Miksi lääkäreitä saa haukkua ihan vapaasti?
Lueskelin eilen aikani kuluksi pitkästä aikaa av-palstaa. Kiva seurata, mistä ihmiset keskustelevat.
Enää en kyseisiä ketjuja löydä, mutta alkoi siitä, missä joku puolusti naisten automaattista oikeutta sektioon. Gynekologi oli vastannut tuomalla varsin monipuolisesti esille keisarileikkaukseen liittyvät riskit. Ok, hän kirjoitti vahingossa keisarinleikkaus ja taisi jopa pari pilkkuvirhettäkin olla. Naiset kuitenkin hyökkäsivät gynekologin kimppuun näiden virheiden takia (ei siis tekstissä olleiden asiavirheiden, koskapa niitä ei ollut) ja epäilivät, ettei kyseessä olisi gynekologi ollenkaan vaan täysin huijari. Ja, jos nyt sattuisi lääkäri olemaankin, niin aivan kamala sellainen. Tämä siis gynekologin parin kirjoituksen perusteella.
Toisessa ketjussa joku kyseli, mikä mahtaa olla vaivana, kun verenpaineet käyttäytyvät hassusti. Gynekologinen sh vastasi, ettei ainakaan lääkärin kannata tähän vastata, saa vain mollausta ja haukkumista kiitokseksi. Vastaukseksi tuli, että kyllä lääkäreitä ja sairaanhoitokuntaa muutenkin saa haukkua ja irvailla, niillä on niin paksu nahka.
Itse olen sairaaalassa töissä oleva lääkäri (en gynekologi) ja jäin miettimään tuota vastausta. Näinkö ihmiset todella ajattelevat? Omasta mielestäni osaan oman erikoisalani hyvin sekä kohtelen potilaita arvostavasti ja heidän mielipiteitään kuunnellen. Siltikin noin kerran viikossa saan pahoittaa mieleni, kun joku potilas haukkuu minut ja muutkin hänen mielestään täysin epäpätevät lääkärit, mitä tämä maa on pullollaan. Ymmärrän toki taustalla olevan turhautumisen, jos vaivaan ei tunnu löytyvän apua, mutta aina se ei ole lääkärin vika.
Onko ihmisillä todella sellainen mielikuva, että lääkärin voi haukkua ja heille voi sanoa härskisti päin naamaa, mitä mieleen sattuu tulemaan? Mistä tällainen yleistynyt ajatusmaailma lähtee? Onneksi suurin osa potilaista on tosin aivan ihania vaikeista sairauksistaan huolimatta, ja he tekevät tästä työstä maailman parhaan ammatin.
Kommentit (32)
av:lla haukuttaisiin tai yleensäkään. Pitää nimittäin muistaa se seikka, että täällä käy rajoitettu ihmismäärä ja tietynlaiset yksilöt, ja nämä haukuthan saattavat olla yhden ja saman ihmisen kirjoittamia, sitähän ei kukaan voi tietää. Eli joku yksi tai pari yksilöä kirjoittaa urakalla haukkuja. Ja muistaa täytyy myös se, että aika moni kirjoittaa provosoivasti ihan omaksi huvikseen, ilman että oikeasti edes olisi sitä mieltä. Sillä huvinsa kullakin.
Itse asiassa en kuitenkaan ole aikaisemmin törmännyt siihen, että lääkärit saisivat pahemmin haukkuja päin naamaa, luulisi, että enemmänkin vastaanottovirkailijat ja hoitajat. Mutta eiköhän kaikki ihmiset, jotka ovat suorassa asiakaspalvelutyössä, saa kuulla myös negatiivista palautetta. Ja mitä henkilökohtaisempia asioita palvelu liippaa, tietenkin sitä suurempia tunteita käsitellään ja ehkä myös kuullaan sitten kuohuntaa sitä enemmän.
Mielestäni on ihan selviö, että lääkärit herättävät ihmisissä suuria tunteita, koska ihmisten terveys ja jopa elämä ovat lääkäreiden käsissä, ja riippuvat näiden tekemistä ratkaisuista. Jos joudun itse kärsimään ylimääräisiä fyysisiä ja henkisiä tuskia jonkun ihmisen päätösten seurauksena, tai joku läheiseni, ILMAN MUUTA siitä tulee puhuttua ja puhistua ja se on täysin oikeutettua!
Olen itsekin kokenut kaikenlaista ylimääräistä ikävyyttäkin lääkäreiden ansiosta, ja joskus olisi varmasti pitänyt tehdä valituskin jälkikäteen huonosta kohtelusta. Itse olen nimittäin joka kerta vain niellyt tappioni ja korkeintaan puhissut muille ihmisille.
julkisen puolen palvelut?? Asiakas tietenkin senkin maksaa. Voiko joku oikeasti olla noin tyhmä?
julkisen puolen palvelun. Luuletko todellakin, että asiakkaan/potilaan maksaman sairaalan noin 30 euron poliklinikkamaksun kattavan edes yhtä prosenttia käynnin ja siihen liittyvien tutkimusten yms kuluista. Kyllä ne ihan verorahoista maksetaan, ja siksipä ei julkisella puolella olekaan vara tehdä kaikkia potilaan vaatimia tutkimuksia, jos ne eivät ole sairauden hoidon kannalta välttämättömiä.
Yksityiselläkin puolelle siitä sinulle lyötävästä laskusta menee itse lääkärille vain muutama prosentti. Loput menevät erilaisten laitteiden hankintaan ja ylläpitoon, muun henkilöstön palkkoihin, paikan vuokraan ja ylläpitoon, välineiden puhditukseen yms yms. Yksityisellä puolella vaan ei tarvitse lääkärin säästää tutkimuksia määrätessä, koska siellä asiakas maksaa KAIKKI kulut.
Kuku nyt oikeasti olikaan tyhmä?
Ei hoitajissa ole suurempaa kertymää töykeitä ja ylimielisiä ihmisiä. Olen itse ihan mukava, kuten myös ylivoimaisesti suurinosa työkavereistani. Joskus voi olla ehkä niin että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan, olisiko aihetta itsetutkiskeluun.
Terveisin mukava sairaanhoitaja
aivan, verovaroista maksetaan. Haloo... Ne asiakkaat maksaa ne verot... Haloo, huhuu... Kumisee tyhjää siellä päässäsi!
Laitetaanpa asia AV-kielelle: Minä tahdon, että lääkäri osaa hoitaa vaivani, minulle on täysin sama pärjäisikö lääkäri BBssä. Lääketieteelliselle alalle on niin paljon hakijoita, että sinne saadaan varmasti valikoitua ihmisiä melko paljonkin. Totta on myös se, että AVlla mammat haukkuvat KAIKKI, joiden kanssa ovat tekemisissä - esimerkkeinä opettajat, lääkärit, lastenhoitajat, vaatekauppojen myyjät, Reimatecin suunnittelijat jne, jne, jne. Ainoat, joita AVmammat eivät hauku ovat palomiehet (UUH, AAH), poliisit (UUH, AAH) ja komponenttitehtaan kokoonpanolinjan työntekijät, koska eivät ole heidän kanssaan tekemisissä. AV on likasanko, ja täällä on paljon ihmisiä, jotka olisivat kallonkutistajan tarpeessa, jos eivät jo sellaisella käy. Minäkin muuten käyn. :D
Tää oli niin nappiin :-)
Lääkärit ovat kusipäitä, jotka kohtelevat huonosti. Sitä saa mitä tilaa.
Itse olen sairaaalassa töissä oleva lääkäri (en gynekologi) ja jäin miettimään tuota vastausta. Näinkö ihmiset todella ajattelevat? Omasta mielestäni osaan oman erikoisalani hyvin sekä kohtelen potilaita arvostavasti ja heidän mielipiteitään kuunnellen. Siltikin noin kerran viikossa saan pahoittaa mieleni, kun joku potilas haukkuu minut ja muutkin hänen mielestään täysin epäpätevät lääkärit, mitä tämä maa on pullollaan. Ymmärrän toki taustalla olevan turhautumisen, jos vaivaan ei tunnu löytyvän apua, mutta aina se ei ole lääkärin vika.
Onko ihmisillä todella sellainen mielikuva, että lääkärin voi haukkua ja heille voi sanoa härskisti päin naamaa, mitä mieleen sattuu tulemaan? Mistä tällainen yleistynyt ajatusmaailma lähtee? Onneksi suurin osa potilaista on tosin aivan ihania vaikeista sairauksistaan huolimatta, ja he tekevät tästä työstä maailman parhaan ammatin.
Lueskelin eilen aikani kuluksi pitkästä aikaa av-palstaa. Kiva seurata, mistä ihmiset keskustelevat.
Enää en kyseisiä ketjuja löydä, mutta alkoi siitä, missä joku puolusti naisten automaattista oikeutta sektioon. Gynekologi oli vastannut tuomalla varsin monipuolisesti esille keisarileikkaukseen liittyvät riskit. Ok, hän kirjoitti vahingossa keisarinleikkaus ja taisi jopa pari pilkkuvirhettäkin olla. Naiset kuitenkin hyökkäsivät gynekologin kimppuun näiden virheiden takia (ei siis tekstissä olleiden asiavirheiden, koskapa niitä ei ollut) ja epäilivät, ettei kyseessä olisi gynekologi ollenkaan vaan täysin huijari. Ja, jos nyt sattuisi lääkäri olemaankin, niin aivan kamala sellainen. Tämä siis gynekologin parin kirjoituksen perusteella.
Toisessa ketjussa joku kyseli, mikä mahtaa olla vaivana, kun verenpaineet käyttäytyvät hassusti. Gynekologinen sh vastasi, ettei ainakaan lääkärin kannata tähän vastata, saa vain mollausta ja haukkumista kiitokseksi. Vastaukseksi tuli, että kyllä lääkäreitä ja sairaanhoitokuntaa muutenkin saa haukkua ja irvailla, niillä on niin paksu nahka.
Itse olen sairaaalassa töissä oleva lääkäri (en gynekologi) ja jäin miettimään tuota vastausta. Näinkö ihmiset todella ajattelevat? Omasta mielestäni osaan oman erikoisalani hyvin sekä kohtelen potilaita arvostavasti ja heidän mielipiteitään kuunnellen. Siltikin noin kerran viikossa saan pahoittaa mieleni, kun joku potilas haukkuu minut ja muutkin hänen mielestään täysin epäpätevät lääkärit, mitä tämä maa on pullollaan. Ymmärrän toki taustalla olevan turhautumisen, jos vaivaan ei tunnu löytyvän apua, mutta aina se ei ole lääkärin vika.
Onko ihmisillä todella sellainen mielikuva, että lääkärin voi haukkua ja heille voi sanoa härskisti päin naamaa, mitä mieleen sattuu tulemaan? Mistä tällainen yleistynyt ajatusmaailma lähtee? Onneksi suurin osa potilaista on tosin aivan ihania vaikeista sairauksistaan huolimatta, ja he tekevät tästä työstä maailman parhaan ammatin.
Olitpa kokki,lääkäri,opettaja,siivooja...nämä vapaasti
Täällä haukutaan KAIKKI ihmiset. Aina löytyy joku syy.
Tosielämässä lääkäreihin suhtaudutaan mielestäni yleensä hyvin kiitollisesti ja ihailevasti, ainakin kun oman tuttavapiirini lääkäreitä ja heidän neuvojaan mietin.
lääkärin ammattiin on ajautunut ihmisiä, joilla ei ole käsitystä siitä että potilaita pitäisi kohdella ihmisinä. Toki poikkeuksia on runsaasti, mutta nämä jotka osaavat oman alansa loistavasti ja sosiaaliset taidot surkeasti, pääsevät ihmisten kertomuksiin lääkäreistä.
Monet lääkärit ovat ylimielisiä mulkkuja, osaaminenkin monilla kateissa!!!
Ehkä juuri tässä lääkärit tarvitsisivat ihmissuhdetaitoja. Niin että kuuntelisivat potilaan odotukset ja osaisivat sitten perustella tarpeelliset tutkimukset. Myönnän, joskus tehtävä voi olla mahdoton, vaikka olisi kuinka potilasmyönteinen. Ehdottaman oikeassa olet siinä, että aikaa on monesti liian vähän.
Lääkäreitäkin on liian vähän. Se joskus ärsyttää, että lääkärit pitävät omista (palkka)eduistaan kiinni ja jarruttavat opiskelupaikkojen lisäämistä.
No, lääkäreitä haukutaan. Ja niin haukutaan monia muitakin ja usein syyttäkin. Elämä on...