Lue keskustelun säännöt.
2 lasta, kotiäitinä ja mies "elättää" minua...
05.08.2009 |
Tai ainakin esittää muille sellaista elättäjää ja on oikea marttyyri muille, jos ei aina saa tehdä mitä haluaa "x ei päästä".
Kuitenkin mies käy vähintään kerran ellei kahdesti viikossa omilla reissuilla, oli se sitten harrastus tai muu illanvietto. Eli vapaa-aika menee sutjakasti, ei toki perheen ehdoilla, vaan omilla.
Ja tosiasiassa maksan omat kuluni, suurimman osan lasten kuluista, maksan lisäksi meidän nettiyhteydet, tv-luvan. Mies makselee omissa nimissään olevaa taloa ja autoa. Teen kaikkeni, jotta säästämme ruoassa, sähkönkulutuksessa, vedenkulutuksessa yms. Teen parhaani, jotta miehellä ei olisi raskaan työpäivän päälle arkisin kotitöitä lainkaan. Aina on ruoka edessä ja puhtaat vaatteet kaapissa. Imuria mies ei tunnekaan. Ensimmäinen sana, joka tulee JOKA päivä kun kotiutuu. Sanoo vastassa oleville lapsille "voi kun väsyttää, mennään nukkumaan". Sitten oikaisee sohvalle odottamaan ruokaa, syö, sitten on vuorossa tunnin ruokalepo. Tietysti mies on väsynyt kun nousee aikaisin työhön, ymmärrän.
Ja kuinka ympäristö säälii miestä. Voi kun on raskas työ, voi kun sen nyt täytyy työn vastapainoksi saada rentoutua, eihän se nyt harrastukset mitään haittaa, pitäähän se poikien kanssa saada "välillä" viettää kosteita iltoja. Älä ole niin tiukkapipo vaimo. Eipä siinä mitään.
Mutta mies ei suo minulle mitään harrastusvapaita, illanviettoja (alkoholia en edes käytä), päiväunista puhettakaan. Tätähän ei tietysti kukaan meidän ystävistä tiedä, ei miehen ystävistäkään. Jos onnistun kerran puolessa vuodessa lähtemään jonnekin, nimenomaan itseäni ajatellen, sitä edeltää monen päivän vääntö. Ja parin kolmen päivän jälkimurjotus. Ruokakauppaan kyllä pääsen yksin tai jos lapsille täytyy ostaa vaatteita, silloinkin pääsen yksin. Mutta jos sielläkään vierähtää aikaa, niin johan tulee tekstaria perään. Naapuriin en voi ilman lapsia poiketa kahville, vaikka mies olisi kotonakin. Tai jos menen, korkeintaan tunti ja tekstaria pukkaa...
Ja entäs sitten, jos ilman lapsia pääsen kotoa ulos. Heti on "kyttämaijat" liikeellä ja taivastellaan miten mies joutuu vielä työn lisäksi lapsia hoitamaan. Ai miten niin joutuu omia lapsia hoitamaan, olis kiitollinen että sai omia lapsia joiden kanssa voi aikaa joskus viettää.
Ja tarjoaahan mummotkin itseään lapsenvahdiksi. Kerran pari vuodessa jotta saamme miehen kanssa omaa aikaa. Oma aika on vain miehen silmissä sitä, että lähdetään jonnekin vetämään pää täyteen ja juhlimaan kavereiden kanssa. Eipä vois vähempää kiinnostaa.
Tai sitten mummot tarjoutuu lapsenvahdiksi, että minä saan vapaapäivän. Tämä tietysti tarkoittaa mummojen silmissä sitä, että nyt siivoamaan. "saat pestä ikkunat, suursiivota, käy kaapit läpi" Joten eihän tuota viitsi lähteä harrastuksiin tai mihinkään, vaan tulee sitten siivottua...
En mitenkään katkera, mutta tänään vaan ottaa päästä niin perhanasti kaikki!!
Kommentit (45)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehellekin olen juuri tuota sanonut, että minulla olisi enemmän vapaata, jos ei oltaisi yhdessä. Enkä olisi tilivelvollinen joka asiasta, jota nyt olen. Ei mies sitä ota tosissaan "hah, hah, älä taas ala, aivan tyhjästä taas kehit riitaa". Siinä kannanotot. Ja miehen mielestä en edes selviäisi yksin, koska hän ajattelee että olen rahallisesti täysin riippuvainen hänestä. Äitini kanssa olen asioista jutellut, ja hänkin on sitä mieltä ettei ole eron arvoisia asioita...
Tosi vaikeaa siis. Kun en enää halua alistua moiseen ja haen omaa tilaa, meillä on kovia yhteenottoja. Ilmapiiri on riitaisa jatkuvasti ja miehen mielestä se on minun syyni, eikä se suostu tulemaan vastaan missään. Yhtä huutoa ja murjotusta, puolin ja toisin. Ja tämä väsyttää henkisesti tosi paljon...
En kertakaikkiaan voi ymmärtää, miten toiset naiset voivat tuollaiseen suostua! Älä hyvä ihminen ole tyhmä!!!
ja sano, että nyt olisi korkea hetki keskustella asioista. Jos tilanne ei muutu, kannattaisi miettiä, onko tuollainen suhde sellainen, jossa haluat loppuelämän viettää.
Kerro tilanteesta avoimesti myös kavereillenne ja mummoille. Salailu vain helpottaa miehen toimintaa.
Jos puhuminen menee riitelyksi, kirjoita paperille tai meiliin nämä asiat joita päässäsi pyörii: taloudellinen turvasi, mahdollinen töihin paluu, kotitöiden ja lasten hoidon jakaminen... Jätä se miehesi luettavaksi tai jos hänellä on sähköposti, kirjoita sinne.
Tai jos olette kylässä miehen vanhempien luona, aloita siellä ystävälliseen sävyyn keskustelu tästä aiheesta. Miehen pitää herätä kuulemaan, että olet tosissasi.
Pariterapia tietysti voisi olla hyvä vaihtoehto myös.
Mutta jos miehesi ei jossain vaiheessa rupea kuuntelemaan, en ihmettele yhtään vaikka päätyisit eroon. Näkisin että eron voi kuitenkin välttää ja suhde voi parantua, aloita yllämainituilla keinoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse en kyllä päivääkään eläisi noin, oikeasti pitkästä parisuhteesta on vaikea lähteä, mutta kysy nyt jo itseltäsi, että oikeasti tuollaista eläämääkö sinä arvostat ja itsellesi haluat? Oikeasti? Kukaan muuhan ei elämääsi voi muuttaa sinä itse vaan, kun kaikki me tiedämme, että toista on turha lähteä muuttamaan, vaikka sitä niin kovasti moni halusisi. Pitää jo katsoa peiliin ja tehdä jotain, tulla sieltä tossun alta ja lujaa pois, aikuinen ihminen kuitenkin sinäkin. Aivan oksettaa tuollainen mihin ihmiset tyytyy kun elämä on kaikkea elämisen arvoista pullollaan, ja oikeasti sellaisia ihmisiä pullollaan jotka myös arvostaa elämää, miehesi ei kuvauksesi perusteella kuulu tähän ryhmään sori vaan, etkä sinä sille mitään voi, myönnä.
Siis ihan kuin suoraan meidän elämästä!!! Ei olis voinut olla enemmän samanlainen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotiäitiys, niin arvokasta kun onkin, on sinun tapauksessasi ansa. Ympäristö pitää sinua miehen elättinä ja koska olet "vain" kotona, tulee sinun tauotta hoitaa kotityöt ja lapset. Toimiva kotiäitiys vaatii järkevän ja huomaavaisen miehen, ja sinulla ei sellaista ole.
Siispä sinun kannattaa mennä töihin. Tienaat omaa rahaa ja voit oikeutetusti vaatia itsellesi vapaa-aikaa ja kotitöiden ja lastenhoidon reilumpaa jakamista miehen kanssa.
tilanne 3v sitten, olin silloin hoitovapaalla. Lopulta kyllästyin kotiorjuuteen ja iskin miehelle erolapun kouraan ja lähdin katselemaan asuntoja. Mies heräsi vasta tuossa vaiheessa omaan käytökseensä ja puoli vuotta meni asioiden selvittelyssä; saatiin homma kuitenkin vielä toimimaan.
Nyt menee hyvin, mulla on ihan omaa elämää ja omien kavereiden kanssa menen aina kun siltä tuntuu. Kotona sujuu ihanasti, olen uudelleen rakastunut mieheeni, vaikka jo luulin ettei ikinä asiat hänen kanssaan selviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmoittauduin työkkäriin tästä syystä vaikka nuorin vasta 1,5v! Mutta ei niitä töitä niin vain ole! Riippuu missä asuu :(
Näin mies joutuu väkisinkin jakamaan enemmän vastuuta kanssasi, esim. viemään/hakemaan lapset hoidosta joka päivä, jakamaan kotitöitä koska olette molemmat työssäkäyviä jne. Lisäksi hän ei voi elvistellä sillä, että elättää sinua, jota hän tällä hetkellä pitää niin suurena asiana että sinua voi sen vuoksi kohdella ihan miten vaan.
Jos sittenkään mies ei pistä tikkua ristiin, sinulla on taloudellisesti parempi mahdollisuus erota, kun et ole tyhjän päällä.
Äitisi on kyllä mahdottoman väärässä tässä asiassa - ilmeisesti ei vain halua sukuun sellaista häpeää, että tytär ottaa avioeron. Minä en ainakaan omalle tyttärelleni tuollaista elämää halua koskaan.
Sinulla on myös paha omaisuusongelma: teet taloudessanne kaiken, mutta et omista mitään. Miten se voi olla mahdollista? Erotessanne et saa kerta kaikkiaan yhtään mitään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työ on sellainen, ettei palkka päätä huimaa. Mies on sanonut, ettei osallistu lasten hoitomaksuihin niin kauan kuin saan olla kotona (kun kuuli kuinka suuret maksut tulee hänen ja minun yhteisten tulojen vuoksi) eli nuorimmaisen pitää olla se 3-v. Ei minulla ole siis nyt varaa mennä töihin, koska menisin tavallaan miinukselle hoitomaksujen ja työmatkakulujen vuoksi. Pakko odottaa.
Ja noista kotitöistä, ei se oikeastaan haittaa vaikka niitä enimmäkseen teenkin. Kun en viitsi päiviä vain oleskella lasten kanssa, aikakin kuluu mukavasti kun on puuhailua tiedossa. Miinusta on toki se, kun lähden kotoa pois, sotkut useimmiten odottavat paluutani. Vaikka se mies olisikin kotona. Tiskit voi ehkä laittaa koneeseen ja sen päälle, mutta käsintiskattavat odottavat. Eikä mies varmaan tiedä missä roskapöntöt on, ei ainakaan aamulla kun lähtee, IKINÄ ole täysi roskapussi mukaan tarttunut.
Aivan älytöntä, että sinä maksat juoksevia kuluja, mutta en omista yhtään mitään. Miten olette tuollaiseen ratkaisuun päätyneet?
Lopeta niiden juoksevien kulujen maksaminen, se on aivan hukkaanheitettyä rahaa sinun osaltasi. Mies kerryttää koko ajan omaisuuttaan (talon arvo noussee) ja eläkettään ja sinulle ei jää käteen myöhempää elämää varten latin latia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työ on sellainen, ettei palkka päätä huimaa. Mies on sanonut, ettei osallistu lasten hoitomaksuihin niin kauan kuin saan olla kotona (kun kuuli kuinka suuret maksut tulee hänen ja minun yhteisten tulojen vuoksi) eli nuorimmaisen pitää olla se 3-v. Ei minulla ole siis nyt varaa mennä töihin, koska menisin tavallaan miinukselle hoitomaksujen ja työmatkakulujen vuoksi. Pakko odottaa.
Vai että "menet miinukselle". Ilmeisesti teilläkin on tällainen kahden elintason perhe - mies rikas, vaimo ja lapset köyhiä?
No jos et halua mennä töihin, niin nuo muut neuvot pätevät edelleen - omaisuus molempien nimiin ja mies ottaa sinulle eläkevakuutuksen ja maksaa sen.
Työ on sellainen, ettei palkka päätä huimaa. Mies on sanonut, ettei osallistu lasten hoitomaksuihin niin kauan kuin saan olla kotona (kun kuuli kuinka suuret maksut tulee hänen ja minun yhteisten tulojen vuoksi) eli nuorimmaisen pitää olla se 3-v. Ei minulla ole siis nyt varaa mennä töihin, koska menisin tavallaan miinukselle hoitomaksujen ja työmatkakulujen vuoksi.
Miten mies voi sanoa, ettei osallistu hoitomaksuihin?!?!??!?!?!? Laita hänet papereihin maksajaksi kun täytät kaavakkeita, niin jo on kumma jos jättää laskut maksamatta.
Olet niin täydellisen kusipään kanssa naimisissa, että eroa hyvänen aika!
Ja mitä tulee tuohon muuhun tekstiisi, että oikeastaan ei haittaa että sinä teet kaikki kotityöt, niin ymmärrän kyllä miten miehesi on saanut sinut alistettua tuohon elämään.
Nyt kannattaa alkaa hakea kaupungin vuokra-asuntoa ja muuttaa heti sen saatuasi lasten kanssa sinne. Mies joutuu maksamaan elatusapua, saat asumistukea ja korotetut lapsilisät (kai ne sentään tulevat nyt jo sinun tilillesi?). Sitten töihin ja lapset hoitoon, sinun tuloillasi hoitomaksut eivät ole sitten enää niin suuret.
kuin meillä oli kotona lapsena. Isä kävi töissä ja äiti oli kotona lasten kanssa. Isä sitten kävi milloin missäkin koska 'elätti perheen ja siihen on oikeus'. Äiti lopulta meni töihin ja näin jälkeen päin on kertonut että ei ne tulot nousseet koska meidän hoitomaksuihin tietty meni paljon rahaa, mutta sai siinä oman vapauden ja lisää päätäntä valtaa kun ei enää ollut 'elättinä'.
Meillä meni tietty eroon asti tilanne, kun isä ei koskaan mitään tajunnut, vieläkin sanoo että äitini on itsekäs p***a kun otti eron. Lapsena joka eli tuota voin sanoa että kuinka onnellinen olin kun vanhemmat viimein erosivat, aina riitelivät tästä aiheesta (luulivat ettei me kuulla) mutta kyllä sen huomasi ja aisti koko ajan.
Toivottavasti asianne selviävät ja miehesi tajuaa!
Oikeastaan sisimmässäni tiedän, ettei tämä elämä muutu kuin vasta kun itse päätän todella sen muuttaa. Ja tämä tapahtuu vain ja ainoastaan eron kautta. Mutta sen sanon, että aivan sydän pakahtuu tuskasta ja kyynelkin on taas silmässä, kun ajattelenkin eroamista. Mitä se tekee lapsille, jotka rakastavat isäänsä yli kaiken. Ja jossain sydämen sopukassa itsekin miehestä jotenkin pidän, välillä tuntuu että rakkaus on kadonnut, välillä se jostain löytyy edes hetkeksi. Ja kun se löytyy, ajattelen, että miten voin ollakin niin itsekäs, etten aina ajattele toisen parasta ennen omaa itseäni. Mutta kun taas tulee se arki ja ajatus, että miksi mies ei koskaan ajattele minun parasta ennen omaansa...
Oikeastaan sisimmässäni tiedän, ettei tämä elämä muutu kuin vasta kun itse päätän todella sen muuttaa. Ja tämä tapahtuu vain ja ainoastaan eron kautta. Mutta sen sanon, että aivan sydän pakahtuu tuskasta ja kyynelkin on taas silmässä, kun ajattelenkin eroamista. Mitä se tekee lapsille, jotka rakastavat isäänsä yli kaiken.
Minä erosin miehestäni 3,5 vuotta sitten, lapset olivat 2- ja 4-vuotiaita. Mies alkoi ryssiä perheen raha-asioita, käyttää hurjasti alkoholia ja juosta vieraissa. Erosimme. Meillä kävi "hyvin", sillä mies huonossa omassatunnossaan jätti omaisuuden minulle (asunto) ja minulla oli jo auto sekä kohtuullinen työpaikka. Pystyin maksamaan asuntovelkaa yksinkin ja keskitin kaiken tarmoni siihen, että laitoin asiat rullaamaan: äkkiä eri osoitteisiin, jotta sain pienennettyä päivähoitomaksuja sekä haettua lapsilisään yksinhuoltajakorotusta. Soitto lastenvalvojalle, että suullinen sopimuksemme lasten elatuksesta, huollosta ja tapaamisista vahvistetaan sekä tekstiviesti/soittokierros ystäville, jotta tukiverkosto olisi tarvittaessa käytettävissä. Päätin, etten ala loanheittoon, vaikka eron syy oli täysin miehessä, vaan pidän mielessäni kaikesta paskasta huolimatta, mikä on LASTEN ETU. Lasten etu on AINA se, että eronneet(kaan) vanhemmat eivät tappele ja lapset saavat tavata molempia vanhempiaan ja kumpaakaan vanhempaa ei mustamaalata lapsille. Lapsilla on oikeus rakastaa ja kunnioittaa molempia vanhempiaan, ne ikävät asiat ovat vain aikuisten välisiä asioita.
Olen pärjännyt hienosti lasten yksinhuoltajana (virallisena sellaisena, meillä ei ole yhteishuoltajuutta). Lapset tapaavat isäänsä 2-3 päivää viikossa säännöllisesti ja tulemme erittäin hyvin toimeen keskenämme.
Ensimmäinen vuosi oli raskas, kun lapset olivat vielä niin pieniä. Myönnän, etten muista ekasta puolesta vuodesta juuri mitään muuta kuin sen, että olin hirveän helpottunut, että se paska loppui ja sain vastata ihan itse kaikista asioitani. Kukaan muu kuin minä ei sotkenut keittiötäni (mies ei ikinä siivonnut sotkujaan), ei ollut enää riitoja jne. Toki olin pettynyt siihen, että avioliitto ei toiminut yrityksistäni huolimatta. Oli raastavaa saada lopulliset eropaperit postiluukusta. Mutta kaiken pahan olon yläpuolella oli oikeasti suuri helpotus siitä, että tarjoan nyt lapsillekin parempaa elämää kuin mitä heillä oli ydinperheessä.
Muista, että lapset voivat hyvin, kun vanhemmat voivat hyvin. Etenkin äidin hyvinvoinnin merkitys on tässä suuri! Lapset sopeutuvat kyllä eron jälkeiseen elämään käsittämättömän nopeasti kun vain itse muistat olla heille se turvallinen aikuinen vaikka mies tai suku heittäisi lokaa päällesi.
Tsemppiä!
Hohhoijaa, mikä tarina, ja miten TYYPILLINEN.
Äärimmäisen itsekkäästi käyttäytyvä, keskenkasvuinen tyrannimies.
Ja vielä niin tyypillistä, että isovanhemmat sun muut asettuvat miehen puolelle, jolta pitäisi ilmeisesti sietää mitä tahansa.
Minä sinuna lähtisin. Itselläni on myös ainakin ajoittain tosi itsekeskeisesti ja meillä on ero harkinnassa, parhaillaankin pidän sitä ihan mahdollisena vaihtoehtona, mutta ihan noin paha minunkaan mieheni ei ole. Tuntuu ahdistavalta ajatella elämää tuonkaltaisen "empaattisen" öykkärin kanssa.
Tsemppiä!
Perusvirhe jo tuo, että asunto ja auto on miehen nimissä, ja sinä hoidat juoksevat kulut. Ruoka muuttuu paskaksi pönttöön, asunto on omaisuutta jossa arvo erittäin todennäköisesti säilyy tai jopa kasvaa.
Nyt rotia nainen. Jos haluat jatkaa kotiäitinä, ehdottomasti asunto ja auto puoliksi sinun nimiisi. Vaadi mieheltäsi myös, että ottaa sinulle tuntuvan vapaaehtoisen eläkevakuutuksen. Menetät eläkekertymää koko sen ajan kun et ole töissä.
Jos taas et halua jatkaa kotiäitinä, heti töihin. Otat vaikka lainaa omiin nimiin ja ostat jonkun pikkukaksion ja pistät vuokralle ja maksat vuokratuloille vastikkeen ja lainanlyhennyksen, niin sinullakin on jotain omaisuutta nimissäsi.
Oletko ajatellut että saisit enemmän vapaa-aikaa, jos eroaisitte ja lapset olisivat yhteishuoltajuudessa? Sinulla olisi vähintään vapaita viikonloppuja silloin tällöin, todennäköisesti jopa vapaita viikkoja jos lapset viettäisivät aikansa puoliksi kummankin luona. En siis kehota eroamaan, mutta tästä on hyvä sanoa miehelle jos vaikka heräisi vähän ajatuksia. "Kuule kulta, oletko ajatellut että viettäisit enemmän aikaa lasten kanssa jopa silloin, jos meille tulisi ero ja lapset olisivat välillä sinun luonasi?"