Onko teillä äitituttuja/kavereita jotka eivät kykene...

en aina tiedä puhuuko mulle vai lapselle..

on, oli jo esikoisensa vauva-aikana sellanen et ei aikuisten ruokailusta tullu mitään kun piti koko ajan hösää ja puhua puolivuotiaalle...



Minimaalisen vähän ollaan enää tekemisissä. En vaan kestänyt.

Ja minusta on äärimmäisen rasittavaa koittaa keskustella jos lapsi koittaa selittää jotain asiaa ja äiti ei kuuntele, pahimmillaan ei reagoi mitenkään ja näyttää oikein olan kautta että olet ilmaa vaan!



Omat lapset keskeyttää, kenen ei? Mutta nopeampaa se menee ohi jos kuuntelee sen 20 sekkaa ja jatkaa sitten. Homma ohi. Eikä tartte kuunnella sitä lapsen marinaa ja olinää vieressä kun hakee huomiotasi.



Opetan lapsille kyllä että malttakaa nyt hetki odottaa, nyt puhuu Martti. Mutta kyllä lapsillekin tarttee antaa lupa puhua.

Mulla katkee ajatus ja lopulta kun lähden kotiin, tuntuu ettei saatu juteltua ollenkaan.

sellanen ja ärsyttää ihan kauheesti. Mut minkäs teet kun 15kk kiipee pöydälle, 3v. tönii sitä siitä alas lattialle ja lopulta löytyy jo joku makoisa pikkujuttu, jota ei todellakaan ole tarkoitettu syötäväksi kuopuksen suusta. Ei onnistu mulla ainakaan normaalit keskustelut vielä jos on kummatkin mukana.

jotka eivät kuuntele lastaan vaan tuijottelevat lattelasinsa yli shoppailukaveria. Tottakai siinä aletaan inttämään. Tuleepa vain mieleen MLL:n mainos taannoin, se missä kuuntelemattomuus kulkee isältä pojalle. Miksetsä koskaan kuuntele?

Aina kun soitellaan rupeaa taustalta kuulumaan järkyttävää huutoa tai rääkymistä, toinen vinkuu ja toinen alottaa tappelemisen (taitaa vissiin olla ihan normi elämää heillä) mutta miksi pitää soittaa sellasella hetkellä kun lapset riehuu??

Itse olen opettanut lapsille että kun äiti on puhelimessa niin sillon ei riehuta eikä huudeta (mielellään ei muutenkaan) mutta ei ainakaan tulla juuri silloin roikkumaan lahkeeseen ja vinkumaan...

Miksi ei voi soitella vaikka silloin kun lapset on päiväunilla tai tekemässä jotain sellaista että tietää niiden viihtyvän kauemminkin kuin pari minuuttia. Lisäksi on ärsyttävä aina huomata puhelun lopuksi että omatkin "desibelit" on noussu kun muuten toinen ei varmaan edes kuulisi mitä puhun kaiken huudon keskellä.

puhuu noin koiralleen, eli kesken juttelun esim. karjaisee koiralle tai välillä lepertelee

Toiset vahtii lapsiaan ja seuraa niiden tarpeita ja touhuja, toiset ei piittaa siitä, mitä lapset touhuaa, vaan pystyvät sulkemaan täysin korvansa ja silmänsä. Usein sitten toiset äidit vahtivat myös näiden vm. lapsukaisia.

Mulla ystävätär, joka soittelee ihan vain ajankulukseen, en millään jaksaisi jaaritella sen kanssa puhelimessa. Lapsia pakko vahtia ja komentaa, ne on kuitenkin vasta 5 ja 3.

Sitten ystävätär kysyy, että etkö sä nyt saa niitä

hiljaiseksi!? Minulla kun ei ole mitään tarvettakaan saada niitä hiljaiseksi...

Ärsyttää vanhemmat, jotka on koko ajan kännykkä korvalla esim kun ovat kävelyllä lapsen kanssa, leikkipuistossa, bussissa, joka paikassa

kuin heihin. 1-2 vuotias ei valttamatta viihdy itsekseen paria minuuttia kauempaa. ja kun lapset nukkuvat... aiti paasee vaikka suihkuun tai voi syoda tai muuta ylellista. Haloo, sitahan se on lasten kanssa! Vanhemmat on koko ajan valppaina ja vastaavat lasten tarpeisiin. Kun lapset on isompia vanhemmat ehtii taas puhua lauseen loppuun kaverin kanssa.

iässä lapselle voi alkaa opettaa, että odottaa omaa puheenvuoroaan eikä ala inttämämään, kysymään tai mölisemään aikuisten puheen päälle? Se kuinka kauan lapsi jaksaa odottaa riippuu tietysti iästä, mutta missä iässä sitä voi alkaa opettelemaan?

en tiedä milloin voi, mutta me ainakin ollaan juuri alettu meidän 2v.lle välillä sanoa että "isi ja äiti juttelee nyt" kun se tulisi aina keskeyttämään kaiken juttelun ja haluaisi aina että hänelle lauletaan, luetaan yms

puhuisin puhelimessa tai kahvittelisin kaverin kanssa. Sen kyllä lopetan alkuunsa vaikka oma juttu jäisikin kesken.



Jos ja kun lapset tulevat muuten vain hakemaan huomiota (laulamaan, kyselemään, puhumaan päälle tms.) niin yritän pääsääntöisesti sanoa että nyt pitää odottaa kun aikuisilla on juttu kesken, mutta ei sekään musta ole reilua jos lasten pitää olla pitkään ihan hiljaa siksi etteivät häiritsisi vanhempien vapaa-ajanviettoa.

?

niin yritän pääsääntöisesti sanoa että nyt pitää odottaa kun aikuisilla on juttu kesken, mutta ei sekään musta ole reilua jos lasten pitää olla pitkään ihan hiljaa siksi etteivät häiritsisi vanhempien vapaa-ajanviettoa.

No ei tietenkään ole reilua. Mutta kai lapselle voi opettaa että antaa ensin aikuisen puhua lauseen loppuun ja puhuu sitten omalla vuorollaan? Sitä taitoa elämässä tarvitaan myöhemminkin joten se olisi paitsi hyödyllistä myös käytännöllistä opettaa..

Aina kun soitellaan rupeaa taustalta kuulumaan järkyttävää huutoa tai rääkymistä, toinen vinkuu ja toinen alottaa tappelemisen (taitaa vissiin olla ihan normi elämää heillä) mutta miksi pitää soittaa sellasella hetkellä kun lapset riehuu?? Itse olen opettanut lapsille että kun äiti on puhelimessa niin sillon ei riehuta eikä huudeta (mielellään ei muutenkaan) mutta ei ainakaan tulla juuri silloin roikkumaan lahkeeseen ja vinkumaan... Miksi ei voi soitella vaikka silloin kun lapset on päiväunilla tai tekemässä jotain sellaista että tietää niiden viihtyvän kauemminkin kuin pari minuuttia. Lisäksi on ärsyttävä aina huomata puhelun lopuksi että omatkin "desibelit" on noussu kun muuten toinen ei varmaan edes kuulisi mitä puhun kaiken huudon keskellä.

Muuten varmaan tietäisit että ne lapset alkaa meuhkata yleensä juuri silloin kun se äiti on siellä puhelimessa. Hakevat äidin huomiota joka on kiinnitetty toisaalle.

...lapsi ei saa keskeyttää, ellei ole takinlieve tulessa tai pää kainalossa. Olen sitä mieltä, että 5-vuotias saa luvan odottaa oikeaa hetkeä, ennen kuin alkaa toimittaa omia asioitaan. Meidän perheen periaate on, että kaikki saavat sanoa sanottavansa loppuun ilman keskeytyksiä. Olen itsekin saanut osani joskus, kun 5-vuotias selittää ja minä epähuomiossa keskeytän... "Äiti, saisinko jatkaa loppuun, keskeyttäminen on rumaa..." (osui ja upposi).



Samaa edellytän, jos olen kavereitteni kanssa. Haluan jutella rauhassa. Totta kai voin siinä samalla vaikka kasata magneettileluista tornia, mutta haluan, että lapsi oppii, että äidilläkin on kavereita ja esim. äidin ja isän keskusteluja ei saa terminoida. Osallistua toki saa.

Mulla ei ole ollut kaverini kanssa kuin kolme kunnon keskustelua viiteen vuoteen. Viimeisin oli tänä kesänä, kun hän ensimmäistä kertaa lähti äidiksi tultuaan ulos syömään kanssani. Toiset kaksi ovat puhelinkeskusteluja siltä ajalta, kun hänellä oli vain yksi lapsi, joka oli puheluiden aikana nukkumassa. Nyt hänellä on kaksi lasta eikä mikään normaali elämä enää onnistu. Hän on kotona lasten kanssa (5 ja 3v) ja on täysin omistautunut lapsilleen. Mies paljon töissä. Kaikki hänen kaverinsa ovat nykyisin lasten kavereiden vanhempia, vanhoihin omiin kavereihinsa ei enää pidä yhteyttä mua lukuun ottamatta. Mä olen yleensä tapaamisten ja puheluiden jälkeen aivan loppu, sillä yhtään asiaa en ole saanut loppuun asti sanottua tai kuultua. En oikein enää jaksa ottaa yhteyttäkään, kun aina puhelu päättyy siihen, että lapset tekevät jotain. Ja hei, myös mulla on lapsia, mutta voin silti käyttää tovin aikaa itseeni tai toisiin ihmisiin. Lapsi kyllä oppii sen, että äiti on vain häntä varten.

Mun ystävättären lapsi puree kanssa äitiään, kun ei saa riittävän nopeasti huomiota. Vanhemmat vaan kuittaa, että mikolla on nyt sellainen kausi, mutta kun se kausi on jatkunut jo puoli vuotta! Miten sanoa, että Mikko taitaa olla nyt vähän liian äiti-riippuvainen, kun äiti ei saa mennä yksin edes vessaan. Mikko on kans noin 5 vee.