23-25 vuotiaana raskaaksi tulleet, millainen elämäntilanne silloin?

kun tulin keväällä raskaaksi. Ehdin olla kesän töissä ja sitten raskausongelmat estivät töissäolon ja muutenkin töitä oli huonosti. Mies opiskeli tuolloin, asuttiin vuokrakämpässä, ihan hyvin pärjättiin.

23 v toisen. Ekan syntyessä opinnot kesken ja teinkin lopputyön vauvan kanssa ja valmistuin ajallaan. Mies oli työttömänä ja minä siis minimiäitiyspäivärahalla ja vuokralla asuttiin. Me oltiin silti tosi onnellisia ja lapsi oli suunniteltu. Rahaa ei enempää kaivattu, kun ei oltu ehditty siihen tottua. Toisen syntyessä oltiin asuttu vuosi ulkomailla, jossa mies oli vuoden töissä ja itse olin osan aikaa perhepäivähoitajana.

Tulimme kuitenkin takaisin suomeen ennen toisen syntymää ja yhä olimme vuokralla. Tällä kertaa tosin mieheni aloitti uudessa työssä vauvan ollessa reilun kuukauden ikäinen.

Kannattaa hankkia lapset nuorena jos siltä tuntuu.

Omaisuutta ja muuta ehtii hankkia lastenkin kanssa. Nyt meillä oma asunto, hyvät työt ja lapset jo 8 ja 11 vuotiaita.

Olin osa-aika töissä. Mennyt juuri kihloihin. Mies joutui vankilaan, pääsi vapaaksi kuukausi lapsen syntymän jälkeen. Pieni omistusasunto.



Lapsi oli haluttu. Kaikki menny hyvin. Synnytyksen jälkeen äitini oli luonani auttamassa arkea.



Nyt lapsia jo kaksi, naimisissa, isompi asunto, hyvin toimeen tuleva yrittäjä ja mieskin on pysynyt poissa hankaluuksista.

Mennyt juuri naimisiin, korkeakouluopinnot kesken, muutama tunti viikossa oman alan pätkätöitä. Talous epävarma.



Nyt olen 35v. Kaikki on mennyt hyvin, mutta kun katsoo taakse päin, niin aika pentu olin itsekin kun lapsen sain, ja vielä erityislapsen.

omistusasunto, akateeminen loppututkinto, avioliitto ja lapsi tulossa. Työpaikka oli tosin vain pätkää, mutta käytännössä vakituinen.

Muutettiin juuri uudelle paikkakunnalle. Kummallakaan ei ollut vakkarityötä. Minulla vielä insinöörityö kesken. Asuttiin vuokralla...



No nyt olen 35. Kaksi lasta, asuntolainaa, opiskelen vapaa-aikana, vakityö. Kumpikin lapsista koulussa... Toinen lapsista voisi olla terveempi mutta menee tämä näinkin... Ehkä pikkuisen on vauvakuumetta... Jos kuitenkin kolmas, kun elämä on niin vaivatonta ;)

Niin kun automaattisesti jokaisella parikymppisellä on asiat aivan p****llään kun sulla oli.

Ja hyvä äitikään ei voi olla!;)

En ymmärrä miksi vanhempien äitien on vaikea hyväksyä nuorempien äitien onnea ja hyvää elämää? Ihan kuin se olisi jotenkin epäreilua:D

Vuoden yrittämisen jälkeen saatiin positiivinen raskaustesti.

Mulla oli vakityö, mies teki lopputyötä koulussa, valmistui työttömäksi ja sai työpaikan lapsen kasteen aikoihin.

Itsellä oli pari ammattinimikettä luettuna.



Olen kolmekytä täyttämässä, lapsia 4. Sama työpaikka, harkitsen perhepäivähoitajan ammattia.



Ei asuta enää kerrostalossa, niinkuin esikoisesta. On isompi autokin johon perhe mahtuu.

Avoliitossa edelleen, on oltu 10 vuotta.



Minusta ei ole yhtä oikeaa aikaa lapselle, paitsi kun lapsi halutaan ja pystyy antamaan lapselleen vaatetta, ruokaa ja hellyyttä.

Alle parikymppisenä oli kuitenkin epärealistinen kuva selviytymisestä, onneksi en silloin ole lasta saanut.



Nyt 3- kymppisenä muistan ajan kun odotin esikoista ja jaksan saman, no enempi kun perhettä on enempi! ;) Ja nelikymppisenä en toivottavasti ole niin rupsahtanut etten perhettä enää jaksaisi, se 10 vuotta menee todella nopeasti

-uskokaa vaan-

Koitan sanoa että vaikka olen lapsia saanut 24-29- vuotiaana niin samaa se on itselleni ollut ja oletan että lapsen saaminen jatkossakin olisi samaa. Toivottavasti 30 täytettyäni en herää liikuntakyvyttömänä tai ettei jaksa tehdä 3- vuorotyötäni!



Ei elämästä koskaan tiedä: nyt on mies kainalossa, huomenna toinen ehkä kuolee tai ilmoittaa olevansa homo tms. Tai tulee lomautus, saa potkut, lapsi sairastuu vakavasti. Joskus tuntuu että mahatauti perheessäkin on raskasta, silti arki on joka päivä edessä ja siitä tarttee nauttia.



Minulle suurin nautinto on tämä perhe, riitoineen kaikkineen!



Tässä sitä ollaan, kolmekytä kolkuttaa. Juuri äsken sain esikoisen! Pian tuo menee kouluun, armeijaan, saa oman lapsen..

Luulen tietäväni vanhana tunteen että keho on kuuskymppisen ja mieli parikymppisen.



Joskus ajattelee että kun parikymppisenä alkoi kuumeilemaan lasta ja jos sen olisi saanut jo silloin, niin tuo olisi jo koulussa. Vaikka lapsia on, niin pieni haikeus siitä ettei niitä aiemmin yritetty.

Tämä siis siihen että jos lapsia haluaa, niin niiden oikea aika on silloin. Toki pitää olla aseet arkeen: että lapsi saa vaatetta ja vaippoja ja vanhemmilla ei ole liian ruusuiset kuvat arjesta.

naimisissa ja okt

Kiitos kauniisti ja realistisesti kirjoitettu, minä olen samaa mieltä, kyllä niiden lasten aika on, kun siltä tuntuu. Joskus vielä pahastuin kun joku jossain anonyymisti kirjoitti nuorista äideistä katkeria kommentteja, mutta sitten kun sain rakkaan esikoiseni syliin, jotenkin lakkasin välittämästä ja päätin, ettei kukaan kateellinen ihminen pilaa minun äitiyttäni.



Ja nautin jokaisesta päivästä kahden prinsessani kanssa suunnattomasti. Tsemppiä kaikille äideille jotka miettivät vauvakuumeissaan, elämä ei mene piloille, en tiedä kuka edes niin kehtaa sanoa, PÄIN VASTOIN! Mitä tekisin ilman noita kahta kaunista lasta? Hassua edes kuvitella:)

ollaan seurusteltu 9vuotta, ostettiin viime kesänä oma rivarikolmio, miehellä vakipaikka, mulla lastenohjaajan ammatti, sijaisuuksia oon tehny.

Oikein hyvä aika lapselle, ainakin meillä :)

Olin loppusuoralla opiskeluissa, naimisissa ollut jo 4 vuotta. Asuimme vuokralla. Lapsen synnyttyä sain paperit ammattikorkeakoulusta :)

Olen

- naimisissa

- oma asunto ja tila-auto :)

- vakituinen työpaikka, ollut jo 2,5 v

- lisäksi amk-tutkinto suoritettu 3 v sitten

naimisissa olin ollut puolisen vuotta, vakituisessa työpaikassa jo 4 vuotta (työelämässä kaikkiaan 5 vuotta). Miehellä oli opinnot kesken vielä kun tulin raskaaksi, mutta sai paperit ulos muutaman kuukauden kuluttua.

sitä ennen 2v. lapsettomuutta takana. Oli omistusasunto, vakituinen työpaikka, lukio sekä ammattitutkinto takana, seurustellut mieheni kanssa silloin 7v.. Nyt 26v. kaksi lasta, isompi auto ja isompi asunto ja edelleen vakipaikka odottaa, nyt olen hoitovapaalla. Mies ollut töissä koko seurustelumme ajan, on minua pari vuotta vanhempi.

me siis suunnittelemme raskautta.. itse 23v mies vähän vanhempi.. vuokralla asutaan, mies töissä, minä opiskelen, ja opinnot keskeytyisivät jos nyt vauva tulisi, itselläni on kyllä jo ammattikoulutasoinen ammatti ja työkokemusta omalta alalta pätkätöinä..



t.ap

Amis ja aikuiskoulutusta takana, vakituinen osa-aikatyö. Miehellä töitä ja oktalo. Sekava uusioperhe/ parisuhde, joka rauhoittui kyllä huomattavasti lasten myötä. En suosittelisi kellekään, mutta kaipa oman perheen kaipuu oli vaan niin valtava itselläni että se aiheutti jatkuvia riitoja ja ongelmia kun en aina ymmärtänyt kaikkia perheellisten juttuja. 21 olin kun aloin esikoista odottamaan ja sain. Ehdin juuri täyttää 23 kun toinen tuli. Pieni ikäero ei ollut suunniteltu ja alkuun kauhistutti, mutta hyvin on selvitty. Kolmatta kuumeilen ja ikää nyt 24v.

ja vauva haavetta ollut kauan, lisäksi siskoni sai lapsen. Olin opiskelemassa jo toista ammattia kun tajusin ettei se miksikään siitä muutu, työtöttömyys ja sitä ennen työharjoittelu ja pänttääminen ei tuntunut arvoiseltaan enää. Päätin että yritetään/yritän avomieheni kanssa. Mitä meillä on hävittävää? tulin raskaaksi koulun ohessa ja en ole koskaan onnelisempi ollut kun raskaus eteni hyvin, jäin ajoissa raskoista hommista pois ja äityisloman päätin itse milloin alkoi:) jäin poissaolevaksi opiskelijaksi ja saa olla max.v poissa ja kirjoilla..

mutta enb ole katunut päivääkään, en ollenkaan !! minulla on ihana puolivuotias poikavauva ja rakastamme häntä enemmän kuin elämää !

ja meinaanpa jos pystyn mennä valmistuvien luokkakavereiden juhliin pojan kaa jakaa ruusuja ja näyttämään elämäni kauneiman teoksen.

niin ja taidealalla olen, ja joskus palaan,,joskus

:)

loppu sana .. kuuntele sydäntäsi :)

minä tulin raskaaksi 25,

Olin työelämässä, seurustellut vuoden mutta suhde oli hyvin epävakaa. Ja hupsista, tulin raskaaksi. Nyt lapsia on jo kolme ja naimisiinkin mentiin jo liki 10v sitten. Totuuden nimissä suhteemme olisi loppunut ilman raskautta, mutta yllättäen se sitoikin meidät tiiviisti yhteen ja yhteiselo alkoi sujua :).