Curlingia kaupassa
Lähikaupassa oli eilen siisti, meikattu nainen 5-6-vuotiaan tyttönsä kanssa. Tytöllä myös hienot, pinkit merkkivaatteet, joo, ei liity tähän, kai. Kiertelivät kaupassa ja äiti kyseli lapseltaan "haluatko puuroa?" "joo", ja pakkasi kaksi valmislautasellista puuroa kärryyn. Sitten äiti kysyi "pinaatti- vai kalakeittoa" ja otti sitten kaksi valmislautasellista pinaattikeittoa kärryihin. Seuraavaksi äiti kysyi, haluatko jugurttia ja lapsi halusi, ihan kaikkea lapsi halusi, ehdotti välillä itsekin ja kaikkea otettiin. Kärry oli pian täynnä erilaisia valmistuotteita, aina kaksi annospakkausta.
Musta se vaan oli jotenkin kamalaa, surullista. Pieni lapsi sai päättää, mitä syödään, ja kaikki ostettiin valmiina, mitään ei siis tehdä itse. Olen välillä ihmetellyt, miksi kaupoissa myydään puuroakin valmiina lautasellisina, mutta nytpä sekin selvisi. Äiti lämmittää lapselleen tämän valitseman valmiin puuron mikrossa. No, ei sentään pelkkää karkkia ja keksiä ollut kärryssä.
Kommentit (75)
ja halusi vähän hemmotella lastaan kun tämän luokseen hoitoon sai. On ehkä ura-äiti, tekee pitkää päivää eikä jaksa ruveta vääntämään ruokia myöhään iltasella. Ja voi olla kipeänä myöskin.
Usein valitsivat varmaan jotain eineksiä tai valmiita mehuja tms.
jos vanhemmatkin näin tekevät ;) Tässä keskustelussa taitaa juuri nämä valitsemisen tyrmääjät itse ostella eineksiä ja sen takia ei lapsetkaan pääse valitsemaan kun seuraavat vanhempienesa mallia...
ei osunut, en osta eineksiä, teen kaiken itse. Silti voin kuvitella että mun 8-v tyttö valitsisi jotkut valmislihapullat jos saisi valita:).
äiti tekee itsekin lihapullia? Luulisi että jos lihapullia teksisi mieli se valitsisi paketin jauhelihaa.
esim. mummolassa on saanut joskus maistaa näitä lihapullia? Mummolassa myös tarjotaan paljon makkaraa. En pidä siitä, mutta minkäs voin! Tyttäreni rakastaa makkaraa...
eli on ihan yleistä kysellä lapsilta että mitä mitä haluavat syödä (ts päätös asiasta on lapsen harteilla). Opettamalla opetetaan valikoimaan ja miettimään että mikä tänään maistuisi parhaalta. Ja sitten ihmetellään kun muksut on nirsoja ja onpa hankalaa.
Jep.
Hei, jos joku lapsi saa päättää mitä syödään, se ei ole pinaatti- tai kalakeittoa. On täysin eri asia antaa valita kahdesta kuin antaa lapsen sanella mitä syödään.
Ei, en vastaile itselleni. Ei, en ostaisi kaupasta lautasellista puuroa ikinä. Ei, en ole tyhmä. Joo, mulla on lapsia, joilla on usein mahdollisuus valita, enkä ole täydellinen (ainakaan ihan :) äiti. Mutta parhaiten teitä kuvaa kyllä se, että pitää kiivaasti puolustella tietämättä asiaa tarkemmin, epäillä sanomisiani ja ihmetellä, kuinka pystyn näin törkeästi seuraamaan jotain kauppareissullaan ja vielä vetämään siitä johtopäätöksiä. Enhän koskaan sanonut, että ko. äiti oli huono vaan totesin vaan olevani surullinen asiasta, tilanteesta, jota te ette nähneet ja jonka tarkempaan selittämiseen olisi mennyt monta sivua. Ette varmaan ole ihan pienessä kaupassakaan liiemmin käyneet, kun niin ihmetellään, miten voin moista seurata. Kukin tyylillään ja kaikki kukat saavat kukkia, joo, saahan sitä rahansa laittaa mihin haluaa ja lapsensa kasvattaa miten haluaa. Vaan varmistuipa nyt tosiaan se, että nykyvanhemmuus on hukassa ja pahasti.
mitä odotit ketjulta?
Että saat kehuja ja päänsilitystä, kun onnistuit vakoilemaan esille tällaisen tapauksen?
itse ymmärtävän.
Tässä viimeisessäkin viestissä asetat pääsi päälle sädekehän voivottelemalla sitä kuinka kamalia kaikki muut ovat ja nyyhkimällä teatraalisesti kuinka "surullista" on ja että "nykyvanahemmuus on hukassa ja pahasti".
Nyt ihan oikeasti, katso peiliin ja mieti olisiko sen vanhemmuus sittenkin ihan sinulta itseltäsi hukkunut.
tosi surullista että nykyään on niin paljon äitejä, joiden elämän sisältö on vakoilla muita kaupassa ja KIRJOITELLA nettiin "havaintojaan" ja käyttää uutta hienoa sanaa, jonka oikeasta merkityksestä hänellä ei ole pieintäkään käsitystä. Niin surullista ja kuvaa kyllä hyvin nykyaikaa. Toivottavasti hän saa apua ennenkuin on liian myöhäistä.
Aika surullista on yhden kauppareissun perusteella vetää johtopäätöksiä nykyvanhemmuudesta. Entä jos äiti oli lähdössä reissuun, ja isä ei osaa laittaa ruokaa. Entä jos lapsi on menossa johonkin muualle hoitoon viikoksi. Lapsena, kun olin sukulaisten mökillä, oli kiva kun sai valita reissuun evästä, purkkilihapullat ja kinkkupasteija olivat niin hyviä... Ja niitä ei kotona saanut.
Entä jos on keittiöremppa meneillään? Ostiko se äiti nyt mitään muuta itselleen ja miehelle, kuin pastilleja?
pohdiskellut samoja kuin ap ja mä ymmärrän niin, että tällä ao:lla ap tarkoittaa kyllä lähinnä teitä mouhaajia täällä.
ap esitti MIELIPITEEN, te hyökkäätte henkilökohtaisuuksiin.
Yksi juonne taas on se, että valitseeko lapsi kahden asian väliltä vai saako valita vapaasti koko kaupan tarjonnasta. Kaikesta voi olla jotain mieltä, mutta tämä solvausryöppy täällä on jotain käsittämätöntä.
Vaan varmistuipa nyt tosiaan se, että nykyvanhemmuus on hukassa ja pahasti.
ja silti lapset syövät monipuolisesti.
Ja ehkäpä juuri siksi kun eivät ole saaneet kaupassa joka päivä valita pizzaa tai hampurilaista.
Mitä tekee lapsesi kun joku päivä joudut sanomaan hänelle ei? itkupotkuraivari kaupan lattialla?
eli on ihan yleistä kysellä lapsilta että mitä mitä haluavat syödä (ts päätös asiasta on lapsen harteilla). Opettamalla opetetaan valikoimaan ja miettimään että mikä tänään maistuisi parhaalta. Ja sitten ihmetellään kun muksut on nirsoja ja onpa hankalaa. Jep.
ehkäpä juuri siksi, että ovat pienestä pitäen saaneet esittää ruokatoivomuksia, ja ovat oppineet maistelemaan kaikkea erikoisempaakin ja syömään terveellisesti. Valikoimalla lapsi opetetaan juuri harkitsemaan eri ruokavaihtoehtoja, että osaa sitten isonakin ajatella muitakin vaihtoehtoja kuin sen ainaisen ruskeakastike-peruna-vaihtoehdon. Valikoiminen avartaa näkemystä myös lapsella ja rajatuista vaihtoehdoista valikointi kasvattaa myös lapsen omaa ajattelukykyä ja vastuunottoa.
t. äiti ja lto
T. se kamala, tyhmä, huono, surkea, idiootti, ruma... ap
(onneksi älykkyytenne ei riitä miettimään, mitä teistä ajattelen)
tunnistin itseni ja naapuruston kyttäjä-kotiäidin (taitaa joskus käydä osa-aikatöissä)
tämä nainen laittaa lapsensa tarhaan joka päivä, vaikka itse on osan ajasta kotona.
Hän haukkuu kaikki muut naapuruston äidit puistossa, pukeutuu aina huonosti ja on lihonut viime aikoina aika paljon...
Tyypillinen kateellinen huonostikoulutettu suomalainen nainen
että lapselle annetaan muutama vaihtoehto joista se valitsee jos on ylipäätänsä valitakseen.
Hemmetti, se lapsi ei valitse einsesapuskoja jos niitä ei anneta valita! Se ei ala kiukuttelemaan koska alunperinkään valintatilanteessa ei ole puhetta kuin niistä muutamasta tuotteesta jotka vanhempi on jo valinnut.
Jos valittavana on makaroni, peruna tai porkkana niin ei se lapsi valitse einespizzaa kun se ei kuulu valittavein joukkoon!!!
kun kävimme 6vuotiaan tytön kanssa ostamassa hälle toppavaatteet.
Kauppaan päästyämme kysyin häneltä,että minkä värisen takin haluaa. Aikansa miettti ja valitsi sitten hälle mieluisimman.
Sit valittiin housujen ja rukkasten väri.
Lisäksi vielä kysyin haluaako fleece pipon.
Sydvestikin ostettiin.
Myyjä ystävällisesti etsi meille oikeat koot ja kaikki sujui sutjakkaasti. Kaupasta poistuivat tyytyväinen laspi ja äiti.
Varmistin sitten vielä lapselta onko varmasti tyytyväinen valitsemaansa toppa-asuun. Sanoi olevansa,joten asua ilmeisestikkin tulee talvella pidettyä.
Olen ihan pienestä pitäen antanit lapsen osallistua omia vaatteitaan koskeviin päätöksiin.
1-vuotiaana laitoin kaupassa esille esim.2 puseroa
kysyen kumpi. Iän karttuessa on vaihtoehtoja tullut lisää. Aina hän on osannut valita.
Ruokakaupassa saa valita mitä jogurttia tai muroja ostetaan. Saatan kysyä mitä haluaisi syödä.
saa auttaa aina tavaroiden hakemisessa ostoskärryyn.
Pieniä valinntoja aikuiselle mit lapselle mniin hirmu tärkeitä. Tuntee että hänen mielipiteillään on kanssa merkitystä.
Jos tuo on curlingia,että antaa lapselle mahdollisuuden osallistua jokapäiväisten asioiden päätöksen tekoon niin sitten olen curling maamma.
äiti tekee itsekin lihapullia? Luulisi että jos lihapullia teksisi mieli se valitsisi paketin jauhelihaa.