Olenko ihan poikkeava odottaja, kun en halua seulontoihin?
"Kaikki muut" tuntuvat menevät np-ultriin ja veriseuloihin ihan rutiinilla.
En pidä aborttia vaihtoehtona enkä halua ottaa mahdollisiin punktioihin liittyviä riskejä. Miksi siis menisin...?
Kommentit (26)
oon jättänyt np-ultran väliin 3 nuorimmalta, koska en halunnut seulontaan osallistua. Kahden ensimmäisen aikana sitä ei vielä ollut, mutta kakkosen aikana kävin ultrassa rv 12 määrittämässä la:n. Mulle on riittänyt neuvolan ultraus ekalla käynnillä rv 8-10 (varmistettu raskaus ja sikiön paikka) ja rakenneultra.
ultraan menin ja onneksi menin sillä siellä selvisi että lapsi on väärinpäin. ajattelen abortista ja lapsivesipunktiosta aivan samoin kuin sinä.
np-ultraan. Just sen vuoksi, ettei abortti kuulunut vaihtoehtoihini. Tokan kohdalla piti selvittää laskettua aikaa, joten kävin np-ultrassa, mutta sanoin ultraajalle, etten halua tietää np-lukua. Hän vähän ihmetteli, mutta jätti sen kertomatta. En itse olisi ollut valmis menemään jatkotutkimuksiin, joten sen vuoksi valitsin näin.
En mennyt toista odottaessa np ultraan. Rakenne ultraan kuitenkin menin, ja sain erittäin tylyn diagnoosin. Tästä syystä enemmin tieto ajoissa np ultrasta, kuin vasta sikiön ollessa isompi ja ns. pakkokeskeytys edessä. Helpompi olisi ollu keskeytys viikkon 12 paikkeilla kun siellä rv 20 tietämillä.
ei kukaan kai voi pakottaa keskeyttämään raskautta? nyt en ihan ymmärtänyt mistä oli kyse.
nähdäksesi esim. lapsen parantumattoman sydänvian tai kehitysvamman tarpeeksi ajoissa...ja jos vamman laatu olisi niin paha, ettei lapsella olisi mahdollisuuksia selvitä muutamaa päivää/tuntia kauempaa, voisit ehkä säästää itsesi ja lapsesi siltä tuskalta...? Ja toisaalta, jos poikeeavuus löytyisi, etkä siltikään haluaisi tehdä aborttia, osaisit valmistautua henkisesti siihen, mitä tuleman pitää.
kun voisi ahdistua vasta sitten kun on sen aika
On olemassa synnynnäisiä, jo sikiökaudella kehittyviä ja ultrassa näkyviä sydänvikoja, keuhkovikoja, vaikeita palleatyriä, napatyriä jne. Jos vauvalla on tällainen, hänen pitää syntyä yleensä yliopistosairaalassa mieluiten virka-aikaan, ja synnytys pitää aina suunnitella ja ennakoida niin että lastenlääkärit ja vauvojen teho ovat valmiina ja miehitys riittävä. Jos ette mene seulontoihin, lapsi syntyy yllärinä ja selviää hirveällä säkällä ehkä, todennäköisemmin ei, ja jokainen minuutti ambulanssissa matkalla kohti yliopistosairaalan tehoa lisää vammautumisriskiä aika reilusti. Miettikää asioita joskus LAPSEN kannalta, eikä aina vaan itsenne ja oman mukavuudenhalunne ja ideologianne! T. lastenlääkäri
En mennyt toista odottaessa np ultraan. Rakenne ultraan kuitenkin menin, ja sain erittäin tylyn diagnoosin.
Tästä syystä enemmin tieto ajoissa np ultrasta, kuin vasta sikiön ollessa isompi ja ns. pakkokeskeytys edessä. Helpompi olisi ollu keskeytys viikkon 12 paikkeilla kun siellä rv 20 tietämillä.