Mikä mussa on vikana, kun EN VÄSY lastenhoidosta?

vaikka sitä ei kai saisi sanoa. Meidän ärtyisällä lapsellamme todettiin myöhemmin adhd ja as-piirteet. Itse aina surin, että mikä mussa on vikana, kun lapsenhoito tuntui niin vaikealta, enkä olisi kuvitellutkaan haluavani toista lasta ainakaan 3-4 vuoteen. Sitten kun mieli muuttui, olikin jo liian myöhäistä. Tosin itsessänikin oli varmaan siinä mielessä vikaa, että en osannut lainkaan rentoutua ensimmäisen lapsen kanssa, vaan elämä tuntui kivireen työntämiseltä ylöspäin.

ja meidänkin lapsella asperger ja autistisia piirteitä. Oli erittäin itkuinen ja "vaikea" vauva. En nauttinut paljon hänen hoidostaan. Mummitkin olivat ihmeissään kun likka vain huusi esim. sylissä eikä rauhoittunut kuten vauvat yleensä. Siinä ei oikein itseään tunne hyväksi äidiksi:(. Tottakai lapsissa ja vanhemmissa on eroja. Olosuhteissa myös. Kaikki vaikuttaa miten jaksaa!

ja nuorempi hyvin nukkuva kuopus. Heidän hoitamisensa ja heidän kanssaan jaksaminen on aivan eri planeetoilta.



Jos univelkaa on esimerkiksi 300 tuntia, se alkaa ratkaisevasti vaikuttaa ihmisen fyysisiin reaktioihin. Ihan vanhemman iästä riippumatta.

Esimerkiksi työssä olen joskus ollut tosi tosi väsynyt, joskus jopa niin että on itkettänyt töihin mennessä kun on miettinyt millainen päivä on edessä. En siis usko olevani maaninen ylisuorittaja, joka ei voi myöntää väsymistä kenellekään. Lasten tai kodin hoitaminen ei sen sijaan ole koskaan tuntunut edes rasittavalta, vaan lomalta. Ap

Jostain muusta taas työ ei tunnu työltä ollenkaan vaan suurin piirtein virkistykseltä ja pää hajoaa kotona. Ihmiset on erilaisia.

useimmiten ap samoin kuin sinä ja minulla on 6lasta. Huom useimmiten, en aina. Minulla syy siihen on kai ne helpot lapset, kellään ei mitää sairauksia ja ovat suurimman osan ajastaan ihan tyytyväisiä. Leikkivät todella paljon keskenään. Raskausajat on ollut (varsinkin alussa) aika kuluttavia mutta puolessa välissä koen jo olevani energinen ja iloinen. Meillä myös vauvat olleet ns. helppoja, ei mitää kovia valvomisia eikä huutamisia.



Se millon koen olevani väsynyt on kun itse sairastun flunssaan tai mahatautiin.

Nautin myös useimmiten kotona olosta vain harvoin se turhauttaa ja tuntuu että tätä samaa koko ajan.

Eilen juuri sain kuulla muutamalta vanhemmalta naiselta ettei koskaan uskoisi että minulla on niin monta lasta kun olen aina niin pirteen näköinen ja terveennäköinen.



Yksi iso syy kans varmaa on se etten juuri koskaan valvo iltasin, menen aikasin nukkumaan. En jää siis katsomaan telkkaria tai istumaan tietokoneelle, tämä on siis ihan ehoton. En jaksa illasta valvoa ja jos joskus olen valvonut niin kyllähän se aamu alkaa erilailla.





En koskaa mainosta tätä kellekkään (paitsi näin av:llä=D). Olen vain oma itseni. Ja jos joku kanssaihminen valittaa väsymystä niin en vahingossakaan sano että "eikai mua koskaan." Vaan ymmärrän ja useimmiten tarjoan apua.



Ihmiset ovat erilaisia. Minua varmasti väsyttäis jos minulla ei olis lapsia ja joutuisin joka aamu raahautuun töihin..:)))

Enkä taaskaan arvostele ettei saisi olla väsynyt, vaan mietin että mistä se väsymys kumpuaa jos puoli sukua on valjastettu yhden vauvan hoitamiseen eikä siltikään tunne jaksavansa...

tilittänyt, mutta et kuuntele vaan jatkat tuota oman erinomaisuutesi toitotusta. Et suinkaan arvostele, eeeeet

Itsehän sanoit, että olet aina tottunut tekemään paljon töitä ja koet äitiysloman/hoitovapaan hengähdystaukona työelämästä.



Ekä myös olet tyyppiä, joka pärjää suht vähillä unilla ja sinkkuna olit väsynyt kun nukuit liikaa.



Osaat myös varmaan organisoida arkesi ja kotityöt todella hyvin. Sinä teet etkä jahkaa. Mun ongelma on että asioiden aloittaminen vie aikansa ja sitten lasten kanssa tulee joku "tilanne" ja asiat jää roikkumaan. Toinen on tietenkin mitä kaikkea vaadit kotona tehtäväksi eli silitätkö, imuroitko useamman kerran viikossa jne.



Uteliaana kysyn miten harrastat paljon liikuntaa? Onko lasten kanssa vaunuilua vai onko sinulla oikeasti omaa aikaa, kun mies on lasten kanssa?



Minä olen väsynyt, koska valvon iltaisin ihan liian myöhään. Omaa aikaa ei ole koskaan, koska mies aina työmatkoilla/töissä. Nyt olenkin mennyt kuntosalille ja lapset ovat paikan kämäsessä lastenhoitopisteesasä, mutta muuten liikunnan harrastaminen viikolla on täysin mahdotonta. Lisäksi minulla on suunnitelmissa laatia itselleni viikkokotityöohjelma

Ehkä et väsy koska et ole ikääsi haaveillut siitä minkälaista (siis kuinka ihanaa) sitten on kun sinulla on lapsia. Eli kun ei ollut niin paljoa odotuksia jotka harvemmin kuitenkin täyttyvät niin et pety / väsykkään niin paljoa.

Toisekseen muu elämä vaikuttaa paljon. Meillä on viimeisen kuuden vuoden aikana rakennettu itse talo ja talli. Viljelty pientä maatilaa. Syntynyt kolme lasta joilla kaikilla laajat allergiat + yksi heistä muutenkin todella vaativa hoidettava kaikkien sairauksiensa johdosta. Lisäksi pappa kuoli. Toinen mummo on käynyt tänä aikana läpi kahdet syöpähoidot ja me olemme auttaneet mummoa hoitamalla hänen asioitaaan. Lisäksi olemme hoitaneet mummoa ja mummon taloa + sen remppaa. Ja mies on käynyt tietysti töissä ja minäkin siihen asti että eka lapsi syntyi.

Välillä oli aivan mielettömän rankkaa mutta nyt kun lasten allergiat + muut sairaudet ovat helpottaneet, anoppi on taas kunnossa, maatila on vuokrattu pois jne on aika leppoisaa. Veikkaisin että kokonaistilanne elämässä vaikuttaa myös paljon siihen kuinka lastenhoito rasittaa.

pointti! Minulla oli hyvin realistiset kuvat kotiäitiydesta ja siitä mitä se lasten saanti on. Eikä minulla ollut mitää ruusunpunaisia haaveita.:) Päinvastoin, olin varautunut kamalimpaan maholliseen. Sitten kun itse tulin äidiksi niin olin positiivisesti yllättynyt. Se ei ollutkaa niin kauheeta.

t.edellinen

Ehkä et väsy koska et ole ikääsi haaveillut siitä minkälaista (siis kuinka ihanaa) sitten on kun sinulla on lapsia. Eli kun ei ollut niin paljoa odotuksia jotka harvemmin kuitenkin täyttyvät niin et pety / väsykkään niin paljoa.

Toisekseen muu elämä vaikuttaa paljon. Meillä on viimeisen kuuden vuoden aikana rakennettu itse talo ja talli. Viljelty pientä maatilaa. Syntynyt kolme lasta joilla kaikilla laajat allergiat + yksi heistä muutenkin todella vaativa hoidettava kaikkien sairauksiensa johdosta. Lisäksi pappa kuoli. Toinen mummo on käynyt tänä aikana läpi kahdet syöpähoidot ja me olemme auttaneet mummoa hoitamalla hänen asioitaaan. Lisäksi olemme hoitaneet mummoa ja mummon taloa + sen remppaa. Ja mies on käynyt tietysti töissä ja minäkin siihen asti että eka lapsi syntyi.

Välillä oli aivan mielettömän rankkaa mutta nyt kun lasten allergiat + muut sairaudet ovat helpottaneet, anoppi on taas kunnossa, maatila on vuokrattu pois jne on aika leppoisaa. Veikkaisin että kokonaistilanne elämässä vaikuttaa myös paljon siihen kuinka lastenhoito rasittaa.

ja eivät ole vielä ottaneet vastuuta omasta elämästään, niin silloin vastuu vauvasta tuntuu ylivoimasiselta ja mikään oma aika ei äidille ole riittävää.

Mietin vaan sitä, että monissa perheissä on yösyötöt ja kaikki muutkin jaettu jopa fifty-fifty tai äiti menee viikonlopuksi hotelliin huilimaan tai isovanhemmat ovat jatkuvasti auttamassa, ja silti äitiä väsyttää. Enkä taaskaan arvostele ettei saisi olla väsynyt, vaan mietin että mistä se väsymys kumpuaa jos puoli sukua on valjastettu yhden vauvan hoitamiseen eikä siltikään tunne jaksavansa...

Kyllä ap sinuakin alkaisi lastenhoito/kotielämä tympimään, jos asuisit maatilalla(korvessa) jossa kodin ja lasten(6kpl) lisäksi liuta eläimiä ja isot tilukset hoidettavana+ itselläsi krooninen sairaus, eikä mitään tukiverkkoa lähimain.

Miehen työajat vaihtelee, joten en voi sitoutua joihinkin tiettyihin treeniaikoihin viikottain.



Vauva-aikana juoksin vaunujen kanssa, samoin isompien lasten kanssa rattailla (ja ei, ei ole hienoja joggereita vaan ihan tavalliset rattaat). Myöskin lasten päiväuniaikaan saatoin jumpata jumppa-dvd:n tahdissa, kokeiltu on myös lasten hereillä ollessa jolloin naureskelevat ja jumppaavat vieressä. Nykyään myös paljon lenkkeillään niin että lapset pyöräilee ja minä juoksen, ja talvisin vedän pulkassa.



Silloin kun mies kotona, käyn yksin juoksemassa ja ehkä kerran viikossa salilla. Silloin kun oli pieni vauva joka riippuvainen imetyksestä, lähdin lenkille heti kun oli illalla nukahtanut (ja mies siis oli kotona, en jättänyt yksin) ;)



Ap

Mitä ap haluat? Että me korotetaan sinut superihmiseksi? Ihmisiä voi kuormittaa vaikka parisuhdeongelmat, miehen osallistumattomuus, rahahuolet, jo täällä mainitut lapsen ongelmat tai vaativuus, toisten ihmisten murheissa myötäeläminen, omat fyysiset tai henkiset sairaudet ja niin edelleen. Sen sijaan että yrität ap polkea muita, mitäpä jos vaan koettaisit olla kiitollinen siitä mitä sinulla on.

Minäkin olen sellainen, joka nauttii äitiydestä ja vauvanhoidosta täysin rinnoin. Mutta joskus aamusin saattaa vähän väsyttää.

Mutta syitä siihen, miksi nautin tästä niin paljon, on muutamia. Ekaks ehkä tärkein on se, että vauva on perusterve ja nukkuu hyvin yönsä!

Toisekseen, elämä on muutenkin tasapainossa, ihana mies, ei talous- tai muitakaan huolia. Kun muu elämä on mallillaan, niin kaikki on silloin oikeasti paljon helpompaa. Sitten mitä tulee tähän kotona olemiseen, itse olen huomannut, että koska mulla ei ollut mitään epärealistisia käsityksiä siitä, että mitä kaikkea tulen äitiyslomallani tekemään (siis tyyliin opintoja, shoppailua, koti kiiltää...)niin eipä ole ollut suorituspaineita.



Lähipiirissäni olen huomannut, että syitä siihen, miksi monilla on rankaa ovat mm. että lapsi sairastelee/nukkuu huonosti, mies ei osallistu vauvan/lapsen hoitoon tai kotitöihin, on muita huolia ja että äidillä on epärealistisia odotuksia vauvanhoidon suhteen.



Kuule nautihan nyt elämästäsi, mitä sitä turhaan enempää analysoimaan. Ihmisten elämät menee vaan erirataa tässä maailmassa.

Mulla vauva ei nukkui pitkään vain vieressä tai sylissä ja usein vartin tai puolen tunnin pätkiä. Eikä ole ainoa tällainen tuntemani vauva. Ei siinä ollut mitään mahdollisuuksia jumpata tai tehdä oikein mitään muutakaan "päiväuniaikaan".



Mies ei pystynyt hirveästi vauvaa hoitamaan, joten kerran yksin urheilemaan lähteminen oli tosi harvinainen mahdollisuus. Salille lähtö ja juokseminen ei tullut ekaan puoleen vuoteen kysymykseen synnytyksestä jääneiden vaivojen vuoksi. Pientä jumppailua tein kyllä kotona.



Kerran pari yössä herääminen on myös melkoisen paljon kevyempää, kuin jos vauva nukkuu hyvänä hetkenä kaksi tuntia, huonompana vartin pätkiä koko yön. Ja tätä siis kuukausia.

Ap, sussa ei ole mitään vikaa, kun et väsy lastenhoidosta.



Sen sijaan kannattaa muistaa, että monella on jotain vikoja itsellä ja tai lapselle, jolloin väsyy paljon herkemmin. Tuttavapiiriä katsoen, ehkä puolella on jotain "vikaa", joka selittää väsymisen. Näitä ei kuitenkaan aina tule kaikille selitettyä, en minä ainakaan jaksa aina mainita kaikista vastoinkäymisistä.

kaikkea muuta kuin hyvin, joten vauvan syntyessä äiti on jo valmiiksi ihan henkisesti loppu. Näin esim. kaverilla, jolla edellinen raskaus päättyi ikävästi ja tässä viimeisimmässäkin oli todella paljon kaikenlaista vastoinkäymistä ja henkistä vuoristorataa. Sitten kun vauva on lopulta onnellisesti sylissä, kaikki lisäksi odottaa että äiti olisi onnensa kukkuloilla kun kaikki meni lopulta olosuhtesiin nähden hyvin. Mutta onhan tuo tuollainen ykdeksän kuukauden piina jättänyt ihmiseen jälkensä! Ei siitäkään sormia napsauttamalla toivu, varsinkaan pientä vauvaa hoitaessa.

Nauti vain täysin rinnoin tilanteesta!



Mulla kaveri oli ihan samanlainen, hyvinkoulutettu nainen, lasta odotettu pitkään. Ekan vuoden leijui kuin pilvissä, oli aina onnellinen ja iloinen, ja jaksoi lapsen kanssa mitä vaan. Nyt kun lapsi vuoden, on alkanut tuntemaan taas negatiivisisakin tunteita ja käynyt ystävien kanssa kahvilla, leffassa yms. Sanoi itse, että äitiyshormonit kesti vuoden, sitten palautui normaaliksi.



Musta tuntuu, että lapsesi eivät ole erityisen vaikeita, kotiäitiys tyydyttää sinua (so. nautit siitä) etkä tällä hetkellä kaipaa muita virikkeitä.



Näetkö muuten paljon ystäviäsi vai oletko nyt keskittynyt perheeseen ja kotiin?



Itse en jaksa edes yhden lapsen kanssa pitää kotia tip top -kunnossa. Toisaalta ei tarvitsekaan. Meillä onneksi saa olla myös väsynyt. Ja tosiaan olen aika väsynyt, synnytyksestä lähtien verenpaineet vinksallaan (alapaine n. 95), jatkuva päänsärky, välillä huippaa. Heti kun saan vähän paremman yön alle, saan tehtyä vaikka mitä! Toisaalta myös kaipaan aikuista seuraa ja muutakin juttukumppania kuin vauvan ja miehen.

Minua puistattaa nämä "ennenkuin minusta tuli äiti, tein ja söin lämpimiä aterioita" ja blaa blaa. Miksei yhtäkkiä äitinä voisi syödä lämmintä ruokaa?



Varmasti jokainen ymmärtää, että paljon sairastelevan tai valvottavan tai erityisen vilkkaan lapsen hoito uuvuttaa, mutta minusta jo neuvolassa oikein tuputetaan asennetta, että perusterveen ja rauhallisenkin lapsen hoito on yhtä helvettiä "muista, että SITTEN KUN sinua rupeaa masentamaan se vauvan kanssa olo niin puhut jollekin sitä pahaa oloa pois" "sitten KUN parisuhde alkaa rakoilla niin muista että..."

kirjoitti todella hienosti.

Lähden tästä hotelliin koisaamaan univelkoja pois. Sehän kun on niin tavallista nykyään.

Ap, minäkään en väsy lapsenhoidosta (mulla tosin vasta yksi lapsi) mut mun mielestä se on ihan luonnollista, eihän tässä mun elämässä ole mitään väsyttävää, koska lapseni nukkuu yöt hyvin, ja saan päivät puuhailla mitä huvittaa. Mä koen olevani henkisesti lomalla, koska ekaa kertaa elämässäni ei ole hirveitä paineita tehdä töitä ja opiskella. Olen myös ollut aina tosi uninen, nyt pärjään vähemmällä unella. Runsas uni ei ollut mulle ennen niinkään fyysinen tarve kuin keino hallita stressiä. Luulin että lapsenhoito on ihan hirveää, ja siksi jokainen päivä on tähän mennessä ollut myönteinen yllätys. :)



Mullakin on väsyneitä äitikavereita, mut olen sitä mieltä, että heillä on sitten elämässä väsyttäviä asioita. Mistäpä minä sen tiedän. Tiedän vain sen, että he ovat aikuisia, fiksuja ihmisiä, ja tietävät miltä heistä tuntuu.