Uskovaiset:miten olette tulleet uskoon?

Tulin syvään synnin tuntoon Sukevan vankilassa noin 30 vuotta  sitten.Olin tapa rikollinen,alkoholin suurkuluttaja ja pilleristi.Kun tulin uskoon rikoset jäi,vapauduin päihteistä.pääsin kiinni normaaliin elämään.Sain hyvän työpaikan japerheen.Hän Jeesus,muutti kaiken,antoi uuden elämän,sain synnin anteeksi  ja pelastusvarmuuden.

No täällä pataluterilainen hei. En osaa sanoa milloin olen "tullut uskoon" tai "tehnyt uskonratkaisun". Olenko siis huono ja riittämätön uskovainen? Jos asia vaan on lapsesta asti ollut luonteva osa minua. Riparilla ja niidenjälkeisinä vuosina vahvistuin ja kasvoin uskossani. Edelleen uskon Jeesuksen sovittaneen syntini ristinpuulla. Niinkuin aina olen uskonut. Olen onnellinen vauvana saadusta kasteestani. Ei kaste yksin pelasta, vaan on ihanaa että aina saan palata kasteen armoon, jos syystä tai toisesta "hairahdan" polulta. Mutta mikäpä se hairahdus olis joka minut pois veisi Kristuksen yhteydestä? Oman näkemykseni mukaan vain se, että kieltäisin Hänet. Mitään muuta ahdistavia ja tiukkoja raameja ei omassa elämässäni suhteessa uskoon ja Kristukseen ole. Vapauteen hän meidät vapautti.

minä kasvoin (kasvan edelleen) uskoon. sillätavalla hitaasti ja pienin askelin (vaikka oikeasti ne pienetkin ovat suuria). koen sen niin että nuorena eksyin Jumalasta (käännyin Hänestä pois) ja Hän sitten kutsui minut takaisin ja tulin takaisin kotiin. Tietenkin Jeesuksen kautta, koska olen syntinen ja tehnyt syntiä. Jeesus on sovittanut minun syntini ja pelastanut minut. Kokoajan luotan tähän enemmän ja saan tehdä parannusta elämässäni.

Ensin aloin etsimään Jeesusta, vaikken aluksi ymmärtänyt Häntä etsiväni. Sitten aloin toivomaan että Jeesus tulisi elämääni ja Hän tuli, vaikken tätäkään heti tajunnut. Pikkuhiljaa pystyin luottamaan enemmän siihen että Jeesus tosiaan on pelastanut minut.

Kyllä minäkin epäilen välillä että olenko uskossa vai en, varsinkin silloin kun en tunne mitään. Silloin rukoilen Jeesusta auttamaan minua, etten eksy Hänestä. Minua lohduttaa se, että Jumala kuulee myös sydämen hiljaiset rukoukset, vaikka en pystyisi muuten rukoilemaan, ja että Jeesus rukoilee kokoajan minun puolestani ja ettei Hän koskaan hylkää minua, ei silloinkaan kun minulla on epäilyksiä. Myös Raamatun lukeminen, esim.mannalaput, auttaa näihin epäilyksen hetkiin (ja muutenkin).

Muista etsiä Jeesusta, niin Hän kasvattaa sinussa uskon. Eli älä etsi uskoa, vaan etsi Jeesusta.

Luin teinipoikana kauhusarjakuvalehti Shokkia. Sen kautta kiinnostuin UFOista, parapsykologiasta, magiasta ja kaikesta yliluonnollisesta. Kahlasin läpi kaikki kirjaston kirjat näistä aiheista. Sitten törmäsin kristilliseen kirjaan, joka käsitteli henkimaailman salaisuuksia. En ollut koskaan kuullutkaan, että on olemassa  pahoja henkiä. Olin ehtinyt omaksua käsityksen, että kaikki henkiolennot ovat hyviä.

Siitä alkoi kiinnostukseni kristinuskoa kohtaan. Kirkon seurakuntanuorissa käynyt ystäväni pyysi minua mukaan, ja kävin nuortenilloissa pari vuotta, mutten koskaan kuullut siellä puhuttavan parannuksen teosta ja uskoon tulosta. Kaikenlaista puuhastelua ja harrastelua oli paljon, samoin yhteiskunnallista puhetta, mutta julistavaa ja opettavaa sisältöä vähän.

Olin ahdistunut, sillä en ollut uskossa, enkä tiennyt, miten voin tulla uskoon. Nuortenilloissa käsiteltiin lähinnä lähetystyön kohdemaiden kulttuureja, enimmäkseen afrikkalaista kulttuuria, kehitysapua, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, diakoniaa ja kirkon toimintamuotoja.

Lopulta sitten tulin uskoon lukemalla erään norjalaisen papin kirjaa kristillisestä elämästä ja sen vaikeuksista. Sieltä ne uskoontulon salaisuudet avautuivat, omassa sängyssä maaten, yhdessä hetkessä kuin tajunta olisi äkillisesti laajentunut. Löysin armon.

Jeesus pelastaa.

Teini-ikäisenä tulin herätykseen ja Jumala kutsui erityisen voimakkaasti. En kuitenkaan tehnyt uskonratkaisua enkä käynyt seurakunnassa, mutta olin kuitenkin kiinnostunut hengellisistä asioista. Oli myös kausia jolloin hylkäsi Jumalan ja uskon asiat jäivät, mutta noina aikoina tietyin väliajoin koin kuitenkin tyhjyyttä sisimmässäni, vaikka muuten oli asiat kunnossa ja elin normaalia nuoren elämää. Monta kertaa halusin oikeasti olla uskossa ja käydä kasteella, mutta en uskaltanut, joten luisuin taas samaan vanhaan. Tämän vuoden aikana tein uskonratkaisun ja etsin parhaillaan seurakuntaa. Itse pyysin Jumalaa osoittamaan epäilyksen turhaksi, kun myöhemmin uskoon tulon jälkeen mielen valtasi kova epäily. Muutaman päivän sisällä sain kokea kaksi rukousvastausta. Toinen oli se että koin todella voimakkaasti Pyhän Hengen läsnäolon.

uskoon elämäni vakavimmassa kriisitilanteessa. Olin hyvin masentunut ja itsetuhoinen (itsemurhayrityksiä) kun ystävän alkoi rukoilla puolestani (en vielä tällöin tiennyt että hän rukoilee puolestani) ja sitten vaan eräänä päivänä halusin keskustella hänen kanssaan asioista ja pari kuukautta juteltiin lähes päivittäin uskosta, jumalasta, armosta.



Olin tehnyt kamalia asoista ja oli todella pahassa synnintunnossa. Siihen tilanteeseen että ns. tulin uskoon liittyi paljon tuskaa ja ahdistusta. Musta tuntui että olin jyrkänteen partaalla ja en vaan uskaltanu luottaa jumalan kanattavan minua jos astun tun reunan yli. Sitten vaan jonakin päivänä tuli sellainen olo että on aika otta tuo askel. Kun otin tuon ratkaisevan askeleen niin oloni keveni heti. Mutta mitään ihmettä ei tapahtunut, olin edelleen synnintuskissani ja vuoropuhelin kristuksen kanssa paljon ennenkuin ymmärrän että armo koskettaa myös minua ja saan jättää nuo synnit taakseni. Tekemättömäksi nuo teot ei muutu mutta tiedän että olen jumalan silmissä saanut ne anteeksi.



Tiedän että pelastun mutta tiedän myös että olen syntinen. Armo on ainoa tie pelastukselle, omilla teoillaan tai ansioillaan ei kukaan pelastu, vain armo pelastaa!



Ja vielä sananen minusta. Olen edelleen se sama ihminen, kuuntelen heviä minulla on tatuointeja, lävistyksiä, rastat.. Juon alkoholia, tanssin, riemuitsen, vihaan, olen josku kateellinen ja katkera.. Ihan tavallinen ihminen siis mutta jeesus asuu sydämessäni ja tiedän että hän on ristillä kuollut minunkin puolesta että pelastuisin.

mietittyäni paljon maailman menoa ja sitä, miten minun käy kaiken sen keskellä. Tunsin että Jumala kutsuu minua, ja tavallaan uskoontulo oli antautuminen siihen kutsuun. Päätin että menköön, vaikka ei se helppo päätös ollut. :)



Heti tuon päätöksen jälkeen koin valtavaa rauhaa ja sisäistä tasapainoisuutta. Sitä kesti 15 vuotta, kunnes aloin kyseenalaistaa kristinuskoa. Syynä oli mm. huonot kokemukset seurakunnassa. Mietin monta vuotta asioita eri kanteilta. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että haluan edelleen olla uskossa, mutta hiljaisemmalla liekillä kuin ennen.



Harmi kyllä en pysty antamaan sinulle vastausta siihen, miksi et koe tulleesi uskoon vaikka olisit halunnut. Odotatko ehkä jotain erityistä kokemusta? Läheskään kaikillehan sellaista ei tule. Jotkut kasvavat uskoon pikkuhiljaa.



Ainakin itselleni usko on nykyään ennen kaikkea sellainen hiljainen, lämmin liekki sydämessä. Ei siis mitään valtavia kokemuksia tai tunnekuohuja. En edes halua sellaisia. Uskoni sallii myös kriittisen ajattelun ja pohdinnan.



Ehkä sinun kannattaisi jutella vaikka papin kanssa, jos asia vaivaa sinua. Hän pystyy ehkä ohjaamaan sinua eteenpäin. Tsemppiä!

raamattua lukemalla ja uskovaisten ystävien kautta

nimenomaan herätyskristillisyyteen, siis esim. vapaisiin suuntiin ja joihinkin herätysliikkeisiin liittyvä ilmiö. Voidaan puhua myös ratkaisukristillisyydestä, joka korostaa uskonratkaisun tekoa.



Tavallinen perinteinen luterilaisuus, katolisuus tai ortodoksisuus ei tunne "uskoontuloa", vaan usko vain on, siihen kasvetaan tai kuka mitenkin. Riittää että haluaa olla kristitty. Itse asiassa luterilaisuudessa kristitylle riittää pelkkä kaste, loppu on armoa, eli Jumalan lahjaa. Mitään uskonratkaisua tai pelastusvarmuutta ei tarvita eikä oikeastaan ole edes olemassa.



Kannattaa siis miettiä, onko herätyskristillisyys ylipäänsä sinulle oikea viitekehys ja suunta. Haluatko nimenomaan sellaista kristillisyyttä joka korostaa omia tekoja, tunteita, ratkaisuja, julistusta, uskon näkymistä jne? Uskoa, jossa sinulla on jatkuva epävarmuus siitä, oletko riittävän uskovainen? Vai riittäisikö sinulle se, että Jumala kyllä tietää?



Tervetuloa omaan luterilaiseen seurakuntaasi!

eli ympäripyöreätä sanahelinää; ei mitään raamatullista. Jos olisin pysynyt uskollisena kirkollisveron maksajana en tänäkään päivänä olisi vielä uskossa. Ei kaste ketään pelasta vaan usko.



Mk 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.



Miten vauva voi vielä uskoa mihinkään, miten hänen uskonsa näkyy hänen elämässään? Jokainen on itse vastuussa Jumalalle uskostaan ja tekemisistään, joten ei jokin vedellä valelu ketään voi pelastaa.

Haluatko nimenomaan sellaista kristillisyyttä joka korostaa omia tekoja, tunteita, ratkaisuja, julistusta, uskon näkymistä jne? Uskoa, jossa sinulla on jatkuva epävarmuus siitä, oletko riittävän uskovainen? Vai riittäisikö sinulle se, että Jumala kyllä tietää?

Olen kuullut ja lukenut aivan vastaavaa muiltakin "pataluterilaisilta" ja täytyy sanoa, etten uskoisi ihmisistä, jotka niin kovasti korostavat armoa ja avarakatseisuutta.

Keitä te olette tuomitsemaan toisten uskon, sen mikä heille on pyhää ja vieläpä levittämään väärää, ennakkoluuloihin perustuvaa tietoa?

Korostan, että olen itsekin hengeltäni varsin maltillinen ja luterilainen, mutta en kerta kaikkiaan voi hyväksyä tällaista omalla nöyryydellä ylpeilyä. Ollaan olevinaan niin armollista ja avaraa, mutta tosiasiassa mukaan kelpaavat vain ne, jotka allekirjoittavat äärimaltilliset luterilaiset teesit ja kiroavat kaiken muuun kristillisyyden.

Minulla on runsaasti kokemusta myös herätyskristillisyydestä ja tuosta litaniastasi pistää silmään erityisesti kaksi virhettä: herätyskristillisyys EI korosta omia tekoja tai tunteita, vaan aivan yhtä lailla sielläkin pelastutaan armosta. Tunteiden varaan ei voi laskea mitään. Toisekseen, ja nimenomaan armoon perustuen, aidossa herätyskristillisyydessä ei ole mitään epävarmuutta "riittävästä uskovaisuudesta". Jokainen kelpaa, koska Jumala rakastaa ja armahtaa.

Myös epäterveitä seurakuntia on, mutta miksi hitossa teidän pataluterilaisten pitää yleistää heidän virheensä koskemaan kaikki herätyskristittyjä? Olisiko liikaa vaadittu, että ottaisitte oikeasti asioista selvää ennen kuin niin kärkkäästi tuomitsette.

Pahoittelen kärkkäitä sanojani, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että kyllä pistää vihaksi. Näitä asioita vuosikaudet pohtineena ja eri kristillisiin suuntauksiin tutustuneena karvani nousevat pystyyn heti, kun joku rupeaa toitottamaan omaa tai seurakuntansa ylivertaisuutta. Pätee yhtä lailla helluntailaisiin, luterilaisiin kuin ortodokseihinkin!

t. 3

18-vuotiaana aloin ajatella itse, ja lopetin hihhuloinnit. Isäni on onneksi ymmärtänyt, ei enää eläkkeelle jäätyään näytä olevan enää itsekään yhtään uskonnollinen tai uskovainen.

Kiinnostuin uskonasioista jo teininä, vaikka kotini ei ollutkaan mikään erityisen uskonnollinen. Halusin kovasti tulla uskoon, mutta minäkään en oikein tiennyt, että miten. Vaistosin vain, että uskovilla oli jotakin, jota minulta puuttui. Koska lähipiirissä ei ollut oikein ketään, joka olisi kertonut minulle uskon perusasioista ja siitä, miten voi tulla uskoon, kamppailin epätietoisuuden kanssa pitkään. Sanoin kyllä ihan sydämestäni Jeesukselle, että haluan hänet elämääni, mutta en oikein siltikään uskaltanut olla varma siitä, että olen uskossa. Kun olin jo ihan uupumassa tähän kamppailuun, tutustuin uusiin opiskelukavereihini, jotka olivat uskossa. Pääsin heidän mukanaan elävään seurakuntaan, sain opetusta ja sain ymmärtää, että Jeesus todella on sovittanut minunkin syntini ja kuulun Jeesukselle. Nyt sain ihan tunteen tasolla kokea Jumalan rakkautta ja läsnäoloa. Toki olin ollut Jeesuksen oma varmasti heti siitä hetkestä saakka, kun olin häntä elämäni Herraksi pyytänyt, vaikka en silloin mitään erityistä tuntenutkaan. Seurakunnassa sain kokea uskovien yhteyttä, puolestani rukoiltiin ja sain itsekin olla palvelemassa muita. Haluan sinulle rohkaisuksi sanoa, että Jeesus varmasti tulee sinun Herraksesi, mikäli rukouksessa häntä elämääsi pyydät. Ei tarvitse kuin tunnustaa olevansa syntinen ja tarvitsevansa Jeesusta elämäänsä. Hän on kuollut syntiesi puolesta ristillä ja ylösnoussut. Jeesus kyllä näkee sinun sydämesi kaipauksen, vaikka sanamuotosi olisikin vajavainen. Usko sitten Jumalan Sanan perusteella, että Jeesus on Herrasi, vaikka et tuntisikaan mitään. Tosi tärkeää olisi sitten mennä seurakuntaan, jotta saa vahvistusta uskolleen ja pääsee kasvamaan uskossaan. Yksin ei kannata jäädä. Rukoile, että löytäisit itsellesi hengellisen kodin, jossa tunnet tulevasi ravituksi. Käy vaikka eri kristillisten seurakuntien tilaisuuksissa, kuten Vapaakirkolla, Helluntaiseurakunnassa, Kansanlähetyksen tilaisuuksissa..., kunnes tiedät, mikä on sinun hengellinen kotisi. Voisit käydä siellä myös esirukouspalvelussa, niin saat tukea uskonelämääsi. Mene rohkeasti mukaan! Siunausta elämääsi ja Jumalan johdatusta sinulle. Rukoilen puolestasi tänä iltana.

Haluan lukea nuo loputkin viestit joten palstaongelmien vuoksi joudun nyt nostamaan tämän.

up

Minulla on ollut vakaumus aina, pikkulapsesta asti. Perheeni ei ole uskovainen emmekä koskaan käyneet kirkossa paitsi Kauneimmissa Joululauluissa sitten minun ollessani teini-ikäinen. Uskonto olikin minulle yksi kiinnostavimmista oppiaineista ekaluokalta abiksi asti, ja myös rippikouluun menin saadakseni tietoa uskosta. Toki siis suvussamme lapset kastettiin ja kirkossa mentiin naimisiin ja siunattiin, kuten kaikki muutkin suomalaiset.

En koskaan kertonut uskostani kenellekään, varsinkaan perheelleni, koska pelkäsin kaikkien alkavan pilkata minua. Vanhemmillani oli muutenkin vähättelevä ja pilkkaava asenne minuun. Luin salaa Raamattua iltaisin, vanhemmilleni sanoin lukevani jotain Runotyttöä. Vasta aikuisena olen saanut niin paljon itseluottamusta ja itsevarmuutta, etten välitä, mitä muut uskostani ajattelevat.

Luin pelastusrukouksen netistä. Taisin kirjottaa googleen että miten tulla uskoon ja sitä kautta löytyi tuo. Mua itketti, helpottavalla tavalla ja koin rauhaa. Tärkeetä on hakeutua terveeseen seurakuntayhteyteen ja lukea Raamattua. Myös rukous ja Jumalanpalvelukset tärkeitä. Epäilen itsekin välillä oonko uskossa vai en mutta niihin vastaan että Jeesus on pelastanut minut ja niin se on. Raamatunluku auttaa ja syntien tunnustaminen ja niiden uskominen anteeksiannetuiksi. Se mitä tuntee ei ole olennaista vaan mitä tahtoo ja tekee.

Hienoja kirjoituksia täällä. Etenkin nuo 17 ja 18, kiitos niistä. Jumalan Siunausta teille molemmille!!!

Harrastin seksiä Uskon kanssa ja sitten vain tulin.

Aika lyhyt juttu tbh.