Poika-inhoni loppui samantien kun oma poika syntyi

Tuo poika on nykyään kaikkeni ja ah, niin ihana! Onneksi saatiin myöhemmin vielä myös tyttö, mutta hän ei onneksi ole mennyt mitenkään pojan "edelle".

Itselläni 2 poikaa ja voi kyllä sanoa, että paljon mukavampia, kuin tytöt.

Sellaisia iloisia, avoimia, toimeliaita ja innostuneita.

Tykkään varsinkin yli 5v. pojista. Toimivat ryhmässä niin hyvin ja kavereiden kanssa, kun taas tytöt on sosiaalisesti ilkeitä.

Pojat taas tekee kolttosia, kun taas tytöt ei.

Kummasti aukeaa se "miesten" maailma ja siihen suhtautuu ihan eri tavalla.

Mistä tiedät, etteivät tytötkin ole kivoja, kun ei itselläsi ole?

enkä poikia lainkaan. Ja pojan sain. Onneksi kysyin jo ultrassa, niin kerkesin tottua ajatukseen. Ja odotin pikku kultaani jo kovasti sitten loppuraskaudesta. Ihana pieni poika :)

et esikoista odottaessa toivoin ehdottomasti tyttöä. Jotenkin ei ollu mitään kokemusta pojista, ei edes omia veljiä. Esikoiseni olikin sitten tyttö. Toista odottaessani tiesin koko ajan saavani pojan ja edelleen jännitin jotenki sitä...mutta, mutta poika osasi kyllä synnyttyään kietoa mut ihan pikkusormensa ympäri! Oli oikea hurmuri =) Kolmannen muksunkin olen saanut, tytön. Mutta näistä kolmesta helpoin kasvatettava on ehdottomasti tämä poika. Rakastan kaikkia kolmea valtavasti, mutta jotenkin se äidin ja pojan suhde on vain erilainen kuin äidin ja tytön, ei sitä osaa selittää...

Minä taas kasvoin veljien kanssa ja kavereistakin suurin osa oli poikia. Tavallaan omat pojat ja niiden touhut on tuttuja (kaksi pientä viikaria), toisaalta olisi ollut kiva tutustua pikkutyttöjenkin maailmaan. Onneksi hyvällä kaverillani on kaksi tyttöä, saavat meidänkin pojat luonteven tilaisuuden leikkiä vastakkaisen sukupuolen kanssa (päiväkodissa ryhmäpaine yms. näyttää ajavan poikaporukkaan).



Mutta kiva sinulle ap, että oma lapsi sulatti jään ja ennakkoluulot. Lapsiahan ne vain ovat, ja yksilöitä ennen kaikkea.

et esikoista odottaessa toivoin ehdottomasti tyttöä. Jotenkin ei ollu mitään kokemusta pojista, ei edes omia veljiä. Esikoiseni olikin sitten tyttö. Toista odottaessani tiesin koko ajan saavani pojan ja edelleen jännitin jotenki sitä...mutta, mutta poika osasi kyllä synnyttyään kietoa mut ihan pikkusormensa ympäri! Oli oikea hurmuri =) Kolmannen muksunkin olen saanut, tytön. Mutta näistä kolmesta helpoin kasvatettava on ehdottomasti tämä poika. Rakastan kaikkia kolmea valtavasti, mutta jotenkin se äidin ja pojan suhde on vain erilainen kuin äidin ja tytön, ei sitä osaa selittää...

ja täytyy sanoa, että pojan kasvattaminen on "yksoikoisempaa". Tyyliin "kun teet näin, tapahtuu näin". Ja jos teet asian saman huomenna tai ensi viikolla, sama juttu. Tytöt ovat monimutkaisempia ja konstikkaampia.

Sen sijaan tytöissä on se ihana puoli, että eivät juurikaan tappele ja osaavat ilmaista itseään sanallisesti selkeämmin ja tulevat helposti toimeen päiväkodissa ja koulussa. Naiset ovat tietyssä mielessä sosiaalisesti sopeutuvaisempia.

Uskon myös, että äidit suojelevat poikiaan enemmän kuin tyttöjään, koska eivät ole itse olleet koskaan pikkupoikia. Isät sen sijaan hyysäävät tyttäriään samasta syystä.

ja muistan pettymyksen kirpaisun, kun kuulin ultrassa, että lapsi on poika. Varmaan se johtui siitä, että olen elänyt tyttöjen keskellä kolmen tytön perheessä ja naisvaltaisessa ammatissa, ja poikien maailma tuntui jotenkin oudolta.



Nyt minulla on kaksi maailman suloisinta poikalasta ja kumma kyllä nykyään monet tyttölapset vaikuttavat jotenkin ärsyttäviltä reippaiden ja iloisten poikieni rinnalla. Kolmas lapsi on nyt tulossa, ja saas nähdä joudunko nyt muuttamaan näkemykseni tytöistä :).

samaa sukupuolta olevaa lasta. Ei kai sitä tarvitse mitenkään selittää. Omankaltainen on omankaltainen.



Minä en halunnut tietää esikoista odottaessa kumpi tulee. Olin varmaan viimeinen joka tiesi, koska synnyttyään kukaan (kätilöt, lääkäri, mies) ei muistanut minulle asiaa kertoa ;)



Oikeasti pelkäsin poikia. Aikaisemmin inhosin poikia. Ja kun omani (2 kpl) sain, ei mitään upeampaa ja mahtavampaa ole olemassakaan kuin omat pienet pojat. Tyttöä en ole koskaan kaivannutkaan. Jos kolmannen lapsen saisin, toivoisin että hän olisi myös poika ;)

Pienestä asti toivoin pikkuveljeä. Kun aloin haaveilla omista lapsista, oletin aina saavani pojan. Kaksi kertaa on odotettu, kaksi poikaa saatu. Kummallakin kerralla oli jotenkin paniikki että mitä jos tulee tyttö. En osaa toimia sen kanssa. Niin huojentavaa kun tuli kaksi ihanaa poikaa. Edelleen, jos kaikki hyvin käy ja kolmas maailmaan tulee, kuvittelen edelleen saavani pojan. En osaa kuvitella itselleni tyttöä. Tietenkin, jos tyttö tulisi, luulisin että ihan yhtä luonnolliselta tuntuisi kuin noiden poikien kanssa ja toki tyttö olisi yhtä tervetullut kuin poikakin.

Tiesin saavani pojan, vaikka odotin tyttöä ultran mukaan. Jotenkin vaan tiesin. Ja mua jännitti myös kovasti, miten osaan olla pojan äiti. Mulla kans on aina ollut vähän vaikeuksia suhtautua poikiin myönteisesti.



Mut nyt en vaihtais pientä poikaani mihinkään. Poikien maailma on mielenkiintoinen, ja tässä saa itsekin kasvaa ja oppia uutta poikien maailmasta, joka on tietyllä tavalla karumpi kuin uskoinkaan, mut tietyllä tavalla myös hurjan viehättävä.

niin on hyvä miettiä, mitä muita ehdottomuuksia elämässään hellii, jotka perustuvat ties mihin tiedostamattomiin taustoihin ja jotka hupskeikkaa kääntyvätkin ihan toiseksi, kun asioita saa/ joutuu katsomaan eri näkökulmasta. Elämä on opettavaista sille, joka haluaa oppia.

He ovat paitsi sukupuolensa edustajia, ihan omia persooniaan. En tällä otannalla lähtisi sanomaan, että tytöt ovat sellaisia ja pojat tällaisia. Minulla sattuu olemaan voimakastahtoinen tyttö ja tahdoltaan taipuisampi poika: olisiko oikea johtopäätös siis, että tytöt tietävät poikia paremmin mitä tahtovat tai että pojat ovat sovittelevampi tai tottelevampia kuin tytöt? Kumpikaan johtopäätös ei tekisi oikeutta todellisuudelle.

niin on hyvä miettiä, mitä muita ehdottomuuksia elämässään hellii, jotka perustuvat ties mihin tiedostamattomiin taustoihin ja jotka hupskeikkaa kääntyvätkin ihan toiseksi, kun asioita saa/ joutuu katsomaan eri näkökulmasta. Elämä on opettavaista sille, joka haluaa oppia.

Mullekin tuli kyllä mieleen, että näin se elämä opettaa kyseenalaistamaan omat ennakkoluulonsa. Ehkä oli hyvä että meille just tuli poika. Ymmärrän paremmin miestänikin tän kokemuksen myötä.

Mut sen tiedän, että koskaan en vähättele kenenkään pettymystä, kun hän toivoo tyttöä ja saa pojan. Siitä tunteesta pitää saada puhua, siitä alkaa oppiminen omasta itsestä ja omista asenteista. JA voi oivaltaa jotain tärkeää.