Miksi, voi MIKSI jotkut naiset eivät koskaan leikkauta kivaa hiusmallia?
Miten kukaan viitsii kulkea vuodesta toiseen tukassa, joka vain "on", ilman mitään yritystä näyttää joltakin. Käytännössähän tämä tukka on yleensä väritön, tasapitkä ponnaritekele. Esimerkiksi.
En vastusta ponnaria sinänsä, enkä myöskään tasapitkää mallia. Molemmat voivat näyttää tyylikkäiltä, jos ratkaisut ovat harkittuja. Ja annetaan nyt anteeksi kiireisen kotiäidin hätäponnarikin, syyllistyn siihen itsekin.
Mutta että aina, iankaikkisesti haluaa näyttää "ei miltään". Voi että kun joskus suunnittelen näille tutuille salaa uutta hiusmallia. Miten mahtavalta moni näyttäisikään, kun leikkauttaisi jonkun kivan mallin ja ottaisi hieman väriä.
Kommentit (72)
Lähes joka vastauksessa toistuu samat perustelut sille, miksi tukkaan ei voi leikata minkäänlaista mallia.
Hassua on vain se, että nämä perustelut ontuvat pahasti. Ihan kuin esim. muotoon leikattua, kauniisti värjättyä tukkaa ei voisi vetäistä tarvittaessa sille kuuluisalle ponnarille. :))
19
Ponnarikin näyttää paremmalta, kun hiuksissa on hyvännäköinen väri tai raidat.
Lähes joka vastauksessa toistuu samat perustelut sille, miksi tukkaan ei voi leikata minkäänlaista mallia.
Hassua on vain se, että nämä perustelut ontuvat pahasti. Ihan kuin esim. muotoon leikattua, kauniisti värjättyä tukkaa ei voisi vetäistä tarvittaessa sille kuuluisalle ponnarille. :))
19
Se mallin leikkaaminen vain on ihan turhaa jos joka tapauksessa laittaa ponnarin. Ei sitä muotoa silloin näy. Miksi laittaa rahaa hukkaan? Ei meillä kaikilla sitä niin paljon ylimääräistä ole...
Tykkään kun naisilla on ns. nuija ja tosinuija kampaus Tosi seksy myös eriväreissä.
Eikä sitä itte pysty kovin kummosesti leikkaamaan omia hiuksiaan :)
Tosin mulla on pitkä otsis - mulla on korkea otsa ja otsis vähän pehmentää ilmettä. Mutta kun tukka on luonnonkihara, niin haluan sellaisen mallin jonka voi antaa sekä kuivua vapaasti ja silti näyttää ihan kivalta, tai sitten föönätä suoraksi ja silti näyttää kivalta. Hiirenvärinen en ole, mulla on luonnostaan tummanruskea tukka, tosin värjään sitä silti aina välillä kun latvat tuppaavat haalistumaan auringossa.
Ja ponnari o ihan paras kampaus: muuten kiharat liehuu missä sattuu ja näytän sitäpaitsi paremmalta ponnari päässä :)
Se mikä toisella on kiva on toisella kamala. Mulla on ollut sama latvoista revitty polkka jo lähes 10 vuotta. Aina välillä tulee kokeiltua hieman lyhyempää tai kasvatan taas olkapäille pituutta ja yhtään kivaa mallia en ole päähäni vielä löytänyt. Ohuet skandinaaviset hiukset. pyörre otsassa ja päälaella vaikeuttavat huomattavasti.
Värjään kyllä hiuksiani joten väri on hyvä ja kiiltävä, mutta ponnaria tulee pidettyä tpso usein.
mahtaa saua kun täällä noin 1 kymmenestä on "ei missään mallissa" muilla kivat mallit.
Jos on piikkisuorat liukkaat hiukset, on kaikki mallit paitsi suora tasanen pitkä, raivostuttavan hankalat. Edes noi kivat otsahiukset ei käänny luonnollisesti mihinkään, vaan joka aamu joutuu niitä kääntämään. Siitä olen kyllä samaa mieltä, että värillä saa paljon ilmettä hiuksiin. Mutta ei mua haittaa vaikka joku ei halua hiuksiinsa mitään epäluonnollista. Itselläni on siis tosi suorat hiukset, ja kokeiltu on otsis, lyhyet hiuksetX3 ym. Aina palaan tähän peruspitkään malliin, koska vain sen kanssa ei tarvii tapella koko ajan. Toisaalta tykkään laittaa kampauksia(muitakin kuin ponnari) ja värjään hiuksiani tasaisin väliajoin. Kaikille vaan ei ukonäkö merkitse paljoakaan, eikä se ole muilta pois:)
Mulla on siis tosi, tosi herkkä päänahka (olen atoopikko) ja se reagoi helposti tökötteihin.Eikä pidä kovasta käsittelystä. En ole löytänyt vielä niin hyvää kampaajaa, jolle uskaltautuisin toisenkin kerran. :(
Ja välillä mua hävettää mennä kampaajalle, kun mun päänahka on niin huonossa kunnossa.
Sellaista, joka todella osaisi tehdä saksilla jotakin. Olen usein kysynyt kampaajalta ehdotuksia ja mallikirjojakin on selattu mutta aina kun ehdotan jotakin mallia, se ei kampaajan mukaan onnistu just mun tukkaani. Alussa uskoin nyt alan epäillä, että kampaaja on vaan laiska eikä viitsi vaivotella.
Mulla on aika tyypillinen suomalainen hiuslaatu,ohut ja painuu helposti päätä myöten ja ne mallikirjojen tukat on tietysti aina muunlaiselle tukalle. Mutta eipä ole suomalaisellekaan hiukselle malleja sitten tarjolla. Muuta kuin polkka ja pitkä tukka.
hiuslaatu on yleensä kyllä todella onneton, lasimainen ja ohut. Siitä vaikea vääntää mitään.
Kaikki eivät nimittäin osaa/halua katsoa asiakastaan yksilönä ja persoonana. Kasvojen piirteet ja hiuksen laatu/ominaisuudet pitää osata huomioida leikattaessa ja värjättäessä. Täytyy sanoa, että ihan epäonnistuneita malleja on tullut kokeiltua ja just sellaisia joita on pakko väkertää, että näyttäisi edes vähän huolitellulta. Minä löysin itselleni sopivan ammattilaisen: olen nyt käynyt samalla kampaajalla 13vuotta. Tykkään lyhyestä tukasta, mutta en todellakaan jouda juoksemaan kampaajalla joka 6:s viikko. Mulla on sellainen wash&go kampaus, tosin geenit vaikuttaa asiaan, sillä tukka on tuuhea ja taipuisa. Fööniä ja kampausnestettä käytän vain, jos laitan juhlakampauksen eli harvoin.
kyllä paksut hiukset ja pitkät, mutta harvemmin niitä jaksaa mitenkään laittaa ellei jonnekin ole lähdössä..
mitä turhaan joka aamu föönailla, suoristaa tai kihartaa..
Lyhyttä mallia en edes ota, kun siinä vasta on laittaminen joka päivä!
on kans suomalaisille harvinaisempi paksu ja kihara tukka. Mutta tästä on vielä vaikeampi teettää muuta kuin se pitkä hulmutukka. Pidänkin miltei aina vaan hiuksiani ponnarilla tai auki. Tätä on jatkunut jo 30+ vuotta. Ehkä olen kaavoihin kangistunut.
vaan tänne pikkukaupunkiin, jossa on kampaajia älyttömän paljon, muttei taitavia kai yhtään. Ystäväni 'isosta' kaupungista juuri oli meillä kylässä ja kävimme täällä tupperkutsuilla, joiden jälkeen ystäväni kysyi käyvätkö kaikki naiset täällä samalla kampaajalla... Kaikilla oli siis hiusten pituudesta riippumatta aika lailla samanlainen kampaus. Täällä on tosiaan juututtu johonkin 5v vanhaan malliin ja sitä tehdään jokaiselle. En tosiaan mene hakemaan itselleni tusinapäätä vaan pidän kiharani! Ja ponnarin!
tuo hiusmalli kuuluu mielestäni kategoriaan "tympeä tusinatukka". Yritetty mukamas tehdä jotakin muodikasta, mutta saatu aikaiseksi vain niin tympeän teennäinen malli..
t: ponnari 20 v.