Miehen työmatkat ahdistavat ja väsyttävät henkisesti

Pettämistäkö pelkäät? Työmatkat ovat työtä, sitä tehdään aamusta iltaan, illalla käydään pikaisesti syömässä jotain ja työpäivää jatketaan hotellihuoneessa. AIkaisin nukkumaan, jotta aamulla jaksaa taas herätä töihin. Lisäksi vielä matkat päälle.



Nimim. parhaimmillaan 130 matkapäivää vuodessa ja miehellä samoin

Kotielämä jää minulle. Meillä on monta pientä lasta. Itsekin käyn töissä. On rankkaa. Tämä on tullut niin hivuttamalla ja hiljattain etten ole vielä tottunut. Enkä tiedä totunko koskaan. Kuvittelin elämältä jotain muuta.

Se helpottaa ajan kanssa.

Kaikki menee miehen työmatkojen mukaan. Ja mitä me koemme yhdessä? Hän kokee yksinään tai muiden ihmisten kanssa matkoillaan yhtä ja toista. Mitä yhteistä meillä kohta on.

Kuinka paljon miehesi matkustaa ja miten pitkiä jaksoja kerrallaan?

Meillä työmatkat, kumman tahansa, aiheuttavat älyttömästi ylimääräistä sählinkiä. Nyt kun olen ollut vielä kotona hoitovapaalla niin ongelmaa ei ole ollut muuten kuin lasten pienoinen ikävöinti, koska ovat tottuneet siihen, että isä on iltaisin myös kotona. Ja tietysti itselle jää koko arjen pyörittäminen, mutta se ei ole ollut mitenkään ylitsepääsemätön juttu. Kun työni alkavat, niin silloin alkavat ongelmatkin ja työvuorojen sumplaaminen. Jos mies on työmatkalla, en voi olla yövuorossa enkä myöskään iltavuorossa. Pakko saada aamuvuoro tai vapaa tai sitten pitää saada isovanhempia avuksi mikä ei olekkaan niin helppoa meidän tapauksessamme. Onneksi miehellä on vain vähän reissuhommia. Mitään pettämistä tms. en pelkää. Meillä ongelmat ovat paljon arkisempia. :)

Höh, tottakai sua varmasti tympii, niin muakin jos olisin tilanteessasi. Voin pikkasen kuvitella miltä susta tuntuu koska mieheni on talvisin iltatöissä 4 päivänä viikossa!! Eli käytännössä hoidan niinä iltoina lapset kokonaan yksin. Kaikki läksyt, harrastuksiin kuskailut, iltapesut, -pusut, ja sadut. Kaikki kotityöt tietysti. Itse olen töissä päivisin ja lapset koulussa ja hoidossa.



En tiedä tottuuko tähän ikinä. Tylsäähän tämä on. Olisihan se kiva tehdä iltaisin jotain YHDESSÄ. Siksihän sitä yhdessä ollaankin, ei sen takia että MINÄ ja lapset olisimme usein yksin jotain tekemässä!



Sekin rassaa kun ei tosiaan voi aloittaa harrastusta kun ei pääse iltaisin mihinkään. Mä en edes pääse juuri koskaan kauppoihin! Päivisin olen töissä ja iltaisin lasten kanssa.

jos teiltä loppuu yhteinen elämä reissaamiseen... Asenteestahan on kyse! Ja tuskin loppuelämäänsä joutuu matkustamaan, eri asia on jos itse haluaa...

Terv. 3 lapsen äiti, mies 180päivää vuodesta pois...

Meillä on ihan hyvät verkostot. Haluan vaan viettää ihan tavallista elämää ilman sen kummempia verkostoja ja sumplaamisia. Raskasta se on silti. Alkaa tympiä koko juttu.

vai mitä tarkoitat? Ettei tarvitse loppuelämää reissata? Jos se on työn luonne niin kyllä sitä vaan tarvii ja tulevaisuudessa enemmän kun vastuut kasvaa.

Esim. Nokia on lopettanut näin laskukauden aikaan työmatkailun kokonaan. Perheen platinakorttimatkailija hoitaa nykyään ison osan työreissuista puhelinneuvotteluilla.



Jos teitä kauheasti rassaa se, että mies on koko ajan töissä, niin jospa otatte asian vakavasti puheeksi miehen kanssa. Toinen vaihtoehto on tosiaan hoitaa tukiverkot kuntoon ja järjestää elämä niin, että on muutakin kuin se oma työ ja perhe.

kolmen lapsen yksinhuoltajana, kun vanhimman ja nuorimman ikäero on 3 vuotta ja yksinhuoltajana mutsi on ollut virallisesti kun nuorin oli 3v.



ok, ymmärränhän mä että varmasti on vaikeaa ja väsyttävää - etenkin kun tietää, että se toinen vanhempi on kuvioissa mukana ja ns. pitis olla käytettävissä, mutta ei kuitenkaan ole.



tee jotain helppoa ruokaa edellisenä iltana puolivalmiiksi, niin ei mene aikaa töiden jälkeen ruoanvalmistukseen niin paljon ja voit vähän vetää henkeä - ja tee vaikka 2 päivän ruoat kerralla. jos mahdollista, vie lapsi harrastukseen ja mene harrastuksen aikana kauppaan muiden lasten kanssa. yritä yhdistellä enoja näin, niin joka menoon ei erikseen tarvitse varata matkustamisia.



lämpimästi tsemppiä toivottapi äiti-vaimo-lasten hoitaja, jonka mies tekee vuorotyötä

En vertaakaan elämääni yksinhuoltajaan tai kehenkään muuhunkaan. En myöskään sanonut, etten selviä tästä kertakaikkiaan.



Tuntuu vaan aika ikävältä, että elämä voisi olla paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa, mutta nytpä se vaan ei ole. Itse pohdin kehtaisinko laittaa puolisoni näin koville, jos kerran ei ole pakko.

kun lapset olivat ihan pieniä. Siinähän menee myös isältä mahdollisuus perusarkeen ja äiti elää myös epänormaalia perhe-elämää ilman isää.



Jos joku jää leskeksi, siinä on pakko selvitä, mutta vapaaehtoinen yksinhuoltajuus on tyhmää - kaikkien kannalta.

Mulla on maailman ihanin mies mutta hänen läsnäolonsa (lasten lisäksi) vie tosipaljon energiaa. Aina hän sanoo että heittäydy sohvalle lukemaan mutta heti kun teen sen hän tulee viereen ja rupeaa keskustelemaan jostain asiasta ja taas pitää minunkin osallistua. Ihanaa toisaalta että meillä on keskusteltavaa mutta rajansa kaikella.



Kun mies on poissa saan klo 20 jälkeen koko illan itselleni - juhlaa! Muutenkin tuntuu että kämppä pysyy paremmin järjestyksessä kun hän on poissa...

Tsemppiä sinulle, ottakaa yhdessä puheeksi voisikohan matkoja vähentää tai saada hoidettua muuten, kukaanhan ei ole korvaamaton. Ei työ saa viedä perhe elämää....

vaikka kun olin vuosien ajan vastanut arjesta yksin ennemmän loppu aikoina häiritsi ne päivät kun mies tuli arkena kotiin sähläämään.



Tosiaan koskaan ei voinut sopia arki-iltoihin mitään yhteistä menoa, lopulta sitten sovin meneväni ja sitten mieskin olisi voinut tulla ja närkästyin kun en ollutkaan kotona kun hänellä olisi ollut aikaa. Tukiverkot ja lasten hoidot/harrastukset järjestelin yksin kun aluksi yritin miestä mukaan hän aina sanoi että sinähän sielä kotona olet tai ettei hän jaksa kun kerran saa olla kotona.

Miehellä ei tosin ollut minkäänlaista halua edes etsiä työtä jossa ei olisi ollut 3-4 matkapäivää viikossa. Ja lisäksi odotti että kun hän on kotona perhe odottaa häntä pestynä ja puuhattuna höyryävä lihapata pöydässä vaimo helmat hampaissa.

hän on kielitaitoinen ja suuntautunut niin kansainvälisiin asioihin, että muuta on vaikea ajatella. Palkkakin on näissä hommissa parempi. Entäpä minne tenavalaumamme joutuisi, jos minä sanoisin samallatavoin?

mutta ajattele positiivisia puolia: sinulla on huomattavasti helpompaa kuin yksinhuoltajalla.



t. kahden pienen lapsen yh

Tai sitten joku joka väittää että kaikki on asenteesta kiinni! On se nyt kumma jos ei valittaa saa!!! Yksinhuoltajat nyt ovat asia erikseen mutta mielestäni jos kerran on parisuhteessa niin ainakin MINÄ haluan silloin myös olla siinä parisuhteessa sen parin kanssa, enkä kasvattaa niitä lapsia yksin.



Yksinhuoltajana luultavasti tilanteeseen tottuukin toisella tavoin - eikä odota keneltäkään muulta yhtään mitään. Jos on mies niin luultavasti edes odottaa joskus saavansa viettää aikaa yhdessäkin.



Kaikilla niitä tukiverkostoja nyt vain ei ole, vaikka päällään seisoisi!! Yritetty on, mutta jostain syystä ei toimi tai vastaavaa.



Toki on varmasti olemassa naisia jotka haluavat niin vahvasti kontrolloida koko perheen arkea, että eivät edes HALUA sitä miestä siihen sähläämään. Nämä ovat varmasti niitä vastaajia tässäkin, jotka niin omaa kruunuaan kiillottavat.



Kovasti tsemppiä ap! Tiedän myös että varmasti mikään uran- tai ammatinvaihdos ei ole niin helppoa. Etenkään kun on perhettä elätettävänä. Ei myöskään ole helppoa vastata koko arjesta yksin.