Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mikä mussa on vikana, kun EN VÄSY lastenhoidosta?
17.09.2009 |
Ja tämä ei ole provo tai itsekehua, vaan ihan oikeasti olen alkanut miettimään, mikä minussa on ns. "vikana". Paljon erilaisissa mammapiireissä liikkuneena tunnen itseni ulkopuoliseksi, kun en koskaan pysty samaistumaan näihin "väsyttää, masentaa, en jaksa lapsiani/miestäni" -juttuihin. Ymmärrän täysin nuo tuntemukset, mutta en ole kokenut niitä. Ennen esikoisen syntymää olin varma, että elämä loppuu ja äitiys on kuin pimeä tunneli josta ryömitään pois lapsen täyttäessä kolme vuotta (Maarit Tastulaa lainatakseni).
Hämmästyin, kun huomasin miten helppoa kaikki on. Molempia lapsia olen imettänyt vuoden, joten mies ei yöheräilyihin osallistu eikä tarvitsekaan. Silti tunnen jaksavani ihan hyvin. Raskausajat on olleet ihanaa ja energistä, synnytyksen jälkeen olo kuin voisi lenkille lähteä ja vauva-aikana koti on kiiltänyt ja itsetehty ruoka ja leivonnaiset aina valmiina. Siitä huolimatta, että olen heräillyt 1-10 kertaa yössä ja hoitanut siivoukset ym. kotityöt. Lapsenhoitoapua olisi tarjolla, mutta en ole juuri tarvinnut. Itse jaksan kyllä hoitaa lapseni kun ovat ihan pieniä, yökyläilyt ovat tullee kuvaan sitten vauva-ajan jälkeen ja aika harvoin sittenkin.
Luulette varmaan että tarkoitukseni on kehuskella, mutta kun oikeasti vaan ihmettelen. Syön ihan mitä sattuu eli mikään terveysintoilija en ole, harrastan kyllä paljon liikuntaa eli se voi auttaa jakamisesssa. Mieheni tai muut sukulaiset eivät vaadi minulta tällaista, mutta tunnen pursuavani energiaa ja hyvä niin.
Mistä tämä voi johtua?
Kommentit (68)
Ja koet että et muuta tarvi. Sellaset ihmiset jotka tykkää täysin toisenlaista jutuista voi olla hätää kärsimässä, koska stressi syntyy siitä ristiriidasta mitä tekee/mitä haluaisi mieluimmin tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
saanko palkata sut töihin meille kun aikanaan
sun lapset menee tarhaan?
Ei siinä ole mitään vikaa jos et väsy, päinvastoi! Olet luotu kotihommiin ja lastenhoitoon.
Niin, siis vinkkinä vaan: näillä tällaisilla jutuilla ei suoranaisesti hankita ystäviä, joten varmaan parempi pohtia tällaista nimettömänä av:lla.
No musta on ihan tervettä puhua ääneen tostakin puolesta. Näin tulevana äitinä välillä kauhistuttaa kun kuulostaa että elämä lasten kanssa on pelkkää univajetta ja omista tarpeista luopumista ja väsymistä ja rasittumista. Tulee jo sellainen olo että miksi hitossa niitä lapsia hommataan jos se on yhtä kurjuutta? Itse suhtaudun vähän inhorealistisestikin siihen lapsen kanssa elämiseen etten toivoisi liikoja. Mutta miksi ei ole sopivaa puhua ääneen siitä, että joku todellakin voi nauttia äitiydestä ja kokea pikkulapsiajan ensisijaisesti antoisana ja
mielekkäänä elämänvaiheena, eikä pelkkänä kärsimysnäytelmänä? Ja taivas paratkoon jos uskaltautuu vielä tuollaista tekstiä kirjoittamana kuin ap! Voi tulla lapsettomillekin sellainen kuva ettei äidit olekaan pelkästään uhrautujia ja taistelijoita ja selviytyjiä vaan äitiydestä voi _nauttia_ =0.
Mulla ainakin vaikuttaa asiaan se, että toinen lapsi on sellainen, jonka kanssa saa aina miettiä, että miten sitä voisi auttaa ja onkohan sillä kaikki hyvin ja mitenköhän tämä päivä menee. On tosi uuvuttavaa olla lapsesta koko ajan huolissaan ja varuillaan.
Toinen mikä mulla vaikuttaa paljon on miehen osalllistuminen. Nyt kun mies on tehnyt pari kuukautta 14 - 15 -tuntisia päiviä 7 päivää viikossa, niin mulla alkaa olla voimat niin loppu, että itku on herkässä.
Olet sitten ainoa lajissasi! Täällä ei muuta saa lukea kuin valitusta päivästä toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töitä olen tehnyt koko ikäni, siinä ehkä yksi syy miksi äitiyslomat ovat tuntuneet luksukselta. Kun on teinistä asti viettänyt joka ainoan arkipäivän joko opiskellessa tai töissä ja kesät kesäduunissa vailla tietoakaan lomasta, osaa arvostaa sitä että saa jäädä ansiotyöstä vapaalle ja katsella vaikka oravan hyppimistä puussa. En ole mieltänyt itseäni kotiäitityypiksi, töissäkin viihdyn kyllä, mutta minusta äitiysloma/hoitovapaa on etuoikeus, ihana hengähdystauko työelämän pyörityksestä. Olen siis kokenut molemmat puolet, työäitiyden ja kotiäitiyden ja vaikka töissä ollessakin jaksan ihan hyvin, ei sitä voi mitenkään verrata kotielämän rentouteen.
Unentarpeesta sen verran, että ennen lapsia olin hirveän kova nukkumaan: en jaksanut edes nuorena bilettää tappiin asti koska piti päästä nukkumaan vaikka olisi kuinka hauskaa. Silti, kahden aamuvirkun yösyöpön äitinä koin itseni virkeämmäksi kuin yksin asuvana sinkkuna, jolloin sain nukkua niin paljon kuin sielu sietää.
Mies on hienosti mukanan perhe-elämässä, siis leikkii lasten kanssa jne. mutta kotitöitä ei tee, koska minä ehdin aina tehdä ne alta pois :) Kyllä se henkisesti tietysti vaikuttaa että tiedän miehen olevan tukena ja olevan henkisesti läsnä perheen arjessa.
Ap
Ehkä et väsy koska et ole ikääsi haaveillut siitä minkälaista (siis kuinka ihanaa) sitten on kun sinulla on lapsia. Eli kun ei ollut niin paljoa odotuksia jotka harvemmin kuitenkin täyttyvät niin et pety / väsykkään niin paljoa.
Toisekseen muu elämä vaikuttaa paljon. Meillä on viimeisen kuuden vuoden aikana rakennettu itse talo ja talli. Viljelty pientä maatilaa. Syntynyt kolme lasta joilla kaikilla laajat allergiat + yksi heistä muutenkin todella vaativa hoidettava kaikkien sairauksiensa johdosta. Lisäksi pappa kuoli. Toinen mummo on käynyt tänä aikana läpi kahdet syöpähoidot ja me olemme auttaneet mummoa hoitamalla hänen asioitaaan. Lisäksi olemme hoitaneet mummoa ja mummon taloa + sen remppaa. Ja mies on käynyt tietysti töissä ja minäkin siihen asti että eka lapsi syntyi.
Välillä oli aivan mielettömän rankkaa mutta nyt kun lasten allergiat + muut sairaudet ovat helpottaneet, anoppi on taas kunnossa, maatila on vuokrattu pois jne on aika leppoisaa. Veikkaisin että kokonaistilanne elämässä vaikuttaa myös paljon siihen kuinka lastenhoito rasittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä olen seurannut ystäväpiiriä niin ne joilla on helposti hoidettavat lapset, eivät väsy yhtä helposti kuin me joilla on paljon "ongelmia" sillä saralla...
Mulla kolme lasta, joista kahdella on ollut suuria uniongelmia ekat 3-4 vuotta. Herättelivät siis mua jatkuvasti!
Kolmas lapseni taas on kehitysviiveinen ja kuten joku kirjoitti, niin se on tosi uuvuttavaa. Olemme juosseet tsiljoonissa tutkimuksissa hänen kanssaan. Tietysti se vie paljon aikaa ja energiaa. Ja se huoli siitä lapsesta!! Hän tarvitsee niin paljon tukea kaikkeen eikä opi mitään itsestään.
Huomaan että hyvin kehittyvät lapset kyllä vaativat vähän vanhemmiltaan. Hehän oppivat kaiken "itsestään". Otetaan vaikkapa kuivaksioppiminen. Joiltakin lapsilta se luonnistuu parissa päivässä, meidän 8-vuotias kastelee sänkynsä vieläkin ja päivisin vaihtaa alkkareita XX kertaa.
Eikös "tekopirteä" tarkoita että olisi sitten oikeasti väsynyt? Eikös tässä ihmetelty sitä että ei väsytä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1) olet keskimääräistä erinomaisempi, etkä siksi väsy
2) lapsesi ovat kuvitelmistasi huolimatta keskimääräistä helpompia, etkä siksi väsy, tai
3) oikeasti olet väsynyt, mutta joku lapsuuden trauma pitää sua ylisuorittajana joka ei saa myöntää väsymystään edes itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miettinyt millaista vauva-aika olisi ollut, jos lapsemme olisi ollut normaalisti terveenä. Hänellä ei ole mitään hirveän vakavaa, mutta muutama sairaus on juoksuttanut meitä lääkärissä ja sairaalassa vähän väliä. Sekä tietenkin huolestuttanut ja allergiat ovat aiheuttaneet sen, että jatkuvasti on pitänyt tarkkailla oireita ja omia sekä lapsen syömisiä ruokia, eli on tavallaan jatkuvasti varpaillaan ja yrittää selvittää asioista lisää.
Nämä muut ongelmat ovat tietenkin sekoittaneet yöunet (usein heräilyä parikin kymmentä kertaa yössä) eivät saa oloa tuntumaan aina hehkeältä. Jatkuva usein itkevän vauvan kanniskelu alkoi tuntumaan ihan fyysisestikin, varsinkin kun takana oli henkisesti raskas ja fyysisestikin hankala raskaus.
Edellä mainituista huolimatta jaksan mielestäni melko hyvin ja nautin vauvasta ja vauvan kanssa olemisesta. En kuitenkaan väitä, ettenkö olisi joskus väsynyt. Luulen, että ilman noita edellä mainittuja saattaisin hyvinkin olla kuvailemasi äiti, jota ei väsytä.
3) oikeasti olet väsynyt, mutta joku lapsuuden trauma pitää sua ylisuorittajana joka ei saa myöntää väsymystään edes itselleen.
En ota kantaa ap:hen, mutta ihmiset vaistonvaraistesti karsastaa tällaista tyyppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun mietin tuttavapiiriäni, lapsen "helppoudessa" ja äidin jaksamisessa on ihan selkeä yhteys. Ne joiden vauvat ovat olleet terveitä ja nukkuneet hyvin, ovat jaksaneet ja alkaneet suunnitella pian toista vauvaa. Mitä suurempia ongelmia varsinkin nukkumisessa ja terveydessä, sitä suuremmalla kauhulla äidit ajattelevat toista lasta, vaikka sellaisesta haaveilisivatkin.
Esimerkiksi työssä olen joskus ollut tosi tosi väsynyt, joskus jopa niin että on itkettänyt töihin mennessä kun on miettinyt millainen päivä on edessä. En siis usko olevani maaninen ylisuorittaja, joka ei voi myöntää väsymistä kenellekään.
Lasten tai kodin hoitaminen ei sen sijaan ole koskaan tuntunut edes rasittavalta, vaan lomalta. Ap
Olen nimittäin just nyt kuolemanväsynyt. Kolme lasta, 5 kk vauva heräsi viisi kertaa viime yönä, kuten jokaikinen yö. Kahden kanssa jaksoin, kolmen kanssa tosi rankkaa, mutta on se myös usein palkitsevaakin.
Kohta kyllä lähden töihin lepäämään... : D
vaikka sitä ei kai saisi sanoa. Meidän ärtyisällä lapsellamme todettiin myöhemmin adhd ja as-piirteet.
Itse aina surin, että mikä mussa on vikana, kun lapsenhoito tuntui niin vaikealta, enkä olisi kuvitellutkaan haluavani toista lasta ainakaan 3-4 vuoteen. Sitten kun mieli muuttui, olikin jo liian myöhäistä. Tosin itsessänikin oli varmaan siinä mielessä vikaa, että en osannut lainkaan rentoutua ensimmäisen lapsen kanssa, vaan elämä tuntui kivireen työntämiseltä ylöspäin.
oletan että ovat alkaneet nukkua ennen 2,5-vuoden ikää niin että heräilevät harvemmin kuin 6-10 kertaa yössä joka yö?
t. unihäiriöisen äiti
Kun ei kokemusta ole kuin omista :)
Molemmat ovat valvottaneet n. vuoden ja olen heidät sitten itse unikouluttanut (vieroittanut lempeästi yösyötöistä) ilman miehen apua, ihan vapaaehtoisesti. Isompinakin tietysti heräilevät silloin tällöin, ainakin kerran yössä mutta se ei tunnu juuri missään. Terveitä ovat molemmat, eli tosi vähällä sairastelulla ollaan päästy.
Mietin vaan sitä, että monissa perheissä on yösyötöt ja kaikki muutkin jaettu jopa fifty-fifty tai äiti menee viikonlopuksi hotelliin huilimaan tai isovanhemmat ovat jatkuvasti auttamassa, ja silti äitiä väsyttää. Enkä taaskaan arvostele ettei saisi olla väsynyt, vaan mietin että mistä se väsymys kumpuaa jos puoli sukua on valjastettu yhden vauvan hoitamiseen eikä siltikään tunne jaksavansa...
Alue: Aihe vapaa
Olen tullut kyllä siihen tulokseen että jaksan paljon paremmin kun ei ole miestä passattavana.
Erotessa lapset oli 1,5 ja 3 vuotiaat enkä ole koskaan kokenut lastenhoitoa raskaaksi. Kai mulla on sitten helpot lapset. Ovat nukkuneet ja syöneet aina hyvin ja sairastelevat todella harvoin.