Kysymys naisille:

Teen ruuat, siivoan, en oleta että joku kumma henkiolento hoitaa pesäni. Mutta kahdelle naiselle olen antanut kenkää siksi, ettei tämmöinen auta "pesän saannissa" niin pennin vertaa.



Onnellisena kohta aikuisten lasten isänä, ja yksihuoltajilta satunnaista pesää saavana - wanna be audi-mies. Suosittelen muillekin. Pihtaavat akat veks, ja avot, muita ja auliimpia on tarjolla.

Täällähän on ollut ruuhkaa - mikä tietysti hienoa. Ajattelin lähteä aamulenkille tässä, joten en ehdi tarkemmin nyt kommentoimaan, mutta hienoja mielenkiintoisia mielipiteitä. Sen verta pitää kertoa että minäkin olen, haha, AUDI-MIES. Eli ajan Audilla... Tehkää te nyt sitten arviot siitä minkä sortin sovinistiöykkäri olenkaan.. Niin ja n36:lle - tosiaan kiva kuulla susta taas - tässä vielä tämä allekirjoitus - vain sinulle, armaani:







aapee alias m40 ;-)

Itse tarvitsen muutakin kuin sitä seksiä ja ruokaa. Tarvitsen naisen, joka haluaa minua niin paljon, että voi esim. harrastaa seksiä lähes missä tahansa. Minä ainakin tarvitsen kehuja ja arvostusta. Tarvisin naisen, joka on avoin uusille jutuille ja elää edes joskus hetkessä. Lämpenee impulsiivisille jutuille. On kiinnostunut muistakin kuin arkipäivän asioista. Kiinnostunut elämää suuremmista asioista. Ihmisyyden olemuksesta, maailmankaikkeudesta yms.

Itse siivoan kotona lähinnä silloin, kun siivottomuus alkaa ärsyttää itseäni. En todellakaan siivoa usein vaimoani miellyttääkseni.

Miehesi ei varmaankaan arvosta sinua. En minäkään arvosta vaimoani juurikaan. Olen aina kuvitellut, että ihminen voisi kehittyä henkisesti ja fyysisesti. Tärkeämpänä pidän sivistyneisyyttä ja edes tyydyttävää yleistietoa. Raivostuttavaa elää ihmisen kanssa, joka ei tajua/tiedä juuri mistään mitään.

No, vaimo pani vielä lisää vettä myllyyn ja kävi panemassa vierasta, kaikessa huomionkaipuussaan.

Alkoi jo koettelemaan huumorintajua, mutta pistetään nyt sekin sen henkisen vajavuuden piikkiin. Lisäisin vielä, että vaimo teki tämän sen enempää keskustelematta minun kanssani ongelmista. Oli alkanut vetää netissä jotain ihme roolia, jossa oli täysin päinvastainen nainen, urheilullinen ja hyväitsetuntoinen.

Itse olen huono valehtelemaan. Tämä näkyy siten, että en voi valehdella edes miellyttääkseni. Usein sanotaan, että jos toista rakastaa, hänet näkee kauniina. Sitäkö on rakkaus? Sokaiseeko se?

Arvostamaansa ihmistä on helpompi helliä ja kehua.

Yksi asia on minulle täysin vastustamaton: Älykäs ja siedettävän näköinen nainen. Älykkyys on SE juttu mikä minut saisi huomioimaan naistani oikeasti. Olisi todella imartelevaa olla haluttava älykkään naisen mielestä.

M32

tarpeeni ne on mullakin. Ei ehkä niinkään seksuaaliset, mutta todella kaipaan hellyyttä, sitä että joku tekee mun eteeni jotakin, näkee vaivaa, osoittaa rakkauttaan teoillaan. Ostaa kukkia muuten vain, muistaa syntymäpäiväni, hoitaa lapsia jotta mä pääsen tuulettumaan, silittää hiuksia ja sanoo mua kauniiksi. Tämä kaikki on mun kohdaltani loppunut silloin, kun esikoistamme odotin - ja tästä on kyllä puhuttu ja keskusteltu (ja tapeltu), ja olen todellakin kertonut miehelle, että mä kaipaan ja tarvitsen huomiota. Hän on viimeiset neljä vuotta luvannut toistuvasti parantaa tapansa, mutta toistaiseksi sitä ei ole tapahtunut. Suoraan sanottuna mä olen jo luopunut toivosta enkä usko, että mies enää mua huomioisi muulloin kuin seksin puutteessa korkeintaan, mikä taas vaan lisää mun kurjaa oloani. Kun mies ei huomioi milloinkaan muulloin kuin seksiä halutessaan, naiselle tulee usein huoramainen olo, ja monet käyttävätkin seksiä saadakseen sitä huomiota. Naisille kyllä muistutellaan siitä, ettei se seksi vie kuin sen 10-15 min., mutta miehetkin voisi muistaa, ettei se imurointikaan ihan hirveän kauan aikaa ja vaivaa vie, tai se että kiittää ja kehuu silloin tällöin, tai se että jos lupaa tehdä jotakin, niin tekee sen myös ilman erillisiä muistutuksia. Naisille nämä ovat kuitenkin usein tärkeitä asioita, vaikka miehille ne voivatkin ehkä olla ihan turhanpäiväisiä juttuja. Näin kirjoitettuna tämä kuulostaa oikeasti tosi pahalta, mutta arjen keskellä tätä harvemmin tulee ajateltua edes. Ja vaikka mä olenkin aika pettynyt tähän suhteeseen, mä silti rakastan miestäni, enkä ainakaan toistaiseksi ole häntä jättämässä. Toisaalta en kyllä myöskään pysty näkemään tätä avioliittoa ikuisena - en todellakaan pysty kuvittelemaan meitä iloisina ja onnellisina vanhuksina, etenkään yhdessä.

...että mitkä olivat ne kriteerit, joiden perusteella vaimoosi päädyit - jopa naimisiin asti siis? Seksi? Ulkonäkö? Joku muu?







En kysy ilkeilläkseni vaan siksi että tämä on hyvin olennainen asia, josta harva puhuu. Ja toki samalla mieletöntä, että moni suhde on kuvaamassasi jamassa. Onko teillä koulutusero? Uraero? Fyysisiä eroja asteikolla "urheilullinen"/"hyvännäköinen"? Vai tuliko lapsi - jos niitä on - vahingossa?











aapee

Vaimollani oli kiinnostava deittiprofiili netissä. Olimme molemmat opiskelijoita ja toistemme ensimmäisiä seksikumppaneita.

Mukava yhdessäolo ja runsas seksi oli todellista luksusta monta vuotta.

Minua ei enää imartele se, että vaimoni haluaa seksiä minun kanssani. Saan fyysisen tyydytyksen seksistä, mutta en henkistä. Tunne on voimistunut sen jälkeen, kun hän petti. En siis tiedä hänen vilpittömyyttään. Kunpa tietäisinkin, oliko seksi parempaa toisen kanssa.

En ole arvostanut vaimoni järjettömiä uravalintoja. Koulutuserojakin on, mutta en pidä sitä merkityksellisenä. Älykkyys ja fiksuus ei riipu koulutuksesta.

Fyysisiä eroja toki on. Vaimoni on hoikka, mutta ei urheilullinen, ei ryhdikäs. Itse olen aina ihaillut ja ihannoinut kunnostaan huolta pitäviä ihmisiä, sekä miehiä että naisia. Huolehdin kunnostani parhaani mukaan, vaimo välttää kaikkea ylimääräistä liikuntaa parhaansa mukaan.

Ongelma on siis se, että en pysty arvostamaan vaimoni toiminta- ja ajattelutapoja. Tämä vähentää huomiointihalukkuuttani merkittävästi.

Lapsi ei tullut vahingossa. Taitaa silti jäädä viimeiseksi. Ainakaan meitä vanhemmuus ei ole lähentänyt.

Avioliitto on minulle vain paperia ja juridiikkaa.

Se ei lujita eikä heikennä suhdettamme.

En ole ikinä ymmärtänyt avioliiton romanttista puolta. Kirkostakin erosin heti häiden jälkeen.

Olen itse järki-ihminen, jolle tunteet merkitsevät paljon.

Vaimoni on epärationaalinen tunneihminen.

...että mitkä olivat ne kriteerit, joiden perusteella vaimoosi päädyit - jopa naimisiin asti siis? Seksi? Ulkonäkö? Joku muu? En kysy ilkeilläkseni vaan siksi että tämä on hyvin olennainen asia, josta harva puhuu. Ja toki samalla mieletöntä, että moni suhde on kuvaamassasi jamassa. Onko teillä koulutusero? Uraero? Fyysisiä eroja asteikolla "urheilullinen"/"hyvännäköinen"? Vai tuliko lapsi - jos niitä on - vahingossa? aapee

Niin, jossain määrin kaikki muuttuu väkisinkin vuosien myötä. Teistäkin on tullut perhe, ei ole vain sitä lupsakkaa yhteiseloa ja runsasta seksiä. Ja sekin on kumma, kun vuosien saatossa toisen kiinnostavat piirteet muuttuvatkin juuri niiksi ärsyttäviksi piirteiksi.



Teillä lisänä vaimon paljastunut pettäminen, joka vie kyllä pohjan pitkäksi aikaa - jos tuo pohja sitten kuroutuu koskaan umpeen, sitäkään ei tiedä. Toiset pystyvät jatkamaan yhteiseloa, antamaan anteeksi, mutteivät unohtamaan (tarvitseekokaan). Toisille se on kerrasta poikki, sitten on näitä "minä myös" tapauksia.



Näin jälkiviisaana voisin todeta, että ei koskaan pitäisi jäädä yksiin sen 'ekan' seurustelukumppanin kanssa. Toki poikkeuksia on! Mutta ihmiset muuttuvat, kasvavat, aikuistuvat vuosien myötä, niin on selvää, että suhdekin muuttuu ja saa uusia muotoja. Ja se, että toista kun ei voi muuttaa, pystyy muuttamaan vaan sitä omaa käytöstään. Joillekin kasvun vuodet ovat vain hyväksi - mutta joidenkin kohdalla käy sitten niin, että ne tiet vain eivät kulje yksiin, vaikka kuinka yrittäisi ja haluaisi.



Omista kokemuksista sen verran, että olen eronnut ja yhteistä taivalta oli ex-miehen kanssa takana 18 v. kunnes erosimme. Syynä ei ollut seksi; Toki sekin osana yhteisiä ongelmia - oli viimeisten vuosien aikana oli lähinnä sitä, että mies pysyi tyytyväisenä ja sitä harrastettiin useamman kerran viikossa. Se oli miehelle suuri osa sitä hyvän suhteen mittaria. Toki minäkin siitä nautin, mutta en ollut tasavertaisessa asemassa haluineni, ts. teimme juttuja joista mies piti, vaikka tiesi vastahakoisuuteni ja sen, että minä en niistä nauttinut. Mutta meidän tarinaamme mahtuu paljon muutakin, jonka vuoksi en enää oikeastaan pystynyt hengittämäänkään yhteisen katon alla. Ja jos suoraan sanon, en varmaan olisi eronnut nainen, jos kyse olisikin ollut 'vain' pelkästä seksistä tai näin ainakin ajattelen jälkeen päin.



Vaikeita asioita ja vaikeita päätöksiä varsinkin siinä vaiheessa, kun alkaa miettimään onko järkeä jatkaa vai. Kun alkaa miettimään mitä löytyy niistä vaakakupeista.



Rönsyilevää tekstiä, tässä työn ohella tätä kirjoitan, mutta jos jotain tarttui ajatuksistani kuitenkin.



n36

En voi teitä tietää enkä tuntea, joten en viisastelakaan. Ainoa mitä voin tulkita on vastauksesi - joka sekin toki on aina kirjoittajan hlökohtainen tiivistelmä omasta tilanteestaan. Eli äärimmäisen subjektiivinen, siis.





Pettäminen - etenkin jos sitä näillä palstoilla käyvien arvomaailmalla tarkastelee, tuntuu olevan monelle riittävä syy pettämiseen. Ja toki sitä ennenkin oikeuttaa sinut olemaan loukkaantunut. Ja kun on loukkaantunut tai suorastaan petetty, on kärkkäämpi kritisoimaan toista osapuolta toki. Tunnut suhtautuvan siihen kuitenkin jotenkin.. ..kuin asiana jota et niin kauheasti ihmettele. No, kun en voi tietää, niin en voi tietää.





Mutta yleisesti kiitos tekstistä ja se mitä tarkoitin sillä, että kirjoituksesi oli "tärkeä" tms, tarkoitti sitä paradoksia mistä olen joskus täällä jauhanut:





Eli paradoksaalista ei ole vain se, että joku joka ei halua luopua suhteestaan, pettää silti.





Vielä paradoksaalisempaa - mielestäni - on se, että kuinka löyhin perustein ihmiset valitsevat itselleen ELÄMÄNKUMPPANIN. Usein nuoruudenhuumassa, seksin pauloissa, ulkonäköön ja kivoihin yhteisiin juttuihin ihastuneina. Mutta kuitenkin vielä vaiheessa, jossa ei tunne kunnolla itseä eikä sitä toista. Joten ei niin kauhean ihmeellistä, että erilaisia ongelmia alkaa sikiämään olosuhteet tasaantuvat, heh.



Mutta lapsen takia kannattaa yrittää. Vaikka parisuhdeterapian kautta, jos ei muuten. Jos pystyt sietämään petollisuuden, pystynet sietämään myös moisen - jos siis kerta olet niin järki-ihminen kuin mainostat olevasi ;-)









No, tsemppiä ja kiitoksia!









aapee

M32 kyseli miten huomioin mieheni tarpeita, oletettavasti niitä muita kuin seksiä ja ruokaa. No, näin kotiäitinä ollessani ne on tieysti ne ensisijaiset, ruoka etenkin on joka päivä pöydässä.



Mieheni on opiskelija juuri sen vuoksi, että hän haluaa opiskella. Ajattelen tämänkin olevan jonkinlainen tarve - ja jotta hän voi opiskella, mä kotiäitiyteni ohessa teen kotoa käsin kahta työtä. Jotta hän voisi opiskella eikä joutuisi pakosta tienaamaan perheen ruokarahoja. Keskustelen hänen kanssaan myös paljon hänen opiskeluistaan, mies kyselee usein neuvoja monenkin asian suhteen (olen itse aikoinani valmistunut samasta laitoksesta sekä tehnyt lyhyen aikaa töitäkin ko. laitoksessa). Keskustelemme myös paljon muistakin asioista, uutisista ja milloin mistäkin - suunnilleen kaikesta muusta paitsi lapsista ja arkielämästämme. Jos minä joutuisin vaikka auto-onnettomuuteen tänään, esikoiseni ollessa kerhossa, mies ei tietäisi edes missä tyttö on. Hän ei tietäisi onko kotona ruokaa vai ei, milloin kissanhiekat täytyy vaihtaa tai mistä löytyvät kuopuksemme vaipat.



Itse koen ainakin, että mieheni on tyytyväinen (paitsi seksin määrään) elämäänsä, ja sanoo ainakin arvostavansa minua. Jos ei arvosta, niin ainakin on tarpeeksi viisas olemaan sanomatta sitä. Mies tietää, että mä koen tekeväni uhrauksia hänen vuokseen (esim. nämä työt kotiäitiyden ohella), ja pistäisin hänet pihalle heti jos sanoisi, ettei arvosta sitä. En tiedä, mikä miehelläni on se juttu, joka hänet saisi huomioimaan minua, vai onko sitä. Ehkä se johtuu siitä, että olen suurimman osan ajastani kotona eikä mies koe siksi tarvetta liehitellä mua (mähän olen jo valloitettu ja voitettu tapaus) - mihinkäs mä täältä karkaisin. Mieheni sanoo minun olevan kaunis (tosin en todella ole, mutta kukapa nainen omasta mielestään olisi), ikäisekseni henkisesti kypsä ja älykäs. On totta, että mä olen kokenut asioita, joita kaikki eivät koskaan koe (joitakin niistä en soisi kenenkään kokevan koskaan), matkustellut, tavannut monenlaisia ihmisiä, opiskellut ja tehnyt töitäkin enemmän kuin moni ikäiseni. Miehelleni voi varmasti jo mun kolme ammatillista tutkintoani todistaa mun älykkyyttäni, koska hänellä itsellään ei vielä ole kuin rimaa hipoen suoritettu ylioppilastutkinto. Minulle nämä asiat ovat täysin sivuseikkoja joka tapauksessa, ja jos joku arvostaisi mua pelkästään kolmen tutkintoni vuoksi, pitäisin häntä aika pinnallisena.



Mutta, sitten aiheesta toiseen: M32, en usko, että vaimosikaan juuri sinua arvostaa. Minun on ainakin vaikea arvostaa ihmistä, joka ei arvosta minua (useimmiten se kyllä näkyy), vaikka tiedän kyllä, että ketä tahansa voi oppia arvostamaan. Sekin vaatii vastavuoroisuutta. Ja oikeasti, jos vaimosi kerran on sinulle henkisesti liian vajaa, niin päästä ihmeessä hänet etsimään itselleen joku yhtä vajaa, ja etsi itsellesi joku kyllin älykäs nainen.



- kotiäiti 24

Kyllä minulle kelpaisi itseäni fiksumpi nainen, kuten vaimolleni kelpaa itseään fiksumpi mies.

En todellakaan tiedä, olisiko ero mikään ratkaisu.

Ehkä minun pitäisi purkaa turhautumistani jollain muulla tavoin. Esimerkiksi laajentaa tuttavapiiriä. Olisi vain niin pirun mukavaa olla parisuhteessa älykkään naisen kanssa :(

Ja oikeasti, jos vaimosi kerran on sinulle henkisesti liian vajaa, niin päästä ihmeessä hänet etsimään itselleen joku yhtä vajaa, ja etsi itsellesi joku kyllin älykäs nainen. - kotiäiti 24

Kyllä minulle kelpaisi itseäni fiksumpi nainen, kuten vaimolleni kelpaa itseään fiksumpi mies. En todellakaan tiedä, olisiko ero mikään ratkaisu. Ehkä minun pitäisi purkaa turhautumistani jollain muulla tavoin. Esimerkiksi laajentaa tuttavapiiriä. Olisi vain niin pirun mukavaa olla parisuhteessa älykkään naisen kanssa :(

Anteeksi, jos viestistäni sellainen käsitys jäi. Kirjoitin samalla, kun nukutin kuopustani päiväunille, joten en jaksanut mitään hienoja sanakäänteitä ruveta väsäilemään. Ajattelin vain asiaa omalta kannaltani, jos omassa suhteessani olisi noin. Älykkyyttäkin on erilaista, ja vaikka mun mieheni ei tyhmä olekaan, niin hänen tunneälynsä ja empatiakykynsä on aika vähäistä (mun taas ovat miehen mielestä suorastaan liiallisia). Ehkä teilläkin vaan älykkyydet ei kohtaa :)

No, teidänhän se on ratkaistava, tyydyttääkö suhteenne teitä riittävästi, huolimatta vajavuuksistanne, sekä sun että vaimosi. Kuten ap on tainnut sanoa, pelkkä seksi ei välttämättä ole hyvä syy rikkoa parisuhdetta/perhettä, etenkään jos on lapsia, mutta toisaalta mä olen myös sitä mieltä, että jos suhteessa on yksinkertaisesti paha olla, ei siinä kannata olla. Lapset vaistoaa vanhempiensa pahan olon, sen että toinen vanhemmista ei arvosta toista (ja tästä ne muuten ottaa ainakin mallia, eli eivät joko itse odota arvostusta puolisoltaan tai eivät arvosta puolisoaan sitten tulevaisuudessa) ja ylipäänsä kaikki kitkaa aiheuttavat asiat. Lisäksi lapsilla on taipumus kääntää tämä omaksi syykseen, ja kokea velvollisuutta "parantaa" tilanne.

Kaupungilla jos tulee vastaan mielestäni upea mies, menen ihan euforiseen tilaan jo siitä että saan katsella häntä. Alkaa ujostuttaa jne.

Kotona sitten taas muniaan räpläävä, varsin keskitasoinen (lihonut, pienimunainen) ukko saa aikaan lähinnä ärsyyntymistä ja kyllästyneisyyttä. Seksi onnistuu vain pitämällä silmät kiinni.



Meillä on tästä keskusteltu (ei tietenkään ihan yhtä raadollisesti kuin mitä tilanne on mielestäni), miehen asenne on luokkaa "jossei kelpaa, tuossa on ovi". Meillä on lapsia, joten se ovi ei ainakaan toistaiseksi houkuta.

Kotona varsin keskitasoinen, pillusta väljähtänyt(ei siis ollut alunperin) akka saa aikaan lähinnä ärsyyntymistä ja kyllästyneisyyttä. Miksi teit lapsia pienimunaisen kanssa, jos se on niin tärkeää se koko? Itse en olisi alkanut olemaan väljäpilluisen naisen kanssa.

Kotona sitten taas muniaan räpläävä, varsin keskitasoinen (lihonut, pienimunainen) ukko saa aikaan lähinnä ärsyyntymistä ja kyllästyneisyyttä.

Eli tarve tulee eniweis. Kassit täyttyy ja jossain vaiheessa ne pitää/haluaa tyhjentää oli tilanne muuten mikä hyvänsä... // Osa ongelmasta siinäkin, että harva mies loppujen lopuksi haaveilee kodista jossa puuhailla kotitöitä. En itse ainakaan ole koskaan tavannut miestä joka moisesta haaveilisi. Kodista ja lapsistakin haaveilee ääneen todella harva. Siksi uskonkin, että jos se rahasta ei ole kiinni, niin kannattaa ehdottomasti palkata siivojaa ja - harrastaa vaikka seksiä ;-) aapee

Sen vaikutelman itsekin on rakentanut tässä omalla pienellä otoksella, että miehet (monet, eivät kaikki) todella ajattelevat seksiä paljon, ehkä jopa lähes koko ajan. Ei itse yllä sille tasolle millään, seksi pyörii mielessä parhaimmillaankin muutaman kerran päivässä ja ainoastaan ovulaation aikaan. Äkkiäkö siinä seksistä tulee yksi velvollisuus lisää.

Toinen lainaamani osio on taas kohta, jota yllättävän vähän on kommentoitu. Kuinka moni mies oikeastaan haluaisi perustaa perheen ja missä vaiheessa, jos sen päätöksen sitten saisi aikaiseksi? Itse tiedän vain yhden miehen (sinkun), joka on todennut ääneen haluavansa lapsia ja hän on puolessa välissä neljääkymmentä. Muut ovat enemmän tai vähemmän vaimon suostuttelemia. Eivätkö miehet nauti perhe-elämästä, vai mikä menee pieleen?

Mutta stereotypioita harrastettaessa, elävätkö miehet paljon enemmän hetkessä? Lapsia saadaan jos siltä alkaa tuntua. Seksiä harrastetaan kun on tilaisuus. Siivotaan kun sukat alkaa tarttua lattiaan. Ja tiskikone tyhjennetään, kun puhtaita astioita ei ole. Nainen taas miettii nuo asiat jo hyvissä ajoin ja laatii mielessään suunnitelman päivälle, viikolle, vuodelle ja tuleville vuosille. Ja mikä tärkeintä, kantaa niistä huolta. Mitä enemmän nainen tekee, sen vähemmän mies asiasta huolehtii, nainenhan se on jo hoitanut.

Komeasti ohi aiheen,

rellunainen 31 v, naimisissa ja pari lasta

Tämähän hauskaksi alkaa mennä - nyt on jo väljät pillut ja pienet munat joilla hutkitaan ;-) Ja taishan siellä kaljamahakin vilahtaa ja muistiko kukaan mainita riipputissejä ja roikkoperää!? Muistuttaisi vielä kaulaheltasta, suonikohjuista, peräpukamista, pieruista puolin ja toisin, sekä pisaroista vessan kannella kuin myös kakkaraidasta siellä!





Rapatessa ja rakastaessa roiskuu, sano! :-D













aapee

Kysymykset tässä:







1.) Mistä kaikista syistä haluttomuutenne on mielestänne johtunut?





2.) Miten olette odottaneet tilanteen laukeavan/muuuttuvan - vai oletteko olleet tyytyväisiä asiain tilaan?





3.) Miten olette olettaneet puolisonne hoitavan omat seksiin liittyvät tarpeensa sinä aikana, kun seksi ei ole teitä itseänne huvittanut? Eli oletteko olettaneet hänen pidättäytyvän seksistä, masturboivan tai käyvän vieraissa/maksullisissa?







VASTAUKSIA:



1.Haluttomuuteni, tai oikeastaan totaalinen huvittamattomuus alkoi synnytyksen jälkeen. Ei vaan kiinnostanut kertakaikkiaan. Haluttomuuteni johtui siis puhtaasti hormonaalisista tekijöistä (imetys jne) sekä siitä että vauvamme oli todella vaativa (refluksi, allergioita, sydänsairaus). En saanut yli puoleen vuoteen nukkua tuntia pitempään yhtäjaksoisesti. Ja tässä ei mielestäni ole mitään outoa, ihan biologiaahan tuo noudattelee että nainen keskittyy vastasyntyneeseen, eikä seksi kiinnosta, koska sillä hetkellä ei ole tarpeen tulla raskaaksi, koska äiti tarvitsee energian imettämiseen, eikä uuteen raskauteen.



2. Uskoin että halut palaavat kun vauva-ajan väsymys väistyy ja imetys loppuu. Olin siis ihan tyytyväinen asioihin noinkin. Samoilla linjoilla oli mieheni. Ja kun on vakavasti sairaan vauvan vanhempi, pyörii isälläkin päässä muutakin kuin paneminen ja siitä jauhaminen.



3. Harrastimme seksiä harvakseltaan, joitakin kertoja siis ensimmäisen puolen vuoden aikana vauvan synnyttyä. Jos mies ei ymmärrä em. syitä haluttomuuteen, on se silloin miehen, ei naisen syytä. Biologia vain on tälläinen. Mies toki saa tehdä mitä lystää, mutta seuraukset on sitten hänen myös kestettävä (käy vieraissa--->ulos)



t. n 26

Tuntuu muuten, että nuoret ovat ehdottomampia - ainakin kirjoituksissaan puolin ja toisin. No, eihän vieraissa hyppäämisen salliminen tulisi kenenkään mieleen ääneen sanoa, vaikka olisi sellaisen prosessin läpi käynytkin.



Erilaisia tarinoita täällä joka tapauksessa - eli sekin toki totta, että mitään yhtä ja ainoaa yleispätevää viisautta ei näihin kysymyksiin ole.







Joten koittakaahan sinnitellä ongelmienne kanssa! Nyt pitää jatkaa töitä - kiitokset uusillekin!









aapee

Ykstoistasella ja mulla on samansuuntainen tausta, paitsi että olen mies. Paitsi etten saa siirrettyä muijalta niin paljoa rahaa että pääsisin siitä joskus irti, ainakaan nykyvuokrilla. Ehkä sitten kun EY-tuomioistuin pakottaa Kelan jakamaan lapsen etuuksia ja verovähennyksiä myös etävanhemmalle.



Ei ollut tämän suhteen sisältö sitä mitä esite lupasi, harmi että sen huomaaminen kestää niin pitkään...

Kaitpa se on yhdenlaista sadismia ja siitä saatavaa nautintoa, että voi polkea lokaan hyväntekijäänsä. Vanhaan hyvään aikaan muijat sai selkäänsä niin loppui tuollainen käytös. Ei näköjään sovi ura, perhe ja tasa-arvo kaikille naisille (tarkoitan samalla tavalla kuin ei sovi tulitikut pikkupoikien leikkikaluiksi).



Ai niin, se galluppi:

1) muija pihtaa milloin milläkin syyllä, kirjoitan niistä joskus kirjan.

2&3) sitä vitut kiinnostaa mikä on seksitase suhteessa, oma napa ensin ja lapset matoksi lätäkön päälle ettei korkkarit vaan kastu. Eroon loppuu tilanne aikanaan, jos ei muija karkaa sirkuksen matkaan.

1.) Mistä kaikista syistä haluttomuutenne on mielestänne johtunut?



Jonkinlainen hormonihäiriö molempien lasten syntymän jälkeen. En kostunut, vaikka olisi muuten huvittanukin. Sitten lakkasi huvittamasta, koska yhdyntä oli tuskaisaa liukkareista huolimatta. Turhautti myös pahasti ja fyysisestä ongelmasta tuli henkinen ongelma. Vertaisin miehen potenssiongelmaan.



Eräs haluttomuuskausi liittyi miehen kaljamahan alkuun ja riipahaneisiin rintalihaksiin. Onneksi sain sen ylipuhuttua salille ja lopettamaan joka iltaisen sohvaoluen.



Yleinen tympäännys seksiin johtuu siitä, että mies ei enää esileiki. On vaan niin tylsää "ajatella ittensä märäksi". Ei se niin vaan onnistu 10 vuotta kun on samaa jannua katellut.



Lasten vauva-aikana väsymys hävitti haluja, nyttemmin sekasorto ja jakuva siivous-pyykkäys. Ei pääse oikein syntymään sopivaa fiilistä, kun koko ajan on miljoona pitäis-pitäis-asiaa mielessä.





2.) Miten olette odottaneet tilanteen laukeavan/muuuttuvan - vai oletteko olleet tyytyväisiä asiain tilaan?



Hormonihäiriöstä puhuin gynelle, mutta en oikein ollu halukas mihinkään lääkityksiin kun imetin. Odotin että aika hoitaa, hoitikin.



Kaljamahan selvitinkin jo edellä, muille syille ei oikein minkään mahda.





3.) Miten olette olettaneet puolisonne hoitavan omat seksiin liittyvät tarpeensa sinä aikana, kun seksi ei ole teitä itseänne huvittanut? Eli oletteko olettaneet hänen pidättäytyvän seksistä, masturboivan tai käyvän vieraissa/maksullisissa?



Runkkaa varmaan. Tietenkään ei tarvi pidättäytyä seksistä, mutta tietenkään ei pidä käydä vieraissa. Myötä- ja vastamäissä.

Sen kummemmin itse aihepiiriä kommentoimatta voin todeta, että tällä ap:lla on melko outo elämänrytmi: jos hän käyttäisi edes murto-osan siitä ajasta ja intensiteetistä kotona ja parisuhteeseensa, jolla pyörii täällä palstoilla, luulen, että parisuhdeongelmansa olisivat jo ratkenneet.



Paitsi, jos hänellä kotonakin on samanlainen "neuvottelu- ja keskustelutaito" eli toisin sanoen, ainoastaan hänen mielipiteensä on se oikea... Silloin onkin parempi, että hän on täällä palstoilla päivät pääksytysten ja jättää vaimonsa rauhaan.



Mutta ihan totta, te olette melko vietävissä, koko vastaajaporukka, sillä sama heppu on samalla tyylillä ja samoilla aiheilla ties kuinka monetta kertaa liikkeellä ja senkun vain tyydytetään hänen kontaktinälkäänsä vastaamalla aina vain - just, niin minäkin siis juuri nyt.



Eiköhän tehdä ap:lle, m40:lle palvelus ja anneta hänelle hänen todella tarvitsemansa rauha, jota hän itse ei näytä osaavan rakentaa ympärilleen. Ehkä hän sitten osaisi paneutua todellakin omiin kiemuroihinsa ja elämänsä puutteisiin eikä vain harrastaa täällä tyhjää retoriikkaansa.

Sen kummemmin itse aihepiiriä kommentoimatta voin todeta, että tällä ap:lla on melko outo elämänrytmi: jos hän käyttäisi edes murto-osan siitä ajasta ja intensiteetistä kotona ja parisuhteeseensa, jolla pyörii täällä palstoilla, luulen, että parisuhdeongelmansa olisivat jo ratkenneet.

Ehkä hän sitten osaisi paneutua todellakin omiin kiemuroihinsa ja elämänsä puutteisiin eikä vain harrastaa täällä tyhjää retoriikkaansa.

Asiaa!!! Menehän ap vaimon luo ja halaa! Hymyile edes! Tai mitä jos kokeilisit kauniisti/ystävällisesti puhumista? Pitkässä suhteessa helposti unohtuu arjen hellyys, mutta kuten jo naiset aiemmin tässä keskustelussa ovat todenneet, naisen tarpeet ovat myös paljon tuolla hellyys- ja turvallisuuspuolella. Ilman sitä ei koe tulevansa rakastetuksi, eikä silloin halutkaan herää. Itselle ainakin on vaikeaa irrottaa seksiä kylmäksi aktiksi, sen haluaisi aina olevan rakkaudenosoitus omalle kumppanille.

Omalle kohdalleni on osunut varsin paradoksaalinen yhtälö: Mies valittaa ettei saa seksiä kotona, mutta on jo vuosia itse pihdannut. Pihtaa hellyyttä, ystävällisiä sanoja, ystävällistä käytöstä. Minä teen kaikki kotityöt, siivouksen, ruoat, pyykkäykset, maksan ruoat, lasten hoitomaksut ja vaatteet ja käyn kokopäiväisesti töissä. (Tasapuolisuuden nimissä pitää sanoa, että kyllä mieskin laskuja maksaa) Mies ei koskaan kosketa minua, nykyään ei mökötämiseltään edes puhu minulle. Haluaisin hyväntuulisen ilmapiirin kotona, hellyyttä ja seksiä, mutta tulen itse jatkuvasti torjutuksi.

Olen tästäkin johtuen kärsinyt masennuksesta ja itkuisuudesta, mutta mieheni on suhtautunut siihen varsin vihamielisesti: "*tuttaa, kun on vollottava ämmä kotona!" Viimeisimmän (nyt kestänyt 4 viikkoa) mieheni mykkäkoulun aikana olen yrittänyt olla mukava, jotta mieheni olisi helpompi alkaa käyttäytyä mukavasti myös minua kohtaan, mutta hänellä ei näytä olevan mitään tarvetta laukaista tilannetta.

Hän on kertonut käyvänsä maksullisissa naisissa ja haukkuu minua tyhmäksi, kun en ymmärrä huolestua kun "oma mies ei pane". Oma tulkintani on se, ettei hän oikeasti koe minua viehättäväksi ja hänen torjuva käytöksensä vain vahvistaa käsitystäni. Ristiriitaista sinänsä, muualta saan viestejä siitä, että olisin ihan viehättävä. Tajuaisipa miehenikin, kuinka naisen saa hyrräämään muutamalla kivalla sanalla!

Olen varmaan parantumaton optimisti ja romantikko, mutta edelleen haluan uskoa, että joskus taas pääsisin mieheni syliin ja voisin vastaanottaa hänen rakkauttaan. Nyt tuntuu, että syydän sitä hänelle loputtomasti, mutta kaikki menee ohi. Hänen mielestään kaikki rakkaudenosoitukset ja arjen hellyydenosoitukset ovat suurta teatteria, jos ei ole seksiä. Omasta mielestäni hellyys tulee ensin, sitten vasta seksi, miehen mielestä toisinpäin. Tämäkin on suuri paradoksi!