Olenko omituinen, kun koen olevani 42 vuotiaana liian vanha uuteen vauvaan?
Tuntuu, ettei nykyaikana saisi iän antaa olla esteenä millekään.
Hollywood- tähdet pyöräyttävät lapsia vielä reippaasti yli nelikymppisinä, pysyen kuitenkin alati hehkeinä ja nuorekkaina.
Täällä suomessakaan me naiset emme saisi vanheta, emmekä tunnustaa sitä tosiasiaa, että optimaalinen lapsentekoikä ei ole enää nelikymppisenä tosiasia.
Työpaikallani on naisia, jotka haikailevat reilusti yli nelikymppisinä vauvoista, osa ensimmäisistään.
On aivan totta, että moni nelikymppinen on hyvässä kunnossa, mutta moniko tietää, tai haluaa tietää, että viidenkympin lähetessä naisen fysiikassa tapahtuu selvästi nopeampaa rapistumista.
Varmasti suurin osa nelikymppisistä jaksaisi hoitaa vauvaa, monesti se olisi helpompaa ja miellyttävämpää kuin hektisessä työelämässä kärvistely..
Mutta vauva- aika on kovin lyhyt, suuremmat haasteet tulevat eteen, kun lapsi tulee murrosikään.
Vai onkjo tämä kalkkiviivoilla vauvan hankinta jonkinlaista pakoa todellisuudesta?
Kommentit (30)
meille tulossa nyt kolmas ja jää takuusti viimeiseksi ja mulla ikää lapsen syntyessä 30v.
ihan vaan siitä syystä että meillä on noi sukurasitteet niin vahvat että en halua ottaa enää riskiä saada vain vauvan takia pysyvän sairauden.
Enkä ikinä, en IKINÄ haluaisi omalle lapselleni samaa kohtaloa. Itselläni ikää 30v ja lapset tehtynä (3kpl).
Minulla on yksi kaveri, ihan kiva nainen muuten, mutta hiukan ihmettelin, kun vasta 38- vuotiaana alkoi haluta perhettä. Toisen saa reilusti yli nelikymppisenä.
Onni hänelle, että noin vanhana tuli vielä raskaaksi, mutta onko se onni niille lapsille?
Mä taas koin olevani ihan hyvässä lapsentekoiässä 42-vuotiaana. Raskaus oli tosin vahinko, mutta päätin pitää lapsen, kun mitään esteitä sille ei ollut. Olen nyt 48-vuotias enkä ole mitään kiihtyvää fyysistä rapistumista huomannut. Ja murrosikäisethän on ihania tyyppejä. Mulla on niitä useita eikä heissä mitään erityisiä haasteita ole. Luulen jaksavani tuon nuorimmaisenkin murrosiän ihan hyvin.
sairautta pelkäät?
Kysyn siksi, että minäkin pelkään. On ollut monenmoisia oireita. Raskauden jälkeen alkoi ajoittainen puutuilu ja nykinä. Lisäksi jalkasärkyjä molemmissa jaloissa samanaikaisesti.
Pelkään, että mulla on joku sairaus, jota uusi raskaus ehkä pahentaisi. Sain jo diagnoosiksi yhden harvinaisen sidekudossairauden (eds), mutta sanoivat, että se ei selitä kaikkia oireita. Eikä liity raskauksiin ja mun oireet selvästi paheni raskauden jälkeen heti.
Mutta useampi keskenmeno takana. :(
Me olemme erilaisia onneksi. Jotkut vielä toivovat sitä vauvaa ja suru on, kun eivät saa. Olisinpa niinkuin sinä, niin tästä ei olisi tällaista elinikäistä surua tulossa sieluuni.
Miksi sitten suostuisin vielä äidiksi? Kun katson kaksi aiempaa sukupolvea äitiäni ja äidin äitiäni, niin ovat vielä niin nuorekkaita. Ei ole vielä minun mummoutumisaikani, vaan olen mielessäni vielä "nuori likka". Mutta sulla ei ole tällaisia ympäristövaikutuksia ilmeisesti. Tai on toisenlaisia. Voi olen kade, sillä jos voisin noin huoletta luopua yrityksestä, joka tuntuu tuhoon tuomitulta, niin miten paljon säästyisinkään henkisiltä vaivoilta, jotka tulevat vainoamaan minua loppuikäni. Silti vauvakuume on polttava tunne.
ja vauvakuumekin olisi, mutta en silti lähde enää tekemään vauvaa tässä iässä.
Juuri niinkuin ap:kin sanoi, nelikymppinen klaaraa kyllä vauva- ajan rumban, mutta on pakko ajatella myös tulevaisuutta.
Kyllä hieman hirvittäisi ajatus kuusikymppisestä itsestä ja teini- ikäisestä lapsesta samassa huushollissa.
Joku kirjoitti ylempänä, että murrosikäiset ovat kivoja, varmasti juu ovatkin.
Mutta siihen murrosikään kun liittyy usein kaikkea arvaamatonta..
joka perusterveenä, hyväkuntoisena ja 43-vuotiaana olisin valmis uuteen vauvarumbaan (esikoinen 4 v). Miksi ylipäätään pitäisi verrata itseään toisiin, jos ja kun elää omaa ainutkertaista elämäänsä, asui sitten Hollywoodissa tai lähempänä Helvetinkolua? Kalenteristakaan on turha katsoa, mitä mulle kuuluu, mutta pienimuotoinen perhepoliittinen neuvottelu siipan kanssa voisi olla paikallaan.
Itsekin olen menossa juuri 30v. täytettyäni ja kolme lasta saatuani sterilisaatioon. Ei enää vauvoja meille. Meidän tietoinen valinta oli tehdä lapset nuorena. Olin myös kotiäitinä lähes 7 vuotta, nyt on työelämän aika.
Mutta jokainenhan tietää itse oman tilanteensa parhaiten. Ymmärrän kyllä kypsemmälläkin iällä lapsesta haaveilevia. Eikä kaikilla ole mahdollista edes tehdä lapsia nuorena. Ja kaikki niitä eivät saa muutenkaan..
haluaisi vauvaa. Äitini oli tämän ikäinen saadessaan minut, ja hän olisi saanut kyllä harkita kahdesti....
Toki se on ihmisestä kiinni. Muita en tuomitsisi, mutta itse en tahtoisi.
jo liian vanha kolmanteen raskauteen..
Kun se ihana vauvanpallero kasvaa vuodessa pois vauvaiästä, ja sen jälkeenkin sitä pitäisi hoitaa ja huolehtia seuraavat parikymmentä vuotta!
Antakaa olla ja keskittykää elämiseen. Elämässä on oma aikansa lastenteolle, ja sen lisäksi vielä paljon, paljon muuta! Move on...
vauvoja ei voi enää saada yli 30-vuotiaana.
Eli kun nykyisen taaperot ovat teini-iässä, on täysin normaalia olla 50- tai 60-vuotiaan äidin tai isän lapsi.
Itseäni aina harmittanut liian lapselliset vanhemmat, toinen 20 v ja toinen 18 v kun saivat mut.
t: se 8+4
enää jaksa elää nuoren kanssa saman katon alla? Useimmat sen ikäisethän tuntevat olevansa elämänsä kunnossa. Ihme asenne teillä.
Sairauksia ja vaivoja voi toki tulla kenelle vain, mutta siitä näkökulmasta 50-vuotias on vielä "nuori".
Useimmat varmaan ajattelevat samoin. En itsekkään olisi enää varmaankaan alkanut lapsia yrittämään, mutta tunsin kuitenkin olevani kykenevä hoitamaan toisen tekemää lasta vielä 45-vuotiaana. Oman nuorimmaiseni sain 40-vuotiaana.
alkaa ikää olla jo lähempänä 60, kun se lapsen murrosikä myllertää.
Itse en osaa kuvitella tekeväni lasta lähemmäs nelikymppisenä. Mieluiten teen kaikki lapset alle 35-vuotiaana.