Päiväkodin henkilöstöstä.
Jos seuraat päivän "tarhatädin" (tai sedän) toimintaa tietämättä minkä koulutuksen saanut tämä on, et pysty sanomaan onko hän lto vai lh. Tämä on totuus. Aivan yhtä hyvin ja ammattitaidolla tekevät töitä molemmat. Päiväkodeissa on ihan turha kukkoilla niin opettajien kuin hoitajienkin. Unohtakaa valtataistelu ja keskittykää työhön.
Kommentit (47)
Jos ny lto pitää eskaria, niin siitäkään syystä ei tarvitse kukkoilla.
koska minulle ei makseta lto:n palkkaa. Mutta valtataistelu on turhaa. T: lh (BTW minä ainakin olen vetänyt eskarilaisille eskaritehtäviä ja tuokioita. Ei siihen yliopistokoulutusta tarvita, että osaa vaikkapa tapututtaa lapsilla tavuja, kirjoituttaa A-kirjaimia, miettiä lasten kanssa mitkä sanat alkavat A:lla jne.)
että lastentarhanopettaja pitää on esikouluvuorossa. Ei kai kovin yleistä, mutta eräässä säästävässä kunnassa tiedän kuinka ryhmät on jaettu, ja yhdessä ryhmässä on oma ryhmäkoulunkäyntiavustajalla. Samat yhdessä suunnitellut asiat käy läpi kuin viereisten huoneiden lastentarhanopettajat esikoulupätevyydellä.
koulutus on erilainen. Käytännössä samaa työtä tehdään. Kaikki ovat kuitenkin yhtä hyviä työssään eikä mitään valtataistelua tarvita. t lastenhoitaja
Vielä 90luvun alussa kun valmistuin lto:ksi työnkuvat selvästi erosivat toisistaan. Opettaja suunnitteli ja otti vastuun toiminnasta ja lh:t avustivat ryhmässä. Sitten homma muuttui, lto:lta vietiin 7t työaika ja kaikki rupesivat tekemään kaikkea.
Itselle riitti. En todellakaan kokenut että olin opiskellut sitä varten 3v, että luuttusin lattioita tai pyyhin pöytiä tai pesin kakkapyllyjä liukuhihnalla pienten ryhmässä. Jatkoin siis opintoja luokanopettajaksi.
Kaikki hatunnosto vaav lto:ille jotka jaksavat sitä kurjaa työtä tehdä kurjalla palkalla. Suosittelen jatkamaan opintoja, kyllä ne lh:t hommat hoitaa nykyään ihan yhtä hyvin. Päiväkodit kun nyt tuntuu olevan vain lasten säilytyspaikkoja tänä päivänä. Kaikki pedagogiikka puuttuu, kun työntekijat tahtovat olla sosionomeja ja lähihoitajia järjestäen.

T: Lähihoitaja, joka on HYVÄ työssään.
ja pöytiä pyyhkimään eikä missään nimessä kenenkään apulaisiksi! Juuri tuollaista oli tosiaan ennen. Opistossa kaksi tai kolme vuotta opiskelleen lto:t kuvittelivat itsestään liikoja. Nykyisin kyllä myös lto:t yleensä ymmärtävät että kaikkien on osallistuttava järjestelytehtäviin ja pöytien siivoamiseen.

totta hemmetissä lto:t ovat paremmin koulutettuja kuin jotkut lähihoitajat. Sano sinä kuule mitä vaan. Lto:n homma on nykyään ihan paska homma, eikä juuri kukaan alemman korkeakoulututkinnon suoritttanut siihen hommaan jääkään, vaan taitaa olla sosionomeja jo suuri osa lto:ista.
Mistähän johtuu, että nyt lamankin aikana lastentarhanopettajista on huutava pula ainakin pääkaupunkiseudulla.
Niin tälläkin hetkellä 69 lto:n paikkaa auki. Että kyllä töitä ainakin riittää, jos tosiaan haluaa sitä hommaa tehdä.
lto olisi yliopistossa suoritettava tutkinto. Se ei tee siitä kuitenkaan parempaa ammattia tai koulutusta kuin lastenhoitaja, päivähoitaja tai lähihoitaja. Tehtäviä voisi eriyttää koulutuksen mukaan. Mutta tietenkin osa töistä kuuluu kaikille, koska kukaan ei ole toisensa apulainen. Ja muistetaanpa sekin, että tänä päivänä on vielä töissä paljon niitä kahden vuoden opiston käyneitä opettajia. He ovat yhtä hyviä työssään kuin nämä uudet korkeammin koulutetut. Ja täsmälleen yhtä hyviä ovat kolmen ja puolen vuoden koulutuksen saaneet lh:t. Älkää siis kukkoilko lto:t sen kummemmin kuin lh:tkaan. t ap
Kandin tasoinen on siis....kehittämistehtävissä ja hankkeissa, projektipäällikköinä yms. työskentelevät. Keski-Euroopassa aivan eri arvostus, kuin Suomessa...Huohhhh.Aina tätä pätemistä ja arvottamista:(((

Toisin sanoen lto keskittyy vain ja ainoastaan lto:n hommiin ja kasvatustieteen opintoihin 3v ajan. Sosionomi opiskelee vähän sitä sun tätä sieltä ja täältä.
Sorry, mutta en arvosta pätkääkään sosionomeja saatikka lähihoitajia, jotka opiskelee vähän sitä sun tätä eikä osaa oikeastaan mitään kunnolla.

päiväkotityö on niin paljon oman persoonan JA OMIEN KYKYJEN kautta tehtävää työtä, että moni opinnoissa pärjännyt lto on täysin kädetön.
Onneksi valtaosa on hyviä.
Itselle riitti. En todellakaan kokenut että olin opiskellut sitä varten 3v, että luuttusin lattioita tai pyyhin pöytiä tai pesin kakkapyllyjä liukuhihnalla pienten ryhmässä. Jatkoin siis opintoja luokanopettajaksi.
Mistähän johtuu, että nyt lamankin aikana lastentarhanopettajista on huutava pula ainakin pääkaupunkiseudulla.
Ja silti suunnittelen pienryhmätoiminnan omalle ryhmälleni täysin pedakogisesti. Ei siihen lton koulutusta tarvita.
Olen hyvä työssäni.
eskarilaisille oppitunteja? Meidän lapsen päiväkodissa ainakin siinä on vain lto.
Kaikilla lto:lla ei ole pätevyyttä esiopetukseen, ellei ole suorittanut vaadittuja esiopetukseen liittyviä opintoja ja sosionomeilla ei ole pätevyyttä lto:n vakkari paikoille. Lisäksi on outoa että pk:ssa vain yksi eskari ope saa palkan-lisän esiopetuksesta, vaikka ryhmässä olisi ja onkin kaksi eskati opea ja kummallakin on pätevyys.
Meillä koko tiimi osallistuu toiminnan suunniteluun ja toteutukseen, pitää kasvatuskeskusteluja tms. Mielelläni annan suuremman vastuun lto:lle koska hän saa parempaa palkkaa, tehköön enempi sitten töitäkin, mutta meillä olemme ikävä kyllä tasa-arvoisessa asemassa ja tämä käytäntö on useimmissa pk:ssa nykyään.
mitäs se tarkoittaa?
Vinkki: älä rupea opettamaan äidinkieltä äläkä brassaile sivistysaanoilla, jos et osaa niitä kirjoittaa oikein.
Ja silti suunnittelen pienryhmätoiminnan omalle ryhmälleni täysin pedakogisesti. Ei siihen lton koulutusta tarvita.
Olen hyvä työssäni.
Painottavat vaikkapa sosiaalityöhön ja marginalisaatioon tai sitten varhaiskasvatukseen. Koulutuksen aihepiireissä ei suurta hajontaa, mikäli onnistuu keskittämisessä.
Sosionomi saa vakituisen lto-toimen, mikäli tietty määrä sosiaalipedagogisia opintoja plakkarissa.
Työskentelyparina sosionomi-lto on mitä mainioin kombinaatio:) Sosionomilla laaja-alainen käsitys varhaiskasvatuksen verkostomaisesta toimintakentästä, metodisesta työskentelytavasta sekä monenlaisista erityisvaikeuksista.
Mä niin toivoisin, että me voitaisiin yrittää arvostaa toisiamme...:((
eskarilaisille oppitunteja? Meidän lapsen päiväkodissa ainakin siinä on vain lto.