Yli kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen lapsia?

ja se suhde päätyikin sitten alle kahden vuoden päästä lapsen syntymästä eroon. Eli harkitkaa vielä...

Vauva vielä alle vuoden, joten vaikea sanoa miten tulevaisuudessa, mutta nyt vaikuttaa vielä ihan hyvältä.



Toki elämä on muuttunut paljon, mutta tiesimme sen muuttuvan ja se oli tervetullutta. Minusta pitkä suhde on enemmänkin ollut vahvuus.



Vaativan vauvan kanssa ei ole hirveästi jäänyt aikaa toisillemme, mutta näin pitkään yhdessä olleena on suhteessa ollut jo muutenkin erilaisia aikoja eikä näin pitkässä suhteessa puoli vuotta ole kauaa. Ehtii sitä sitten taas myöhemminkin. Tai sitten ei ehdi, mutta minä en ainakaan usko, että elämän tarvitseekaan aina pysyä samanlaisena.

alettiin seukkaamaan v. -89, naimisiin -99, eka lapsi -01, toka -03 ja kolmas -08.



Ei meillä mitään ongelmia ole ollut, tosin ei oltu kauhean hurjia reissaamaan, bilettämään jne. ilman lapsiakaan. Ja yleensäkin ollaan oltu sellaisia "tässä ja nyt"-ihmisiä, eletty sen hetken tilanteen mukaan ja sopeuduttu.



Ekan lapsen synnyttyä suurin ihmetys on ollut, että mitä ihmettä me ennen tehtiin iltaisin ja viikonloppuisin??!!



En kaipaa lapsetonta aikaa, yksikään noista rakkaistani ei ole turha! Katuisin, jos en olisi lapsia tehnyt.



Niin ja olen nyt 36v.

tehtiin eka tenava reilut kolmekymppisinä, oltiin oltu yhdessä 12v, toinen vajaat 3v myöhemmin. Esikoinen on nyt siis 8v. Ei ole koskaan liitto natissut liitoksissaan, toki elämä muuttui paljonkin lasten myötä, mutten palaisi siihen aikaan ennen lapsia enää. Me biletettiin ja reissattiin paljon, biletys on aikalailla ohi (toki silloin tällöin käydään), reissaamista on jatkettu edelleen sekä lasten kanssa että kahdestaan.

että meitä ainakin nuo lapset on lähentäneet entisestään todella paljon, ei erottaneet.

ikinä viettää APn tarkottamaa "vapaata lapsetonta" elämää vaan pikemminkin supertylsää "pariskunta" elämää, jossa ei juurikaan harrasteta trendikkäitä urheilulajeja, ex tempore- raflaillallisia tms. vaan vedetään sitä työ-koti rinkiä ja joku viikottainen sauvakävely ennen saunaa ja vuokrattua DVDtä on se huippuelämys.



Voipi olla, että jos oikeasti todella nautitte tollasesta spontaanista meiningistä ja ootte noin aktiivisia, niin ei ehkä hirveetä vahinkoa tule, vaikkette lapsia hommaiskaan. Tietty, jos päädytte kuitenkin lapsentekoon, niin kyllä niitä lapsia sitten rakastaa ja kaikkeen tottuu.



Ja nää, jotka selittää, että kyyllä lapsen kanssa voi matkustaa, niin voi joo, mutta se ei TODELLAKAAN ole sama kuin matkustella ilman lasta.



Ei ne lapset välttämättä tuo sitä onnea ja autuutta, vaikka mammat niin väittää. Itelläni on kolme tosi kivaa lasta ja rakkaita ovat ja mun elämä hyvää. Mutta vois olla hyvää lapsettomanakin ja huolta olisi tuhannesta vähemmän..

Oltiin yli 11 vuotta yhdessä ennen kuin esikoinen syntyi, ollessani 30 v. Oltiin siihen asti joka viikonloppu viihtellä, käytiin ulkona syömässä, elokuvissa, matkusteltiinkin. Sitten se alkoi vähitellen maistua puulta, saman toistamiselta. Lapsen saaminen avasi täysin uuden maailman! Se oli jotain uutta verrattuna siihen ainaiseen bailaamiseen ja tavallaan hyvin itsekkääseen elämään.



Ihan onnellisia oltiin ja ollaan edelleen. Ei mitään jatkuvaa euforiaa tosin, vaan ihan tavallista, hyvää yhdessäoloa, ja välillä riidelläänkin. Eikä olla koskaan oltu ihan kiinnikasvaneita, vaan molemmilla on myös omia menoja ja harrastuksia. Ne on kyllä aika paljon vähentyneet lasten myötä, eli ei voi todellakaan sanoa, että elämä jatkuisi samanlaisena lasten saamisen jälkeen. Se on muuttunut mielestäni paljon, paljon paremmaksi.