Curlingia kaupassa
Lähikaupassa oli eilen siisti, meikattu nainen 5-6-vuotiaan tyttönsä kanssa. Tytöllä myös hienot, pinkit merkkivaatteet, joo, ei liity tähän, kai. Kiertelivät kaupassa ja äiti kyseli lapseltaan "haluatko puuroa?" "joo", ja pakkasi kaksi valmislautasellista puuroa kärryyn. Sitten äiti kysyi "pinaatti- vai kalakeittoa" ja otti sitten kaksi valmislautasellista pinaattikeittoa kärryihin. Seuraavaksi äiti kysyi, haluatko jugurttia ja lapsi halusi, ihan kaikkea lapsi halusi, ehdotti välillä itsekin ja kaikkea otettiin. Kärry oli pian täynnä erilaisia valmistuotteita, aina kaksi annospakkausta.
Musta se vaan oli jotenkin kamalaa, surullista. Pieni lapsi sai päättää, mitä syödään, ja kaikki ostettiin valmiina, mitään ei siis tehdä itse. Olen välillä ihmetellyt, miksi kaupoissa myydään puuroakin valmiina lautasellisina, mutta nytpä sekin selvisi. Äiti lämmittää lapselleen tämän valitseman valmiin puuron mikrossa. No, ei sentään pelkkää karkkia ja keksiä ollut kärryssä.
Kommentit (75)
En tiennyt, että curlingvanhemmuuden merkki on se, että kysyy lapseltaan, haluaako tämä syödä pinaatti- vai kalakeittoa. Olen selvästi curlingäiti.
koska annat lapselle mahdollisuuden tarjota terveellisiä vaihtoehtoja. Sen sijaan mielestäni juuri mäkkäriesimerkki on minusta p**sta, jonka kerran näin kun eräs isä antoi lapsensa vaklata ties mitä roskaa siitä menyysta! Itse kun olen mäkkärissä lasten kanssa (JOS siellä ylipäätään käyn) niin minä kyllä valitsen mitä siellä syödään koska listalla on sen verran paljon huonoja vaihtoehtoja.
Joo, tämä ap on itse myös hyvinpukeutunut ja -ansaitseva, mutta ei silti syötä lapsilleen pelkkiä valmisruokia (joo, toki valmisruuat on joskus käteviä, mutta että pelkästään!)eikä anna lapsen ostaa kauppaa tyhjäksi herkuista. Voi teitä raukkoja curling-vanhempia, jotka eivät osaa tehdä itse mitään, ei ruokaa, ei päätöksiä vaan kaikki pitää tapahtua lapsen kautta. Onko ihme, että yhteiskunta on täynnä ongelmia?! Tosiaan oli helppo havaita, että kyseessä olivat äiti ja tytär "Äiti, otetaan vielä vanukasta" "Äiti, otetaan pakettijäätelöä". Kumpikaan ei ollut mitenkään sairaan tai muuten kurjan näköinen, vaikka en tietenkään voi tietää, hakkaako isä äitiä tms. Isälle vietiin pastilleja, joten yh ei tämä täti ollut. Pienessä kaupassa ei juuri tartte vaklata, itse he lähinnä kulkivat mun perässäni, kun ostelin töistätullessani maitoa ym pikkukaupasta haettavaa. Olisin mieluummin asioinut yksin ja rauhassa, mutta näitä keskusteluja vaan ei voinut olla kuulematta, kun lapsi tonki hyllyjä ja äiti huuteli kysymyksiään kaukaa. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, tosiaan! Vastauksnne vain vahvitivat sitä surua, mitä lapsiperheistä on aistittavissa.
Jo aloitus oli törkeä ja erittäin tyhmän ihmisen ajatuksenkulusta kertova, tämä ap "vastaus" oli vielä lapsellisempi...
Etkö saanutkaan niitä vastauksa, joita lähdit hakemaan ???? Vituttaako ?
Onko ÄÖ:si alle 80 ?
mäkkärissä itse teit ja vielä lasten kanssa!?
että lapsi halusi puuroa, keittoa ja jugurttia. Enkä tiedä, miksi mäkkärissäkään olisi sen ongelmallisempaa antaa lapsen valita suklaa- tai mansikkapirtelö? Kai lapsetkin edes joskus saa jotain epäterveellistä syödä?
Mutta tosiaan, olen curlingäiti, ja ongelmat alkaa varmaan näkyä sitten kun lapset on murrosiässä.
En tiennyt, että curlingvanhemmuuden merkki on se, että kysyy lapseltaan, haluaako tämä syödä pinaatti- vai kalakeittoa. Olen selvästi curlingäiti.
koska annat lapselle mahdollisuuden tarjota terveellisiä vaihtoehtoja. Sen sijaan mielestäni juuri mäkkäriesimerkki on minusta p**sta, jonka kerran näin kun eräs isä antoi lapsensa vaklata ties mitä roskaa siitä menyysta! Itse kun olen mäkkärissä lasten kanssa (JOS siellä ylipäätään käyn) niin minä kyllä valitsen mitä siellä syödään koska listalla on sen verran paljon huonoja vaihtoehtoja.
Joo, tämä ap on itse myös hyvinpukeutunut ja -ansaitseva, mutta ei silti syötä lapsilleen pelkkiä valmisruokia (joo, toki valmisruuat on joskus käteviä, mutta että pelkästään!).
AP kuvittele, jos joku kyttäävä kotiäiti tuulipuvussa olisi osunut JUURI silloin kauppaan kun on se "joskus" ja ostat pelkkiä eineksiä !!
Ajattele kun sinut olisi leimattu .....
joka todellakin osui ja upposi!! Näin paljonko nämä av-mammat pelkäävät kyttäystä? Taitavat tosiaankin antaa lapsensa päättää mitä suuhun pannaan. Kuka on perheessä se vanhempi?
Vai ovatko näiden vastaajien lapset just sellaisia kuin erään tuttuni 8-v tytär, todella hävytön, itseään täynnä oleva lapsi, joka on aina saanut olla mukana päättämässä kaikesta "koska eihän lapsia saa määräillä ja komentaa". Kahvipöydässä päättää mitä muut saavat syödä, huutelee meille aikuisille telkun äärestä että "hiljaa te nyt siellä", menee kaivelemaan kaapeista keksejä jne.
pukeutuva kotiäiti? Mun kokemuksen mukaan kyyläreitä riittää ihan molempiin kasteihin..sekä kotiäiteihän että työäiteihin.
että lapsi halusi puuroa, keittoa ja jugurttia. Enkä tiedä, miksi mäkkärissäkään olisi sen ongelmallisempaa antaa lapsen valita suklaa- tai mansikkapirtelö? Kai lapsetkin edes joskus saa jotain epäterveellistä syödä? Mutta tosiaan, olen curlingäiti, ja ongelmat alkaa varmaan näkyä sitten kun lapset on murrosiässä.
En tiennyt, että curlingvanhemmuuden merkki on se, että kysyy lapseltaan, haluaako tämä syödä pinaatti- vai kalakeittoa. Olen selvästi curlingäiti.
koska annat lapselle mahdollisuuden tarjota terveellisiä vaihtoehtoja. Sen sijaan mielestäni juuri mäkkäriesimerkki on minusta p**sta, jonka kerran näin kun eräs isä antoi lapsensa vaklata ties mitä roskaa siitä menyysta! Itse kun olen mäkkärissä lasten kanssa (JOS siellä ylipäätään käyn) niin minä kyllä valitsen mitä siellä syödään koska listalla on sen verran paljon huonoja vaihtoehtoja.
että se lapsi joka oli jotain 3-v ei selvästikään osannut päättää minkä pirtelön halusi ja jono takana vain kasvoi kun siinä pähkäilivät tuota päätöstä. Minä olisin vanhempana vain valinnut jotain. Kyllä joku 3v on vielä usein liian pieni tekemään tuollaisia päätöksiä. Tai voihan niitäkin antaa tehdä, esim. juuri kaupassa, mutta ei ainakaan jossain mäkkärillä missä oli megajonot takana odottamassa. Ihan hassulta kuulosti! Olisiko se lapsi nyt saanut isot traumat siitä, että isä olisi valinnut vaikkapa sen suklaan ja lapsi olisikin pöydässä saanut jonkun raivarin että "halusikin mansikan"??? Niinhän 3-v voi käyttäytyä, so what?
Aloituksessa ap kertoi mielipiteensä:"minusta on surullista.."
Ja toisessa viestissä kuvaili itseään ja tilannetta lisää.
Mikä näissä oli lapsellista? Minun mielestäni sen sijaan on lapsellista kiroilla ja heitellä arvioita toisen heikosta äo:sta...
Jo aloitus oli törkeä ja erittäin tyhmän ihmisen ajatuksenkulusta kertova, tämä ap "vastaus" oli vielä lapsellisempi... Etkö saanutkaan niitä vastauksa, joita lähdit hakemaan ???? Vituttaako ? Onko ÄÖ:si alle 80 ?
Ahdasmielisesti kuin sinä?
Jos ei ajattele niin kuin sinä, ei ole ajatteleva ihminen, ei osaa tehdä ruokaa, ei päätöksiä, ei mitään?
Kyllä sinun vastauksesta on aistittavisa juuri sitä suvaitsemattomuutta, että joku toinen tekee, ajattelee ja toimii toisin kuin sinä? Mitä surua se aiheuttaa lapsille?
Itse tosiaan ihmettelen, että olet jo hyvin tarkkaan profiloinut tämän äidin ja hänen kasvatusperiaatteet ja elämäntilanteen jne.
Ja vaikka tuota sinun tarkkailua ihmettelenkin, niin ei tarkoita, että olisin curling-vanhempi.
Ja ennekuin voit sanoa jotakin curling-vanhemmaksi, niin se mielestäni vaatisi pidemmän tarkkailun kun vain yhden kauppareissun.
Joo, tämä ap on itse myös hyvinpukeutunut ja -ansaitseva, mutta ei silti syötä lapsilleen pelkkiä valmisruokia (joo, toki valmisruuat on joskus käteviä, mutta että pelkästään!)eikä anna lapsen ostaa kauppaa tyhjäksi herkuista. Voi teitä raukkoja curling-vanhempia, jotka eivät osaa tehdä itse mitään, ei ruokaa, ei päätöksiä vaan kaikki pitää tapahtua lapsen kautta. Onko ihme, että yhteiskunta on täynnä ongelmia?! Tosiaan oli helppo havaita, että kyseessä olivat äiti ja tytär "Äiti, otetaan vielä vanukasta" "Äiti, otetaan pakettijäätelöä". Kumpikaan ei ollut mitenkään sairaan tai muuten kurjan näköinen, vaikka en tietenkään voi tietää, hakkaako isä äitiä tms. Isälle vietiin pastilleja, joten yh ei tämä täti ollut. Pienessä kaupassa ei juuri tartte vaklata, itse he lähinnä kulkivat mun perässäni, kun ostelin töistätullessani maitoa ym pikkukaupasta haettavaa. Olisin mieluummin asioinut yksin ja rauhassa, mutta näitä keskusteluja vaan ei voinut olla kuulematta, kun lapsi tonki hyllyjä ja äiti huuteli kysymyksiään kaukaa. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, tosiaan! Vastauksnne vain vahvitivat sitä surua, mitä lapsiperheistä on aistittavissa.
kaikki AP:ta puolustavat mielipiteet on kirjoitettu samalla tyylillä kuin aloitus
AP vastilee itselleen kun ei saanut haluamiaan vastauksia. Niin säälittävää, toivottavasti hänellä ei ole omia lapsia
äitini ei sitten ollut laiska eikä saamaton.
Minä en saanut lapsena päättää mitään asiaa enkä valita edes millaisia vaatteita minulle ostetaan ja mitä käytetään. Sama linja oli ruoka-asioissa ihan aina.
Arvaattekos mitä minä siitä opin?
No, opin ettei minun toiveillani, tarpeillani ja mielipiteilläni ole mitään merkitystä.
Tästä opista on ollut minulle aikuisena paljon haittaa. Ko. ajatusmallista on tuskallisen vaikea päästä eroon :(
Vaan eipähän ollut äiti laika eikä saamaton. Sehän tässä tärkeintä lienee >:(
Olet kyllä ap aika uskomaton! =D 1) kyttäät ihmisiä kaupassa 2) pidät normaaleja juttuja curlingina kamalaa, surullista, pieni lapsi saa päättää mitä syödään... Jessus, hanki ap elämä (myös omille lapsillesi)
SE TOSIAAN ON JUST CURLINGIA ET KYSYTÄÄN PENNUILTA MITÄ SYÖDÄÄN!!! NYKYAJAN ÄIDIT ON LAISKOJA JA SAAMATTOMIA, LAPSET MÄÄRÄÄ KAIKESTA..
Tottakai äiti päätti mitä syötiin. Ehkä vasta vanhempana (teininä?) rupesin vähän enemmän päättämään mitä söin aamulla jne. Mutta päivällisen sisällöstä vastasi äiti. Ei minusta silti mitään saamatonta ole tullut. Päinvastoin! Kalliiksikin varmaan tulisi jos antaisi lasten päättää ruoka-asioista. Usein valitsivat varmaan jotain eineksiä tai valmiita mehuja tms.
Ja eiköhän ole vähän eri asia antaa jonkun 8-vuotiaan päättää syökö aamiaiseksi leipää vai puuroa kuin esim. että antaa jonkun 2-vuotiaan päättää syödäänkö hampurilaisia vaiko kalakeittoa?
Joku tätsy on köpötellyt kaupassa ja huudellut ympäriinsä. Ap.on sitä heidän kärryissään olevaa valmisruokamäärää ihmetellyt.
Ei kai tästä tartte nyt yleisesti niin hermostua?
ap on pyörinyt ympäri kauppaa kyyläten toisten ostoksia. Tietää annosmäärät ja isän pastillitkin.
Sairas tyyppi.
Usein valitsivat varmaan jotain eineksiä tai valmiita mehuja tms.
jos vanhemmatkin näin tekevät ;)
Tässä keskustelussa taitaa juuri nämä valitsemisen tyrmääjät itse ostella eineksiä ja sen takia ei lapsetkaan pääse valitsemaan kun seuraavat vanhempienesa mallia...
Usein valitsivat varmaan jotain eineksiä tai valmiita mehuja tms.
jos vanhemmatkin näin tekevät ;) Tässä keskustelussa taitaa juuri nämä valitsemisen tyrmääjät itse ostella eineksiä ja sen takia ei lapsetkaan pääse valitsemaan kun seuraavat vanhempienesa mallia...
ei osunut, en osta eineksiä, teen kaiken itse. Silti voin kuvitella että mun 8-v tyttö valitsisi jotkut valmislihapullat jos saisi valita:).
pastilleja, jogurttia, jäätelöä, puuroa ja pinaattikeittoa.
Hieno homma jos valmistat yskänkaramellit itse, hoidat omaa lehmää ja vaalit omaa yrttitarhaa, mutta kaikki eivät niin tee. Eikä noista eineksiä ole kuin se pinaattikeitto.
mutta mehän taidammekin olla oikein supercurlaajia.
Meillä nimittäin lapset saavat päättää paljon isommistakin asioista kuin siitä, syödäänkö pinaatti- vai kalakeittoa. Ja niitä ruokatoivomuksiakin mies kyselee joka viikko ennen kuin lähtee tekemään viikon ruokaostokset. Ja aina toteuttaa osan lasten ruokatoiveista seuraavaa viikkoa koskien.
Mutta siis ihan äskettäin olen antanut pienen eskaripoikani päättää haluaako hän jatkaa edellistalvista harrastustaan vai ei. (Halusi) Samoin hän sai päättää haluaako hän talveksi haalarin vai kaksiosaisen talvipuvun. (Haalarin) Ja jo 2-vuotiailta Tirreiltäkin kyselen ihan jatkuvasti esimerkiksi sitä, kumman näistä kahdesta paidasta he haluaisivat laittaa päälleen, haluavatko he ottaa välipalaksi leivän lisäksi omenaa vai porkkanaa jne. Ja teini sai ihan itse valita valinnaisaineensa ja saa valita mihin kouluun hakee peruskoulun jälkeen. Me vain annamme neuvoja.
Mekin ollaan sitten aivan hirveä curling-perhe, sillä kerran ollaan annettu pienten lasten valita kauppaostoksia. Valittiin toki silloinkin myös niitä mitä aikuiset haluaa ostaa.
Lasten oikeus valita vapaasti johtui siitä että halusimme järjestää heille omat juhlat palkinnoksi jostain (en yhtään muista enää mistä). Lapset saivat siis omiin juhliinsa valita sellaisia ruokia ja herkkuja mistä pitävät.
Kuinkahan moni on meitäkin ko. kauppareissulla kytännyt ja surkutellut lastemme puolesta =o