Kaverini suuttui kun en halunnut vierailua
mulla on toisella paikkakunnalla oleva kaveripariskunta, lapseton, noin 50 v. Sen miehen oon tuntenut yli 20 v, lapsuudesta asti, ja vaimonsa kun rupesi seurustelemaan tän miehen kanssa joskus +10 v sitten.
I
tse opiskelin tällä paikkakunnalla, missä asuvat, 5 v ja sitten muutin työn perässä 200 km:n päähän ja tapasin mieheni jne.
Meillä on kohta 3 v lapsi ja hän menee huomenna päiväkotiin, mä 17.8. töihin. Nämä viikot on tarkoitus totuttaa ja viimeisellä viikolla edhkä ehdin esim. shoppaamaan itselleni työvaatteet, siivoamaan perusteellisesti kaapit ym. ja käymään rauhassa kampaajalla.
He olisivat ensi tai seuraavalla viikolla tulleet kylään. He tietävät päiväkotiin menosta ja työhön menostani. Sanoin suoraan puhelimessa, että ei mielellään nyt vieraita kun päiväkoti alkaa pariin viikkoon, ja että syyskuun alussa on lapsen synttärit ja olisi kiva jos tulisivat silloin (on kutsuttu aiemmin ja ovat tulleet, olivat myös meidän häissäkin).
Tää kaveri selvästi vähän otti nokkkiinsa. Sanoi vain, että saapa nähdä päästäänkö. Puhelimessa oli nyt se naispuoleinen. Ajattelin että ehkä ei ymmärrä, mikä muutos tää on lapselle ja meille ja että lähetän sitten lähempänä kutsun kun tiedän päivän ja kellonajat.
Kommentit (52)
tai minkään ikäistä?
Näytä mulle se noin 3-v lapsi, joka antaa tunteja tehdä rauhassa suunnittelutyötä ja se jonka kanssa on kivaa käydä vähintään 5-6 liikkessä shoppaamazssa ja sovittamassa, ja ne on pikku putiikkeja joissa ei oo mitään muumivideonurkkia...
ap
äiti voi lukea edes meilejä tai sovittaa vaatteita niin sitten ymmärrän, miksi vieraiden vastaanotto on sula mahdottomuus.
ja nyt hän alkaa sen päiväkodin. Rumba alkaa hänen osaltaan huomenna. Jos hän on täällä, niin en ihan tarkkaan voi lukea meilejä/vastata niihin, suunnitella syksyn työhommia, käydä rauhassa vaatteita sovittelemassa ja kampaajalla jne. Mä en oo mikään alepan kassa että meen vaan paikalle ja siitä se alkaa taas. Ehkä oot vaan kade, kun et tajunnut itse että voit tehdä näin ja pehmeän laskun itsellesi... ap
enkä siltikään ymmärrä, miksi kaikki normaali elämä pitäisi lopettaa jos lapsi menee päiväkotiin... Ei varmaan kannata järjestää mitään ylimääräistä eroa vanhemmista jos lapsella on vaikeaa mutta se on eri asia kuin että ketään muita ihmisiä ei saisi tavata.
Olet näköjään jo päättänyt, että et näitä ihmisiä elämääsi kaipaa joten he loukkaantuivat tekosyistäsi aivan aiheesta.
En sanonut, että heidän kanssaan on aina helppoa ja kivaa tehdä asioita, mutta kyllä minä silti onnistun tekemään asioita vaikka he olisivat paikalla. Suunnittelisin ja lukisin meilejä illalla kun lapset nukkuvat tai laittaisin vaikka videoita katsomaan päiväsaikaan. Vaatteita voi shoppailla lyhyen kaavan mukaan tai pitkän kaavan mukaan kun iskä katsoo lapsia.
tai minkään ikäistä? Näytä mulle se noin 3-v lapsi, joka antaa tunteja tehdä rauhassa suunnittelutyötä ja se jonka kanssa on kivaa käydä vähintään 5-6 liikkessä shoppaamazssa ja sovittamassa, ja ne on pikku putiikkeja joissa ei oo mitään muumivideonurkkia... ap
äiti voi lukea edes meilejä tai sovittaa vaatteita niin sitten ymmärrän, miksi vieraiden vastaanotto on sula mahdottomuus.
ja nyt hän alkaa sen päiväkodin. Rumba alkaa hänen osaltaan huomenna. Jos hän on täällä, niin en ihan tarkkaan voi lukea meilejä/vastata niihin, suunnitella syksyn työhommia, käydä rauhassa vaatteita sovittelemassa ja kampaajalla jne. Mä en oo mikään alepan kassa että meen vaan paikalle ja siitä se alkaa taas. Ehkä oot vaan kade, kun et tajunnut itse että voit tehdä näin ja pehmeän laskun itsellesi... ap
onko se normaalia ettei lapsen kanssa voi lukea sähköpostia tai käydä kaupassa tai tavata vieraita?
ja koulu alkaa 18. päivä.
Miten ikinä saisit yhtään opetettua kun kaikki ne lapset on siellä.
En oo ap, mutta ymmärrän kyllä.
minusta vaikka vierailut ovat kivoja, niin ei ne oo normaalia elämää vaan poikkeustilanteita.
Normaalia on käydä kaupassa, siivoilla, leikkiä, haluta olla oman perheen kesken kun tuo muutos nyt tulee.
Mulla 2 lasta, nyt jo toinen tarhassa ja toinen koulussa, ja kyllä kummankin kanssa oli itkuista ym. pari viikkoa ja en oli tykännyt että olis ollut vieraita ja niitä kuitenkin pitää emännöidä.
että ei voi kunnolla mitään työmeilejä kirjoittaa/lukea eikä shoppailla itselleen tuon ikäisen kanssa. Vieraita voi tavata mutten kyllä itsekään ottaisi heti päiväkotielämän alkuun yövieraita, joitakin kahvilla ym. kävijöitä kyllä.
LTO
onko se normaalia ettei lapsen kanssa voi lukea sähköpostia tai käydä kaupassa tai tavata vieraita?
ja saan kyllä teidän av-mammojen nikopetterit ja jessicajanicat opetettua, mutta ei, en ota heitäkään meille yöksi kotiin, nyt enkä ikinä, enkä myöskään shoppaamaan, vaikka ovat jo vanhempia lapsia :-).
ap
kun ihan hyvin pystyn lukemaan meilini ja muutakin vaikka minulla on lapsia, ja kaupassakin olemme käyneet monet kerrat koko porukalla.
että ei voi kunnolla mitään työmeilejä kirjoittaa/lukea eikä shoppailla itselleen tuon ikäisen kanssa. Vieraita voi tavata mutten kyllä itsekään ottaisi heti päiväkotielämän alkuun yövieraita, joitakin kahvilla ym. kävijöitä kyllä. LTO
onko se normaalia ettei lapsen kanssa voi lukea sähköpostia tai käydä kaupassa tai tavata vieraita?
Nainen joka ei pärjää kaupassa *yhden* lapsensa kanssa eikä saa sitä leikkimään tai nukkumaan rauhassa niin kauan että ehtisi lukea meilinsä ei ikinä pysty hallitsemaan luokallista meidän nikopettereitä.
ja saan kyllä teidän av-mammojen nikopetterit ja jessicajanicat opetettua, mutta ei, en ota heitäkään meille yöksi kotiin, nyt enkä ikinä, enkä myöskään shoppaamaan, vaikka ovat jo vanhempia lapsia :-). ap
Mä olisin kyllä varmaan myös vähän loukkaantunut. Olisi ajatellut että et halua tavata minua. Ja noi synttärit on sellanen tapaus missä on muitakin vieraita, ei se ole samanlainen kahdenkeskeinen tapaaminen.
Ja tuttuun AV tyyliin, haluat tietysti vaan enemmän synntärilahjoja kun otat vieraita vaan synttäreille. ;)
että kiertelee naisten vaatekaupoissa ja sovittelee, miettii ja valikoi ym. En itsekään ottaisi 3-v mukaan siihen hommaan.
Ja meilien nopea luku on eri asia kuin jos pitää ajatuksella vastata, ja suunnitella tunteja jne.
toinen ope
kun ihan hyvin pystyn lukemaan meilini ja muutakin vaikka minulla on lapsia, ja kaupassakin olemme käyneet monet kerrat koko porukalla.
että ei voi kunnolla mitään työmeilejä kirjoittaa/lukea eikä shoppailla itselleen tuon ikäisen kanssa. Vieraita voi tavata mutten kyllä itsekään ottaisi heti päiväkotielämän alkuun yövieraita, joitakin kahvilla ym. kävijöitä kyllä. LTO
onko se normaalia ettei lapsen kanssa voi lukea sähköpostia tai käydä kaupassa tai tavata vieraita?
tunnistan itseni tosta kertomuksesta.
itse toimisin samoin.haluan rauhoittaa tilanteen.
lapset ovat erillaiset.ja lapsele on tärkeetä kun tulee muutoksia elämään niin sillon myös rauhoitetaan se kotia ja perhe elämä.itse ainakin annan lapselleni kaikkeni ensimmäisten viikkojen aikana että lapsi tottuu päiväkotiin.ei kannata liikaa sotkea lapsen elämää muilla kuvioilla.anna möksähtää jos ei tajua.
oikealla jäljillä olet ja hyvä äiti.
me ollaan yhdessä ma & ti ja ke hän jää sinne yksin ainakin ruokaan asti ja siitä eteenpäin pidennetään, kunnes on lopulta koko päivän 8-16.
En puhunut puhelimessa mistään siivouksista, omista tarpeistani (vaatteet ja kampaaja), vaan vain että kun lapsi menee päiväkotiin nyt huomenna, niin haluamme rauhoittaa kotielämää nyt ainakin pari viikkoa.
Eikö kukaan muu ajattele että jos täällä on jotkut vieraat pari päivää, niin nyt ei oo siihen paras aika, kun päiväkotiin meno on aika suuri muutos kuitenkin?
nämä 2 tuo aina lahjoja lapselle, vähän liikaakin, joten ei oo lahjojen maksimointia. enemmän he lasta nykyään tulevat tapaamaan kuin mua.
Haluan kyllä tavata, mutten juuri nyt.
ap
Mä olisin kyllä varmaan myös vähän loukkaantunut. Olisi ajatellut että et halua tavata minua. Ja noi synttärit on sellanen tapaus missä on muitakin vieraita, ei se ole samanlainen kahdenkeskeinen tapaaminen.
Ja tuttuun AV tyyliin, haluat tietysti vaan enemmän synntärilahjoja kun otat vieraita vaan synttäreille. ;)
ja olen pidetty opettaja. Opetan lukiossa joten ovat itse valinneet kuviksen.
Saan luettua meilitkin, mutta vastaamiSEen kunnolla voi keskittyä jos keskeytetään koko ajan.
ap
Nainen joka ei pärjää kaupassa *yhden* lapsensa kanssa eikä saa sitä leikkimään tai nukkumaan rauhassa niin kauan että ehtisi lukea meilinsä ei ikinä pysty hallitsemaan luokallista meidän nikopettereitä.
ja saan kyllä teidän av-mammojen nikopetterit ja jessicajanicat opetettua, mutta ei, en ota heitäkään meille yöksi kotiin, nyt enkä ikinä, enkä myöskään shoppaamaan, vaikka ovat jo vanhempia lapsia :-). ap
hienoa että toimit näin ja olet lapsellesi kunnon äiti.
ajattelet lapsesi parasta joita nämä muut tollot eivät näköjään tee kun tollasia kirjottelee sulle.
Onko lapsi aina päiväkodissa yömyöhään että äiti voi vastata meileihin ja suunnitella tunteja?
Lasten nukkumaanmenoajan jälkeenkin on aikaa. Sori, en mä vaan tajua miten niin simppeli asia kuin sähköpostiin vastaaminen voi olla lapsen kanssa mahdotonta, kun tiedän äitejä, joilta on onnistunut yritystoiminta tai jatko-opintoihin liittyvät luku- ja kirjoitustyötkin lapsen hoidon lomassa. Onhan se erilaista kuin jos saisi keskittyä vain opiskeluun tai vain työasioihin ja vaatii organisointikykyä eri tavalla, mutta ei yksi lapsi ole tekosyy että ei pystyisi mitään tekemään. Kaupoissa kiertelyä voi jaksottaa jos muksuilta meinaa mennä hermot. Joka hemmetin putiikkia ei ole pakko kiertää samana päivänä, voi tulla huomenna uudestaan tai ostaa ne aivan hyvät housut siitä ekasta kaupasta jossa kävi. Ja monilla lapsilla on onneksi isäkin joka voi katsoa lapsia kampaajalla tai vaatekaupoilla käynnin ajan. Ei siihen päiväkotia tarvita.
että kiertelee naisten vaatekaupoissa ja sovittelee, miettii ja valikoi ym. En itsekään ottaisi 3-v mukaan siihen hommaan. Ja meilien nopea luku on eri asia kuin jos pitää ajatuksella vastata, ja suunnitella tunteja jne. toinen ope
kun ihan hyvin pystyn lukemaan meilini ja muutakin vaikka minulla on lapsia, ja kaupassakin olemme käyneet monet kerrat koko porukalla.
että ei voi kunnolla mitään työmeilejä kirjoittaa/lukea eikä shoppailla itselleen tuon ikäisen kanssa. Vieraita voi tavata mutten kyllä itsekään ottaisi heti päiväkotielämän alkuun yövieraita, joitakin kahvilla ym. kävijöitä kyllä. LTO
onko se normaalia ettei lapsen kanssa voi lukea sähköpostia tai käydä kaupassa tai tavata vieraita?
Jos äiti ei lopeta kaikkea muuta elämäänsä sen vuoksi, että lapsi menee päiväkotiin, mutta kykenee tekemään jotain muutakin, vaikka lapsi on paikalla, hän on selvästi täysin paska mutsi.
hienoa että toimit näin ja olet lapsellesi kunnon äiti. ajattelet lapsesi parasta joita nämä muut tollot eivät näköjään tee kun tollasia kirjottelee sulle.
ja olen nähnyt lukujärjestykseni, mulla on hyppytunteja, eli esim. aamulla kaksoistunti ja saman päivän iltapäivällä toinen.
Lukuvuoden aikana suunnittelen suht pitkälti niinä hyppytunteina tai tuun kotiin jos tunnit päättyy aiemmin ja suunnittelen ennen kuin haen lapsen.
Illat oon ihan äitinä vaan, ja käy parina iltana vesijumpassa ym. yksin 8tai oikeammin kavereitteni kanssa :-)). Lapsella on isä ja luuletko etten oo käynyt 3 vuoteen kampaajalla? Tain ostanut kaikki vaatteet sovittamatta?
Sinuna harjoittelisin kirjoittamista hetken vielä. Esimerkiksi kappalejako on kiva juttu osata.
ap
Onko lapsi aina päiväkodissa yömyöhään että äiti voi vastata meileihin ja suunnitella tunteja?
Lasten nukkumaanmenoajan jälkeenkin on aikaa. Sori, en mä vaan tajua miten niin simppeli asia kuin sähköpostiin vastaaminen voi olla lapsen kanssa mahdotonta, kun tiedän äitejä, joilta on onnistunut yritystoiminta tai jatko-opintoihin liittyvät luku- ja kirjoitustyötkin lapsen hoidon lomassa. Onhan se erilaista kuin jos saisi keskittyä vain opiskeluun tai vain työasioihin ja vaatii organisointikykyä eri tavalla, mutta ei yksi lapsi ole tekosyy että ei pystyisi mitään tekemään. Kaupoissa kiertelyä voi jaksottaa jos muksuilta meinaa mennä hermot. Joka hemmetin putiikkia ei ole pakko kiertää samana päivänä, voi tulla huomenna uudestaan tai ostaa ne aivan hyvät housut siitä ekasta kaupasta jossa kävi. Ja monilla lapsilla on onneksi isäkin joka voi katsoa lapsia kampaajalla tai vaatekaupoilla käynnin ajan. Ei siihen päiväkotia tarvita.
lapsettomien ihmisten ajattelemattomuutena. Vähän kun miettivät, ymmärtävät kyllä.
Jos tästä syystä meni välit poikki, niin saa mun puolesta mennäkin. Silloin he eivät olleet niitä ystäviä, ketä haluan elämääni.
ap