Hesarin Espoo-lisä jutussa nainen, joka on vienyt 2-vuotiaan virikehoitoon
Luulin, että nämä jutut ovat urbaanilegendaa, mutta niinhän siellä vaan oli nainen, joka oli laittanut 2-vuotiaan päiväkotiin "kavereita saamaan" kun perheeseen syntyi vauva. Olin ollut siinä uskossa ettei noin pieniä kukaan laita jos on vauvan kanssa kotona, sellaisia 4-5 vuotiaita vasta. Ihan hyvä päätös taitaa olla tuo Espoo-lisä, jos 2-vuotias otetaan päiväkodista takaisin äidin luo.
Kommentit (109)
asia erikseen - ja varmaankin päivähoitohenkilöstö nyt seuraa tiiviimmin tällaisia perheitä.
niitä jokuja on kuule paljon. Siksihän se Espoossa mekkala nousikin. Eilenkin yksi äiti kirjoitti, että hänen lapsensa ryhmän 26 lapsesta 9 on näitä joidenkuidne lapsia. Ja on se lyhyempikin päivähoitopäivä aika kökkö alle 3-vuotiaalle tilanteessa, jossa hän voisi olla kotonakin. Täällä Suomessa kun voi hakea nuo kuvaamasi virikkeet äidin kanssa ihan leikki- tai asukaspuistossa tms. Ei siihen tarvita päiväkotia.
Ja puistoissa meillä on vain kiipeilyteline (ei kiikkuja, ei hiekkalaatikoita) siellä lapset vaan juoksee tai kiipeilee, eli edes leluja ei pääse jakamaan. Viikolla 3v ja yli eivät juurikaan puistoihin edes pääse kun koulupäivät loppuvat puoli viiden aikaan.
Tämä menee hieman aiheen ohi, tosin virikehoitoasiaa on. Tätä ei varmaan suomessa saa ääneen sanoa kun nykyinen yhteiskunta on rakennettu niin että lapsia paljon huomidaan (mikä on tosi hienoa) tai haen takaa että sille mentalitentille, että kun on lapset tehty niin ne hoidetaan itse. Ajatellaan kovasti lapsen parasta mikä on hienoa, mutta äidin parhaasta puhuminen on tabu (enkä tarkoita tätä niin että tehdään lapset ja heitetään ne pois kun halutaa bilettää) Vaan myös äidille tekee hirmu hyvää voida hengittää muutama tunti viikossa ihan yksin, hoitaa itseään. Kun äiti voi hyvin, perhe voi hyvin. Täällä voi.
Harmi, että teitä äitejä syyllistetään siellä siitä, että sitä uskaltaa pitää huolta hieman itsestäänkin. Eri asia on todellakin laittaa lapsi piiitksi päiviksi kodin ulkopuolelle hoitoon, sellainen on hyvä juttu ainoastaan jos äiti voi jo todella huonosti ja kotona oleminen on lapselle haitaksi.
hyvät leikkipuistot, joissa on varsinkin pk-seudulla ja kaupungeissa joka aamupäivä ohjattua toimintaa, on muskaripiiriä ja askartelua ja vaikka mitä.
Kaikki lelut on käytössä sisällä ja ulkona.
niitä jokuja on kuule paljon. Siksihän se Espoossa mekkala nousikin. Eilenkin yksi äiti kirjoitti, että hänen lapsensa ryhmän 26 lapsesta 9 on näitä joidenkuidne lapsia. Ja on se lyhyempikin päivähoitopäivä aika kökkö alle 3-vuotiaalle tilanteessa, jossa hän voisi olla kotonakin. Täällä Suomessa kun voi hakea nuo kuvaamasi virikkeet äidin kanssa ihan leikki- tai asukaspuistossa tms. Ei siihen tarvita päiväkotia.
Ja puistoissa meillä on vain kiipeilyteline (ei kiikkuja, ei hiekkalaatikoita) siellä lapset vaan juoksee tai kiipeilee, eli edes leluja ei pääse jakamaan. Viikolla 3v ja yli eivät juurikaan puistoihin edes pääse kun koulupäivät loppuvat puoli viiden aikaan. Tämä menee hieman aiheen ohi, tosin virikehoitoasiaa on. Tätä ei varmaan suomessa saa ääneen sanoa kun nykyinen yhteiskunta on rakennettu niin että lapsia paljon huomidaan (mikä on tosi hienoa) tai haen takaa että sille mentalitentille, että kun on lapset tehty niin ne hoidetaan itse. Ajatellaan kovasti lapsen parasta mikä on hienoa, mutta äidin parhaasta puhuminen on tabu (enkä tarkoita tätä niin että tehdään lapset ja heitetään ne pois kun halutaa bilettää) Vaan myös äidille tekee hirmu hyvää voida hengittää muutama tunti viikossa ihan yksin, hoitaa itseään. Kun äiti voi hyvin, perhe voi hyvin. Täällä voi. Harmi, että teitä äitejä syyllistetään siellä siitä, että sitä uskaltaa pitää huolta hieman itsestäänkin. Eri asia on todellakin laittaa lapsi piiitksi päiviksi kodin ulkopuolelle hoitoon, sellainen on hyvä juttu ainoastaan jos äiti voi jo todella huonosti ja kotona oleminen on lapselle haitaksi.
mutta äidin parhaasta puhuminen on tabu (enkä tarkoita tätä niin että tehdään lapset ja heitetään ne pois kun halutaa bilettää) Vaan myös äidille tekee hirmu hyvää voida hengittää muutama tunti viikossa ihan yksin, hoitaa itseään. Kun äiti voi hyvin, perhe voi hyvin. Täällä voi. Harmi, että teitä äitejä syyllistetään siellä siitä, että sitä uskaltaa pitää huolta hieman itsestäänkin.
ei tarvitse mitään kunnallista hoitoa. Kukaan ei asu niin korvessa yksikseen lasten kanssa etteikö paria tuntia saisi vapaata itselleen.
Espoossakin voi palkata kotiin hoitajan pariksi tunniksi. Hän voi hoitaa molempia lapsia niin, että äiti pääsee tuulettumaan.
"Eikö toi ole pitkä päivä jos 3v koulupäivä päättyy puoli 5? Joka päivä? "
ja koulutie alkaa täällä siis jo 3-vuotiaana kun teillä vasta 7-vuotiaana. Tosin koulupäivä meidän lapsella menee niin, että 8.20-11.20 ->kotiin syömään ja 13.20-16.20 iltapäivän tunnit. Töissä käyvien lapset syövät koulun kanttiinissa. Iltapäivällä mennään päiväunille kun tullaan takaisin kouluun.
Todella sivistymätöntä taas yleistää espoolaiset yhden lehtijutun mukaan. Tottakai lehteen haluttiin juuri tuollainen esimerkki, itse en tunne yhtään vastaavanlaista tapausta täältä espoosta.
mutta ei se vielä ole koulua. Se on ihan vaan päivähoitoa.
itselläni on nyt 10-v ja 7-v tytöt. Isompi oli minun ja pikkusiskon kanssa kotona eskariin asti, lukuun ottamatta srk:n kerhoa 3 h 2xvko. Kuopus meni päiväkotiin 3-vuotiaana. Vanhempi on meillä 90% sosiaalisempi kuin kuopus, vaikka kuopuksell aon ollut huomattavasti enemmän niitä kavereita ympärillä. Sosiaalisuus on puhtaasti luonnekysymys, joku on sitä vaikka olisi kasvanut yksin, toinen ei ole sosiaalinen vaikka olisi millaisissa lapsiryhmissä ja harrastuksissa. Meillä kuopus on täysin tyytväinen kun saa yksin rauhassa piirtää tai askarrella. HArvoin haluaa edes kutusua kavereitaan meille. Esikoisella on kavereita käymässä joka päivä.
"Eikö toi ole pitkä päivä jos 3v koulupäivä päättyy puoli 5? Joka päivä? " ja koulutie alkaa täällä siis jo 3-vuotiaana kun teillä vasta 7-vuotiaana. Tosin koulupäivä meidän lapsella menee niin, että 8.20-11.20 ->kotiin syömään ja 13.20-16.20 iltapäivän tunnit. Töissä käyvien lapset syövät koulun kanttiinissa. Iltapäivällä mennään päiväunille kun tullaan takaisin kouluun.

Lapsesi on koko päivän päivähoidossa "koulussa" ja sinäkö olet kotona?
jossa esikoinen olisi KOKOpäivähoidossa. Pääasiassa tiedän kahdenlaisia perheitä: Ne joissa äiti ei ole mennyt kahden lapsen välissä töihin, jolloin molemmat lapset on kotihoidossa, esikonen käy puistotädillä tai isompana kerhossa. Toinen ryhmä on ne, jotka ovat olleet lasten välissä töissä, ja esikoinen on jatkanut osapäivähoidossa vauvan syntymän jälkeen. Yksi iso syy esikoisen pitämiseen osapäivähoidossa on se, että kuopuksen saa samaan hoitopaikkaan. Varsinkin, jos on onnistunut aikanaan saamaan paikan lähipäiväkodista, siitä ei kannata luopua.
"Eikö toi ole pitkä päivä jos 3v koulupäivä päättyy puoli 5? Joka päivä? " ja koulutie alkaa täällä siis jo 3-vuotiaana kun teillä vasta 7-vuotiaana. Tosin koulupäivä meidän lapsella menee niin, että 8.20-11.20 ->kotiin syömään ja 13.20-16.20 iltapäivän tunnit. Töissä käyvien lapset syövät koulun kanttiinissa. Iltapäivällä mennään päiväunille kun tullaan takaisin kouluun.
Lapsesi on koko päivän päivähoidossa "koulussa" ja sinäkö olet kotona?
päivän koulussa, haen hänet syömään kotiin. Ja kyllä - oppivelvollisuus velvoittaa jo 3-vuotiaat täällä kouluun. Ihan puhdasta virikehoitoa se ei ole kuten joku tuossa epäili, 3 vuotiaani opettelee aamuisin numeroita ja kirjaimia, analysoivat säätä, opettelevat kuukaudet, viikonpäivät, vuodenajat, päivän numeron (kalenteri), oman nimen kirjoitusta jne. Päivünien jälkeen piirrellään, muovaillaan jne.
Kuopus on tosiaan sitten ihan puhtaassa virikehoidossa, kuten tuossa jo sanoinkin 2x2,5 tuntia viikko, 2.50 euroa tunti hintaan.
Sanoin tuossa aiemmin väärin, en saa kodinhoitotukea vaan tuen nimi on vanhempainvapaa (55Oe/kk), jota saa nauttia toisesta lapsesta lähtien sinne kunnes nuorin lapsi täyttää 3v.
T ulkosuomalainen
Ja juu, onnellisia olette siinä mielessä, että lapsen ei tarvitse kouolutielle lähteä vielä noin pienenä. Kauhulla ajattelin vuosi takaperin, että kuinka se esikoinen mahtaa jaksaa istua takapuoli penkissä kiinni kun aika reipas ja liikkuva poika oli.
"Eikö toi ole pitkä päivä jos 3v koulupäivä päättyy puoli 5? Joka päivä? " ja koulutie alkaa täällä siis jo 3-vuotiaana kun teillä vasta 7-vuotiaana. Tosin koulupäivä meidän lapsella menee niin, että 8.20-11.20 ->kotiin syömään ja 13.20-16.20 iltapäivän tunnit. Töissä käyvien lapset syövät koulun kanttiinissa. Iltapäivällä mennään päiväunille kun tullaan takaisin kouluun.
Lapsesi on koko päivän päivähoidossa "koulussa" ja sinäkö olet kotona?
päivän koulussa, haen hänet syömään kotiin. Ja kyllä - oppivelvollisuus velvoittaa jo 3-vuotiaat täällä kouluun. Ihan puhdasta virikehoitoa se ei ole kuten joku tuossa epäili, 3 vuotiaani opettelee aamuisin numeroita ja kirjaimia, analysoivat säätä, opettelevat kuukaudet, viikonpäivät, vuodenajat, päivän numeron (kalenteri), oman nimen kirjoitusta jne. Päivünien jälkeen piirrellään, muovaillaan jne. Kuopus on tosiaan sitten ihan puhtaassa virikehoidossa, kuten tuossa jo sanoinkin 2x2,5 tuntia viikko, 2.50 euroa tunti hintaan. Sanoin tuossa aiemmin väärin, en saa kodinhoitotukea vaan tuen nimi on vanhempainvapaa (55Oe/kk), jota saa nauttia toisesta lapsesta lähtien sinne kunnes nuorin lapsi täyttää 3v. T ulkosuomalainen
Varmaan tapana voi olla noin tehdä, mutta en usko, että pakko. Mikä maa kyseessä?
Suomessa ihan puhdasta päivähoito-oppia - ja kyllä kai kotiäiditkin ne lapsilleen opettavat.
Eivät todellakaan mitään koulujuttuja.
Esikoiseni aloitti koulun vähän reilu 2,5 vuotiaana vuosi sitten ja sai silloin olla vain puoli päivää koulussa. Tälle vuodelle kysyin juurikin päiväunien tiimoilta, että voinko jättää hänet kotiin nukkumaaan, niin rehtori sanoi että tässä iässä se ei enää ole mahdollista, kouluun on tultava myös iltapäivällä.
tollasen nuijan siihen juttuun??????
Itsekin olin ajatellut, että kyse on jostain superharvinaisesta ryhmästä, jotka laittaa jonkun 2-vuotiaan päiväkotiin sosiaalisia suhteita luomaan. En itse tunne sellaisia.
niitä jokuja on kuule paljon. Siksihän se Espoossa mekkala nousikin. Eilenkin yksi äiti kirjoitti, että hänen lapsensa ryhmän 26 lapsesta 9 on näitä joidenkuidne lapsia.
Ja on se lyhyempikin päivähoitopäivä aika kökkö alle 3-vuotiaalle tilanteessa, jossa hän voisi olla kotonakin.
Täällä Suomessa kun voi hakea nuo kuvaamasi virikkeet äidin kanssa ihan leikki- tai asukaspuistossa tms.
Ei siihen tarvita päiväkotia.