2 lasta, kotiäitinä ja mies "elättää" minua...
Tai ainakin esittää muille sellaista elättäjää ja on oikea marttyyri muille, jos ei aina saa tehdä mitä haluaa "x ei päästä".
Kuitenkin mies käy vähintään kerran ellei kahdesti viikossa omilla reissuilla, oli se sitten harrastus tai muu illanvietto. Eli vapaa-aika menee sutjakasti, ei toki perheen ehdoilla, vaan omilla.
Ja tosiasiassa maksan omat kuluni, suurimman osan lasten kuluista, maksan lisäksi meidän nettiyhteydet, tv-luvan. Mies makselee omissa nimissään olevaa taloa ja autoa. Teen kaikkeni, jotta säästämme ruoassa, sähkönkulutuksessa, vedenkulutuksessa yms. Teen parhaani, jotta miehellä ei olisi raskaan työpäivän päälle arkisin kotitöitä lainkaan. Aina on ruoka edessä ja puhtaat vaatteet kaapissa. Imuria mies ei tunnekaan. Ensimmäinen sana, joka tulee JOKA päivä kun kotiutuu. Sanoo vastassa oleville lapsille "voi kun väsyttää, mennään nukkumaan". Sitten oikaisee sohvalle odottamaan ruokaa, syö, sitten on vuorossa tunnin ruokalepo. Tietysti mies on väsynyt kun nousee aikaisin työhön, ymmärrän.
Ja kuinka ympäristö säälii miestä. Voi kun on raskas työ, voi kun sen nyt täytyy työn vastapainoksi saada rentoutua, eihän se nyt harrastukset mitään haittaa, pitäähän se poikien kanssa saada "välillä" viettää kosteita iltoja. Älä ole niin tiukkapipo vaimo. Eipä siinä mitään.
Mutta mies ei suo minulle mitään harrastusvapaita, illanviettoja (alkoholia en edes käytä), päiväunista puhettakaan. Tätähän ei tietysti kukaan meidän ystävistä tiedä, ei miehen ystävistäkään. Jos onnistun kerran puolessa vuodessa lähtemään jonnekin, nimenomaan itseäni ajatellen, sitä edeltää monen päivän vääntö. Ja parin kolmen päivän jälkimurjotus. Ruokakauppaan kyllä pääsen yksin tai jos lapsille täytyy ostaa vaatteita, silloinkin pääsen yksin. Mutta jos sielläkään vierähtää aikaa, niin johan tulee tekstaria perään. Naapuriin en voi ilman lapsia poiketa kahville, vaikka mies olisi kotonakin. Tai jos menen, korkeintaan tunti ja tekstaria pukkaa...
Ja entäs sitten, jos ilman lapsia pääsen kotoa ulos. Heti on "kyttämaijat" liikeellä ja taivastellaan miten mies joutuu vielä työn lisäksi lapsia hoitamaan. Ai miten niin joutuu omia lapsia hoitamaan, olis kiitollinen että sai omia lapsia joiden kanssa voi aikaa joskus viettää.
Ja tarjoaahan mummotkin itseään lapsenvahdiksi. Kerran pari vuodessa jotta saamme miehen kanssa omaa aikaa. Oma aika on vain miehen silmissä sitä, että lähdetään jonnekin vetämään pää täyteen ja juhlimaan kavereiden kanssa. Eipä vois vähempää kiinnostaa.
Tai sitten mummot tarjoutuu lapsenvahdiksi, että minä saan vapaapäivän. Tämä tietysti tarkoittaa mummojen silmissä sitä, että nyt siivoamaan. "saat pestä ikkunat, suursiivota, käy kaapit läpi" Joten eihän tuota viitsi lähteä harrastuksiin tai mihinkään, vaan tulee sitten siivottua...
En mitenkään katkera, mutta tänään vaan ottaa päästä niin perhanasti kaikki!!
Kommentit (45)
ja mitä mies siihen tuumii? Noh, minä tietysti olen AIVAN lapsellinen, kun pikku riitojen ja erimielisyyksien vuoksi "heti" eroa ehdottelen. Ja vaikka kuinka yritän sanoa epäkohdista, joihin pitäisi muutoksia tulla, edes jonkinlaisia, ei mies ala kuunnella. Kädet vaan puuskaan, korvat tukkoon eikä ole kuulevinaan ja menee ulos asunnosta. Sanoinkin eilen, että eihän asiat häivy päiväjärjestyksestä tuolla tavalla, että on vain kuuntelematta ja kommentoimatta. Niin ja sitä paitsi KAIKKI johtuukin vain siitä, ettei mies saakaan tarpeeksi seksiä!?? (Puhuessani mies heittää tupakantumpin portaiden eteen ja tumppaa sen siihen, samalla odottaa mitä sanon... Mies kai elää jotain murrosikää uudelleen, kun tuollaista tekee?)
Täytyy sanoa vielä tuosta ympäristön kommentoinnista. Kun eihän sitä viitsi ihmisille sanoakaan, että joka hetkestä, jonka saan itselleni, joudun taistelemaan todella. Kehun aina miestä vaan, että on se sitten ajattelevainen, jos joku sanoo että kun mies on niin hyvä isä kun on taas lasten kanssa ja minä se saan nukkua vaikka yön yksinään vierashuoneessa tai olen uimahallissa...
Synkkinä päivinä ajattelen, että enpä olisi ikinä tavannutkaan koko ihmistä. Mutta onhan meistä jotain hyvääkin tullut, ihanat riiviöt. Kai tässä vaan jälleen kerran vain katson muutaman viikon eteenpäin ja odotan ja kuvittelen, että nyt puhe meni perille ja jotain muutoksia tapahtuu...
Kiitos neuvoista ja tuesta. Niin ja naimisissa ollaan, eikä avioehtoa toki ole. Mutta en jaksa tuota asiaa edes punnita, ainakaan vielä.
Ikävä tilanne, tiedän kokemuksesta.
Mitäpä jos et enää ainakaan aiheetta miestäsi muille kehuisi. Se antaa miehellekin aivan väärää viestiä siitä, miten toimimalla hän saa hyväksyntäsi. Kerro mieluummin jatkossa avoimesti, että teillä ei mene kovin hyvin: haluaisit miehen osallistuvan enemmän ja suovan sinullekin omaa aikaa.
Voisitko ajatella, että menisitte pariterapiaan? Ehdota miehellesi! Jos mies ei sinnekään suostu lähtemään keskustelemaan, niin sitten tilanne on todella huono.
Kävimme aikanaan mieheni kanssa pariterapiassa ja siellä hänkin todella avautui. Tosin ei siitä periaatteessa hyötyä ollut, erosimme pari kuukautta myöhemmin. Mutta minulle jäi joka tapauksessa hyvä kuva pariterapiasta!
Voimia!
Te vielä kuitenkin jossain määrin pidätte toisistanne, ja halua yhteiseloon löytyy.
Mutta teiltä puuttuu toimiva keskusteluyhteys. Se pitäisi jostain löytyä, ja vaikuttaa siltä, että tuolla tyylillä, mitä olette tähän asti pitäneet, ei mitään keskustelua tapahdu.
Seurakunnalla on perheasiain neuvottelukeskuksia, joissa tarjotaan apua juuri tuollaisiin tilanteisiin. Sinne saattaa saada aikoja hyvinkin pian, kannattaa ottaa yhteyttä.
Musta vaikuttaa, että mies jossain syvällä sisimmässään jo tietää, että elämä ei ole sinulle oikeudenmukaista. Mutta mukavuudenhalussaan hän ei halua kuunnella, ettei hänen tarvitse muuttaa omaa käytöstään. Sehän merkitsisi, että hän joutuisi näkemään enemmän vaivaa. Ammattilaisen avulla mies saattaisi myöntää tilanteen, ja siinä voisi olla teille avain onneen.
Toimiva kotiäitiys vaatii järkevän ja huomaavaisen miehen, ja sinulla ei sellaista ole.
Meillä enemmän lapsia kuin teillä että tilanne erilainen vähä. Miehen on siis pakko osallistua enemmän perheen huolehtimiseen. En kyllä suostuis tuollaseen. Vaikka mies tekee raskastakin työtä, niin päivä se on muillakin ja yövalvomiset. Kyllä fiksu ja huomaavainen mies osallistuu kotiaskareisiin.
Minä itse mielellään touhuan ja teen kotitöitä päivisin just senkin takia et päivät sujuu mukavammin. Mutta odotan kyllä mieheltäkin jotain. Meillä esim mies hoitaa kaupassa käynnin täysin, en edes listaa hälle mukaa anna. Minä käyn vain jos haluan. Mies osaa myös kokata jos en aina ole ruokaa valmiiksi tehnyt. Tietysti tarvitsee myös lepoa muttei sitä koko iltaa tarvi sohvalla maata.
Mies myös hakee talven marjat pakastimeen. JA häntä ei tarvi "pakottaa" hommiin tai kerjätä niitä tekemään vaan ihan itse haluaa perheen eteen tehdä ja nähä vaivaa.
JA huom myös "elättää" meitä. Eikä nurise. Tämä passaa meille, ei varmaa kaikille passais mutta tyytyväisiä ollaan ja rakastetaan toisia. Pitkä liitto takana.
mies ei kuulosta ihannemieheltä, mutta tuo kirjoitus sai minut myös toiselta kantilta kihisemään. Voi minkä MARTTYYRIN ap nyt itsestään tekee. Kirjoituksessa korostuu kuinka hän tekee sitä ja tätä ja mies vain on. Oma tila pitää osata perheessä ottaa. Jos keskustelutkaan eivät tuota tulosta vapaa-ajan käytöstä niin hittoako sitä jatkamaan väkisten perhe-elämää.
Itsekin olen ollut kotona monta vuotta ja onnekseni mieheni on aina raha-asioiden suhteen ollut todella kiltti eli kaikki rahat ovat yhteisiä vaikka hän on aina ollut se paremmin tienaava osapuoli. Kotona ollessani oli aikalailla selviö, että teen suunnilleen kaikki kotityöt, kaupassa käynnit, siivoukset ja pihan hoitotyöt. Vapaa-aikaa sain aina sitä ottamalla.
Nyt sun tarttee laittaa ukkos selkä seinää vasten ja vaikka esittää laskelmat, mitä SINÄ tällä hetkellä maksat mistäkin ja paljon mies erotilanteessa joutuisi maksamaan. Samalla voit vihjaista, että vaikka talo olisikin miehen nimissä, on se avioliitto-oikeudellisesti perheenne koti ja tuomari voi määrätä sen sinulle ja lapsille.
Ja sitten: kerro avoimesti kaikille sukulaisille ja tutuille tilanteestanne. Mies käyttää törkeästi henkistä väkivaltaa sinua vastaan ja manipuloi ihmisiä ajattelemaan samoin. Nyt ryhtiä nainen! Soita erolinjalle ja täältä saat varmasti tsemppiapua! Jos ei muuta, niin laita miehes maili niin kirjoitan hänelle suorat sanat.
Itse kokisin olevani aivan miehen armoilla. ja tuntuu, että mies on tuollaiseen tilanteeseen tyytyväinen, kun nainen on "kesät raskaana ja talvet ilman kenkiä".
Minä ehdottaisin itsenäistymistä. Menet töihin, alat tienata kunnolla omaa rahaa. Jaatte vastuun kodin ja lastenhoidosta tasapuolisesti.
Ihmettelen myös, miksi nainen suostuu elämään minimituloilla ja vieläpä asunnossa, josta kertyy omaisuutta vain miehelle!?
En ikinä suostuisi elämään tuolla tavalla. Mies ei voi päättää osallistuuko hoitomaksuihin vai ei. Tässä kunnassa ainakin siinä laskussa on kummankin vanhemman nimi.
Miksi sinä annat miehen kohdella itseäsi noin? Miksi omaisuus on vain miehen nimissä? Mies käyttää sinua ihan sumeilematta hyväkseen. Kaikki kuuluisi olla molempien nimissä. Mies maksaa omaisuutta tekemällä töitä, sinä hoitamalla lapsia kotona (mieshän ei edes antaisi sinun mennä töihin). Miksi mies on tyytyväinen siihen että talo ja auto on hänen nimissään? Ei kuulosta miltään tosirakkaudelta:(
Meillä on aina ollut kaikki tulot ja menot yhteisiä, vaikka minulla oli kaksi lasta ennestään kun menimme yhteen. Minusta itsestäänselvää, siitähän perheessä on kyse. Ei olla ikinä laskettu kuka tienaa mitäkin ja kuka maksaa mitäkin, vaikka ollaankin todella pienituloisia. En suostuisi elämään toisella tavalla. Jos lapsia saadaan yhdessä on itsestäänselvää että kun toinen on kotona ja toinen työssä niin tulot ja menot jaetaan tasan. Mies ei voi ajatella niin että hän maksaa=hänen omaisuus jos sinä hoidat ilmaiseksi hänen lapsiaan kotona.
katsotaan sitten mihin suuntaan elämä on vienyt. Ja kyllä tässä on kokeiltu vaikka mitä. Olla valittamatta ja mikään ei suju siltikään. Tehdä vielä enemmän ja mies tulee päivän pari vastaan ja sitten on taas monta viikkoa samanlaista. Olen ehdottanut pariterapiaa, noh, eihän se nyt miehistä miestä kiinnosta. Keskusteluyhteys on totaalisen poikki ja kun sen saisi edes toimimaan, niin voisi asiat mennä eteenpäin. Ja vaikka joistakin tuntuu, että marttyyriäiskä siellä taas valittaa, niin marttyyria minusta ei saa tekemälläkään. Ainoa vaan, että kun en suostu yksin enää kaikkeen, niin riitaahan se tietää ja rajustikin, huutoa päivittäin. Ennen meni hyvin, kun mies huomasi ettei lasten kuullen viitsi, mutta nyt en jaksa enää pitää suuta soukemmalla edes heidän kuullen... Tyhmää, tiedän ja minähän se tässä laitan lapset kärsimään, miehen mielestä ja omastakin, kun eihän nämä asiat lapsille kuulu.
Ja tekee mies joskus jotain, ei se nyt aivan täysin ole heittäytynyt. Tiskit menee koneeseen ja lapset saa olla pihalla mukana, vaikka ei heidän kanssa mitään teekään. Ruokaa saattaa laittaa pari kolme kertaa kuukaudessa. Eli ei ollut tarkoitus vetää mitään listaa, että teen tämän ja tämän. Kun johan noita asioita tekee ilman miettimättäkin. Ruoka on laitettava, roskat vietävä, pyykit pestävä ja mitä nyt milloinkin. Eikä nuo asiat mitään valittamista tarvitse, pakkohan se on arkea pyörittää.
Miehellä on minun silmissä valitettavasti myös alkoholiongelma, ei tee mitään vapaalla ilman "talkoojuomia". Eli nurmenleikkuusta saunanlämmitykseen pitää olla janojuomaa ja remontissa on kuulkaa parit kerrat mitattu hiukka pieleen, kun on niitä talkoojuomia etukäteen otettu. Mutta kuten moni on sanonut, on se nyt kumma jos ei mies muutamaa kaljaa saa ottaa vaikka joka päivä ilman vaimon napatusta... ;)
vain avoliitossa. Jos avio-, onko avioehtoa ja millainen?
Minulla on ollut samankaltainen tilanne. Kaikki omat rahani meni alta ensiksi ja vasta sitten alettiin käyttää miehen tuloja, jotka olivat kokonaiset kahdeksan kertaa niin korkeat kuin omani.
Mies kyllä osti veneitä, autoja, lähti viikonloppureissulle niin Pariisiin tai Nyk:iin kuin kavereiden kanssa purjehtimaan - yleensä meille jäi lapsen kanssa jääkaappi tyhjäksi - eikä meillä sitä paitsi edes ollut yhteistä tiliä. Piti aina suunnitella menot todella tarkkaan, jos tiesi, että mies taas ottaa ja lähtee jollekin reissulle.
Minä en tosin ollut kokonaan kotona vaan osa-aikatöissä - tosin yhteisestä päätöksestä - pystyinhän näin hoitamaan kodin ja lapsen ja miehen tarpeet paremmin.
Kun sitten viimein otin asian puheeksi - niin, siihen kului pitkälti toistakymmentä vuotta, sillä tilanne oli suorastaan nolo ja myös meillä lähiympäristö ihaili tuota rikasta, viisasta miestä ja kadehti minua hänestä - siis, kun otin asian puheeksi, hän kertakaikkiaam suuttui "onhan nämä minun rahani".
Enpä muuta keksinyt kuin palata kokopäivätyöhön - josta mieheni myös pahoitti mielensä - ja lopettaa mahdollisimman monet yhteisten asioiden maksamiset.
Nyt on tietenkin lapsikin jo isompi ja minä sen verran pettynyt ja surullinen, että odotan vain, että hän kasaa vielä sen verran, että seisoo omilla jaloillaan - siihen mennessä olen saanut säästettyä sen verran omaisuutta, että tämä rouva ottaa ja lähtee.
Lähteminen tässä vaiheessa jäänee haaveeksi, sillä mies on ymmärtänyt aikoinaan ostaa niin asunnon sun muut omiin nimiinsä ja tietenkin allekirjoitin aikoinaan avioehdon - enhän nainut häntä rahojen takia.
Joskus olen miettinyt, että miten mies jaksaa tällaista elämää. Aina riitaisaa ja huonoa ilmapiiriä, mikä kotona on. Mutta jos se ajatteleekin sitä, että minä saatan viedäkin puolet kaikesta mennessäni? Enpä tiedä. Itse ajattelen kun tässä mietin, että ahne olisin jos noin tekisin, että "miehen omaisuutta veisin". Mutta toisaalta, kai sitä jokin arvo täytyy antaa näille kotivuosillekin.
Enhän mihinkään tyhjän päälle putoa, on noita omia säästöjä hieman tullut. Jos siis nyt päättäisimme lasten kanssa lähteä, onnistuu vuokralle meno hyvin rahallisesti. Mutta eihän tässä mistään rahasta olekaan kiinni, vaan ihan muista asioista.
Kun jaksaisikin odottaa, että lapset ovat tarpeeksi isoja, mutta koska ne sitten ovat. Mikä on se ikä, jolloin lapselle on lupa selittää asioita, mistä ero esimerkiksi johtuu? Vai onko nuo vaan aikuisten asioita aina eli lasten ei ole koskaan tarpeellista tietää, mitkä asiat eroon johti? Ja onko ero parempi vai riitaisa ydinperhe vai mikä?
Joku laittoi tuossa aiemmin linkin ja kiitos siitä, kävin vilkaisemassa. Hyvä tietää kaiken varalle asioista.
Ilman muuta kannattaa erota kun lapset ovat pieniä! Mitä isommat lapset, sitä raskaammin he eron ottavat ja toisaalta kovin isot lapset eivät välttämättä edes suostu tapaamaan etävanhempaa muuta kuin satunnaisesti oman kaveripiirinsä yms. takia.
En minä ole lapsilleni kertonut MIKSI me erosimme. Siis niitä oikeita syitä (mies petti ja ryyppäsi). Lapset olivat 2- ja 4-vuotiaita kun erosimme ja he reagoivat eroon yllättävän vähän. Päiväkodistakin ylistettiin kun lapset olivat edelleen niin tasapainoisia.
Selitys taisi olla, että isillä on nyt oma koti, mutta isille saa soittaa koska haluaa ja isiä näkee monta kertaa viikossa. Todellisuudessa isä näki lapsia eron jälkeen ENEMMÄN kuin liiton aikana. Koska avioliitossa hän oli aina omilla menoillaan tai jos oli kotona, ei hän lapsia hoitanut. Eron jälkeen ne 2-3 päivää viikossa lapset olivat oikeasti hänen vastuullaan ja hän aidosti myös oli tuolloin heidän kanssaan.
Ensimmäisen puoli vuotta isä kävi hoitamassa lapsia meidän kotonamme 3 iltana (klo 17-20) viikossa. Näin lapset eivät joutuneet käymään kodin ulkopuolella, vaan koti ja päivähoitopaikka säilyivät ennallaan.
Meillä ero tapahtui lasten suhteen melko kivuttomasti. Emme koskaan riidelleet lasten aikana, vaikka kuinka olisi vituttanut...
Kun jaksaisikin odottaa, että lapset ovat tarpeeksi isoja, mutta koska ne sitten ovat. Mikä on se ikä, jolloin lapselle on lupa selittää asioita, mistä ero esimerkiksi johtuu? Vai onko nuo vaan aikuisten asioita aina eli lasten ei ole koskaan tarpeellista tietää, mitkä asiat eroon johti? Ja onko ero parempi vai riitaisa ydinperhe vai mikä?
omistat oikeasti puolet asunnosta ja autosta. Jos miehesi on hankkinut ne ennen avioliiton solmimista, omistat puolet siitä mitä niistä on maksettu avi9oliiton aikana. Sillä, että ne ovat miehesi nimissä, ei ole mitään merkitystä.
avioliitossa on yhteistalous ja keskinäinen elatusvelvollisuus ja yhteisten lasten kotona hoitaminen katsotaan perheen eteen tehdyksi (palkattomaksi) työksi.
että tehdään syönnin jälkeen jokin kiva seikkailu. Lapset onnesta soikeana.
Lapset söi ja meni ulos odottamaan. Kysyin mieheltä, että mistä tuollainen johtuu, että siis yhtäkkiä viemässä lapsia jonnekin. Mies sanoi sitten, että tehdäänkö illalla sopu. Eli sitten vaan rakastellaan ja asiat on sillä kuitattu. Sanoin, että rakastella voidaan, mutta asiat ei siitä miksikään muutu ennenkuin mies muuttuu joidenkin asioiden suhteen. Sanoin myös, etten liikoja vaadi, enkä kuuta taivaalta. Mies sitten sanoi suuttuneena, että näemmä haluan jatkaa riitelyä ja että minusta kaikki johtuu, kun aina huudan ja haukun. Sanoin, ettei ole tarvetta huutaa ja riidellä, jos toinen hoitaa asiat sovitusti eikä tee joka asialla tahallista kiusaa ja vaikeuta toisen elämää kohtuuttomasti.
Mies meni lasten kanssa ulos. Jaa, nyt kuuluu jo miehen äreää huutoa. Ei kai ollutkaan kivaa lasten kanssa, kun ei minultakaan saanut periksi asioita...
Saa nähdä. Mies on sitä mieltä muuten, että tekee kaikkensa minun eteeni.
En ymmärrä miten voit/suostut elämään tuollaista elämää... Mies on patalaiska tyranni ja sinä sallit sen. Istukaapa alas ja sopikaa yhteisistä pelisäännöistä. Molemmille esim. 1 harrastuspäivä viikossa ja yhtä kaikki jos mies käy omilla menoillaan, sinulla on vastaava määrä omia menoja. Jollei tämä miehelle sovi, niin erotkaa. Eron jälkeen saat rutkasti omaa aikaa, kun/jos mies pitää lapsia luonaan edes joka toinen viikonloppu.
En katselisi tuollaista miestä päivääkään. Avaudu ihmeessä yhteisille ja omille ystävillesikin!
T. Kolmen lapsen kotiäiti, jonka elättää mies. Mies tekee lähes puolet kotitöistä ja raha-asiat ovat yhteisiä. Asuntolainan maksun jälkeen kertyvät kk-säästöt kartuttavat minun eläketurvaani. Miehenikin mielestä tämä on paras järjestely perheellemme.
nosto