kukaan joka ois toivonu tositosipaljon tyttöä ja saanu pojan - miten yli

mitä ansaitset.



SAIRASTA.

No, nopeesti omaan lapseen rakastuu ja pettymys väistyy. Toisesta lapsesta toivottiin taas poikaa ja poika syntyi. Enää ei lapsia meidän perheeseen tule, meillä on täydellinen perhe tälläisenä kokoonpanona.



Sitä vaan monesti ihmettelen että naisille sallitaan toivoa tyttölasta, sekun on muka niin luonnollista että nainen haluaa tyttären, mutta annas olla jos mies toivoo poikaa, samantien alkaa syyttely sovinistisiaksi jne.



Kaksnaamaista toimintaa..

""Menkööt pojat niille jotka tykkää melusta, sankarileikeistä, painimisesta ja muusta kömpelöstä ja karkeasta fyysisyydestä,perusteettoman korkeasta itsetunnosta, röyhkeydestä, pleikkarin papatuksesta ja hyvin alkeellisesta tavasta ilmaista itseään ja tunteitaan, iästä riippumatta.""

sukupuolivouhottajilta. Ja mielummin vielä ennen ensimmäistäkään lasta.

ajattelin ihan samoin, olisin halunnut tytön. Jopa vielä synnytyssalissa kätilöt veikkasivat, että tyttöhän se sieltä tulee. No ei tullu, vaan pieni poika. Järkytyin, ihan suoraan sanoen. Mutta mikä rakkaus heräsikään sitä pientä poikaa kohtaan. Itkin huonoa omaatuntoa, kun olin tuntenut niin vastenmielisiä tunteita poikaa kohtaan. Rakastuin poikaani silmittömästi ja hän onkin oikein vallottava persoona. Saimme myöhemmin myös tytön, mutta se ei tuntunut miltään. Prinsessahörhellys lähinnä ällöttää ja jos vielä kolmannen teemme, haluan ehdottomasti pojan :)

sen tasoisia ovat juttusi. Tuollaiselle ihmishirviölle ei olisi pitänyt syntyä yhtään lasta.



Luulenpa, että täällä nämä "toivoin niiin kiihkeästi tyttöä" (muka..)-vouhottajat ovat todellisuudessa vain KATKERIA, kun eivät ole saaneet sitä poikaa ja nyt pettymyksestä yli päästäkseen täällä elämöivät (kun ovat tuottaneet miehelleen pettymyksen synnyttämällä tytön; ainahan miehet haluavat pojan).



P.S. 13. sanoo ihan asiaa!

Miksi ikinä hankkiuduit raskaaksi, jos lähtökohta oli tuo, että vain tyttö on toivottu.

taitaa itse olla psykin tarpeessa ja kipeästi

Jos siis olisin hartaasti toivonut tyttöä :) Poikia molemmat. Ja sinänsä olen siksi vain tyytyväinen. En tykkää pinkistä ja sitähän vieraat ja kaikki olisivat tyttövauvalle raahanneet :) Mutta kyllä olisin sen kestänyt vaikka tyttö olisi tullutkin :) Rakas olisi silti ollut :)

Luulenpa, että täällä nämä "toivoin niiin kiihkeästi tyttöä" (muka..)-vouhottajat ovat todellisuudessa vain KATKERIA, kun eivät ole saaneet sitä poikaa ja nyt pettymyksestä yli päästäkseen täällä elämöivät (kun ovat tuottaneet miehelleen pettymyksen synnyttämällä tytön; ainahan miehet haluavat pojan). P.S. 13. sanoo ihan asiaa!

Meillä meinasi mennä välit poikki miehen veljen perheeseen, sillä miehen veljen vaimo heittäytyi tällaiseksi poikavihaajaksi. Heillä siis kolme tyttöä ja meillä kaksi poikaa ja yksi tyttö. Joka käänteessä hän kertoi miten onnellinen hän on, että on saanut pelkkiä tyttöjä ja miten kauheaa poikien maailma on. Hiemankin, jos poikieni ääni nousi tai leikit muuttuivat riehakkaammiksi alkoi pään pyöritys ja kysely siitä, miten ihmeessä jaksan, kun minulla on vieläpä kaksi poikaa. Pidimme jossain vaiheessa pidempään etäisyyttä tähän perheeseen, jolloin miehen veli oli kertonut äidilleen, että todellisuudessa heille ja etenkin tälle naiselle on ollut kova paikka, että olivat saaneet vain toista sukupuolta. Tämän jälkeen olen osannut päästää tämän naisen jutut toisesta korvasta sisään toisesta ulos.

Nyt minulla on kaksi poikaa. Kaikille "ei-oo-tyttöö" voivottelijoille sanon aina että kumpi tahansa terve lapsi on ollut tervetullut, mutta pitää sanoa ettei tähän mennessä olisi paremmin voinut mennä. Olen ääriimmäisen onnellinen kahdesta pojastani. Hirvittävän ylpeä heistä. Aina olen itekin tuntenut enemmän kiinnostusta miesten maailmaan kuin naisten. Harrastukseni ja työni onkin miesten maailmasta, joissa nykyään on kyllä enenevässä määrin naisia. Ja poikani ovat muuten silti hyvin empaattisia ja kertovat tunteistaan (tämä lause siksi koska joku aiemmin kertoi etteivät pojat kerro tunteistaan). Itse en pienenä näin empaattinen ja herkkä ollut, vaikka tyttö olinkin. Mieheni on myös erittäin ihana ihminen, enpä ole samanlaista ystävää naisista vielä löytänyt. On minulla ihania naisystäviäkin kyllä.

Menkööt pojat niille jotka tykkää melusta, sankarileikeistä, painimisesta ja muusta kömpelöstä ja karkeasta fyysisyydestä,perusteettoman korkeasta itsetunnosta, röyhkeydestä, pleikkarin papatuksesta ja hyvin alkeellisesta tavasta ilmaista itseään ja tunteitaan, iästä riippumatta.

Tämän toisen kohdalla "paineet" tytöstä tuli ehkä enemmänkin tuttujen puolelta, "olisihan se nyt kivaa jos saisitte pojan jälkeen tytön" jne. Vaan on niin hurmaava pieni ihminen tuo rakas poika-vauvamme, hymyilevä,tyytyväinen lapsi.



En ymmärrä oikein ajattelua siitä, että pojat vain ovat aggressiivisia,kovaäänisiä, yksinkertaisia ihmisolentoja, joista äidit eivät voisi nauttia.



Meillä esikoinen kerää minulle esim. kesäisin ihan spontaanisti kukkia tien varsilta, teemme mukavia metsäretkiä tai nautiskelemme torikahvila tunnelmasta mansikoita syöden. Lapsen kanssa käydään henkeviä keskusteluja ja hyviä tapoja opetetaan ihan siinä missä niin tehtäisiin tytönkin kohdalla. Ja saan pojastni jopa "shoppailuseuraakin".



Joten lopettakaa nyt ihmeessä nuo vatvomiset lapsen sukupuolesta. Ongelma on vain teidän oman pään sisällä.

Minä toivoin tyttöä. Oli vaikea raskaus pahoinvointeineen ym. ja ajattelin, että suloisen tytön vuoksi kyllä kestän, se korvaa kärsimyksen. Esikoinen on poika, nyt olisin valmis tyttöön. Pelkäsin myös, että poika kiintyisi äitiinsä ihan hirveästi niinkuin esikoinenkin ja olisin sitten ihan vain poikien vietävissä. Raskausaikana ajatukset ovat niin ihmeellisiä. Toivoin ettei tämä lapsi olisi niin kiintynyt minuun, luulin sen vähentävän taakkaani kasvatuksessa ja lapsen isän osallisuuden kasvavan.



Viikkoa ennen kuopuksen syntymää joka meni reilusti yli lasketun ajan, sain lääkärikäynnillä tietää, että odotan poikaa. Tavallaan olin kyllä jo aavistellutkin niin, mutta kieltänyt nuo tuntemukset. Matkalla kotiin tuli itku. Kotona itku jatkui. Annoin itseni surra pahimman tunteen pois.



Kahdeksan viikkoa sitten kun tuo IHANA poika syntyi, oli se ehdottomasti elämäni onnellisin päivä. Ja siitä lähtien ja oikeastaan sitäkin ennen olen ollut ihan sanoinkuvaamattoman onnellinen lapsestani, joka minulle suotiin. Ja ironisesti kyllä hän on oikea äidin vauva ja ikävöi minua jo oltuaan hetken esim. isänsä sylissä. Poika on erittäin hellyydenkipeä ja voin kuvitella kuinka sydämellinen ja hellä hänestä kasvaa.

Odotusaikana tunsin syyllisyyttä myös siitä kuinka en tuntenut minkäänlaista vauvakuumetta, halusin vain lapsen jolle olla äiti ja ajattelin etten siksi osaa nauttia vauvasta ja vauva-ajasta lapsen synnyttyä. Toisin kävi, olen humaltunut vauvantuoksusta enkä haluaisi pienen poikani kasvavan niin nopeaan.



Minä olen sitä mieltä, että lapsiemme on tarkoitus opettaa meitä vanhempia paremmiksi ihmisiksi. Me kasvatamme lapsistamme hyviä aikuisia ja siksi meidän vanhempienkin on tarkoitus kasvaa siinä samalla.



Ja kaikki nämä kunnioittaen suuresti niitä, jotka palavasti haluaisivat lapsen, tuloksetta.

Olihan se pieni pettymys, mutta kyllä se tunne aika nopeaan haihtu. Nyt tyttö on jo teini ja vaikka vaikeessa iässä on, en silti tota pois antais ja olen erittäin onnellinen siitä että mulla on tyttö, se on rakas.



Niin, ja on mulla nykyään se poikakin :)

itse aina olen halunnut tytön. mutta kuinkas kävikään..nyt on kolme poikaa. joita en "vaihtais" yhteenkään tyttöön.

Ja olisin toivonut kyllä että olisimme yhden pojankin saaneet. Ehkä vielä joskus...Kysymys ei ole siitä että tytöissä olisi jotain vikaa(kaikki tyttömme ovat omanlaisiaan, ihania lapsia)vaan siitä että mielestäni olisi rikkaus että perheessä olisi lapsia molempia sukupuolia. Tietysti jos näin ajatellaan niin hirvittää jos vielä yritämme sitä poikaa ja tulee neljäs tyttö. Varmasti on rakastettu hänkin mutta yritämmekö sitten vielä viidettä ja jos sekin on tyttö jne...Tiedän nimittäin perheitä jossa on vaikka 5kpl samaa sukupuolta olevaa lasta. Sitten voi tulla pettymyksiä ja toisaalta olishan hullua "tehdä"lapsia vaan siksi että saisi sen "puuttuvan" sukupuolen. Tiedän myös että mieheni toivoi kovasti poikaa. Ystäväpiiriimme on syntynyt nyt monille poikavauvoja ja tuntuu että toiset vaan saa poikia mutta me ei koskaan.

helposti. En osannut kuvitella itseäni pojan äitinä, mutta kun sen pienen naperon siihen sai niin ei sillä ollut mitään väliä kumpi oli.



Kuopus on tyttö, ja jos meille vielä kolmas tulisi niin toivoisin poikaa :D . Meidän esikoinen on niiiiiiin paljon helpompi luoteeltaan kuin tyttö.

...etanoista, sammakoista, koiran häntätupsukoista

Esikoista odottaessani toivoin ehkä alitajuntaisesti enemmän tyttöä, poika tuli. En ole kyllä ikinä ajatellut, että rakastan lastani vähemmän koska hän on poika. Poitsu on kaikki kaikessa, jopa ehkä enemmän kuin pikkusiskonsa...

Ja huomattavasti helpompikin. Joku sanoi joskus, että poikani on villi.. mutta vielä mitä pikkusisko on kaikkea kertaa 100.



Kun tyttöni syntyi, puhuivat "ystäväni" keskenään... "nyt x voi vasta tietää mitä onni on" Enpä ole heihin sen jälkeen pitänyt yhteyttä. Kateellisia pelkkien tyttöjen vanhempia taitavat olla. Kyllä mies pojan haluais vaikka muuta väittäis.

Minusta on myös ihanan opettavaista kasvaa yhdessä poikani kanssa poikienmaailman. Suunnaton rikkaus. Opettaa minuakin.

Mutta odotan innolla pikku tyttönikin kasvua lettejä, äidin ja tyttären shoppailuja jne.



En olisi lainkaan ollut pettynyt jos olisin saanut "vaan" poikia. Minun tuntemat useat , jo aikuiset, veljekset ovat hyvinkin läheisiä myös aikuisiällä. Läheisempiä kuin esimerkiksi sisko ja veli. Ja teini-iän sisarkateus huomattavasti vähäisempää kuin siskoksilla.

KIITOS kauheasti vastauksistanne!!!

En eilen enää ehtinyt aloitukseni jälkeen koneelle, ja tänään vasta olen tätä ketjua lueskellut ja tulostinkin tän - tuntuu, että auttaa tosi paljon näiden omien tunteideni käsittelyssä.



erityisesti jäi mieleen nro 3 ja oli muitakin keiden numeroita en nyt muista - rehelliset ajatukset tästä "kielletystä" aiheesta. Eli kiitos tositosi paljon, ihan kuin olisin omia ajatuksiani lukenut! Ja on mulla varmasti ongelmallinen suhde poikasukupuoleen, sen myönnän, ja traumaattinen tausta muutenkin.



Kävin siis perjantaina ultrassa ja sain tietää odottavani poikaa, vastoin toiveitani, ja vastoin sitä varmuutta jota oon alusta asti tuntenu..että tyttö tulee, oon nähnyt tyttöunia jne..



Hassua, oon aina pitänyt av:ta vähän roskapalstana jossa kaikki vaan haukkuu ja syyttää ja moralisoi toisiaan (ja tulihan niitä vastauksia tähänkin ketjuun mut tällä kertaa ne ei pahoittanu mun mieltä kun tässä oli niin paljon hyvää ja rakentavaakin tekstiä), mutta tällä kertaa tästä palstasta oli mulle oikeesti apua.



Luen varmasti monta kertaa noita tekstejänne vielä tätä poikauutista sulatellessani..



Eli kiitos vielä, ihania olette ihanat naiset :)

Kaunista päivänjatkoa!! :)