Kun mies ei halua toista lasta.

Mies ei halunnut toista lasta. Viimein luovuin minäkin toivosta. Silti vielä sattui kun joku kertoi raskaudesta.



Aloin huomaamaan että kaikki isot päätökset olivat mieheni. Hän on työnarkomaani ja aina töissä. Mieheni päätti uudesta autosta, remontista, muutosta jne. Ei minun mielipiteelläni ollut väliä. Hän myös päätti milloin menen kaksin lapsen kanssa ulkomaille tai mihin harrastuksiin lasta kuskaan. Hän myös kielsi toisen lapsen, lemmikit, tyttöjen illat. Harrastaa sain silloin kun lapsi oli hoidossa ei miehen vastuulla.



Sitten tuli stoppi. Ilmoitin miehelleni että otan eron. Aloin elämään omaa elämää. Hankin jopa koiran jota olin halunnut jo pitkään. Munulla on ollut aina koira. Jo mies oli kotona jätin vaan lapsen (6v.) hänellä sitä enempää kyselemättä.



Vasta kun mieheni sai ero paperit hän ymmärsi minun olevan tosissaan. Mies muuttui. Hän ulkoilutti jopa koiraa. Eskari täti totesi jouluna nähneensä meidän lapsen isän ekaa kertaa. Hän pesi pyykkiä, kävi kaupassa jne. Mitä nyt normaalit miehet tekevät. Koskaan ei pyytänyt eropapereita ottamaan pois. Puolen vuoden päästä kysyi saako vielä asua meidän kanssa.



Puhuimme pitkään ja kävimme asioita läpi. Lopuksi harrastimme seksiä ja yhdeksän kuukauden päästä meillä oli vauva. Otin silloin eropaperit pois.



Nyt pikkunen täyttää vuoden. Mieheni hoitaa lapsia, vie harrastuksiin. Tekee koti juttuja. Ja jopa kysyy voiko lähteä kavereiden kanssa ulos vai onko minulla jotain menoa. Työt sumplii perheen etua ajatellen.



Niin ne asiat vaan muuttuvat. Toivon että jos teillä on kaikki muu hyvn, että saatte lapsi asiankin sovittua. Tai jos ei ole, niin korjaa ensin suhde.

Joko hyväksyt tilanteen tai otat eron. Tosin eroaminenkaan ei sinulle vielä toista lasta takaa, sillä sun tietty täytyisi löytää uusi mies ja rakentaa hänen kanssa perhe.



Eikä muuten tuossa, että ei halua lapsia, tarvita edes mitään syitä. Jos ei halua lapsia tai toista lasta, niin sitten ei halua. Nämä asiat ova niin perustavaa laatua olevia tunne-, fiilis ja syvällä sisimmässä olevia asioita, että niitä ei välttämättä voi perustella mitenkään. Jos ei halua, niin ei vaan halua. Miehesi kanta asiaan on ihan yhtä arvokas kuin sinunkin kantasi.



Neuvoni on: hanki elämäsi uutta sisältöä ja nauti siitä, mitä sinulla jo on: hyvä mies (näin ainakin sanoit), lapsi, sukulaiset, harrastukset. Kehitä itseäsi, matkustele.



Tai jos et tähän pysty, ota ero.

Olette luultavasti keskustelleet asiasta kymmeniä ellei satoja kertoja tässä vuosien aikana. Jos miehellä ei ole muuttunut mieli pätkääkään sitten edelliskerran keskustelun (tai sen keskustelun joka käytiin jo mahdollisesti 2v sitten) niin kyllähän se ahdistaa jos vaimo taas kerran ottaa puheeksi sen saman asian. Argumentitkin ovat luultavasti sinulla samat. Ihan niin kuin miehelläsikin ovat. Tässä lapsiasiassa on nyt mielestäni niin että sen tahtoa on kunnioitettava joka haluaa pienemmän määrän lapsia koska kun lapsia saa heistä on vastuussa tavalla tai toisella kuolinvuoteelle asti olivatpa lapset sitten silloin 18v tai 58v. Jos tähän ei pysty on harkittava eroa (mutta missään nimessä ei saa painostaa toista tyyliin "jos sä et.....niin mä eroan susta"). Ap, ymmärrän että tuntuu kurjalta. Mutta nyt oikeasti realismi peliin. Ai että "tässäkö tämä nyt oli ja kotona samaa kauraa päivästä toiseen". Minkäarvoinen sinulle on jo olemassa oleva lapsesi? Varmasti äärettömän rakas. Mietipä jos sinulla ei olisi häntä. Silloin olisit mielestäni oikeutettu tähän marinaan. Mutta hyvänen aika, sinulla on jo lapsi jonka kasvamista voit seurata ilolla joka ikinen päivä elämästäsi. Samaa kauraa? Ei koskaan lapsen kanssa. Lapsesi kasvaa, kehittyy, aikuistuu, menee toivottavasti joku päivä naimisiin ja sinusta tulee ehkä mummi. Nyt rutina veks ja nauti siitä mitä sinulla jo on!

Jotenkin vaan tuntuu siltä, että elämäni on nyt tässä ja tällaista se on hamaan loppuun asti; töistä kotiin ja samat rutiinit viikosta toiseen.

Menen nyt kellariin ja haen ne loputkin lastenvaatteet ja -tarvikkeet ja pistän myyntiin. Samalla ilmoitan miehelle, että on saanut tahtona läpi. Menen sitten vaikka psykologille purkamaan ja työstämään pahaa oloani.

Pakottamaan miestäni en rupea enkä hankkiutumaan raskaaksi vilpillisin keinoin.

Täytyy vaan nyt keskittyä poikaan 100%:sti ja viis veisata muusta.

annetaan aavistus vajaa 30vuotias hyvin pidetty mies uuteen kotiin. Minä en halua lisää lapsia poikamme lisäksi ja mies ei ymmärrä, painostaa jatkuvasti toisen lapsen hankintaan. Ei ymmärrä että olen jo nyt väsynyt.



Tule hakemaan pois, varmasti lähtee mukaasi.

Minä elän omaa elämääni ja mies omaansa. Ja jos meidän tarpeet ei käy yksiin eikä kompromissia löydy, niin ei me silloin sovita yhteen.



Tietenkin nää asiat olis hyvä selvittää ennen ensimmäistäkään lasta. Mutta musta ei olisi luopumaan noin tärkeästä unelmasta vain siksi, että mies ei olekaan sopiva minulle jakamaan sen unelman kanssani.



Enkä ymmärrä noitakaan vastauksia, että se joka haluaa vähemmän, voittaa. Ja että molempien mielipide on yhtä tärkeä. Ja sitten kuitenkin se miehen mielipide on tärkeämpi kuin naisen. Jos molempien mielipide on yhtä tärkeä, niin kyllä naisenkin mielipide pitäisi huomioida jollain tavalla eikä vain torpedoida sitä puhumattomuudella.



En ymmärrä, en. Mutta eihän mun toki kaikkea tarvitsekaan ymmärtää.

Olin naimisissa ja halusin kiihkeästi toista lasta. Liitto oli kuitenkin huono eikä ex-mieheni halunnut toista lasta. Vasta kun halusin erota hän olisi tehnyt kanssani toisen lapsen. Lapsi ei kuitenkaan mielestäni voi olla suhteen laastari vaan vauva-aika on rankka vaikka vauva tietysti maailman rakkain ja ihanin.

No, eron jälkeen ex-mies löysi uuden vaimon ja pikavauhtia he saivat yhteisen lapsen. Se tuntui aluksi pahalta mutta loppujen lopuksi helpottavalta. Nyt lapsellani on sisrus eikä minun tarvitse välttämättä hankkia sen vuoksi lisää lapsia.

Ja jännintä kaikesta on se, että vauvakuume on mennyt osaltani ihan ohi. Nyt jos näen kavereiden vauvoja tai raskaana olevia naisia se tuntuu mukavalta mutta ei millään tavalla raskaalta tai kipeältä.

Lisään vielä että miesystäväni olisi halunnut kovasti yhteistä lasta mutta koin etten ollut valmis sitoutumaan siihen suhteeseen.

Nyt olen onnellinen elämässäni ja osaan nauttia ainoasta lapsestani ja elämästäni enemmän kuin vuosiin.

Minä elän omaa elämääni ja mies omaansa. Ja jos meidän tarpeet ei käy yksiin eikä kompromissia löydy, niin ei me silloin sovita yhteen. Tietenkin nää asiat olis hyvä selvittää ennen ensimmäistäkään lasta. Mutta musta ei olisi luopumaan noin tärkeästä unelmasta vain siksi, että mies ei olekaan sopiva minulle jakamaan sen unelman kanssani. Enkä ymmärrä noitakaan vastauksia, että se joka haluaa vähemmän, voittaa. Ja että molempien mielipide on yhtä tärkeä. Ja sitten kuitenkin se miehen mielipide on tärkeämpi kuin naisen. Jos molempien mielipide on yhtä tärkeä, niin kyllä naisenkin mielipide pitäisi huomioida jollain tavalla eikä vain torpedoida sitä puhumattomuudella. En ymmärrä, en. Mutta eihän mun toki kaikkea tarvitsekaan ymmärtää.

Minusta ainakin on nykyisin lottovoitto jos tapaa ylipäänsä miehen jonka kanssa voisi rakentaa perhettä - saati että mieskin haluaisi sitä. Jos ap nyt lähtisi toteuttamaan toivettaan, hän voisi joskus katua että jätti hyvän jutun ja rikkoi jo olemassaolevalta lapselta perheen vain siksi että halusi toisen lapsen. Jonka joko saa tai ei saa.

Itse olen tehnyt kahdenlaista surutyötä sekä lapseni isän kuolemasta, että niistä menetetyistä lapsista jotka halusin ja jotka eivät koskaan saaneet tapahtuman vuoksi mahdollisuutta syntyä. Tiedän siis ap:n kivun lapsesta jota haluaisi - mutta olosuhteet ovat vastaan. Aika auttaa - kipua se ei vie pois, mutta auttaa ajattelemaan uudesta perspektiivistä. Ja nyt sitten kävikin niin, että monen vuoden jälkeen tapasin ihanan miehen joka haluaisi perustaa perheen kanssani. Mutta nyt minä en enää haluakaan lisää lapsia (tai haluaisin jos joku olisi puolestani raskaana ja synnyttäisi.... :-)). Olen tyytyväinen siihen yhteen, niin rakkaaseen omaan tenavaani. Näin se elämä heittää ja muuttuu. Ja mies tuntuu tyytyvän päätökseeni - valitettava asia, mutta edellytys sille että meidän suhteemme voi jatkua. atietysti asiaa voi helpottaa se, että hän tykkää touhuta minun lapseni kanssa ja ehkäpä se helpottaa hänen päätöstään. Olla tavallaan miesmallina lapselle jolla ei ole omaa isiä.

vaikka joidenkin vastausten mukaan täytyisi. Miten hyväksyä sellaista mitä ei voi hyväksyä.

Minä ehdottaisin ensin pariterapiaa tms ja jos ei keskustelut kolmannen osapuolen läsnäollessa auttaisi pistäisin eropaperit sisään.



Mutta mä olenkin sellaista "katkeroituvaa" tyyppiä, siis siinä mielessä, että jos minulle tärkeä toive poljetaan , en meinaa selvitä siitä katkeroitumatta. Ehkä se johtuu siitä, että mä todella harvoin haluan kovasti jotain. Silloin kun haluan, se on minulle niin tärkeää, että esim joku miehen koliikkiselitys olisi ihan puuta heinää mun korvissani.



Mutta toisethan ottaa asiat rennommin. Tiedä sitten, kumpaa tyyppiä oot ap?

Erosin miehestä ja hankin lapsen itse asiassa 2 .





ennen kun joku moralisoi niin en tehnyt kenestäkään isää tahtomatta



En voinut jatkaa mieheni kanssa koska en halunut poikani jäävän ainoaksi lapseksi.

Erosin miehestä ja hankin lapsen itse asiassa 2 . ennen kun joku moralisoi niin en tehnyt kenestäkään isää tahtomatta En voinut jatkaa mieheni kanssa koska en halunut poikani jäävän ainoaksi lapseksi.

Väitän, että lapselle parempi olisi ollut yhtenäinen koti jos liitto oli ihan ok, kuin se että rikottu perhe vain siksi että saisi pari sisarusta joiden kanssa ei välttämättä aikuisena edes tule toimeen.

Kyllä tässä on täysin itsekkäistä syistä tehty päätöksiä - ei lapsen etua ajatellen.

Ihme ihmisiä.....

vaikka joidenkin vastausten mukaan täytyisi. Miten hyväksyä sellaista mitä ei voi hyväksyä. Minä ehdottaisin ensin pariterapiaa tms ja jos ei keskustelut kolmannen osapuolen läsnäollessa auttaisi pistäisin eropaperit sisään. Mutta mä olenkin sellaista "katkeroituvaa" tyyppiä, siis siinä mielessä, että jos minulle tärkeä toive poljetaan , en meinaa selvitä siitä katkeroitumatta. Ehkä se johtuu siitä, että mä todella harvoin haluan kovasti jotain. Silloin kun haluan, se on minulle niin tärkeää, että esim joku miehen koliikkiselitys olisi ihan puuta heinää mun korvissani. Mutta toisethan ottaa asiat rennommin. Tiedä sitten, kumpaa tyyppiä oot ap?

Ollenkaan miettimättä mikä on parasta jo olemassaoleville asioille.

Hohhoijaa.

Erosin miehestä ja hankin lapsen itse asiassa 2 . ennen kun joku moralisoi niin en tehnyt kenestäkään isää tahtomatta En voinut jatkaa mieheni kanssa koska en halunut poikani jäävän ainoaksi lapseksi.

Väitän, että lapselle parempi olisi ollut yhtenäinen koti jos liitto oli ihan ok, kuin se että rikottu perhe vain siksi että saisi pari sisarusta joiden kanssa ei välttämättä aikuisena edes tule toimeen.

Kyllä tässä on täysin itsekkäistä syistä tehty päätöksiä - ei lapsen etua ajatellen.

Ihme ihmisiä.....

Eli jos on yksi lapsi niin täytyy vain ajatella sitä yhtä? Entäs jos vauvan kaipuu on niin kova ja kriisi niin suuri omassa elämässä että masentuu ja todellakin lopulta katkeroituu? Vain sen takia että jotain pitäis hyväksyä jonka "voi" muuttaa? Että äidin pitäisi vaan niellä kaikki jotta ollaan "onnellinen" ei avioeronnut perhe? Sama tietenkin pätee myös mieheen, ei senkään tarttee vaan hyväksyy mutta katsoisin että aviossa ollessa pitäis voida puhua asioista. Ja jos toiselle on ehdoton edellytys että haluaa vielä lisää lapsia ja toiselle ehdoton edellytys että ei ja kumpikaan ei pysty yhteisen edun takia toiveistaan joustamaan/kompromissia löytämään niin sitten ainakin itse harkitsisin vakavasti eroa.

Ollenkaan miettimättä mikä on parasta jo olemassaoleville asioille.

Hohhoijaa.

masentunut, katkeroitunut äitihän joka vihaa miestään on lapsen paras etu?

Erosin miehestä ja hankin lapsen itse asiassa 2 . ennen kun joku moralisoi niin en tehnyt kenestäkään isää tahtomatta En voinut jatkaa mieheni kanssa koska en halunut poikani jäävän ainoaksi lapseksi.

Väitän, että lapselle parempi olisi ollut yhtenäinen koti jos liitto oli ihan ok, kuin se että rikottu perhe vain siksi että saisi pari sisarusta joiden kanssa ei välttämättä aikuisena edes tule toimeen. Kyllä tässä on täysin itsekkäistä syistä tehty päätöksiä - ei lapsen etua ajatellen. Ihme ihmisiä.....

Eli jos on yksi lapsi niin täytyy vain ajatella sitä yhtä? Entäs jos vauvan kaipuu on niin kova ja kriisi niin suuri omassa elämässä että masentuu ja todellakin lopulta katkeroituu? Vain sen takia että jotain pitäis hyväksyä jonka "voi" muuttaa? Että äidin pitäisi vaan niellä kaikki jotta ollaan "onnellinen" ei avioeronnut perhe? Sama tietenkin pätee myös mieheen, ei senkään tarttee vaan hyväksyy mutta katsoisin että aviossa ollessa pitäis voida puhua asioista. Ja jos toiselle on ehdoton edellytys että haluaa vielä lisää lapsia ja toiselle ehdoton edellytys että ei ja kumpikaan ei pysty yhteisen edun takia toiveistaan joustamaan/kompromissia löytämään niin sitten ainakin itse harkitsisin vakavasti eroa.

... ja sitten lähtisit metsälle jotta löytäisit siittäjän? No kummaa ajattelua se minusta kyllä on. Koskaan et voi olla varma löydätkö sellaista joka olisi siittäjä, hyvä mies sinulle, hyvä mies lapsellesi, hyvä mies tulevalle lapsellesi.

vain lisää lapsia on se juttu, niin todella kannattaa tehdä surutyötä asian suhteen ja koittaa päästä asiasta yli. Jos siitä ei yli pääse millään ja ajan kanssa ja rikkoo mieluummin sen mitä jo on ja joka voisi jatkua, niin se kertoo kyllä jotain muutakin henkilön luonteen laadusta - mitenkään asiaa vähättelemättä.

unohda ehkäisy-kirjoitukset. Maailma kiittää, kun et enää lisäänny!!!! Fiksu ukko!

vain siksi, että mies ei vaivaudu selvittämään päätään asioista, jotka on tapahtuneet sata vuotta sitten?

...sinun on saatava mieheesi parempi yhteys ja kerrottava tarkkaan tunteistasi (niistä mitä olet tänne kirjoittanut) sekä saada miehesti kertomaan miksi hän on "ei-kannalla".



Nyt pohdit täällä syntyjä syviä, ja silti sanot, ettet itse asiassa edes tiedä, mitä mies "pelkää" tai miksi hän toista lasta vastaan. Ja sanot, että mies ei ole keskustelevaista sorttia. Se nyt vaan on niin, että teidän perheenne tulevaisuuden vuoksi tästä asiasta on pystyttävä keskustelemaan. Piste.



Sinun saatava miehesi ymmärtämään, miten sinulle vakavasta asiasta on kyse. Nyt viesteistäsi tulee selvästi ilmi se, ettei miehesti tätä vielä todella tajua. Jos mies sinua rakastaa, hän kyllä pystyy myös tunteistaan kertomaan ja ainakin sen, että miksi ei lasta enää halua. Eihän avioliitolla ole tulevaisuutta, jos ette kumpikin tiedä tasan tarkkaan, mitä toinen on mieltä tästä asiasta. Voi olla, että tämän jälkeenkään mies ei lasta halua, mutta ainakin sitten tiedät tarkasti mistä kiikastaa.



Jos mies ei sinun kanssa suoraan "osaa" keskustella, niin sitten voitte mennä jonkun ulkopuolisen juttusille. Ja jos mies ei tähänkään suostu, niin sitten avioliittonne on aika heikoissa kantimissa.

elämääsi, etkä toista lasta? Vaihtelua voi hankkia monella muullakin tavalla, eikä uusi vauva tuota perukuviota muuta kuin hetkellisesti.

Jotenkin vaan tuntuu siltä, että elämäni on nyt tässä ja tällaista se on hamaan loppuun asti; töistä kotiin ja samat rutiinit viikosta toiseen.

oletteko kuinka vanhoja? jos vielä muuttais mielensä joku päivä?



Meillä on niin etten mä halua toista, mies olis kyllä halunnut. mutta nykyään on jo alkanu olee kans sitä mieltä et ei ainakaan pitkään aikaan vielä toista, yhdessä on tarpeeksi haastetta...



Kinkkinen tilanne.