Mutta voihan lapsi siellä mukana olla, ja ensin kiipeää toinen ja sitten toinen, ja lapsi on sillä, joka on vapaana.



Kesällä kaikki vielä sujuu, mutta talvella on mietittävä lapsen tarkenemista ja vaippaikäisen vaipanvaihto lumihangella ja paukkupakkasella on jo arveluttavaa. Vaikka kyllä täälläkin on niin jouduttu tekemään, kun vauva veti pikkuisella metsäretkellä tietenkin hirmu kurat vaippaan.



Ja tosiaan yleensä liki kaikkea pystyy tekemään vauvan ja isomman lapsen kanssakin, mutta se vaatii usein myös jonkinlaista sopeutumista. Ja kuten joku sanoi, niin riippuu ihan lapsen luonteesta, että kuinka paljon sitä sopeutumista vaaditaan. Meillä esimerkiksi ravintolassa syöminen ei ole ikinä ollut mikään ongelma, kun muuten vilkkaat pojat ovat niin hitaita syömään, että aikuinenkin ehtii syödä oman ruokansa kaikessa rauhassa ja vielä odotella lapsia. Mutta jotkut lapset viihtyvät ravintolassa minuutin, ja sen jälkeen alkaa joko tauoton huuto tai kitinä tai vaihtoehtoisesti pöytien ympäri juoksentelu.



Kun etukäteen saisikin jotain takeita, niin sun olisi helppo päättää, mutta valitettavasti sitä ei koskaan tiedä millainen paketti maailmaan tupsahtaa, jos lapsia alkaa tekemään.

ja kyllähän siinä sinkkuajassa oli väriä ja menoa. Toisinaan kyllä kieltämättä ajattelen, että olisi kiva, jos joskus ehtisi harrastaa niitä vanhoja harrastuksia, jotka olivat sinkkuaikana niin rakkaita.



Mutta useammin kuitenkin ajattelen, että kyllä sitä aikakautta ehti elämään ihan riittävästi, ja nyt on tän perheajan vuoro. Eli aika aikaansa kutakin. Kuten joku sanoi, niin elämään mahtuu erilaisia vaiheita, ja musta ainakin olisi tylsää, jos elämä olisi samanlaista koko ajan. Nää erilaiset vaiheet lisäävät elämänkokemusta. Ja mä ajattelen, että kyllä kymmenessä vuodessa ehti nähdä ihan riittävästi sitä sinkkuvaihetta. Että hyvin siitä raaski luopua ja siirtyä seuraavaan vaiheeseen.



Mutta minä toki olin perheestä haaveileva ihminen, joten ei ihme, että muutos oli minulle helppo.

Voi olla, etta lapsi veisi paljon vapautta, etteka pystyisi enaa tekemaan kaikkia niita asioita, jotka ovat olleet teille tarkeita. Voi myos tapahtua jotain muuta, joka voi muuttaa elamantyylinne. Koskaan ei voi tietaa etukateen. Elamaa vaan on elettava tavalla, minka kokee itselleen oikeaksi.

Kyllä harmittaa ettei saatu lasta aiemmin ja nyt tyydyttävä ainoaan 5v tyttöön kun enää ei toista ehdi... Mutta taas matkustellaan kolmestaan ihan entiseen malliin 3 matkaa vuodessa. Kohteet vain vaihtuneet lapsiystävällisemmiksi...

menettelee. suhde kyllä natisee. joskus miettiikin, että jos olisi vaikka 23-v niin ei varmaan stressaisi niin paljon että seinäkiipeilytunti jäi tänäänkin väliin...

kun lapsia teimme, mutta juuri noista mainitsemistasi DINK ajan ylellisyyksistä luopuminen on ollut yllättävän työlästä.