Oisko Jehovan Todistajia paikalla, kysymys olisi
Kommentit (215)
ihmiset pilkkasivat jeesusta, mutta toinen ristissä roikkuva rikollinen aidosti tunnusti jeesuksen, ja katui ja siis sukoi jeesukseen,
mitpä jeeesus sanoi hänelle, sinä tulet olemaan kanssani paratiisissa
eli tuo osoittaa juuri sen että synnit voi saada ja saakin anteeksi, kun uskoo ja aidosti katuuu pahoja tekojaan
jumala näkee ihmisen sisimpään
vain jumala voi tuomita otisen, ei kukaan ihminen
eli paratiisiin päästäkseen ei tartte omistaa jäsenkorttia, ja olemalla jehovantodistaja ei voi olla taattua paikkaa paratiisissa, vaan sydämentila ja sen tuntee vain jehova
harmakedonin jälkeen on tuo tuhatvuotinen valtakunta, jonka aikana maasta tehdään paratiisi, ja ihmisiä opetetaan, on monia aikoinaan kuolleita ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet jumalasta, he siten saavat mahdollisuuden,
eli joakisella on mahdollisuus saada ikuinen elämä paratiisimaassa, vain jokainen ihminen ihan itse voi siihen mahdollisuuteensa vaikuttaa teoillaan, uskollaa, tavoillaan yms
ethän vie voimiasi noiden ilkeilijöiden kanssa, toivon todella sitä. Tiedämme mikä on kaiken takana...
Kaikkea hyvää sinulle AP
Voisitko sinä auttaa vastaamalla noihin avoimiksi jääneisiin kysymyksiin?
Säälittävää väittää kaikkea Saatanan juonitteluksi, sitähän sinä tuolla "tiedämme mikä on kaiken takana... " tarkoitat.
ethän vie voimiasi noiden ilkeilijöiden kanssa, toivon todella sitä. Tiedämme mikä on kaiken takana... Kaikkea hyvää sinulle AP
jos olisin ovelta ovelle työssä, siis kasvotusten sinun kanssasi. Mutta tälläisillä palstoilla se ei hyödytä, sen olen todennut aikanaan. Toivon siis että jos teitä askarruttaa meidän Jt:n uskonasiat niin rohkaisette mielenne ja kysytte, kun seuraavan kerran ovellenne tulee Jehovan Todistajia.
Kaikkea hyvää teille kaikille...
Aviottomat "lehtolapset" ovat olleet kautta aikojen ei-toivottuja, kun luotettavia ja toimivia raskauden ehkäisymenetelmiä ei ole ollut käytettävissä. Nykyään tilanne on tietysti erilainen, ainakin rikkaissa länsimaissa.
kun jumalan edessä lupaudutte julkisesti rakastaa ja kunniottaa toisianne, on se siten kaikille tullut julkisesti tietoon ja jumala liittonne siunannut jos kaikien asioden suhteen tehtäisiin niin kuin vain itsestä tuntuu, niin silloin toimit omien oppiesi mukaan, et jumalan
Miksi se kuuluu vain avioliittoon useimpien uskontojen, ja myös Jehovan todistajien mukaan? Ymmärrän miksi ihmistä ei saa tappaa, ymmärrän miksi vanhempia pitää kunnioittaa, yms, mutta tätä en.
Syntymäpäiviä ei siis ole ollut tapana viettää, kun syntymäajankohtia ei ole pystytty kunnolla merkitsemään muistiin. Iällä ei ole ollut samalla tavalla merkitystä kuin nykyään, kun esim. tietty ikäluokka menee esikouluun ja sitten kouluun samaan aikaan jne.
vasta viime vuosikymmenillä, varhaiskristityt eivät viettäneet syntymäpäiviä eikä esim. muslimit niitä vietä. ap.
Jos te esiinnytte täällä varmojen mielipiteiden kanssa, niin silloin olisi sivistynyttä myös avoimesti vastata kritiikkiin ja ihmetteleviin kysymyksiin. Ja sii, kuka ilkeilee nyt tässä ketjussa ja miten? En tajua. Asiallisia kysymyksiä kaikki.
jos olisin ovelta ovelle työssä, siis kasvotusten sinun kanssasi. Mutta tälläisillä palstoilla se ei hyödytä, sen olen todennut aikanaan. Toivon siis että jos teitä askarruttaa meidän Jt:n uskonasiat niin rohkaisette mielenne ja kysytte, kun seuraavan kerran ovellenne tulee Jehovan Todistajia. Kaikkea hyvää teille kaikille...
Taas lisää verensiiroista kieltäytyviä potilaita, jotka ovat vaaatimassa
a)järjettämän kallita hoitoja (jostja siis voitaisiin korvata parilla pussillisella verta)
b)hoitoja, joista ovat kuulleet (verenkorvikkeita) kokouksissaan, mutta joita ei oikeasti ole käytettevissä
c)että lääkärit hoitaisivat mummon kuntoon, vaikka hemoglobiini on vain 30 ja uhkailevat oikeustoimilla, kun ei anneta kunnon hoitoa ja mummo kuolee matalaan hemoglobiiniinsa.
Läheltä seurannut
JT systeemi on hirveäm samantyylinen kuin islam, selkeät säännöt joita ehkä jotkut heikompi-itsetuntoiset yksilöt kaipaavat elämäänsä tuomaan järjestystä. Olen niin pahoillani näiden vuoksi jotka sitoutuvat moiseen firmaan... :( Kai tiedätte, JT:t, että seuranne omistaa kustantamo, siis firma joka painaa mainoksianne? Eikö tämä olen hieman erikoista?
Eli tällaisille yhteisöille on hyvin tyypillistä vetäytyä Kysymysten ja kritiikin esittäjien edessä näin: " Tuo on saatanasta! Tuo ei tiedä, mitä Oikean uskovan onni on! Tuo on kateellinen meille, jotka omistamme ainoan oikea totuuden! jne." Aina kun jotain tiivistä ja hyvin tarkasti normitettua uskontoa aletaan kritisoimaan, alkaa nämä samat hokemat kritiikin esittäjien saatanallisuudesta, luopioista, pettureista tai sitten jos halutaan esittää asia hieman kauniimmin, niin toisinajattelijat ovat kateellisia.
Yhteistä tiiviille ja tarkasti normitetuille uskonnollisille yhteisöille (Suomessa esim. Jehovan todistajat ja Vanhoillislestadiolaiset) on myös menneisyyden haamujen piilottaminen. he eivät millään halua tunnustaa avoimesti menneisyyden epämääräisyyksiä. Jehovan todistajilla näitä luurankoja kaapissa on esim. juuri nämä "vallitsevan asiantilan" loppumiset eli maailmanloput, joita ei sitten koskaan tullutkaan. Vanhoillislestadiolaisilla kipeitä paikkoja on "henkien karkottamiset", joita tehtiin hoitokokouksissa. Hoitokokousten ja jehovan todistajien maailmanlopun (johon siis maailma EI katoa, VAAN pahat ihimiset katoaa) takia monet ihmiset tuhoutuivat täysin. heidän perheet revittiin hajalle ja omaisuus anastettiin.
Kun yhteisö hiljaa huomaa, että päin puuta on menty, niin se yrittää peittää asian mahdollsimman täysin. kummassakin em. yhteisöössä nämä asiat on yritetty sysätä joidenkin yksittäisten ihmisten harharetkiksi. Näistä asioista ei puhuta julkisesti, eikä seuraavat sukupolvet tiedä niistä mitään, koska ne ovat tarkoin varjeltuja salaisuuksia.
Kaikki yhteisot ja yksittäiset ihmiset tekevät virheitä. Esim. katolisen kirkon noitavainot tai kristikunnan ristiretket ovat kuitenkin puhtaasti kritiikille alttiita. Niitä ei yritetä kieltää tai piilottaa.
ei koska tuota liittoa ei ole jumalan edessä siunattu
ja moni sukupuolitauti ei ihan heti edes näy testeissä
Tätäkin saapi kommentoida, jt:t. Mua oikeasti harmittaa jos nyt vetäydytte keskustelusta.
vastailla teille, olen nytkin työpaikallani ja minulla on todellakin muutakin tekemistä kuin hengailla vauvapalstalla.
Voin katso illalla (jos on aikaa) uudestaan nämä kyssärit ja vastaan jos se aiheellista.
Minusta tuntuu että aika moni täällä on muutenkin täysin eri aaltopituudella (johtuneen nuoresta iästänne ehkä?) ja kehoittaisin teitä esittämään ne kysymyksenne suoraan Jehovan Todistajille kun seuraavan kerran heihin törmäätte.
Täällä palstalla on hyödytöntä kinata kun mitään oikeaa, rakentavaa keskustelua ei kuitenkaan synny juuri mistään muustakaan asiasta tälläisilla keskustelupalstoilla.
Siis kysykääpä näitä asioita seuraavan kerran kun JT tulee ovellenne. Mm. siitä syystä he kiertävät ovelta ovelle jotta ihmiset saavat kysyä asioita jotka painavat mieltä.
Hyvää jatkoa vaan kaikille.
"Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan."
(LUUKAS. 11:5–13)
"Menkää sisään ahtaasta portista, koska se tie on leveä ja avara, joka vie tuhoon, ja monet ovat ne, jotka sitä sinne menevät, kun taas se portti on ahdas ja tie kapea, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät." (Matteus 7:13, 14.)
ap.
Ja mieluummin keskustelisinkin ihan täällä nettiolohouneessa, kuin päästäisin tuntemattomia ihmisiä kotiini.
mutta muutkin jehovat saavat toki vastata.
Hän pysyi sentäs asiassa, muut pilkkasivat ainoastaan.
NIIIIIIIN tyypillistä lopettaa vastailu samantien kun tulee pohtimista vaativia julkisia kysymyksiä. Nämä ovat niitä "vääriä kysymyksiä", "pilkkaa", "hyödytöntä keskustelua" jne.
Todella kurjaa käytöstä jt:lta. En minä ainakaan halua kotiini vieraita ihmisiä. Nettipalsta on erittäin hyvä, puolueeton maaperä, paikka kysellä.
Tyypillistä tuo "keskustelkaa jt:ien kanssa kun tulevat ovelle". Noin sitä on hyvä rajata kiusalliset kysymykset pois laajemman yleisön silmiltä.
Hyvähyvähyvä...
Hän pysyi sentäs asiassa, muut pilkkasivat ainoastaan.
NIIIIIIIN tyypillistä lopettaa vastailu samantien kun tulee pohtimista vaativia julkisia kysymyksiä. Nämä ovat niitä "vääriä kysymyksiä", "pilkkaa", "hyödytöntä keskustelua" jne. Todella kurjaa käytöstä jt:lta. En minä ainakaan halua kotiini vieraita ihmisiä. Nettipalsta on erittäin hyvä, puolueeton maaperä, paikka kysellä. Tyypillistä tuo "keskustelkaa jt:ien kanssa kun tulevat ovelle". Noin sitä on hyvä rajata kiusalliset kysymykset pois laajemman yleisön silmiltä. Hyvähyvähyvä...
Tosi hyvin kirjoitettu, Kiitos!
tieteenä. Et todellakaan voi sanoa tietäväsi teologiasta tarpeeksi edes tutustumatta siihen vain siksi, että olet tutkiskellut jehovantodistajien Raamattua (tiedät varmasti, että sitä on muokattu ja käännetty näiden ei niin ammattilaisten [ainakaan heprean suhteen] käsissä oman linjan mukaiseksi. En minäkään väitä tietäväni meteorologiasta tarpeeksi siksi, että osaan tulkita uutisten sääosuuden tai lukea viiden päivän sääennusteen tekstitelkkarista.
En hirveästi kehuskelisi sillä, että teillä sentään Jumalasta (joka kieltää Hänen nimensä turhaan lausumisen) puhutaan Hänen nimellään, kun nimi on väärin käännetty. Teillä on Jumalle nimi, muttei suinkaan se, jonka Hän on Raamatussa itselleen ilmoittanut. Jehovantodistajat myöntävät itsekin tänä päivänä, että nimi on väärin käännetty, sen suhteen sinun ei siis kannata väittää vastaan.
Myös maailmanloppua on ennusteltu (Raamattu kieltää ennustamisen selkeästi). Se toiminta on tosin lopetettu, koska sen on huomattu rokottavan jäseniä ja tuovan epäuskottavuutta liikkeelle.
Käsityksenne taivaasta on myös muuttunut vuosien saatossa juuri siksi, että ei ole enää uskottavaa vain niin pienen murto-osan maailman väkiluvusta pääsevän taivaaseen. Siksi on kehitetty oppi valtuustoista ja sitten on luotu näitä "varataivaita", johon loput mahtuu.
Nyt ei ole enempää aikaa. Suosittelen lämpimästi kriittistä lähestymistä rakkaaseen liikkeeseen ennen kuin siihen liityt. Siitä ei ole miään haittaa, vaikka päätyisitkin kasteen ottamaan. Totuushan kestää kritiikin, eikä pala tulessakaan.