Lauantait on kamalia päiviä!
Inhoan näitä....... Olen ihan puhki työviikosta ja tiedät ettei pitäisi istua tässä vaan siivota, järjestää, pestä, raivata pyykkiä, laittaa ruokaa koko seuraavaksi viikoksi, käydä kaupassa, harrastaa liikuntaa, nähdä kavereita.
Mutta kun en jaksa :( Miten te muut jaksatte puuhata viikonloppuna täysillä? Meillä käy siivoja kaksi kertaa kuussa, joten sitä on turha ehdottaa ratkaisuksi, mutta silti siivottavaa ja järjestettävää riittää koko ajan. Viikon aikana kaaos vaan leviää vaikka kuinka yritän jaksaa viikollakin järjestää. Aina on jotain kausiluontoista hommaa tai joku kaappi kaatuu päälle. Ja lastenkin kanssa pitäisi jaksaa puuhata, isovanhemmilla käydä jne.
Kommentit (26)
Meillä viikonloput ovat tarkoitettu vain koko perheen lepoon ja virkistäytymiseen.
Tämä on mahdollista, koska hoidan kaikki kotitalouteen liittyvät työt arkena. Vanhempi lapsi on aamupäivät pph:lla, jossa samanikäisiä kavereita, joten minun ei tarvitse stressata enää vapaa-aikana kaverien kyläilyistä ym. jos en halua.
Meillä se ero, että mieheni ei ole patalaiska ja osallistuu myös moneen asiaan.
Meillä kaikkien näiden perfektionistivaatimusten lisäksi lapset ovat h**vetin vaativia!! 4 v ei tottele kerta kaikkiaan yhtään mitään ja jatkuva komentelu/ojentelu/jäähy ym. on menossa. Se on todella kuluttavaa ja raastavaa. Siinä peesissä temppuilee vielä kaksivuotiaskin.
HUOKAUS!
T. Nro 10
Meillä viikonloput ovat tarkoitettu vain koko perheen lepoon ja virkistäytymiseen. Tämä on mahdollista, koska hoidan kaikki kotitalouteen liittyvät työt arkena. Vanhempi lapsi on aamupäivät pph:lla, jossa samanikäisiä kavereita, joten minun ei tarvitse stressata enää vapaa-aikana kaverien kyläilyistä ym. jos en halua.
Niin virikehoitoa perhepäivähoitajalla!
Ymmärrän päiväkodin ryhmätoiminnan vuoksi ja sen, ettei saa kavereita, mutta että joku vie lapsen pph:lle äitiysloman aikana on kyllä aika syvältä. Eihän yhdellä pph:lla edes ole kovin monta hoidettavaa yhtäaikaa, eli tosi harvassa on siis samanikäiset kaverit. Lisäksi pph:lla kai haetaan noille pienimmille "kodinomaista päivähoitoa", ei mitään tajunnan räjäyttävää varhaiskasvatusta.
Jos ei oikeasti saa tai pysty hankkimaan puistoista yhtä-kahta kaveria tai vaikka rytmittämään omaa päivää vauvan jka esikoisen kanssa niin, että esim. ulkoilee kerran päivässä sen tutun pph:n kanssa samassa puistossa kerran päivässä taio vaikka 3 kertaa viikossa jotta lapset tapaavat toisiaan, on kyllä tehnyt vauva-ajan iaka hankalaksi ihan vaan itselleen.
Niin virikehoitoa perhepäivähoitajalla!
Yleensä en vastusta virikehoitoa, mutta tuota kyllä - ellei sitten kyseessä ole hoito äidin sairauden takia tms.
Meidänkin lähellä asuu aika vähän kotiäitejä, joten lasten leikkiseuran etsiminen päiväsaikaan olisi vaikeaa. Mutta pph:t ulkoilee säännölliseen aikaan yleensä samoissa paikoissa, joten tiedän muutamia jotka ovat vuosien aikan soluttautuneet noihin porukoihin, minä mukaanlukien.
nykyään:
- käymme viikolla viikon ruokaostokset kerraalla tai mies ostaa lidlistä 100 eurolla- maidot milbona hylamaitoa 12 litraa- 1 euro/ tlk/ 4 hlöä perheessä
- pyykit pesen pitkin viikkoa
- siivooja käy 2 x/ kk
- ostan valmisruokia- mm. jauhelihapihvejä, pizzaa ja laatikoita työpaikan ruokalasta 2 x kk pakasteena- sulatan pakasteet kun teen ruuan
- lapset siivoavat omat ja kavereidensa jäljet- muuten eivät saa viikorahaa
-----
- lauantaina ulkoilen lasten kanssa/ mies aina töissä vkl/ ja ehkä imuroin ja lämmitän valmisruokia
t. uraäiti 40 v
ps niksejä saa lainata:::)
Olen vähän samaa sorttia, en ehkä ihan noin paha :)Mä tykkään syksyn ja talven pimeydestä siinä mielessä, että kun saa kodin siistiksi (=ei tavaroita lojumassa) ja sytyttää kyntilät ja pikkulamput, näyttää ihan täydelliseltä vaikka lattia ois vähän likainen ja TV-taso pölyinen. Jos teillä(kin) käy siivooja 2 x kuussa, ei pölytilannekaan voi olla niin kamala, etteä edes julma auringonvalo pakottaisi rätin varteen pyyhkimään jalkalistoja :)
Mut siis kun laittaa paikat lauantaina silleen suunnilleen ok eikä välitä pöylstä ja lehtipinoista, voi istahtaa nauttimaan "siistiin" kotiin lauantaina ja nyplätä ovenkarmien kanssa sitten sunnuntaina kun muutenkin v....taa