"Mykkä tyttöystävä" - tunnetko ilmiön?
Rasittaa, kun juhlissa tai kyläilyssä miehet tuovat mukanaan mykkiä tyttöystäviä tai vaimoja. Siis sellaisia naisia, jotka eivät koko illan aikana puhu kellekään mitään. Jos jollekin puhuvat, niin omalle miehelleen korvaan supattamalla.
Miten näin huonokäytöksisiä naisia voi olla? Ärsyttävää.
Kommentit (86)
Esimerki ujon näkökulmasta, kun RL:n kaltainen ihminen tulee juttelemaan:
Olen juhlissa ja yritän käyttää kaiken energiani siihen, etten vaikuttaisi nololta, ärsyttävältä, tympeältä, ylimieliseltä tai typerälä. Pelkään, että joku alkaa vetää minua koskevia johtopäätöksiä(niinkuin monesti on tapahtunut), parasta siis käyttäytyä mahdollisimman huomaamattomasti. Olisi kyllä mukavaa, jos tapaisi jonkun ystävällisen ihmisen, jonka kanssa lähtisi hyvä keskustelu käyntiin.
Huoneessa on paljon ihmisiä. He juttelevat ja nauravat, tuntevat toisensa entuudestaan. Olen joskus yrittänyt päästä mukaan tällaisissa tilanteissa. Olen sanonut jotakin typerää ja kaikki ovat tuijottaneet minua hetken suu auki ja sitten jatkaneet taas keskustelua. Olen sosiaalisesti lahjaton ja entinen koulukiusattu. Päätän toistaiseksi hymyillä ja olla hiljaa. Keskityn siihen, ettei kukaan saisi minusta sellaista vaikutelmaa, että olisin vihainen tai en viihtyisi juhlissa.
Nyt satuin vahingossa hymyilemään yhdelle lupsakalle höpöttelijälle ja hän lähestyy tullakseen juttelemaan. Pakotan itseni tsemppaamaan. Ehkä hän pitää minusta vaikken ole kuin muut. Hän kysyy kysymyksiä, mutta minä en osaa sanoa mitään..yhtäkkiä sanavarasto, tilannetaju ja huumorintaju ovat kateissa. Voi vittu olen taas nolannut itseni. Kaiken lisäksi sain tuon mukavan tyypin vaivaantumaan. Olen tuottanut pettymyksen ja pilaan juhlien ilmapiiriä, tiedän sen. Ehkä myöhemmin illalla tilanne korjaantuu alkoholin voimalla ja voin näyttää muille kuka oikeasti olen(tämä ei todistettavasti ole hyvä ratkaisu ongelmaan).
Olen siis sosiaalisesti varsin hitaasti lämpeävää sorttia. Small talk ei suju, vaikken missään nimessä haluaisi loukata ketään. Ne joilla on riittänyt kärsivällisyyttä ystävystyä kanssani ovatkin sitten todellisia helmiä ja omien ystävieni kanssa saan suuni auki ehkä liiankin kanssa.
Lupaan yrittää kehittää sosiaalisia taitojani aktiivisesti, mutta toivon ymmärrystä niiltä joilta sosiaalisuus sujuu luonnostaan. Harva haluaa toisia tahallaan mykkyydellä loukata. Eiköhän ihmisen perusluonteeseen kuulu ennemminkin hakea hyväksyntää kuin karkottaa muita ihmisiä.
se tyttöystävä on siksi mykkä teidän pippaloissanne, koska ei pidä teistä eikä ole kiinnostunut seurasta?
että kritisoit asiaa jolle ei voi mitään. Voi arvostella toisen tekoja ja päätöksiä ja olla niistä eri mieltä, mutta persoonallisuudenpiirteille ei paljon voi tehdä.
Kyllä
Ottakaa tavoitteeksi että opettelette puhumaan. Se tuppisuuna seisominen kun ei ole kohteliasta. Ujous on selitys, mutta ei se tee käytöksestä hyväksyttävää. Jos se maailman sosiaalisin ihminen seisoisi mykkänä koko illan, sekin olisi epäkohteliasta.
vaan suvaitsemattomuus.
Usein kovaääniset ihmiset kuvittelevat, että kaikkien pitäisi olla heidän kaltaisiaan, ja elleivät ole, heissä on jotain vikaa.
...se tyttöystävä joko tarkistaisi kantaansa tai jäisi pois bileistä? Huono lähtökohta on, jos ei tule toimeen puolison kavereiden kanssa.
se tyttöystävä on siksi mykkä teidän pippaloissanne, koska ei pidä teistä eikä ole kiinnostunut seurasta?
on huomattavasti kurjempaa kuin sinulla joka koet sen mykän seuran rasittavana ja epäkohteliaana.
Ja mun tapauksessani, mies todellakin loi sen parisuhteen :/ Neljä vuotta harasin vastaan mutta hän ei antanut periksi...
Onneksi en enää ole mykkä.